Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Bataatti-papusalaatti

Pikainen arjen pelastus – Bataatti-papusalaatti

Bataatti ja mausteiset pavut. En jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen kuitannut niillä lounaan viimeisen vuoden aikana. Useimmiten paahdan bataatin rauhassa makeaksi uunissa, mutta tämä on nopeampi tapa jalostaa samat ainekset ruokaisaksi salaatiksi. Bataatti-papusalaatti on parinkymmenen minuutin homma siitä hetkestä, kun otan veitsen käteen. 

Salaatti lähti alunperin liikkeelle Jonna Vormalan hienon Jäävuoren huippu -salaattikirjan lämpimästä bataatti-papusalaatista, jonka Jonna puolestaan on jalostanut kertomansa mukaan omaan suuhun sopivaksi toisen ison kauppaketjun asiakaslehdestä. Näillä kolmella salaatilla ei ole enää juuri muuta yhteistä kuin bataatit ja pavut. Talven myötä tippuivat pois tomaatit ja pavut alkoivat saada pintaansa mausteita. Tee sinä sama, poimi tästä ohjeesta se, mikä miellyttää ja muokkaa muuten omaan suuhun sopivaksi.

Oma versioni ei ole niin justiinsa. Hurautan sen kasaan aika vapaalla kädellä, välillä hapoksi menee sitruunaa tai limeä papuihin, välillä balsamicoa bataatteihin. Mausteöljyyn voit huoletta lisätä mausteita ohjetta enemmän, mutta lisää silloin myös öljyä, jotta öljystä ei tule liian tahnamaista. Jos kaipaat enemmän potkua papuihin, lisää niihin muutama tippa chilikastiketta tai hippusellinen chilirouhetta. Muutoin olen salaatin ainesosien suhteen aika joviaali, mutta arkenakaan en tingi kahdesta: tuoreesta korianterista ja kunnon fetasta.

Lämmin bataatti-papusalaatti

kolmelle (-neljälle lisukkeena)

1 bataatti
1/2 dl öljyä +  paistamiseen
noin 1 prk (285 g) mustapapuja tai kidneypapuja
noin 2 tl jeeraa
noin 1 tl korianteria
noin 1 tl savupaprikaa
(muutama tippa srirachaa, jotain muuta chilikastiketta tai chilirouhetta)
limen tai sitruunan mehua (tai balsamicoa bataatteihin)

reilu kourallinen tuoretta pinaattia tai rucolaa
1 punainen chili
pieni punasipuli
noin 100 g kreikkalaista fetaa
suolaa

mustapippuria
reilusti tuoretta korianteria

1. Kuutioi bataatti.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä pannulla, lisää pannulle bataattikuutiot ja paista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes bataatit ovat saaneet hiukan väriä ja kypsyneet. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

3. Bataattien kypsyessä mittaa esimerkiksi juomalasiin noin 1/2 dl öljyä, sekoita joukkoon jeera, korianteri ja savupaprika (sekä halutessasi chilirouhe). Huuhtele ja valuta pavut. Leikkaa punainen chili renkaiksi tai silppua se, siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi, silppua tuore korianteri.

4. Siirrä kypsät bataatit salaattikulhoon. Kaada pannulle mausteöljy, kuumenna hetki ja lisää pavut. Pyöritä pavut mausteöljyssä ja kuumenna. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja purista joukkoon limen- tai sitruunanmehua.

5. Kaada salaattikulhoon bataattien joukkoon pavut, chilisiivut, punasipuli ja korianteri. Sekoita, lorauta joukkoon hiukan öljyä, jos salaatti vaikuttaa kuivalta. Sekoita joukkoon vielä tuoretta pinaattia tai rucolaa ja murustele reilusti fetaa.

6. Tarjoa mieluiten lämpimänä tai haaleana.