Tietoa mainostajalle ›

Kategorian arkisto: Ruoka

Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

Kun aloin kirjoittaa tätä joulun alla, en tiennyt, onko kyseessä jäähyväiskirje vai lomaviesti. Kuukausien kypsyttelyn ja tauon jälkeen alkaa tuntua, että paino on kuitenkin jälkimmäisellä. Mutta aika näyttää, päättyykö kaikki äidin perunasalaattiin.

Olisi helppo piiloutua vauvavuoden taakse ja sanoa, että blogille ei ole ollut aikaa. Se olisi kuitenkin vain osatotuus. Paremminkin kyseessä on melkein kuuden vuoden henkinen tilinpäätös, syksyn ja talven kestänyt pohdinta siitä, mitä bloggaaminen merkitsee ja antaa minulle. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon ja olen saamapuolella.

Blogin myötä olen tutkinut ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä paljon laajemmin kuin olisin muutoin kenties tehnyt. Kiinnostavaa niissä on se, että ne kertovat yhteiskunnasta laajemminkin. Muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa ja -maailmassa ovat olleet nopeampia kuin useimmat meistä olisivat uskaltaneet ennustaa, meistä on tullut vaivihkaa ruokakansaa.

Eettisemmin ja ekologisemmin syövää ruokakansaa, joka haluaa syödä lähiruokaa, suosii sesonkeja ja satsaa laadukkaampiin raaka-aineisiin. Vielä jokunen vuosi se oli pienen piirin hifistelyä, nyt niin suosittua, että kaikki nämä ilmiöt näkyvät jokseenkin jokaisessa suomalaisessa marketissa. Satokausikalenterin kaltaiset hankkeet ovat lisänneet aiemmin vähämenekkisten sesonkikasvisten kuten kurpitsan myyntiä draamaattisesti. Keskon Ruokailmiöt -tutkimuksen mukaan 46 % aikoo ostaa enemmän pientuottajien ruokaa vuonna 2017. Vuonna 2016 pankin räjäyttivät kasvipohjaiset lihankorvikkeet, ehkäpä menestynein start up hiersi kauraa nyhtökauraksi ja vahvimmin kasvava ruokatrendi oli osapäivävegaanius. Viisi vuotta sitten en olisi laittanut lanttiakaan vetoa, että kasvisruoka kääntyy massojen mielihaluksi.

Kuusi vuotta sitten Helsinki oli ihan kiinnostava ravintolakaupunki, nyt ravintolakartta on laadukkaampi, monipuolisempi ja kansainvälisempi, mutta samalla rennompi kuin koskaan aiemmin. Makuelämyksistä on tullut arkipäivää – ja tämä kaikki useamman vuoden kestäneessä taantumassa. Edellisen laman antia olivat halvan kaljan juottolat, parissakymmenessä vuodessa kaivauduimme sivistyksen pariin, sillä kuluva taantuma synnytti roskapankkien sijaan oman rahan bistroja ja liudan edullisemman pään autenttisia etnisiä. Kauppakeskuksissakaan ei riitä enää perusmättö, seuraavaksi ennustan, että yhä useampi lähiöravintola tekee kasvojen kohotuksen ruokapuolella. Orastava nousukausi todennäköisesti kasvattaa entisestään kulutusta kodin seinien ulkopuolella.

Samaan aikaan ruokamaailmaan on tullut myös vastenmielisiä ilmiöitä, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, haluanko olla mukana ruokkimassa niitä. Kun ruoasta tulee liian suuri osa elämää, lipsahdetaan epäterveen puolelle. Täydellisen terveellisen ruokavalion rakentaminen, täyskiellot, oman elämän hallinta ruoan kautta, mutta yhtä lailla jatkuva täydellisen aterian metsästys ovat enemmänkin indikaattoreita siitä, että ruoka on saanut liian hallitsevan roolin elämässä. Suorittamisen puolelle mennään välillä sekä täydellisen aterian että optimaalisen ruokavalion tavoittelemisessa, ruoasta ja sen terveysvaikutuksista on tullut klikkiotsikkokamaa. Hyväosaisen länsimaalaisen näkökulmasta kyseessä on kuitenkin ”vain” ruoka.

