Image       x Suomen Blogimedia

Kategorian arkisto: Ravintolat

Takataskussa – Ruokavinkkejä Tukholmaan

Ilmiöksi Tukholmassa ovat nousseet eturivin ravintoloiden takataskut, bakfickanit, mutkattomat sisarbistrot fine dining -ravintoiden kyljessä. Gastrologikin Speceriet, Oaxen Slip, Mathias Dahlgrenin Matbaren, Frantzénin The Flying Elk, Operakällarenin Bakfickan vain muutamia mainitakseni. Niiden lisäksi iso joukko melko tuoreita rentoja bistroja. Kaupunkiin mahtuu edelleen kahdeksan Michelin tähditettyä ravintolaa, mutta hyvin voi syödä myös tuntuvasti huokeamminkin. 

Kohta tämä uhkaa lipsahtaa perinteeksi. Viimevuotiseen tapaan kevät käynnistyi kirsikankukkien ja magnolioiden keskellä Tukholmassa. Tällä kertaa vietimme siellä viikonlopun miehen kanssa ottamassa varaslähdön kevääseen. Olin ollut kaukaa viisas ja buukannut matkan miehelle joululahjaksi. Perjantaina töiden jälkeen lentokoneella lahden yli ja sunnuntaina laivalla takaisin.

Muutamassa päivässä ehtii Tukholmassa jo paljon, vaikka edelleen jäi nälkää vierailla pikaisesti uudestaan. Lista kiinnostavista ravintoloista, näyttelyistä ja kaupoista on loputon. Siksi oheiseen karttaan (katso kartta) on koottu lyhyen kuvausten kera paitsi suosikkejani myös inspiraatiota tuleville matkoille. Tällä kertaa emme ehtineet esimerkiksi suunnitellusti Rosendalin puutarhaan. Koska palasimme laivalla, mukaan olisi mahtunut vaikka vähän kasvejakin.

Tukholmassa on oikeastaan ainoastaan kaksi vikaa. Kun euro vientiteollisuuden iloksi sukeltaa kruunuun nähden, jo ennestään melko hintava kaupunki on entistä kalliimpi lomailukohde. Toisaalta matkat lahden yli ovat melko edulliset. Toinen vika on siinä, että reissu rajan yli saa minut aina kiroamaan, miten surkeaan kuntoon olen päästänyt ruotsinkielentaitoni. Opiskelin sitä ilolla, kirjoitin joskus sata vuotta sitten laudaturin, käytin sitä vuosia töissä, luen edelleen ruotsiksi ja nyt päädyn lähes poikkeuksetta puhumaan englantia yksinkertaisissakin tilanteissa. Noloa.

Vuosien laiminlyönnin jälkeen Tukholma on kuitenkin valloittanut minut. Ystävälliset naapurit, ne asteen välittömämmät, jotka naapuripöydästä intoutuvat kehumaan Tukholmaan rantautunutta Farangia, kun kuulevat meidän puhuvat suomea tai vinkkaavat kahvilajonossa kokeilemaan key lime pietä, ”koska se on parasta, mitä tästä kahvilasta saa”.

Tukholma on taivas ruokaa rakastavalle. Tällä kertaa söimme laidasta laitaan, korealaisesta skandinaaviseen ja lisäksi erinomaista pullaa ja pakkasimme tuliaiskassit täyteen herkkuja. Östermalmin kauppahallin valikoimaa on erityisen mielenkiintoista tutkia perjantaisin, kun tukholmalaiset varustautuvat viikonloppuun, kala- ja lihatiskin tarjonta päihittää mennen tullen parhaimmatkin helsinkiläiset vastineensa.

Klassikko NK:n Saluhall pitää pintansa reissusta toiseen. Ostin taas kuivattuja chilejä Urban Delistä, lähes sama valikoima löytyy kuitenkin myös NK:stä – mutta yli puolet halvemmalla. Havaitsin sen valitettavasti liian myöhään. Ostoskoriin kannattaa pakata myös Kolsvartin täydellistä lakritsia. Tällä kertaa poimin myös helmicouscousia ja gheetä, joita kumpiakin on hankalaa löytää Helsingistä ja onnistuin löytämään purkillisen Wilkin & Sonsin ylellistä metsämansikkahilloa.

