Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hävikistä herkuksi

Havikista_Herkuksi_logoHävikistä herkuksi on ruokabloggaajien yhteinen hanke, jonka tavoitteena on valistuksen sijaan innostaa ja taikoa hävikki herkuiksi. Se lähti liikkeelle valtavasta määrästä käyttökelpoista ruokaa, jonka kotitaloudet vuosittain heittävät pois.

Heikki Hietamies on todennut, että pizzaan voi pistää kaiken muun paitsi tiskipöydän. Sama pätee piirakoihin, pastaan ja munakkaisiin. Olipa jääkaapissa melkein mitä tahansa, joku noista kolmesta kyllä hoitaa hävikin herkuksi. Makealla puolella saman asian ajavat pannukakku ja smoothie.

Tälle sivustolle on koottu blogissa kokatut hävikinehkäisyeväät. Lisäksi kannattaa vilkaista myös kaikkien blogien vinkit ja herkut kokoava Hävikistä herkuksi Facebook-sivusto.

 

liha ja kala

Lihan ja kalan tuoreus on myös terveyskysymys, eikä sen kanssa kannata urheilla. Haistele siis tarkasti ja osta jo alunperin mahdollisimman oikea määrä. Mieluummin vähemmän ja hiukan kalliimpaa palvelutiskiltä kuin jättipaketti vakuumissa. Ensimmäinen tulee varmasti halvemmaksi – kalleinta ruokaa on roskiin heitetty ruoka.

Lohipiirakka joulun jämistä

Lohipiirakka joulun jämistä

pienet hävikkipiiraat

Hävikkipiirakat

Cobbin salaatti

Cobbin salaatti

maitotuotteet

Varsinkin hapanmaitotuotteet (esim. rahka, ranskankerma, smetana) kestävät yleensä huomattavasti pidempään kuin parasta ennen päivä väittää. Luota haju- ja makuaistiin. Reseptien maitotuotteita voi myös vaihdella aika vapaasti, kunhan muistaa, ettei jogurtti kestä pitkää kuumennusta. Vähän vanhemmastakin maidosta voi paistaa pannukakun. 

Tarte Tatin pannukakku

Tarte Tatin pannukakku

Pannukakku

Pannukakku

Sitruunainen poke-kakku

Sitruunainen poke-kakku

Mustikka-jogurttikakku

Mustikka-jogurttikakku

Kuningatarpuuro

Kuningatarpuuro

Karviaisclafoutis

Karviaisclafoutis

Kaiserschmarrn

Kaiserschmarrn

Mustikkapannukakut

Mustikkapannukakut

Parmesanskonssit

Parmesanskonssit

Juustokeksit

Juustokeksit

Nyhtöleipä

Nyhtöleipä

Juustopiirakka

Juustopiirakka

Omenapiirakka

Omenapiirakka

Mustikkapannukakut ja vaahterasiirappivoi

Mustikkapannukakut ja vaahterasiirappivoi

 

leipä, pulla ja viljatuotteet

Vanha leipä kannattaa ajaa korppujauhoiksi. Siitä saat kaikista maukkaimmat paneroinnit sekä kalalle että lihalle. Kun sekoitat korppujauhojen sekaan reippaasti yrttejä ennen panerointia, vanhasta leivästä kuoriutuu suorastaan luksusta. Muutaman päivän vanha leipä saa uuden elämän paahtamalla, grillaamalla tai paistamalla se krutongeiksi.

Hiutalepussien loput kannattaa aika ajoin paahtaa yhdessä pähkinöiden kanssa kotitekoiseksi mysliksi.

Köyhät ritarit

Köyhät ritarit

Parmesanritarit

Parmesanritarit

Grillattu avokadoleipä

Grillattu avokadoleipä

Nyhtöleipä

Nyhtöleipä

Mysli / Granola

Mysli / Granola

Granola

Granola

Maalaissalaatti

Maalaissalaatti

Panzanella

Panzanella

Kalatacot

Kalatacot

Parmesankana

Parmesankana

Lihapullia tomaattikastikkeessa

Lihapullia tomaattikastikkeessa

Mallasleipäkrutongit ja kukkakaalikeitto

Mallasleipäkrutongit ja kukkakaalikeitto

Appelsiini-kardemummaleipävanukas

Appelsiini-kardemummaleipävanukas

Köyhät ritarit ja veriappelsiinisalaatti

Köyhät ritarit ja veriappelsiinisalaatti

 

vihannekset

Vähän nuukahtaneet vihannekset kannattaa pelastaa vaikkapa soppaan. Esimerkiksi tomaatin maku vain paranee, mitä kypsempi se on. Helppo tapa taikoa hävikistä herkkua on paahtaa vihannekset. Salaatille voi puolestaan antaa kylmän kylvyn, joka virkistää nuukahtaneet lehdet.

