Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Ruoka

Hyvää pääsiäistä! – matcha-pistaasikakku

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän pääsiäisestä. Tai olen aina pitänyt pääsiäisestä, mutta nyt pidän siitä eri syistä. Ennen se oli yhtä juhlaa, nykyään se on juuri sopiva pysähdys pitkän talven jälkeen. Hetki aikaa rauhoittua ilman sen suurempaa härdelliä ja viettää aikaa perheen kanssa. 

paasiaismunat

matcha-pistaasikakku-2

Rauhoittuminen on alkanut lupaavasti tänäkin vuonna. Eilen pelasin tunnin tennistä, mutta muuten en juuri nostanut nokkaani kirjasta. Ihan täydellistä.

Tänään pääsiäispäivällinen perheen kanssa. Poikkeuksellisesti mukana on myös äitini, joka harvoin osuu tänne juuri pääsiäiseksi, emmekä mekään enää matkusta lapsuuden kotikaupunkiin yhtä usein kuin ennen. Pitkästä aikaa syömme pääsiäisateriaa koko perheen kesken – edellyttäen, että siskoni synnytys ei käynnisty ja mies toipuu sairaudestaan. Edellisestä kerrasta on aikaa useampia vuosia.

Vien mukanani pashaa, joka taitaa olla perheemme pääsiäispöydän ainoa vuodesta toiseen toistuva traditio. Leivoin rinnalle ihanan keväisen pistaasi-matchakakun, jonka poimin Baking Instinct -blogista. Matchan ja pistaasin ansiosta kakku on kostea ja kauniin vihreä sisältä. Kuin lupaus keväästä, vaikka luonto ei ihan siellä vielä olekaan. Uskaltauduin muokkaamaan ohjetta hiukan, vaihdoin mm. kerman jogurttiin ja lisäsin taikinaan raikasta limettiä. Jo taikina oli niin hyvää, ettei jäänyt paljon tiskattavaa.

Alkuperäisessä ohjeessa kuorrute on tehty pelkästään mascarponesta, tomusokerista ja limetistä. Muuntelin kuorrutetta vähän raikkaampaan ja huomattavasti vähemmän makeaan suuntaan. En ole vielä makeuden siniverisen lähettilään tasolla makean sietämisen suhteen. Voit hyvin käyttää kuorrutteeseen lähes millaisen sekoituksen tahansa turkkilaista jogurttia ja mascarponea (tai tuorejuustoa), kunhan et käytä pelkkää jogurttia. Se kaipaa vähintään muutaman ruokalusikallisen tuorejuustoa, jotta kuorrutteesta ei tule turhan juoksevaa. Makeuden säädät helposti itsellesi sopivaksi maistamalla. Aloita vähäisestä määrästä sokerista. Kakku on niin makea, että raikas kuorrute raikastaa sen sopivasti.

Matcha on japanilaista vihreää teetä. Sitä löytyy mm. Pukka-merkiltä. Omani ostin Punnitse ja säästä -kaupasta, jolla oli valikoimassaan kahta eri vaihtoehtoa. Paketti matchaa maksaa vähän yli kympin eli jos et ole aikeissa käyttää sitä muuhun, voit huoletta jättää sen pois reseptistä. Pääsiäisen jälkeen kakun voi koristella vaikka pistaaseilla ja limetin kuorella pääsiäismunien sijaan.

Matcha-pistaasikakku

(resepti muunneltu Baking Instinct -blogista)
noin 20-senttiseen vuokaan tai mihin tahansa noin 1 1/2-litraiseen vuokaan

125 g pehmeää voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa huoneenlämpöisenä
100 g pistaasia rouhittuna
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl matchajauhetta
1 limetin kuori 
1 1/2 dl vedellä tai maidolla ohennettua turkkilaista jogurttia (tai kermaa)

Kuorrutteeseeen

125 g mascarponea
2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl tomusokeria
1/2 limetin kuori

lisäksi voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun. Koristeluun pussillinen (130 g) pieniä pääsiäismunia tai pistaasejä ja limetinkuorta

1. Ota kaikki ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennenkuin alat leipoa.

2. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka.

3. Rouhi pistaasit esimerkiksi sauvasekoittimen myllyllä tai monitoimikoneella hienoksi rouheeksi. Sekoita pienessä kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe, matchajauhe ja rouhitut pistaasit.