Vaikka Tukholmassa saa hyvää ruokaa ilman varaustakin, suosituimpiin ravintoloihin on turha kuvitella saavansa pöytää viime tipassa. Useimmat bistrot alkavat ottaa varauksia vastaan vasta kuukautta ennen, joten kuukausien varoaikaa ei onneksi tarvita.

Lisää hyviä vinkkejä löydät aiemmista postauksista Södermalmilta, Gamla Stanista ja viime kevään ravintolalöydöistä.

Fabrique

useita toimipisteitä ympäri kaupunkia

Fabrique-Gamla-Stan

Tahmainen pähkinäpulla tyydyttää suurimmankin makeannälän. Suosion perusta ovat leipomon hapanjuurileivät, mutta kyllä täällä kelpaa fikatakin perinteiseen ruotsalaiseen tyyliin. Klassikko kanelipulla tekee kauppansa.

Ketjulla on leipomoita ympäri kaupunkia. Useimmat ovat varsin pieniä, kaikissa ei ilmeisesti ole kahvilaa. Suurin kahvila sijaitsee Södermalmilla (Rosenlundsgatan 28), jossa voi lasin takaa seurata myös leipomista. Vanhan kaupungin pikkuinen kahvila (Lilla Nygatan 12) on rauhallinen keidas vain kivenheiton päässä risteilymatkustajien vaellusreitiltä.

Speceriet

Artillerigatan 14, Östermalm. Ei pöytävarauksia.

Aloin tehdä pöytävarauksia aivan liian myöhään, varmaan kymmenen kiinnostavaa ravintolaa myi ei oota. Onneksi löytyi Speceriet, Michelin-tähdellä palkitun Gastrologikin seinänaapurissa sijaitseva rennompi pikkusisar, josta pöytää ei voi varata ennakkoon. Kolme pitkää pöytää, jossa istutaan rintarinnan ventovieraiden kanssa kosketusetäisyydellä, mikä voi ahdistaa, jos henkilökohtaisen tilan tarve on suuri. Ravintolapaikkoja yhteensä reilu parikymmentä ja paikan saa jonottamalla. Itse odotimme paikkaa puolisen tuntia. Kumosimme odotellessa lasit rieslingia ikkunalaudalla istuskellen.

Lyhyt simppeli lista, yksi suosituimmista annoksista on flammenkuchen ja keittiössä pyörii rotisserie. Suosittelen kokeilemaan piikkikampelasta valmistettua täydellistä fish & chips annosta, jossa pehmeä, mutta rapeakuorinen kala yhdistyy maa-artisokkasipseihin ja rakuunamajoneesiin.

chicken specerietfish and chips speceriet

Keittiö sulkee kymmenen aikoihin, kannattaa tähdätä paikalle viimeistään puoli yhdeksän aikoihin ja varautua odottamaan. Kovimpaan nälkään koverretaan tiskillä suuresta juustosta palasia tai siivutetaan leikkeleitä.

Kahden hengen illallinen viineineen noin 1200 kruunua (noin 130 euroa), pääruoat 15-26 euroa, päivän menu reilu 40 euroa.

Arirang

Luntmakargatan 65, pöytävaraus suositeltava.

Kaupungin ensimmäinen jo lähes 40 vuotta toiminut korealainen ravintola, joka edelleen on useiden lähteiden mukaan myös kaupungin paras. Samaan arvioon yhtyi myös naapuripöydän asiakas, jonka mukaan saman perheen omistuksessa ollut ravintola on ehdottomasti autenttisinta korealaista Tukholmassa.

