Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Afternoon Tea

Juhlat arjen keskellä – kello viiden tee ja mango-mandariinikakku

Yksi on herännyt talviunesta, toinen tehnyt rohkean päätöksen. Siinä olisi syytä juhlaan kerrakseen. Tosiasiassa keräsin kuitenkin suvun naiset juhlimaan siskoani, josta tulee pian toisen lapsen äiti. Mikä tarkoittaa, että minusta tulee pian toistamiseen täti. Se ensimmäinen on kietonut minut pikkusormensa ympärille – umpisolmulle. 

juhlapöytä

mango-mandariinikakku

Suomen Lähikauppa kannusti juhlatuulelle: Juhlat arjen keskelle uudistetusta Mäkelänkadun Siwasta, josta poimin tarveaineet juhlaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Suomen Lähikaupan kanssa.

Viime aikoina on tullut kutsuttua ihmisiä ihan liian vähän kylään. Olemme asuneet puolivalmiissa nyt jo luvattoman kauan, kun odotamme isompaa taloyhtiön remonttia. Itse näkee vain ne puuttuvat listat ja kaiken keskeneräisen. Sanovat, että silmä tottuu, mutta päivä päivältä alkaa ärsyttää enemmän. Meidän keskiäkäisten serkusten juhlat olivat terveellinen muistutus: Eivät ystävät ole kiinnostuneita puuttuvista listoista tai odota täydellistä kotia. Ne ovat ihan epäolennaisia, olennaista on seura. Olkoon vaan puolivalmis, mutta oven aion taas avata vähän useammin.

Seuraksi kauppareissulle sain sen talvihorroksestaan heränneen. Budjettimme oli sata euroa, josta ison siivun käytimme hedelmä- ja vihannestiskillä. Kärryyn pakattiin mm. tuoretta mangoa, hunajamelonia, kiivejä, mandariineja, pensasmustikoita, passionhedelmiä, piparjuurta, bataattia ja nipuittain tuoreita yrttejä. Pidemmäksi hetkeksi pysähdyttiin myös juustostiskille: Tuhtia kreikkalaista fetaa, parmesania, vuohenjuustoa ja tuorejuustoa. Menu oli kasvispainoitteinen, koska osa joukosta on aika vähälihaisia.

ostoskärryt

Kaksi isoa kassillista ruokaa, josta taoimme tarjottavat. Juhlien lopussa anopin voimariinirasioita tuli ikävä. Kauppakassien sisällöllä ruokittiin nimittäin lopulta myös kotiinjääneet pahnueet ja kuitattiin seuraavan päivän lounas.

ostokset

Pieni anglofiili minusssa on halunnut jo hetken pitää perinteiset teekutsut. Kello viiden tee on brittiklassikko, joka on taas noussut suosioon muuallakin kuin saarivaltakunnassa. Alunperin tarkoituksena oli tehdä vain jotain simppeliä, mutta viikon ajan selailin iltaisin sormiruokaraamattuani Mingelmatia – käsistähän se lähti. Kuuden sijaan huomaa kokkaavansa komppanialle, sen seitsemän sortin sijaan kolmeatoista – kaikkea paitsi sitä teetä.

Linkkaan reseptit menuun sitä mukaa, kun ehdin niitä julkaista. Tämän postauksen lopusta löytyy mango-mandariinikakku, joka on sopivan keväinen vaikkapa pääsiäispöytään.

