Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Ruokapalapeli – savulohi-fenkolipasta

Keskiviikkoisin paljastuu meidän loppuviikon ruokalistamme. Silloin koukkaan sato-osuuteni Kaupunkilaisten oman pellon viikottaisesta sadosta. 

savulohi-fenkolipasta

Pussin sisällön paljastuttua alkaa kotoinen versio Kokkisodasta – tosin ilman vastustajaa. Miten hyödyntää koko kassillinen mahdollisimman herkullisesti. Kaikkea on käytettävä, mitään ei saa jäädä yli. Loppuviikon ruokalista on vähän kuin palapeli. Jos käytän nyt fenkolin, mitä tekisin huomenna perunoista. Mikä säilyy pidempään, mikä pitää käyttää heti. Olisi sääli, jos hyvät raaka-aineet päätyisivät hävikkiin. Pääosin olen toistaiseksi saanut sisällön kulutettua, yrtit ovat välillä vähän kinkisiä. Ne eivät leikattuina kestä kovin montaa päivää jääkaapissa. Kohti loppukesää kassi vain pullistuu.

Viimeisimmässä sadonjaossa kassiin oli pakattu mm. kilo uusia perunoita, pieni napakka kesäkurpitsa, pinaattia, basilikaa, salaattikerä, kyssäkaali, lanttua, nippu sipulia ja fenkoli. Siinä riittää kahdelle syömistä. Tältä näyttää tämän viikon ruokapalapeli:

Savulohi-fenkolipasta (fenkoli ja pari sipulia) – resepti alla

****
Pinaatti-perunamunakas ja vihreä fetasalaatti (pinaattia,uusia perunoita, salaattikerä, pari sipulia)

****
Broileri-kesäkurpitsapihvit ja tomaattibulgur (kesäkurpitsa, sipuli ja basilika)

Lisäksi ehdimme syödä jo perunoita kalan kanssa, lantun ja kyssäkaalin palastelin iltapalaksi. Ennen seuraavaa sadonjakoa vihanneslaatikot on koluttu tyhjäksi. Alkuviikkoon jää enää perunoita, jotka säilyvät kyllä.

Satopussin fenkoli huusi tarttumaan itseensä ensimmäisenä. Kuvankaunis yksilö, mukana melkein puoli metriä vartta, joka kaupassa myytävistä vihanneksista on aina napsaistu pois. Pidän fenkolista eniten lempeäksi haudutettuna. Raakana se on makuuni helposti turhan ärjyä ja peittää muut maut alleen. Varressa ja tillimäisissä hapsuissa fenkolin maku on hennompi ja ne kannattaa hyödyntää ruoanvalmistamisessa.

Tein nopean savulohi-fenkolipastan. Kuullotin ensin sipulin ja fenkolin mukulan rauhassa makupohjaksi, jotta fenkoli pehmenee kunnolla. Kermaisia pastoja teen aika harvoin, mutta kylmäsavulohelle kerma on hyvä kaveri. Joskin se myös helposti pyöristää maut vähän mitäänsanomattomiksi. Siksi kastikkeen nesteestä puolet on viiniä ja kastikkeeseen kannattaa rouhia ihan reilulla kädellä mustapippuria ja silputa yrttejä.

Tarkoituksena oli laittaa mukaan myös pinaatti, mutta nenä kiinni pannun huumaavissa tuoksuissa unohdin pinaatit pöydälle kauniseen nippuun. Huomenna niistä syntyy lounasmunakas, jonka rinnalle teen tämän kesän lempisalaatin.

Savulohi-fenkolipasta

kahdelle

noin 160-200 g pastaa (esimerkiksi spagettia tai linguinea)

1-2 kesäsipulia
1 pieni fenkoli
öljyä
1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
noin 100 g kylmäsavulohta
fenkolin varsia (jos ei ole, laita enemmän tilliä)
tuoretta tilliä
mustapippuria
suolaa

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kastikkeen valmistaminen kestää noin 12 minuuttia eli ajoita pasta sen mukaisesti.