Myös blogimaailma on muuttunut ja samalla moni minulle rakkaista blogeista on hiljennyt. Vajaa vuosikymmen sitten hommaa leimasi yhteisöllisyys. Yhteisen pöydän ääressä istuttiin joko virtuaalisesti tai fyysisesti. Viime vuosina yleistynyt päivätyön tavoittelu on tuonut blogimaailmaan lieveilmiöitä, jotka ovat vieraannuttaneet minua bloggaamisesta. Kun harrastustoiminta ammattimaistuu, häviää hommasta pahimmillaan kokonaan roso ja blogin oma ääni. Kotikutoiset ruokapäiväkirjat ovat vuosien varrella keskimäärin muuttuneet huomiohakuisemmaksi ja päämäärätietoisemmaksi henkilöbrändin rakentamiseksi. Mietin välillä, olenko vain vanhoja haikaava jäänne maailmassa, jossa ruoan sijaan keskustellaan täydellisen Instagram-tilin rakentamisesta tai listasijoituksista, kommentoidaan innostumisen sijaan oman näkyvyyden maksimoimiseksi. Kuitenkin juuri aitoudessa on blogien voima.

Kaupallisuuden lisääntyminen on korostanut entisestään läpinäkyvyyden merkitystä. Myös lahjahevosta on syytä katsoa suuhun. Jos haluaa mediaksi median rinnalle, tarvitaan täydellistä avoimuutta esimerkiksi siitä, kuka lounaan on maksanut.  Blogimaailmassa nousevana teemana on, että tällä halutaan elää ja siksi asioita halutaan korvaus. Ja niin työstä kuuluukin, jos sellaista bloggaamisesta haluaa tehdä. Mutta enemmän soisi keskustelua siitä, mikä on bloggaajan arvokkain valuutta. Se on lukijoiden luottamus ja ylenpalttinen kaupallisuus on omiaan verottamaan sitä ihan kaikkien blogien osalta. Vastavoimia ovat aitous, avoimuus ja rehellisyys. Vaikuttimien täytyy olla täysin selviä.

Vielä ennen joulua olin alkamassa kypsyä päätökseen, että tämä on nyt tässä. Olin niin kyllästynyt ja negatiivinen, että en jaksanut edes adventtikalenterin neljättä luukkua tehdä. Ajattelin, että on parempi lopettaa, kun on vielä kivaa – vaikka en ollut ihan varma, oliko edes kivaa. Tässä kevään mittaan olen tajunnut, että tämä on naisen oma huone, johon vain minulla on avaimet. Ja voin tehdä juuri sellaisen kuin itse haluan, omilla ehdoillani.

Mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, kuvaamatta ja lukematta, sitä enemmän pohdintoihin on alkanut sekoittua haikeutta. Mieleen nousee yhä enemmän ajatuksia siitä, mistä haluan vielä kirjoittaa. Tapasin blogin kautta saamiani ystäviä ja muistin taas, mikä tässä hommassa on parhaimmillaan parasta. Jakaminen ja innostuminen. Sanomisen tarve ja kuvaamisen halu. Vähitellen ne alkavat taas nostaa päätään ja teen ehkä hitaan ja varovaisen paluun tauolta. Blogissa ja ruoanlaitossa olen palaamassa perusasioiden äärelle, yksinkertaista ruokaa rakkaudesta lajiin. Sellaista kuin tämä äidin perunasalaatti, joka on säilynyt muuttumattomana vapusta toiseen lapsuuden juhlapöydästä omaan ruokapöytään.