Samainen naapuripöytäläinen muuten kehui myös Tomi Björckin ja Matti Wikbergin Farangin maasta taivaaseen ja totesi, että se ainoa paikka, johon on turha yrittää, ellei pöytävarausta ole tehnyt viimeistään kuukautta ennakkoon. Suosio olisi aika huikeaa ottaen huomioon ravintolan yli 300 asiakaspaikkaa. Valistuneempi lukijani tuolla kommenttilaatikossa kuitenkin totesi, että ihan niin suosittu paikka ole. Vieraskoreutta siis, mutta mielikseenhän sitäkin kuunteli.

arirang 1arirang 2

Päädyimme kokeilemaan kaikki vuosikymmenet samassa osoitteessa sijainnutta perheravintolaa Kaikki äitini reseptit -Nannan suosituksesta. Halusimme kokeilla ruokalistalta useampaa lajia, joten päätimme skipata pääosin alkuruoat ja jakaa kolme pääruokaa kahdestaan. Lopputulos: me ähkyssä ja tarjoilija ihmeissään. ”Hyvinhän te söitte”, hän totesi, kun hän keräsi melkein tyhjentyneet lautasemme, joissa oli riittänyt tyhjennettävää. Pidin erityisesti mehevästä bulgogista ja ihanan tulisen kimchin ansiosta sopivasti potkivasta kim chi bokkumista, jossa samaan wokkiin oli päätynyt kimchiä ja possua.

Kahden hengen tukeva illallinen juomineen noin 1000 kruunua (nykykurssilla noin 110 euroa). Pääruoat noin 20-25 euroa.

Muutama käytännön vinkki

Viikonloppuisin torstaista eteenpäin normaalisti melko kalliilla Arlanda Expressillä matkustaa kahdestaan lähes puoleen hintaan (300 kruunua kahdelta) )(tieto 1.5.2015). Tarjous pitää osata hakea automaatin valikosta. Nopea junayhteys on helpoin ja käytännöllisin tapa matkustaa kentältä keskustaan.

Taksitoiminta on Ruotsissa vapautettu sääntelystä. Kannattaa suosia isojen ja luotettavien yhtiöiden autoja ja tarkistaa esimerkkihinnat ikkunasta etukäteen. Jonostakaan ei tarvitse valita ensimmäistä, vaan asiakas voi valita haluamansa.

Luottokortti käy kaupungissa kattavasti. Tällä kertaa en vaihtanut kruunun kruunua, vaan kaikki ostokset hoituivat kortilla, jopa yksittäiset vesipullot. Taksit ja kaupat hyväksyvät kortin poikkeuksetta. Olenpa törmännyt pariinkin liikkeeseen, joka ei edes huoli käteistä. Ruotsi on itse asiassa maailman vähiten käteistä käyttävä yhteiskunta, jopa asunnottomien lehteä myyvät ovat varustautuneet Guardianin mukaan kortinlukijoilla.

Lento-laivayhdistelmä on osoittautunut moneen kertaan käteväksi yhdistelmäksi. Perjantaina sekä Finnair että Norwegian lentävät tällä hetkellä neljän aikaan Tukholmaan, mikä tunnin aikaeron takia tarkoittaa sitä, että neljältä myös laskeutuu Tukholmaan ja jo perjantai-iltana on mukavasti aikaa tutustua kaupunkiin. Paluu sunnuntaina laivalla mahdollistaa, että Tukholman sisustusliikkeistä ja ruokakaupoista voi ottaa kaiken irti, kun ei tarvitse miettiä matkatavaran kanssa painorajoja.

viking line alkupala

Tällä kertaa sain kutsun laivalle Viking Lineltä. Hyödynsimme laivamatkan testaamalla Michael Björklundin Viking Linelle suunnitteleman menun, jossa käytetään ahvenanmaalaisten lähituottajien tuotteita. Kuvan alkupalalautasella oli marinoitua siikaa, pikkelöityjä kasviksia ja maakunnan ylpeyttä kermaista Kastelholma-juustoa. Hienoa, että iso varustamo hyödyntää kotimaakuntansa pienten tuottajien osaamista. Toukokuussa vuorossa on uusi menu, samppanjamenu, joka on syntynyt Suomen ensimmäisen Master of Winen Essi Avéllanin ja Björklundin yhteistyönä.