2. Silppua kesäsipuli ja fenkoli, raasta sitruunankuori ja silppua tilli ja fenkolin varsi.

3. Lorauta pannulle öljyä ja kuullota sipulia ja fenkolia viitisen minuuttia.

4. Mittaa pannulle viiniä ja nosta lämpötilaa, kiehuta kovalla lämmöllä muutama minuutti.

5. Lisää kerma ja sitruunankuori. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää lohi. Keitä vajaa viisi minuuttia keskilämmöllä.

6. Mausta mustapippurilla, suolalla (maista ensin kala on jo itsessään suolaista) ja tuoreilla yrteillä.

7. Sekoita kastike pastan joukkoon ja tarjoa heti.

*****

Every Wednesday I have my own private Ready Steady Cook episode. No opponents, though. Just me – and a bag full of vegetables from our co-op field in Korso. For a two a bag of vegetables is a bountiful portion, but then again it urges to add more vegetables to our daily regimen. 

The most beautiful Florence fennel with a small, young bulb and fresh and bright feathery leaves lured me to grab it first out of all those beauties in my bag. When eaten raw fennel has a bit too assertive flavour to my taste, but it can be tamed down by sautéing it as I did in a simple pasta dish with summer onions, fennel and cold smoked salmon. 

*****

Kaupunkilaisten omaa peltoa pyörittävän ruokaosuuskunnan taustalla on halu tuottaa puhdasta ja tuoretta ruokaa, jonka alkuperän tietää. Ruokaosuuskunnalla on oma pelto Vantaan Korsossa, jonka hoidosta vastaavat pääasiassa ammattilaiset. Lisäksi jäsenet tekevät vuosittain talkootyötä kymmenen tuntia. Tutustu ruokaosuuskunnan toimintaan heidän verkkosivuillaan. Sieltä löydät tarkemmat tiedot liittymisestä, tämän vuoden viljelykasveistajakelusta ja kaikista käytännön kysymyksistä. 

Pienelle pojalle – marjakakku

Sukuumme on viime aikoina siunaantunut lähinnä poikia. Viimeisin tulokas sai nimen. Siskonpoika, joka sai yhden nimistään papan, meidän isoisämme, mukaan. Sukupolvien ketju jatkuu. 

mansikkakakku suolaajahunajaa

 

Elämässäni on ihanan paljon pieniä miehiä. Ei yhtään omaa,  mutta liuta lainalapsia. Väittävät olevansa isoja, mutta ovat kuitenkin onneksi niin pieniä, että syli vielä kelpaa. Pikkuautokokoelmallamme taitaa olla vielä monta vuotta ajajia.

Leivoin nuorimmaisen nimenantojuhliin marjakakun, jonka pohjana oli aina toimiva luottokakkupohja. Se on monissa juhlissa koeteltu ja pysyy mantelijauheen ansiosta todella kosteana, perunajauho puolestaan tekee siitä kuohkeamman kuin pelkästään vehnäjauhoihin leivottu kakku olisi.

Väliin viipaloin tuoreita mansikoita ja levitin appelsiinilla maustettua jogurttivaahtoa. Koristeeksi vuori marjoja. Juuri tällä viikolla on täydellinen sesonki tälle kakulle: Yhtä aikaa kypsiä ovat sekä mansikat, mustikat, vadelmat että ensimmäiset herukatkin. Noin pieni mies ei vielä esitä toivomuksia koristelujen suhteen. Muutaman vuoden päästä ne alkavat haluta kaiken maailman lintuja ja junia.