Ennen joulua päätin karsia blogista kaiken, mihin liittyy deadlinejä, pakkoa tai velvoitteita kenellekään. Jatkan vain, jos halu kasvaa riittävän suureksi. Vieläkään en tiedä, kummalle puolelle vaaka alkaa kallistua, mutta tuntui hyvältä istua hetki tämän tekstin äärellä ja kirjoittaa. Niin hyvältä, että tätä kirjoittaessani poltin innostuksissani perunasalaatin perunat pohjaan. Ehkä se on merkki.

Kolmen sipulin perinteinen perunasalaatti

neljälle

noin 600 g kiinteitä perunoita (paino kuorineen)
1 omena
reilu 5 cm purjon valkoista osaa
1 pieni sipuli
2-3 maustekurkkua

Kastike

3 reilua rkl majoneesia
3 reilua rkl ranskankermaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
2-3 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
muutama ruokalusikallinen tuoretta ruohosipulia

1. Kuori perunat ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä haaleiksi.

2. Hienonna sillä välin sipuli ja purjo. Leikkaa maustekurkut ja omena pienehköiksi kuutioiksi.

3. Leikkaa haaleat perunat kuutioiksi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa.

4. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja maista, että kastike on aavistuksen hapokas ja sinappinen. Koska itse salaatti on aika mietoa, kastikkeessa pitää olla paljaaltaan vähän tiukka maku, se tasoittuu, kun sekoitat sen salaatin joukkoon.

5. Sekoita kastike muiden ainesten joukkoon ja nosta perunasalaatti kylmään maustumaan mielellään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

6. Koristele ennen tarjoilua silputulla ruohosipulilla (tai ruohosipulin kukilla).

Adventtikalenterin kolmas luukku – SPR Kontti ja banaanikakku

Yhteistyössä SPR Kontti
Hyvä ja laadukas tavara kestää aikaa ja käyttöä. Täydensin joulupöytää astioilla, jotka ovat todennäköisesti aiemminkin päässeet joulupöytään – jonkun muun kodissa. 

Ei joulua ilman lahjoja. Edelleen odotan joulupukkia kovasti – tosin eri syystä kuin lapsena: Olen utelias näkemään, mitä muut ostamistani lahjoista pitävät. Aattoiltana paketit avataan yksi kerrallaan vuorotellen, koska kaikki perheessämme ovat innokkaita lahjojia ja parasta antia ovat saajan ilmeet ja kommentit. Määrän sijaan panostamme ajatuksella hankittuihin lahjoihin. Tavoitteena on, että pukinkonttiin päässeet lahjat eivät joulun jälkeen päädy Konttiin.

Konmarittaminen osuu tämän ajan ihmisen suurimpaan kipupisteeseen: Turhan tavaran aiheuttamaan ahdistukseen. Jos tuntuu siltä, että omassa kodissa hukkuu tavaraan, sama on totta myös laajemmassa mittakaavassa. Ja juuri se minua konmarittamisen hehkuttamisessa tökkii: Harkintaa pitäisi käyttää jo siinä vaiheessa, kun harkitsee sadatta biletoppia, eikä siinä vaiheessa, kun raivaa niitä kotoaan pois.

Kierrätyksessä tällä hetkellä useinkaan ongelma ei ole nimittäin luopuminen, vaan seuraavan omistajan löytäminen. Siksi sanon ääneen varsin epäsuositun faktan: Sinun roskasi on usein roska ihan kaikille. Kierrättämiseen ei nimittäin riitä, että tavaran saa ulos omasta asunnostaan, sille pitäisi mieluusti löytyä seuraava omistaja tai muu jatkokäyttö vaikkapa raaka-aineena. Olkoon, että tämä kuulostaa saarnaamiselta, sanon silti: Osta harkiten, osta kerralla kunnollista, mieti, löytyisikö tarvitsemasi tavara käytettynä ja kierrätä.