Menu – Kello viiden tee

Kana-currykolmioleivät

Deviled eggs -kananmunakolmioleivät

Kurkku-fetaleivät

Bataatti-vuohenjuusto-pekonipiiraat / Bataatti-vuohenjuustopiiraat

Toast skagen -kakku

Parmesan-ruohosipuliskonssit

****

Mango-mandariinikakku

Hedelmävartaat

Makeat skonssit, lemon curd ja turkkilaista jogurttia

Mustaherukkamarengit

Pistaasi-ruusunlehtikeksit

Suklaa-minttukeksit

Appelsiini-hunajamadeleinet

****

Passionhedelmällä maustetut kuohuvat

kooste-siwa

Lähes kaikkien tarjottavien reseptit – luottoskonssejani lukuunottamatta – kehittelin näihin juhliin. Tässä seurassa se ei kuitenkaan jännitä. Useamman vuoden ajan meillä serkuksilla oli ruokakerho, jonka sääntöihin kuului, että valmistamaansa ruokalajia ei ole saanut kokeilla koskaan ennen. Aina ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta ikinä se ei iltaa pilannut. Saman rentouden soisin laajenevan omaan ruokavierasasenteeseeni ylipäänsä, ihan vielä en ole niin pitkällä.

Kakkujen kanssa en taida koskaan päästäkään. Aina jännittää, jääkö raa’aksi, tuleeko kuivaa tai lässähtääkö ja koristelu viimeistään niittaa homman. Mango-mandariinikakku on kuitenkin aika huoleton kakuksi. Siinä on niin paljon tuoretta mangoa ja turkkilaista jogurttia, että kuivaksi sitä ei saa millään, eikä se ole ihan yhtä herkkänahkainen paiston suhteen kun monet muut. Koristelukin on yksinkertainen, mutta silti kakku kerää kyllä katseet.

Mango-mandariinikakku

20-22-senttiseen vuokaan, 8-10 hengelle

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl mandariinimehua
1/2 mandariinin kuori raastettuna
1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 pienestä mangosta

Kuorrutus

1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria

Karamellisoidut mandariinit

3 mandariinia (varaa neljäskin, mandariini voi olla kinkinen leikattava)
2 1/2 dl vettä
3 1/2 dl sokeria

lisäksi voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun ja jauhottamiseen

1. Valmista karamellisoidut mandariinit: Leikkaa mandariinit ohuiksi siivuiksi. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa ja keitä mandariineja sokeriliemessä noin puoli tuntia. Nosta siivut leivinpaperille peitetylle uunipellille siten, etteivät ne ole yhtään päällekkäin. Kuumenna uuni 100 asteeseen ja kuivata mandariineja puolisen tuntia. Voit valmistaa mandariinit myös jo edellisenä päivänä. Säilytä ne rasiassa jääkaapissa siten, että siivujen välissä on aina leivinpaperia, etteivät ne tartu toisiinsa

2. Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Nosta myös kananmunat huoneenlämpöön, jos säilytät niitä jääkaapissa. Kuori mango ja leikkaa se pienehköiksi kuutioiksi. Purista mandariinin mehu. Voitele ja korppujauhota vuoka. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

3. Vatkaa sokeri ja voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten. Lisää jogurtti, mandariinin mehu ja kuori.

4. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja sekoita jauhot taikinaan.

5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

6. Paista 180 asteessa noin 35-40 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

*****

An afternoon tea with the ones you cannot choose but still love to bits. My sister is having a baby at any day now, which gave us a reason to gather together with my cousins to celebrate the second time mother-to-be. 

I guess it sort of started with “Hey gals, would you fancy coming over here, I will make little something. No fuss or anything, just glad to see you”.  A week in the company of my finger food bible, Mingelmat, extended the menu beyond simple – a high tea. Yes, indeed. Thirteen sorts, everything but tea.

 

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Suomen Lähikaupan kanssa. Uudistettu Mäkelänkadun Siwa löytyy Helsingin Käpylästä entisestä Amerin talosta.

Kannattaa kurkata myös Juliana Harkin kuvaamaan arjen todellisuuteen. #siwaihmiset (www.siwaihmiset.fi) on lämminhenkinen kokoelma tavallisia suomalaisia – Siwan asiakkaita ja työntekijöitä – kautta maan ja heidän ajatuksiaan elämästä. Jäin hiukan koukkuun ja luin kaikki lyhyet tarinat löytääkseni mm. muotihullun Lapista, kauniin rouvan Kaivopuistosta, jonka kasvojen uurteita valo helli ja turkulaisen nuoren naisen, jonka mielestä elämä on liian lyhyt rumien miesten kanssa tanssimiseen.