Mansikkainen marjakakku

noin 15-20 hengelle, noin 22-senttiseen vuokaan

6 kananmunaa
3 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelijauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 (luomu)sitruunan kuori

voita ja korppujauhoja (tai mannaryynejä tai sokeria) vuoan voiteluun ja jauhottamiseen

Täyte

vajaa 2 litraa mansikoita
3 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
1 pienen (luomu)appelsiinin kuori raastettuna
vaniljaa (tai vaniljasokeria)
sokeria

puristettua appelsiinimehua vedellä jatkettuna ja sokerilla maustettuna

Päälle

3-4 dl kermaa
pieni rasia (pensas)mustikoita
1/2 rasiaa vadelmia
noin 6-8 mansikkaa
1/2 rasiaa punaherukoita

1. Voitele ja jauhota voin 27-28-senttinen vuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Se on sopivan jämäkkää, kun pystyt piirtämään taikinalla kahdeksikon taikinan pinnalle ja kuvio pysyy näkyvillä piirtämisen ajan.

3. Sekoita toisessa astiassa jauhot, leivinjauhe, raastettu sitruunankuori ja kardemumma.

4. Sekoita kuivat aineet hellävaraisesti muna-sokerivaahdon joukkoon puuhaarukalla tai nuolijalla. Vältä turhaa sekoittamista, ettei vaahto läsähdä.

5. Kaada taikina vuokaan ja paista kakku kypsäksi. Jos pinta alkaa tummua liikaa, suojaa se leivinpaperilla. Omassa uunissani kakku kypsyi noin 45 minuutissa.

6. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.

7. Vatkaa kerma, jogurtti ja appelsiinikuori vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljalla.

8. Kostuta ensimmäinen levy vedellä jatketulla appelsiinista puristetulla appelsiinimehulla, jonka olet maustanut sokerilla. Levitä puolet täytteestä ensimmäisen levyn päälle, viipaloi vaahdon päälle puolet mansikoista.

9. Nosta seuraava levy päälle, kostuta se  ja levitä sen päälle loput vaahdosta ja mansikoista.

10. Nosta viimeinen levy mansikoiden päälle ja kostuta se.

11. Vatkaa päälle tuleva kerma vaahdoksi. Levitä se ohuelti kauttaltaan kakun päälle ja koristele kakku marjoilla.

*****

I feel privileged to be surrounded by all those little boys in my extended family, who persistently claim to be big boys, but luckily are still small enough to climb into my lap. A cake was needed for a name giving party of the youngest one.

At the moment we have this short period of time in hand when almost all berries are in season: Blueberries, red currants, raspberries and due to a cold summer even last strawberries. So there is no better time to bake a cake and bury it under a mountain of berries – a decoration that never fails. 

Ah Ahorita! – pikaruoan paremmin pukeutunut serkku hakee tilaa markkinasta

Maailmalla jo hetken jyllännyt fast casual on rantautumassa laajemminkin Suomeen. Kesällä kaksi ensimmäistä meksikolaista pikaruokaravintolaa avannut Royal Ravintolat ei ole ainoa, joka aikoo vallata vähän laadukkaammin valmistetuilla lattarimauilla maan.

ahorita

Royal Ravintoloiden Ahoritassa homman pohjana on paikan päällä prässätty maissitaco, jolle täytteet kootaan asiakkaan odottaessa. Grillattua tinga-kanaa, achiote-possua luumulla, meksikolaista juustoa queso frescaa, limettistä lohi-siikacevichea, tofua tai kasvis”veefia”. Tacon sisään kääräistään lisäksi punajuuri-quinoaa, lehtikaalia ja kurpitsaa, rinnalla tarjotaan tuhdin avokadoista guacamolea, kookosriisiä ja kanelilla maustettua valkopaputahnaa ja annos viimeistellään valitun tulisuusasteen salsalla. Vahvin on chipotlesta valmistettu savuinen versio, suosikkini on raikas, keskivahva tomatillosalsa.