Löysin kirpputorit ja netin myyntipalvelut uudestaan, kun aloin blogata. Viimeistään silloin tajusin, että maailma hukkuu (turhaan ja huonokuntoiseen) tavaraan. Joukossa on kuitenkin paljon myös sellaista, joka kestäisi vielä pitkään aikaa ja käyttöä. Itse pidän silmät auki erityisesti kauniiden astioiden, valurautaisten paistinpannujen ja alumiinisten kakkuvuokien kohdalla. Huonokuntoisenkin valurautapannun voi pelastaa (katso ohjeet Vatsasekaisin Kilinkolin -blogista) ja se on käytännössä ikuinen kapine. Alumiinisessa kakkuvuoassa kakku paistuu kauniin tasaisesti ja vanhat astiat uusien seassa antavat luonnetta kattaukseen.

 

Kahdeltatoista paikkakunnalta löytyvä SPR Kontti on kierrätystavaratalo, jonka tuotosta valtaosa käytetään Punaisen Ristin avustuskohteiden tukemiseen Suomessa ja ulkomailla. Se on syy, miksi itse kierrätän mieluusti juuri Kontin kautta. Viimeksi lahjoitin sinne erän keväällä juuri ennen kirpun syntymää, kun raivasimme kahden aikuisen kotiin tilaa uudelle tulokkaalle. Ei hinnoittelua, pöydän siistimistä tai nettikirppisten av/yv-rumbaa. Sen sijaan hyvä mieli siitä, että tuotoilla autetaan maailman kipupisteissä.

Kontti on myös ostajaystävällinen. Vihaan sotkuisia kirpputoreja, jotka tuoksahtavat tunkkaiselle. Kontissa on toisin: Tavaratalot ovat siistejä, tavarat hyväkuntoisia ja ne on aseteltu esille tavararyhmittäin. Koko kirpputorin penkomisen sijaan voi tehdä nopean täsmäiskun. Kaltaiselleni laiskalle penkojalle mieluisampi tapa.

Täsmäiskun tein myös viime viikolla, kun poimin sieltä kuvat tuotteet kaunistamaan joulupöytää Euron alumiinisen kakkuvuoan kiikutan kukkakauppaan ja siihen tulee jouluasetelma ystävälle, Hackmannin veitset pääsevät joulun juustopöytään, Arabian lautaselle asettelen joulukaloja. Banaanikakun vuokaan ja vanhaan piparkakkumuottiin ihastuin niiden kauniin muodon takia. Lisäksi noukin ostoskoriin muutaman vanhan kirjan. Sisällön sijaan valitsin ne sivujen kauniin sävyn takia. Ne päätyvät lahjapaperiksi.

Banaanikakun resepti on kierrätystavaraa sekin – anopilta – ja vähentää myös hävikkiä, sillä tässä ovat parhaimmillaan ne kaikista mustimmat banaanit, jotka eivät enää muille kelpaa.

Banaanikakku

noin 1,5-litraiseen vuokaan

150 g voita
3 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
5 kypsää banaania

1. Muussaa banaani. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe, sooda ja mausteet. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele ja korppujauhota vuoka.

2. Vaahdota voi ja sokeri.

3. Lisää kananmunat yksi kerrallaan samalla vatkaten.

4. Lisää nuolijalla sekoittamalla taikinaan vuorotellen banaania ja jauhoseosta. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan.

5. Paista noin tunti. Tarkkaile, ettei kakku pääse palamaan pinnalta, peitä leivinpaperilla tarvittaessa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä SPR Kontin kanssa. 

 

Kansallisruokaa itsenäisyyspäivän kunniaksi

Kuluvana syksynä olemme päässeet äänestämään kansallisruokaa kymmenestä ehdokkaasta. Äänestys on juuri päättynyt, mutta itsenäisyyspäivän kunniaksi kirjoitin omista suosikeistani  kansallisruoaksi Sydänmerkin-sivulla.

karjalanpiiraka

Savolaisen karjalanpiirakkakurssin löydät aiemmasta postauksestani. Sillä ohjeella rypytin myös tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi menemään. Pian nostamme maljan 99-vuotiaalle Suomelle ja asetumme kisakatsomoon ihailemaan linnan pukuloistoa. Hyvää itsenäisyyspäivää!