4. Mittaa noin 1 1/4 dl turkkilaista jogurttia ja ohenna se vedellä siten, että kokonaismäärä on 1 1/2 desiä.

5. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

6. Vatkaa joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Vatkaa joukkoon raastettu limetinkuori.

7. Sekoita nopeasti joukkoon noin puolet jauhoseoksesta ja sen jälkeen puolet jogurtista. Sekoita joukkoon loput jauhoista ja sen jälkeen loput jogurtista.

8. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kypsäksi uunin keskitasolla 175 asteessa. Kakku kypsyy noin 40 minuutissa.

9. Anna kakun jäähtyä ritilällä.

10. Kun kakku on jäähtynyt, vatkaa sekaisin mascarpone, jogurtti ja raastettu limetin kuori ja siivilöity tomusokeri. Levitä kuorrute kakun päälle.

11. Koristele. Jos käytät koristeluun pääsiäismunia, asettele ne kakun päälle vasta juuri ennen tarjoamista, ettei kuorrute ala sulattaa väriä niiden kuoresta, jolloin kakku värjäytyy.

*****

Happy Easter! A long awaited breath after a long and hectic winter. Me, a pile of books and some family time. That is about all I have in my schedule for coming days. And a piece of cake. 

A lovely matcha pistachio cake green and moist inside gives the first promise of spring even though the mother nature is lagging behind this year. 

Juhlat arjen keskellä – kello viiden tee ja mango-mandariinikakku

Yksi on herännyt talviunesta, toinen tehnyt rohkean päätöksen. Siinä olisi syytä juhlaan kerrakseen. Tosiasiassa keräsin kuitenkin suvun naiset juhlimaan siskoani, josta tulee pian toisen lapsen äiti. Mikä tarkoittaa, että minusta tulee pian toistamiseen täti. Se ensimmäinen on kietonut minut pikkusormensa ympärille – umpisolmulle. 

juhlapöytä

mango-mandariinikakku

Suomen Lähikauppa kannusti juhlatuulelle: Juhlat arjen keskelle uudistetusta Mäkelänkadun Siwasta, josta poimin tarveaineet juhlaan. Postaus on toteutettu yhteistyössä Suomen Lähikaupan kanssa.

Viime aikoina on tullut kutsuttua ihmisiä ihan liian vähän kylään. Olemme asuneet puolivalmiissa nyt jo luvattoman kauan, kun odotamme isompaa taloyhtiön remonttia. Itse näkee vain ne puuttuvat listat ja kaiken keskeneräisen. Sanovat, että silmä tottuu, mutta päivä päivältä alkaa ärsyttää enemmän. Meidän keskiäkäisten serkusten juhlat olivat terveellinen muistutus: Eivät ystävät ole kiinnostuneita puuttuvista listoista tai odota täydellistä kotia. Ne ovat ihan epäolennaisia, olennaista on seura. Olkoon vaan puolivalmis, mutta oven aion taas avata vähän useammin.

Seuraksi kauppareissulle sain sen talvihorroksestaan heränneen. Budjettimme oli sata euroa, josta ison siivun käytimme hedelmä- ja vihannestiskillä. Kärryyn pakattiin mm. tuoretta mangoa, hunajamelonia, kiivejä, mandariineja, pensasmustikoita, passionhedelmiä, piparjuurta, bataattia ja nipuittain tuoreita yrttejä. Pidemmäksi hetkeksi pysähdyttiin myös juustostiskille: Tuhtia kreikkalaista fetaa, parmesania, vuohenjuustoa ja tuorejuustoa. Menu oli kasvispainoitteinen, koska osa joukosta on aika vähälihaisia.

ostoskärryt

Kaksi isoa kassillista ruokaa, josta taoimme tarjottavat. Juhlien lopussa anopin voimariinirasioita tuli ikävä. Kauppakassien sisällöllä ruokittiin nimittäin lopulta myös kotiinjääneet pahnueet ja kuitattiin seuraavan päivän lounas.

ostokset

Pieni anglofiili minusssa on halunnut jo hetken pitää perinteiset teekutsut. Kello viiden tee on brittiklassikko, joka on taas noussut suosioon muuallakin kuin saarivaltakunnassa. Alunperin tarkoituksena oli tehdä vain jotain simppeliä, mutta viikon ajan selailin iltaisin sormiruokaraamattuani Mingelmatia – käsistähän se lähti. Kuuden sijaan huomaa kokkaavansa komppanialle, sen seitsemän sortin sijaan kolmeatoista – kaikkea paitsi sitä teetä.