Ruokalistalle on kerätty jokseenkin kaikki ajankohtaiset raaka-aineet ja ajanhenkeen sopivasti ravintolan ruoka on gluteenitonta. Ruoassa on kunnolla makua ja vivahteita. Se on nimittäin uskallettu maustaa kunnolla pelkäämättä, että laimeisiin makuisiin tottunut makaronilaatikkokansa ei pitäisi ruoasta.

ahorita-2

Liikaa täytteitä, tuomitsi meksikolaisen kanssa naimisissa oleva kollegani. Tuolla määrällä tortilla repeää, Meksikossa tacot ovat paljon yksinkertaisempia, hän jatkoi. Autenttista tai ei, pidin Ahoritasta. Vaikka tacot ovat täyttäviä, ateriasta jää hyvä olo. Laadukasta ja maukasta pikaruokaa, jossa on panostettu sekä raaka-aineiden laatuun että makuun. Terveelliseen ja rentoon katuruokaan pohjautuvan konseptin takana ovat mm. Sandrosta ja The Cockista tunnetut Richard McCormick ja Ville Relander.

Ketjun toinen ravintola avattiin Jumboon pari viikkoa sitten, avausviikolla kävimme syömässä Plato Mixton eli neljän tacon lajitelma-aterian kahdesti. Ruoka on rentoa katuruokaa ruokarekkatyyliin, ympäristönä ostari. Kauppakeskus ei miljöönä ole miellyttävin, eikä sitä Jumbossa ole onnistuttu häivyttämään, mutta pääasia eli ruoka on kunnossa. Guacamole on sitä ihteään, täyttä avokadoa, ruoka viimeistellään tuoreilla yrteillä ja valkopaputahna on todella koukuttavaa, kanassa ja possussa taas mahtavat mausteet. Aterian rinnalla tarjottava itsevalmistettu limonadi kuin piste i:n päällä. Erityisesti kurkku-limelimonadi raikastaa maut.

Konsepti toimii, voit syödä paikan päällä tai ottaa aterian mukaan, siitä nimi Ahorita, joka tarkoittaa “nyt tai vähän myöhemmin”. Alkukankeus näkyy lähinnä pienissä jutuissa – kuten vesimelonilimonadikylvyn saaneessa mekossani. Mukaan otettavat juomamukit ovat liian ohuita, eikä ravintolalla ole vielä telineitä niiden mukana kuljettamiseen. Muki halkesi päälleni.

Perinteistä pikaruokakenttää ovat maailmalla jo jonkin aikaa kampittaneet fast casual -tyyppiset ravintolat: Pikaruokaravintoloiden myynti sakkaa, fast casul on kasvanut kaksinumeroisia lukuja vuosittain. Täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä fast casual on, ei ole saavutettu, mutta yksinkertaistetusti se on vähän laadukkaampaa ja kalliimpaa pikaruokaa, tuoreista raaka-aineista. Pikaruoan paremmin pukeutunut serkkupoika, jolle olennaista on usein myös kestävä kehitys. Arvoilla ja puitteilla tehdään pesäeroa perinteisten pikaruokaloiden muovikrääsään ja tehotuotantoon. Suomessa on ollut ensimmäisiä viritelmiä samaan suuntaan ruokarekkojen ja yksittäisten ravintoloiden kautta, mutta pääkaupunkiseudulla useamman ravintolan avannutta Fafa’sia ja Hanko Sushia lukuunottamatta kukaan ei ole vielä tapaillut askelia ketjun suuntaan. Nyt tulijoita on enemmänkin.

Royal Ravintoloiden lisäksi saman raon ovat havainneet myös esimerkiksi Hesburger ja Kotipizza. Molemmat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä rakentamaan uudet ketjut vähän laadukkaampaan pikaruokaan – kaikki kolme mexmexia. Genreen on siis tungosta. Hesburgerin Salmeloiden ensimmäinen meksikolaisravintola El Nam on jo avannut ovensa Turussa, Kotipizzan Chalupa on aloittanut ruokarekalla ja on yrityksen ilmoituksen mukaan avaamassa ensimmäiset ravintolat syyskuussa Hietsun halliin ja Kallioon, sen jälkeen on tarkoitus laajentaa franchising-pohjalta. Ahoritoja on toistaiseksi kaksi, Helsingin Kluuvissa ja Vantaan Jumbossa. Seuraavaksi ketju laajenee Raisioon ja vuoden lopussa Ouluun. Tavoitteena on laajentua noin 4-6 ravintolan vuosivauhtia. Jatkossakaan ei ole tarkoitus keskittyä vain kehäkolmosen sisäpuolelle vaan laajentua maakuntiin. Aika näyttää, onko kolmelle samaan koloon pyrkivälle ketjulle Suomen kokoisessa maassa tilaa ja kuka tämän pelin voittaa.

