Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Bircher Mysli

Kolme puuromakua – vadelma ja granaattiomena

Bircher mysli kookosvedellä
Pähkinäinen granola
Elovena Hetki vadelma

Kolmantena puuromakuna piti olla vadelma, mutta lipsahdin hiukan myös granaattiomenan puolelle. Punaisia molemmat. Yhdistäköön se nämä puuromaut. Tällä kertaa vuorossa kahdentyyppistä mysliä – molemmat alkuperältään terveysruokaa. Kuten puurokin.

birchermysli

Tuorepuuron esi-isä on sveitsiläisen lääkärin 1900-luvun alussa potilailleen kuitujen ja vitamiinien lähteeksi kehittämä Bircher mysli. Hän yhdisti samalle lautaselle viljan, hedelmät ja pähkinät ja liotti sitä yön yli maidossa, jogurtissa tai muussa nesteessä. Samoin kuin kaikkien muidenkin klassikoiden resepteistä myös Bircher myslin ainoasta oikeasta reseptistä kiistellään välillä kiivaastikin. Luulenpa, että todellisuudessa hiutaleita on liotettu siinä nesteessä, jota kaapissa on sattunut olemaan ja sattumat on määritelty kuivakaapin sisällön mukaan.

Omassa reseptissäni on alkuperäisestä säilynyt vain sen henki: Virtaa tarvitseville paljon vitamiinejä ja kuituja. Viime vuosituhannen alun Sveitsissä Maximilian tuskin kaivoi esille kookosvettä. Tämän vuosituhannen Suomessa minäkin ostin sen ensimmäisen kerran, kun aloin kehitellä tätä reseptiä. Ei ole jäänyt yhteen purkkiin. Siinä ei juurikaan ole kookoksen makua, vaan se on ennemminkin raikasta ja aavistuksen makeaa. Kaurahiutaleita, manteleita, kookosvettä, kuivattuja vadelmia, hiukan kirpeyttä sitruunasta ja happamuutta maustamattomasta jogurtista. Helppo aamupala hedelmien kanssa. Jos heti herättyä ei ruoka maistu, kerroksittain hedelmiä ja marjoja sekä Bircher mysliä purkkiin ja purkki mukaan evääksi töihin.

Bircher mysli

2 dl Elovena-kaurahiutaleita
2 dl kookosvettä
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
kourallinen manteleita kevyesti rouhittuna
2 tl sitruunamehua
(1 rkl kuivattuja vadelmia)

Lisäksi marjoja ja hedelmiä esim. banaania, mustikoita tai vadelmia. Halutessasi makeutukseksi hunajaa tai agavesiirappia.

granola

Granola vai mysli. Mysli kuin mysli, ajattelin minä. Mutta opin juuri, että siinä on iso ero. Saku Tuominen sanoi Hesarissa, että mysli on epämääräinen mössö ja granolan kuuluu olla rapeaa. Ero on siinä, että granola paahdetaan uunissa ja useimmiten myös makeutetaan.

Nykyään granola on enemmän nautiskeluruokaa, mutta alun alkaen myös se on bircher myslin tavoin ollut terveysruokaa. Sunnuntaiaamun versiossani ei  tosin ole juurikaan jäljellä alkuperäisen grahamjauhoista paahdetun terveysruoan makumaailmasta. Hiukan syntinen versio saa rakenteensa isoista kaurahiutaleista sekä pähkinöistä ja makunsa manteli- ja kookosöljystä sekä vaahterasiirapista, kardemummasta ja vaniljasta.

Granolan maustamisessa ja koostumuksessa rajana on vain mielikuvitus. Siemeniä, hiutaleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja. Makeutta ruokosokerista, hunajasta tai vaahterasiirapista. Kanelia, kardemummaa, inkivääriä, vaniljaa, piparkakkumaustetta. Oikeastaan kaikki leivontamausteet käyvät loistavasti, tuoreista yrteistä puolestaan esimerkiksi rosmariini. Myös öljyllä on helppoa tukea haluamaansa makumaailmaa: Rypsiöljyä, pähkinäöljyjä, kookosöljyä, valitse omaan makuusi sopiva.

Granolassa tarkkaa on oikeastaan vain paistaminen – tai paahtaminen. Matala lämpötila on onnistumisen edellytys ja silti pitää olla tarkkana, ettei granolaa päästä palamaan.

– Voi, mahtavaa. Sinä olet leiponut, totesi mies tullessaan kotiin, kun granolan tuoksu leijaili huushollissa.

Granola

noin 6 desilitraa

4 dl Elovena isoja kaurahiutaleita
1 1/2 dl manteleita ja erilaisia pähkinöitä krouvisti rouhittuna
1/2 dl paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä rouhittuna
1/4 dl pähkinäöljyä (tai muuta öljyä makusi mukaan)
1/4 dl kookosöljyä juoksevaksi sulatettuna
1/2 tl vaniljaekstraktia
1/2 tl kardemummaa
1-2 rkl vaahterasiirappia
ripaus suolaa

1. Rouhi pähkinät kevyesti.

2. Sekoita kulhossa pähkinät ja kaurahiutaleet.

3. Sulata kookosöljy alhaisella lämmöllä mikrossa tai kattilassa liedellä.

4. Sekoita öljyt keskenään, lisää joukkoon kardemumma ja vaniljaekstrakti. Sekoita öljy-mausteseos pähkinöiden ja kaurahiutaleiden joukkoon. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi.

5. Levitä seos ohueksi levyksi leivinpaperilla peitetylle uunipellille.

6. Paahda 125-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Kääntele välillä.

7. Anna jäähtyä, granola rapeutuu jäähtyessään.

8. Tarjoa esimerksi maustamattoman jogurtin ja granaattiomenan kanssa. Säilytä suljetussa purkissa.

 

Samaa makumaailmaa nopeana aamuna tuo Elovenan vadelmapikapuuro. Kuivatut vadelmat maistuvat siinä hämmästyttävän raikkaasti.

Puuron ystäville lähdössä taas Elovena luomu -puuropaketteja Elovena-mukilla. Arvon kolme pakettia ja minua kiinnostaisi kuulla, maistuuko mysli vai sittenkin mieluummin granola tai Elovenan pikapuuro. Mikä on siis oma suosikkini tämän postauksen kolmesta puurosta? Olet mukana arvonnassa, kun kommentoit 19.5. mennessä.

blogiyhteistyö

Postaus on toteutettu yhteistyössä Elovenan kanssa ja on osa postaussarjaa,
jonka aiemmissa osissa on tehty puuroja puolukasta ja omenasta