Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tagin arkisto: Aamiaismunat

Suloinen joutilaisuus -ricottamunakkaat

Ricotta-yrttimunakkaat

munakas-lähikuva

Tiedättekö sen pienen äänen takaraivossa, joka muistuttaa kaikista tekemättömistä töistä? Minä tiedän. Se on säännöllinen seuralaiseni. Minussa taitaa asua kotioloissa pieni laiskamato. Tekemättömien kotitöiden lista on pitkä. Taas.

Hyvinkäyttäytyvien ja kaikkiruokaisten ranskalaisten bébéjen kasvatuksesta kirjan kirjoittanut Pamela Druckermann totesi Suomen Kuvalehdessä, että ranskalaisen avioliiton salaisuus on se, että ranskalaiset vaimot eivät raivostu tekemättömästä, vaan keskittyvät tehtyyn.

Pohjoismaiseksi malliksi ehdotan samaa molemmille aviopuolisoille – pyykit pesty, mutta pölypalloja nurkissa. Hei, siinähän on jo puolet tehty. Vielä armollisempaa on ulottaa sama malli itseensä. Keskityn siis siihen, että sain siivottua vaatehuoneen lattiasta kattoon ja käytyä kaikki talouden jemmat läpi.

Unohdan ne lattialistat, joiden kiinnittämiseen ei vielä ole löytynyt riittävän sateista päivää. Vietän suloisen joutilasta päivää ja vaimennan sisäisen nalkuttajani. Hiljaa siellä, minä muistan juuri nyt vain putipuhtaan ja sotilaallisessa järjestyksessä olevan vaatehuoneen.

Joutilaan päivän aloitukseksi tai leppoisalle sunnuntaibrunssille sopivat hyvin alunperin Donna Hayn sivustolta löytämäni suosikkimunakkaani. Ne ovat silkkaa luksusta, vaahdoksi vatkattujen valkuaisten ja ricotan ansiosta suloisen pehmeää ja kevyttä höttöä. Munakkaan päälle voi ilmakuivatun kinkun sijaan asetella yhtä hyvin esim. palasen savulohta.

Paistan munakkaat pannulla pienen annosrenkaan sisällä, jotta saan niistä vähän paksumpia ja sisuksesta tulee pehmeämpi, mutta voit paistaa ne myös lettupannulla ohuempina tai tehdä blinipannulla yhden suuremman ja leikata sen palasiksi. Lyhennä paistoaikaa, jos teet ohuempia munakkaita, jotta sisus ei kuivu.

Ricottamunakkaat

neljä minimunakasta

2 kananmunaa
70 g ricottajuustoa
1 rkl kermaa, ranskankermaa tai maitoa
1 rkl ruohosipulia (ja kirveliä)
1/4 tl suolaa
nokare voita paistamiseen

Tarjoiluun

tuoretta babypinaattia
4 tl ranskankermaa
4 siivua ilmakuivattua kinkkua (tai pieni pala savulohta)
mustapippuria

1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset erikseen. Vatkaa valkuaiset kulhossa jämäkäksi vaahdoksi, ripaus suolaa auttaa vaahdottumista.

2. Sekoita toisessa astiassa (esim. juomalasi on riittävän suuri) keltuaiset, ricotta, kerma, suola ja yrtit.

3. Nostele seos kevyesti ja varovaisesti valkuaisvaahdon joukkoon.

4. Paista paistinpannulla miedohkolla lämmöllä. Jos teet paksuja munakkaita esim. munarenkaan avulla, paista noin 3 minuuttia puoli tai kunnes sisus on hyytynyt ja paistopinnat saaneet väriä. Lettupannulla paistettavia ohuempia munakkaita kannattaa paistaa korkeintaan muutama minuutti puoleltaan.