Sekä Ahoritalla että Chalupalla saattaa olla tässä kisassa pari valttia puolellaan. Ei ole sattumaa, että Ahoritan lanseerauksen yhteydessä lausunnot on antanut Richard McCormick ja Chalupan takana sanotaan olevan Shanghai Cowboysta tuttujen Iman ja Amin Charagozlun. McDonald’s saattoi joskus olla maailman kovimpia brändejä, mutta autenttisuutta etsivässä ajassa uudenlaiset riippumattomat toimijat lyövät sen ja muut perinteiset ketjut arvostuksessa. Kasvoton Hesburgerin konseptipäällikkö ja Heikki Salmela vastaan McCormick tai Charagozlun veljekset. Mielikuvakisassa turkulaiset lähtevät takamatkalta.

Olen ehtinyt testata tulokkaista vasta Ahoritan, Chalupa on seuraavana vuorossa. Ja sitten – en keksi yhtään syytä, miksi haluaisin testata Hesburgerin valmistamaa meksikolaista ruokaa. Tiedän olevani helsinkiläinen hemmoteltu ruoanharrastaja, valtaosa suomalaisista ei todennäköisesti jaa mielipidettäni, eikä kaltaisteni rahoilla pyöritetä ketjua valtakunnallisesti. Mutta miksi uskoisin, että Hesburger osaa yhtäkkiä valmistaa hyvää meksikolaista? Tähän kysymykseen saattaa tiivistyä tämä peli.

Yhdysvalloissa perinteisten ketjujen yritykset muokata konseptiaan kohti fast casual -konseptia ovat useimmiten jääneet lähinnä yritelmiksi. Kun Chalupa laajentaa ruokarekastaan, tuleeko siitä samanlaista keskivertomättöä kuin Kotipizzasta? Tätä peliä ei nimittäin voiteta tehokkaimmalla logistiikkaketjulla – vaikka sekin tarvitaan. Kyse on brändistä, mielikuvista ja tarinasta. Royal Ravintolat eivät ole ryvettäneet omaansa pikaruokabisneksessä, sen muutkin ketjut Pizzarium ja Hanko Sushi osuvat ylempään kategoriaan. Ja viimekädessä kyse on tietenkin ruoasta. Olkoonkin, että kaltaiseni nirppanokat eivät ehkä ole enemmistö ostavista asiakkaista, mutta me olemme valmiita maksamaan pikaruoasta 15 euroa. Sen verran esimerkiksi Ahoritassa maksaa ateria – se on yli tuplasti enemmän kuin pikaruokaa myyvässä hampurilaisravintolassa. Sille rahalle pitää tarjota myös enemmän vastinetta kuin mihin pikaruokaravintolassa on totuttu.

****

While a traditional fast food industry has been struggling, new players have managed to lure the customers by upgrading both the food and experience in United States. Fast casual has been the big thing in recent years and has been estimated to be for coming years – growing in the double digits even in the times of recession. The same trend is expected to hit the Finnish market. It began with food trucks and few restaurants in the capital area. During this spring and summer several players have announced to enter the fast casual market.

Ahorita, a newcomer offering tacos and aiming to open four to six restaurants in annum, falls nicely into the category: Tasty food for health conscious consumers, still fast food but with fresher ingredients and more interesting flavours. It may not be authentic Mexican, their tacos stuffed with vast amount of fillings including quinoa, beetroot, kale and protein by choice, but it certainly offers tasty, good quality food.