Linkkaan reseptit menuun sitä mukaa, kun ehdin niitä julkaista. Tämän postauksen lopusta löytyy mango-mandariinikakku, joka on sopivan keväinen vaikkapa pääsiäispöytään.

Menu – Kello viiden tee

Kana-currykolmioleivät

Deviled eggs -kananmunakolmioleivät

Kurkku-fetaleivät

Bataatti-vuohenjuusto-pekonipiiraat / Bataatti-vuohenjuustopiiraat

Toast skagen -kakku

Parmesan-ruohosipuliskonssit

****

Mango-mandariinikakku

Hedelmävartaat

Makeat skonssit, lemon curd ja turkkilaista jogurttia

Mustaherukkamarengit

Pistaasi-ruusunlehtikeksit

Suklaa-minttukeksit

Appelsiini-hunajamadeleinet

****

Passionhedelmällä maustetut kuohuvat

kooste-siwa

Lähes kaikkien tarjottavien reseptit – luottoskonssejani lukuunottamatta – kehittelin näihin juhliin. Tässä seurassa se ei kuitenkaan jännitä. Useamman vuoden ajan meillä serkuksilla oli ruokakerho, jonka sääntöihin kuului, että valmistamaansa ruokalajia ei ole saanut kokeilla koskaan ennen. Aina ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta ikinä se ei iltaa pilannut. Saman rentouden soisin laajenevan omaan ruokavierasasenteeseeni ylipäänsä, ihan vielä en ole niin pitkällä.

Kakkujen kanssa en taida koskaan päästäkään. Aina jännittää, jääkö raa’aksi, tuleeko kuivaa tai lässähtääkö ja koristelu viimeistään niittaa homman. Mango-mandariinikakku on kuitenkin aika huoleton kakuksi. Siinä on niin paljon tuoretta mangoa ja turkkilaista jogurttia, että kuivaksi sitä ei saa millään, eikä se ole ihan yhtä herkkänahkainen paiston suhteen kun monet muut. Koristelukin on yksinkertainen, mutta silti kakku kerää kyllä katseet.

Mango-mandariinikakku

20-22-senttiseen vuokaan, 8-10 hengelle

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl mandariinimehua
1/2 mandariinin kuori raastettuna
1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 pienestä mangosta

Kuorrutus

1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria

Karamellisoidut mandariinit

3 mandariinia (varaa neljäskin, mandariini voi olla kinkinen leikattava)
2 1/2 dl vettä
3 1/2 dl sokeria

lisäksi voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun ja jauhottamiseen

1. Valmista karamellisoidut mandariinit: Leikkaa mandariinit ohuiksi siivuiksi. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa ja keitä mandariineja sokeriliemessä noin puoli tuntia. Nosta siivut leivinpaperille peitetylle uunipellille siten, etteivät ne ole yhtään päällekkäin. Kuumenna uuni 100 asteeseen ja kuivata mandariineja puolisen tuntia. Voit valmistaa mandariinit myös jo edellisenä päivänä. Säilytä ne rasiassa jääkaapissa siten, että siivujen välissä on aina leivinpaperia, etteivät ne tartu toisiinsa

2. Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Nosta myös kananmunat huoneenlämpöön, jos säilytät niitä jääkaapissa. Kuori mango ja leikkaa se pienehköiksi kuutioiksi. Purista mandariinin mehu. Voitele ja korppujauhota vuoka. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

3. Vatkaa sokeri ja voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten. Lisää jogurtti, mandariinin mehu ja kuori.

4. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja sekoita jauhot taikinaan.

5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

6. Paista 180 asteessa noin 35-40 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

*****

An afternoon tea with the ones you cannot choose but still love to bits. My sister is having a baby at any day now, which gave us a reason to gather together with my cousins to celebrate the second time mother-to-be. 