5. Levitä munakkaan pinnalle nokare ranskankermaa ja rouhi sen päälle hiukan pippuria. Asettele päälle jokunen pinaatinlehti ja siivu ilmakuivattua kinkkua (tai pala savulohta).

facebookissa-lätkä

Munakokkelin salaisuudet – munakokkeli

Munakokkeli Julia Childin opein
Täydellisen mehevä ja kostea munakokkeli pelastaa pilvisemmankin sunnuntaiaamun. Olen kokeillut monia versioita ja todennut, että vanhat opit ovat tässä lajissa voittamattomia. Nimittäin Julia Childin opit. Julia Childin, joka tänään juhlisi 100-vuotispäiväänsä.

Aloitin vuoden alussa kirjaprojektin, jonka tavoitteena oli tyhjentää keittokirjahyllyni kaikista sellaisista kirjoista, joista en löydä mitään kokattavaa. Laskelmissa en kuitenkaan ottanut huomioon, miten houkuttelevia uusia teoksia halajaa kirjahyllyyni. Onneksi kuitenkin moni minulle turha kirja on päätynyt niistä ilahtuneisiin uusiin koteihin.

Yksi tämän vuoden hankinnoistani on ikiklassikko Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Kyllä, juuri se kirja, jonka Julie kokkasi läpi vuoden aikana Julie Powellin blogin ja kirjan pohjalta syntyneessä leffassa Julia & Julie. Kaikki kirjan 524 reseptiä eivät varmasti pääse meillä tulille edes elämäni aikana vuodesta puhumattakaan, mutta mm. tämä kirjan täydellinen munakokkeli on ehdottomia suosikkejani. Käsi pystyyn muuten, kenellä oli kirja jo ennen elokuvaa. Elokuva taisi nostaa kirjan taas yhden sukupolven suosioon – meidän ruoanlaiton ystävien “joilla ei ole kotiapulaista, mutta voimme tarpeen tullen jättää mielestämme kaiken muun, mikä voisi häiritä sitä iloa, jota ihminen tuntee luodessaan harvinaisen herkullisen aterian”.

Vuonna 1961 julkaistu ja 1968 suomennettu kirja kuuluu niihin kalleuksiin, jotka kuuluisi periä ruokaa rakastavalta vanhapiikatädiltä sivumerkintöineen, mutta tilasin omani proosallisesti verkosta ja huomiotkin joudun kirjoittamaan ihan itse. Ehkäpä jonain päivänä joku ruokaa rakastava sukulaiseni ilahtuu omasta kappaleestani merkintöineen. Ihan lähiaikoina en ole kirjasta kuitenkaan luopumassa; kuka ei tarvitsisi keittokirjaa, jossa on oma kappaleensa täydellisille kananmunaresepteille.

Täydellisen munakokkelin valmistamisessa ei ole Julian mukaan kuin muutama vinkki: Käytä kohtalaista lämpöä, lisää kerma vasta lopussa ja malta lopettaa kypsentäminen ajoissa. Kokkeli nimittäin kypsyy vielä liedeltä ottamisen jälkeen ja lopussa lisätty kerma lopettaa kypsymisen. Kokkeli on parhaimmillaan, kun se on mehevän kosteaa.

Munakokkeli (ohje Ranskalaisen keittiön salaisuudet)

kahdelle

4 munaa
1 rkl voita
1 rkl kuohukermaa
suolaa
(halutessasi ruohosipulia tai muita yrttejä)

1. Sekoita munien rakenne rikki kulhossa.

2. Lämmitä pannua miedohkolla lämmöllä ja sulata voi.

3. Kaada muna seos pannulle ja pyörittele sitä koko ajan pannun pohjaa myöden puuhaarukalla tai vispilällä. Ole kärsivällinen, kestää jonkinaikaa, ennen kuin munaseos alkaa saeta.

4. Kun munaseos on sopivan sakeaa (toimi nopeasti), ota pannu pois levyltä ja sekoita siihen kerma. Se pysäyttää kypsymisen ja munakas säilyy mehevänä.

5. Mausta maun mukaan suolalla. Itse lisään lopuksi myös ruohosipulia, jos sitä sattuu olemaan.

PS Julian syntymäpäivän kunniaksi kokataan monissa blogeissa. Suomalaisia postauksia on blogiinsa koonnut Rouva Raadelmasta.