Karttaan on kerätty liuta mansikkapaikkoja, löytyvätkö sinun suosikkisi jo sieltä?

*****

The rising stars of the restaurant scene in Stockholm are cozy, easy-going bistros that offer quality food in a laid-back atmosphere and with a wallet-friendly pricing. There are still altogether eight Michelin starred restaurants in the city, but now several of them have also a more casual bakfickan, back pocket, as Swedes like to call these more affordable little sisters. Gastrologik has Speceriet, Oaxen Slip, Mathias Dahlgren Matbaren, Frantzén The Flying Elk, Operakällaren Bakfickan to start with.

Speceriet, located wall-to-wall to the restaurant Gastrologik, is a relaxed and intimate eatery with three communal tables that are filled on a first-come-first-served basis, no reservations policy. I highly recommend their version of fish and chips in which a crispy-battered and well-cooked turbot is served with crunchy jerusalem artichoke chips and tarragon mayonnaise – the whole being greater than the sum of its parts. A dinner for two with couple of glasses of wine around 1200 SEK (130 EUR).

The first and apparently still the best and most authentic Korean restaurant of the city, Arirang, has been run by the same family for decades. A reservation recommended at dinner time. 

Fabrique sells its famous artisanal bread baked in a stone oven and traditional cinnamon buns in several locations throughout Stockholm. The flagship of the bakery chain is located in Södermalm but several of its other location serve also as a perfect stop for fika, a cup of coffee and a cinnamon bun. If you happen to be in Gamla Stan, there is a beautiful one lurking just one block away from the main streets.  

The Cock, Kasarmitorin uusi tulokas

Helsingissä ei liene montaa edes hiukan ravintolaelämästä kiinnostunutta, joka ei olisi jo kuullut, että Richard McCormickin ja Ville Relanderin luotsaama The Cock on avannut ovensa entisissä Kellarikrouvin tiloissa. kooste-the-cockSandrosta ja katuruokaprojekteista kuten ruokarekastaan tunnetun Richard McCormickin ja Helsingin ensimmäisenä ruokastrategina profiloituneen Ville Relanderin aikaisemmat kannukset ovat sen verran painavat, että tieto ensimmäisen yhteisen ravintolan avaamisesta sai kuhinaa aikaan. Kohtuullisen täyttä on ollut alussa kuuleman mukaan jopa tiistaisin.

Kasarmitorin kulmaan avautuneessa ravintolassa näkyvät opintomatkat mm. Tukholmaan. Ihmettelisin, jos oppia ei olisi haettu lahden takana esimerkiksi Nytorget 6:stä tai sen sisarravintolasta, paikassa on paljon samaa henkeä ja molempien keittiössä pyörii rotisserie.

Rento The Cock on toki trendikäs, mutta samaan aikaan se on tärkeilemätön ja helposti lähestyttävä. Annokset on suunniteltu jaettavaksi, menu on kirjoitettu ravintolan kaakeliseinään, jälkkärit katettu buffaksi pingispöydälle. Ruokalista on lyhyt, mutta aukioloajat sen sijaan ovat virkistävän pitkät. Hyvien ruokakaupunkien bistrojen tapaan ruokaa tarjotaan aamiaisesta myöhään yöhön. Olen kaivannut Helsinkiin lisää ravintoloita, joissa aamiainen tilataan listalta ja tarjoillaan pöytään. The Cock on vastaus huutooni.

Yksi paikan vetonauloista ovat edulliset osterit. Kaksi euroa kappaleelta maksavat herkkupalat ovat löytäneet yleisönsä, pelkästään niiden avaaminen työllistää yhden kokin päivällisaikaan. Keittiö on muuten piilossa, mutta osterien avaaminen käy ohjelmanumerosta, sillä se tehdään asiakkaiden silmien edessä ravintolan yläkerrassa. Hyvän osterin tunnistaa kuulema kahdesta asiasta: Raikkaasta tuoksusta ja kuoren sisällä olevasta nesteestä. Kuiva osteri ei ole tarjoilukelpoinen.

osterit-the-cock

Ravintolan konseptin johtoajatuksena on ollut kohtuullinen hintataso. Richard McCormick totesi Helsingin Sanomissa, että Helsingissä ulkona syöminen on liian kallista, hänestä kalleinkaan annos ei saisi maksaa pariakymppiä enempää. Ajatus toteutuu The Cockin listalla, listan kallemmainkin annoksen 22 eurolla. Kahden hengen illallinen pullollisella viiniä maksoi noin sata euroa. Helsingissä se on tällä hetkellä erittäin kohtuullista.

Olen syönyt The Cockissa jo kahdesti muutaman viikon sisällä avaamisesta. Ensimmäisen illallisen tarjosi ravintola, jälkimmäisen maksoin itse. Kahden kerran perusteella vähäiset kilometrit näkyvät vielä kompurointina. Pieniä lipsahduksia, kuten turhan haaleana tarjottua lihaa. Suurempia, kuten keliaakikon annoksessa ollut gluteeni. Ravintola, joka sanoo erityisesti panostavansa myös kasvisruokaan sortuu tarjoamaan kasvissyöjille useamman kierroksen melko mitäänsanomatonta tomaattipastaa samalla, kun lihansyöjille riittää erilaisia annoksia maistettavaksi. Listan perusteella se oli kuitenkin vain tarjoilijan erehdys, muitakin vaihtoehtoja kasvissyöjille olisi ollut tarjolla.

Alkukankeudesta huolimatta pidän kovasti The Cockista. Ravintolaan nimeen saakka noussut rotisseriessa valmistettu kukonpoika on erinomaista, siivet koukuttavia, edulliset osterit hieno oivallus. Lasi shampanjaa ja pari osteria nostavat kyllä arjen yläpuolelle – tosin kuohuvan joisin mieluusti ihan oikeasta shampanjalasista enkä vesilasista. Samoin laseittain myytäviä viinejä voisi olla muutama nykyistä enemmän.

Annosten jakaminen toimii hyvin, mikä mahdollistaa useamman ruoan maistelun. Olen syönyt parilla vierailulla listan lähes läpi ja pääosin tarjonta on maukasta muutamaa mitäänsanomattomampaa ruokalajia kuten tomaattipastaa lukuunottamatta. Ja ne siivet – ne voisin ottaa päivittäiseen ruokavaliooni. Niin hyviä en ole saanut aiemmin. Osansa on raaka-aineena käytetyllä kunnon kukonpojalla, toinen puoli lisää tulee erinomaisesta maustamisesta ja kypsentämisestä.

Ehkä vielä ei olla ihan perillä, mutta pitkällä ollaan. Fine diningiä ei ole tarjolla, vaan ronskia bistroruokaa. Sellaista Helsinkiin on kaivattu. Kiitoksen ansaitsee myös ystävällinen ja huomaavainen palvelu. Jos kaksi syö vähän reilulla satasella näin maukkaan ja mutkattoman illallisen ja juo pullon viiniä päälle, The Cock saa meistä vieraita jatkossakin.

The Cock, Fabianinkatu 17

*****

The Cock, a new restaurant created by two familiar forces in Helsinki food scene, Richard McCormick, known for much lauded Sandro and his projects around street food, and Ville Relander, a former Project Manager of Culinary Culture Strategy at City of Helsinki, has now been open for around a month. And there isn’t a soul in the city that would not have heard about “the new Cock in town”.

A rotisserie, sharing plates, long opening hours starting with a breakfast served from early in the morning and a wallet-friendly pricing are combined in the concept of this restaurant located in a corner of Kasarmitori just a block away from the Esplanade. The place is surely trendy with clear Stockholm influences, but yet at the same time approachable and refreshingly devoid of any cockiness.

Based on two visits they are close to putting all the pieces together, but not quite there yet – small blunders like few mundane dishes and meat served lukewarm as well as one serious mistake, a dish containing gluten served to a person with celiac disease. But in all fairness the place had been open for only couple of weeks before our dinners, so they will certainly up their game with time.

That said they are already more than halfway up the mountain, staples of their kitchen like the succulent chicken (or more precisely cockerel – this explains the slightly bawdy name) and oysters for two euro apiece, their attentive service as well as reasonable pricing both in food and wines form a solid foundation to build on. And their chicken wings are to die for – I would not resist having them in my daily regimen. 

A dinner for two with a bottle of wine around 100 euro – in Helsinki this is a very reasonable price level.

Molemmil puolil jokkee – ruokavinkkejä Turkuun

Turkulaisia hellitään hyvällä ruoalla. Viimeistään kun Kaskis avasi ovensa Kaskenmäen huipulla, kiinnostava ruokatarjonta levisi molemmil puolil jokkee.

turku-by-night-2

 

turku-kooste

Herkuttelulla on Turussa pitkä historia, jo 30-luvulla sinne perustettiin mm. herkkukauppa Ingmann & Hartmann. Sammakonreisiä, kilpikonnakeittoa, kaviaaria ja pääskysenpesäkeittoa myytiin 70-luvulle saakka puutalossa, josta nykyään löytyy pizzeria Dennis.

Ruoanystävän kannattaa aloittaa matka Turun torilta. Monen monta toria on Suomessa tullut testattua, mutta Turussa on valehtelematta yksi Suomen parhaista. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee myöntää asiantila. Liekö sitten syynä kaupungin tärkeimmät vientituotteet, missit ja jääkiekkoilijat, mutta turkulaiset torikauppiaat ymmärtävät estetiikan päälle. Täydelliset salaatinkerät, vihannekset, marjat ja hedelmät odottavat ostajaa pieteetillä aseteltuina kauniissa laatikoissa ja koreissa.

turun-torilla1

Torilta kerää helposti aterian ainekset, mikä ei ole monella torilla ollenkaan itsestään selvää. Kaloissa löytyy myös harvinaisempia, omenakauppiaan valikoimissa oli yli kymmentä eri lajiketta kotimaisia omenoita ja laatikoissaan odottaa lukemattomia laatuja vihreitä salaatteja. Tuliaiskassiin pakkasin pussillisen meksikolaiseen vihreään salsaan käytettäviä tomatilloja, joita olen metsästänyt Helsingistä lähes vuoden tuloksetta. Jos voisin, lähettäisin parikin pääkaupunkiseudun torikauppiasta Turkuun opintomatkalle, tällaisen valikoiman perässä kävisin luultavasti torilla lähes viikoittain, jos se olisi kotikaupungissani.

Käymme Turussa jokseenkin vuosittain, olemme syöneet lähes 10 eri ravintolassa viime vuosien aikana ja lähes kaikkiin palaisin mielellään. Edelleen todella monta suosittua ja suositeltua ravintolaa on testaamatta. Poikkeuksellisen paljon hyviä ravintoloita alle 200 000 asukkaan kaupunkiin, joka on jo vuosia paininut enemmänkin ulospäin suuntautuvan muuttoliikkeen kanssa. Pudotuspeliä on toki ollut näkyvissä. Mm. Rocca ja Yoki ovat sulkeneet ovensa konkurssin takia, mutta uusia ravintoloita on avautunut liuta.

Tälläkin kertaa valitsimme paitsi meille uudet, myös melko vastikään perustetut ravintolat. Ludu oli vinkki paikallisilta ruokabloggaajilta, Kaskis taas on saanut osakseen niin paljon hehkutusta ja kehuja, että se oli ratkaisevassa asemassa koko matkakohteen valinnassa. Kolmen T:n suorasta (Turku, Tukholma, Tampere) päädyimme pääosin Kaskiksen (ja reilun tunnin ajomatkan) takia Suomen länsirannikolle viikonlopun minilomalla.

varför-paris

Alla olevien ravintoloiden lisäksi testasimme mm. vähän tavallista paremman taquiera Taco Niton Approved by Mexicans -leiman vakuuttamina lounaan verran. Tuhdit annokset olivat hyvien salsojen ja oikeiden maissitortilloiden ansiosta pääosin ihan kelpo tavaraa. Iso miinus tosin valtavasta kasasta kaupan nachoja, mieluummin vähemmän mutta hyvää. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä ravintola, joka on viikonloppuisin auki aamuyön puolelle.

Ludu

Linnankatu 17

Entiseen maalikauppaan remontoitu Ludu on Porista Turkuun muuttaneen Joonas Sipon ensimmäinen ravintola kaupungissa. Tila on sisustettu taiten vanhaa kunnioittaen, vaikka loppujen lopuksi sitä on taidettu säilyttää lähinnä alkuperäisen laattalattian verran. Tummasävyinen ravintola näyttää siltä kuin olisi ollut sijoillaan vuosikymmeniä, mutta todellisuudessa omistajan isän hellittelynimen mukaan nimetty Ludu avasi ovensa juuri viime vuoden puolella, uudenvuoden aattona.

ludu

Bistromaisen runsaat, turhia kikkailemattomat annokset ja erinomainen palvelu. Illan parasta antia oli omalta osaltani alkuruoaksi syömäni täydellisen kuohkea kukkakaalikeitto. Se sai kevyesti makeutta appelsiini-vaniljavinaigretesta ja suolaisuutta pinnalle uppopaistetusta ”roskakalakroketista”. Kekseliästä ja maukasta. Mies taas kiitteli klassista Black Angus -pihviään, erityisesti sen kanssa tarjoiltuja napakoita ja maukkaita juureksia ja erinomaista rakuuna-voikastiketta.

Pääruoan ”kasvislasagne” kärsi ruuhkasta lautasella. Punajuurta, linssejä, kukkamaisia kaaleja pariakin lajia, sieniä, tomaattia. Osan raaka-aineista olisi huoletta voinut jättää pois lautaselta ja se olisi vain selkeyttänyt kokonaisuutta. Hyvää se oli näinkin, erityisesti täyteläinen neljän juuston kastike maistui,  mutta raaka-aineruuhkan takia annos oli vähän sekava makukokonaisuus. Iloitsen siitä, että pasta on taas hovikelpoinen raaka-aine paremmissakin ravintoloissa.

Ludussa oli paljon hyviä makuja, kirjasin sieltä myös liudan ideoita kotikeittiöön. Ruokaideoiden lisäksi tätä kotona -kirjaan tallentuivat huikeat kupariputkista taivutellut valaisimet. Sähköhommia tiedossa.

Tulokkaalla on varmasti paikkansa Turun ravintolaelämässä. Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia) juomineen noin 130 euroa.

Kaskis

Kaskenkatu 6a

Kolmen alkuperäisen turkulaisen paluu maailmalta kotiin synnytti Kaskiksen. Se on saanut ensimmäisten kuukausiensa aikana vain ja ainoastaan huikeaa suitsutusta kaikkialla, mistä olen siitä lukenut. Jacques Boisson kirjoitti siitä poikkeuksellisesti kaksi postausta, niin vaikuttunut hän oli ruoasta. Glorian Ruoka & Viini valitsi sen vuoden ravintolaksi, Kauppalehti Optiossa oli Mikko Takalan kirjoittama monen sivun ylistys ravintolasta. Nyt-liite nosti sen erikoismaininnalla listalle, jolle nostettiin Helsingin parhaat ravintolat. Odotukset oli ladattu kaakkoon jo ennen vierailua. ”Käsintehtyä ruokaa, mutta ei fine diningiä”, määrittelevät ravintoloitsijat Erik Mansikka, Simo Raisio ja Topi Pekkanen ravintolan linjan.

Lasikoppi, betoniseinät ja kolme suurempaa seuruetta. Lopputuloksena korvat soivat, kun poistuimme ravintolasta. Kalaravintola Kaskenahteen entisiin tiloihin kerrostalon kivijalkaan avattu pelkistetty, lähes askeettinen ravintola oli akustisesti painajaismainen. Helpotusta oli onneksi tulossa heti vierailuamme seuranneella viikolla. Tarjoilija totesi, että heidänkin kannaltaan akustiikka on aika raskas, mutta muutos tulee olemaan merkittävä. Ei siis kannata jättää menemättä melun takia. Kakofonia varasti ison osan nautinnosta, mutta se ei silti estänyt minua nauttimasta jokaisesta suupalasta.

kaskis

Aloitin aterian aika turvallisesti, KaskiSkagenilla. Vähän liiankin turvallinen valinta, koska listalla oli yhtä sun toista mielenkiintoista. Hyvät napakat ravut, maukas tilliöljy ja erityisesti huikea kahvisiirapilla sivelty mallasleipä nostivat annoksen parhaimmistoon syömistäni skageneista. Eikä niitä ole ihan vähän. Pidin myös miehen kalaisasta alkupalasta, johon oli yhdistetty graavikalaa, savukalaa, munakokkelia ja hollandaisea. Kaikki taiten valmistettua.

Valitsin skandinaavishenkiseltä listalta aasialaisen riitasoinnun, tuhdin inkiväärisessä liemessä kypsennetyn porsaanniskan. Omistajat haluavat pitää listalla aina yhden Aasiaan kallellaan olevan ruokalajin. Pitkään se on ollut nytkin listalla oleva possu. Sen suurempaa filosofiaa ei asiaan kokilta irronnut. No, kun se niin hyvää, on syy, johon on helppo yhtyä. Täyteläisen liemen olisin voinut juoda lautasen reunalta ja lohkeavaa possua oli hauduteltu huolella.

Jos Ludussa iloitsin pastan paluusta lautaselle, vähintään yhtä mukavaa oli saada erinomaista riisiä muuallakin kuin puhtaasti aasialaisiin makuihin erikoistuneissa ravintoloissa. Se oli ehdottomasti paras mahdollinen lisäke lohkeavan pehmeäksi kypsennetylle possulle, paksoille ja sienille.

Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia, alkushampanjat ja pari lasia viiniä kummallekin)  noin 120 euroa. Ruoka on ilahduttavan maltillisesti hinnoiteltu laatuun nähden.

Gaggui

Humalistonkatu 15, avoinna ti-su
Turkulaistakin turkulaisempi kaffela. Paikan päällä leivotut, pilke silmäkulmassa nimetyt kakut tarjotaan turkulaisen Terraviivan lautasilta, ja olohuonemaisen rennossa sisustuksessa on suosittu turkulaisia suunnittelijoita kuten Saanaa ja Ollia sekä BE Designiä. Kahvit paahtaa Turun Kahvipaahtimo, teet tulevat viereisestä teeliikkeestä. Kaffelassa ollaan turkulaisuuden ytimessä, virallinen kieli on itsestäänselvästi Turun murre.

gaggui

Enemmän kuin kivenheiton päästä torilta rautatieaseman tuntumassa sijaitsevalle kahvilalle on löytynyt täydellinen liiketila vanhan talon kivijalasta. Master Chefistä tutun Jonna Silénin ja hänen sisarensa Johannan persoonallisesti sisustetun paikan ovat tainneet löytää myös turkulaiset, ainakin vierailulauantaina parinkymmenen asiakaspaikan kahvila oli täynnä pariskuntia ja eri-ikäisiä tyttöporukoita opiskelijoista eläkeläisiin.

Makean päälle ymmärtävä aviomies kiitteli Vähä liia tuhtia ja itse pidin maltillisen sokerisesta banaanikakustani. Kakkupalat noin 5-6 euroa. Bananikakku 1,80 euroa/siivu.

*****

Kaskis, highly praised new restaurant has made Turku to a pilgrimage destination for food lovers. It is the very embodiment of the new bistro trend. Refreshingly devoid of all pompousness it serves excellent food, which the owners define ”handmade yet not fine-dining”. 

Kaskis might be the maindraw for the foodies on their lookout for the next big thing, but also the unpretentious and easy-going bistro Ludu, which opened its door less than a year ago, charmed us with an excellent service and wonderful food.

Gaggui, a local cafe serving guilty pleasures like almost too rich chocolate cake, embraces the local culture and talent to the point that even the official language of the place is the slightly peculiar local dialect.