I guess it sort of started with “Hey gals, would you fancy coming over here, I will make little something. No fuss or anything, just glad to see you”.  A week in the company of my finger food bible, Mingelmat, extended the menu beyond simple – a high tea. Yes, indeed. Thirteen sorts, everything but tea.

 

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Suomen Lähikaupan kanssa. Uudistettu Mäkelänkadun Siwa löytyy Helsingin Käpylästä entisestä Amerin talosta.

Kannattaa kurkata myös Juliana Harkin kuvaamaan arjen todellisuuteen. #siwaihmiset (www.siwaihmiset.fi) on lämminhenkinen kokoelma tavallisia suomalaisia – Siwan asiakkaita ja työntekijöitä – kautta maan ja heidän ajatuksiaan elämästä. Jäin hiukan koukkuun ja luin kaikki lyhyet tarinat löytääkseni mm. muotihullun Lapista, kauniin rouvan Kaivopuistosta, jonka kasvojen uurteita valo helli ja turkulaisen nuoren naisen, jonka mielestä elämä on liian lyhyt rumien miesten kanssa tanssimiseen. 

Ammattilaisen silmin

Maailma näyttää kovin erilaiselta ammattilaisen silmin. Aasialaiset possunposkeni pääsivät ammattilaisten käsittelyyn ja minä seuraamaan sitä vierestä.

LUUMU070315_0010

Kuva Nico Bäckström, stailaus Teresa Välimäki

Osallistuin Sunsweetin ja Ifolorin luumureseptikisaan ja Teresa Välimäki valitsi reseptini parhaaksi pääruokasarjassa. Kunniakirjan ripustan lapsuuden urheilumitalien viereen (tilaa kyllä riittää). Parasta voittamisessa (siis sen voittamisen ohella – vanha kilparatsu) oli kuitenkin se, että pääsin näkemään reseptini ammattilaisten silmin.

Teresa oli kokannut posket ohjeeni mukaan. Omat poskeni punastuivat, kun hän kehui liemen intensiivistä makua. Jouluun vivahtavien mausteiden vuoksi annos voisi kuulema sopia heidän joulupöytäänsä uunijuuresten kanssa. Resepti toimi lähes sellaisenaan, hän kannusti lisäämään liemeen hiukan happoa, minkä vuoksi ohjeessa on nyt alkuperäistä enemmän valkoviiniä. Maistoin pikkupalan poskea ja edelleen on pakko olla tyytyväinen tuhdin mausteiseen lopputulokseen.

Teresa stailasi annoksen ja sen jälkeen se päätyi paljon hänen kanssaan työskentelevän Nico Backströmin kuvattavaksi. Nicon kädenjälkeä ovat myös mm. suuresti ihailemani Murun keittokirjan kuvat. Annos stailattiin minimalistiseksi ja kuvasta rakennettiin tumma. Jos olet joskus erehtynyt luulemaan, että ammattilaisten salaisuus on kuvankäsittely, olet väärässä. Jo raakakuvat olivat huikeita. Siinä missä valo hallitsee useimpia amatöörikuvaajia, ammattilainen hallitsee valoa.

Oma suosikkini Nicon kuvista on alla. Täydellinen kombositio, jossa ruokailuvälineet ohjaavat katseen annokseen. Valo leikkii ruoassa ja korostaa annoksen muotoja. Yksinkertainen kuva, joka ei kaipaa mitään ylimääräistä stailausta. Ruoka riittää. Sellaisia ovat minusta ruokakuvat parhaimmillaan.

LUUMU070315_0011

Kuva Nico Bäckström, stailaus Teresa Välimäki

Tulevaisuuden tavoite omiin kuviini – enemmän kauniita annoksia, vähemmän lautaspinoja pelastamaan mitä pelastettavissa on. Vähemmän on enemmän. Valoa en varmaan opi nopeasti hallitsemaan, mutta olisi hienoa oppia hyödyntämään sitä aiempaa paremmin. Minä ja pahvinpalaseni, jatkamme yhteistyötä täydellisen ruokakuvan toivossa.

En laita omia kuviani tähän vertailukohdaksi – rikkoisivat vain täydellisen harmonian. Ne, samoin kuin resepti, löytyvät täältä.

*****

My recipe, styled by a food stylist and seen through a lens of a professional photographer. A whole different story. 

******

Kisan järjestivät Ifolor ja Sunsweet.