Paahdettu tomaattisalsa

Paahdettu tomaattisalsa

Salsa roja

Salsa roja

Gazpacho

Gazpacho

Syysminestrone

Syysminestrone

Chorizopasta

Chorizopasta

Tomaattinen kasviskeitto

Tomaattinen kasviskeitto

Paprika-tomaattikeitto

Paprika-tomaattikeitto

Aamiaismunakas

Aamiaismunakas

Shakshuka

Shakshuka

Parsamunakas

Parsamunakas

Juurespihvit

Juurespihvit

Glaseeratut porkkanat

Glaseeratut porkkanat

Lämmin kasviscouscous

Lämmin kasviscouscous

Feta-bulgursalaatti paahdetuilla kasviksilla

Feta-bulgursalaatti paahdetuilla kasviksilla

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista

Tomaattikeitto tuoreista tomaateista

Halloumia ja uusia perunoita

Halloumia ja uusia perunoita

 

marjat ja hedelmät

Hävikin vähentämisessä klassikkokamaa ovat tietenkin smoothiet, mutta myös esimerkiksi vispipuuron voi keittää melkein mistä vaan.

Mustikkavoi leivälle

Mustikkavoi leivälle

Tarte Tatin pannukakku

Tarte Tatin pannukakku

Omenanyytit

Omenanyytit

Kaura-omenapaistos

Kaura-omenapaistos

Uuniomenat

Uuniomenat

Omenakeikauskakku

Omenakeikauskakku

Päärynäkakku

Päärynäkakku

Smoothie

Smoothie

Vispipuuro

Vispipuuro

Omenasose

Omenasose

Karamellisoidut päärynät

Karamellisoidut päärynät

Kookos-banaaniletut

Kookos-banaaniletut

Banaanipannukakut

Banaanipannukakut

Omena-kaurapuuro suolakaramellikastikkeella

Omena-kaurapuuro suolakaramellikastikkeella

Riisipuuro ja karamellisoidut omenat

Riisipuuro ja karamellisoidut omenat

 

ruoan jämät

Parhaimmillaan ruoan jämät saa jalostettua ihan uuteen muotoon. Risottoleivän takia kannattaa melkein keittää vähän isompi satsi.

Risottoleipä

Risottoleipä

Perunarieskat

Perunarieskat

 

yrtit

Säilytä yrtit oikein eli esimerkiksi tilli ja ruohosipuli jääkaapissa, niin niistä on iloa useampaan kertaan. Talvella valo ei oikein riitä pitämään niitä hengissä kovin pitkään, mutta kesäaikaan kastelemalla saa tekohengitettyä yrttejä, vaikka niitä ei istuttaisi edes suurempaan ruukkuun.

Yrttiricotta

Yrttiricotta

2 kommenttia “Hävikistä herkuksi

  1. Ihania ohjeita!
    Meillä pasta on ehkä se yleisin mihin heitetään kaikki jääkapissa lojuvat nuukahtaneet jutut.

    Ehkä kaikille tuttu juttu, mutta keeronpahan silti, että vanhoista kovettuneista leivänkannoista saa murustamalla ja raastamalla oikein hyvää korppujauhoa. Mä en ole varmaan ostanut korppujauhoja elämässäni, kuin kerran. Ei ole tarvetta ostaa niitä, kun käyttää tätä mamman mulle lapsena opettamaa kikkaa.

    Hyvä kikka saada aikaiseksi myös maukas kasvisliemi ja käyttöön kaikkien juuresten ja vihannesten kannat ja jämät on asettaa pakastimeen isohko tupperware-astia, johon voi kokatessa kerätä ylijääneet vihannesten kannat ja jämät. Kun astia on täynnä on aika keittää pakastetuista jämistä kasvisliemi.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.09.2014 at 19:11 sanoi:

      Korppujauhot syntyvät meilläkin samalla metodilla. Mutta tuo kasvisliemihän on ainakin minulle ihan uusi idea. Taidanpa laittaa rasian pakkaseen samantien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *