Image       x Suomen Blogimedia

Kategorian arkisto: Ravintolat

Kesä-Helsinki – lappu luukulla ja pari kesäistä helmeä

Tervetuloa Helsinkiin turistit. Ai niin, mutta älkää turhaan tulko heinäkuussa – täällä on vähän kaikki kiinni. Annoin ulkomaalaiselle tuttavalleni seitsemän ravintolan suosituslistan heinäkuiseen Helsinkiin. Yksikään niistä ei ollut auki. Onneksi kesä-Helsingissä on muutama helmi, joista ennättää nauttia vielä hetken. Elo-syyskuussa ne sulkevat ovensa, kiireisimmät jo ensi viikon lopussa – toivottavasti vain ensi kesään saakka.

Suomessa parhaat ravintolat ovat usein yrittäjävetoisia ja jokainen tarvitsee lomansa, mutta heinäkuinen Helsinki on ravintoloiden osalta vähän tylsähkö kaupunki. Kaikista kesistä juuri tämä oli se, kun päätimme viettää koko loman kotimaassa ja erityisen suuren siivun kotona. Suunnitelmissa oli leppoisia pyöräretkiä, pitkiä illallisia hyvän ruoan ja juoman ääressä. Suurin osa suunnitelmasta toteutui ja loma oli hieno, mutta toisin kuin suunnittelimme ravintolaan kannoimme rahaa kohtuullisen vähän. Niiden ovet olivat säpissä.

Jokainen yrittäjä toki itse päättää, milloin kannattaa pitää ravintolaa auki. Heinäkuussa sen ei vähänkään fiinimpien osalta sanota kannattavan, koska firmat eivät silloin juurikaan kestitse. Heinäkuu on kuitenkin kotimaista matkailusesonkia parhaimmillaan ja melkein puolet Helsingin hotelliöistä vietetään suomalaisin voimin. Elokuu ja heinäkuu ovat vuoden vilkkaimmat kuukaudet hotelleissa, eikä niiden välillä ole Helsingin matkailutilastojen mukaan kuin nimellinen ero.

Olisi väärin sysätä vastuu kaupungin matkailusta yksittäisten yrittäjien niskaan – yrittäjällä on vapaus ja vastuu vain itselleen ja riittävästi paineita siellä niskassa muutenkin. Väkisin kuitenkin pistää miettimään, olisiko Helsinki kiinnostavampi turistikaupunki, jos keskimäärin parhaiden kesäsäiden aikaan myös ravintolatarjonta olisi parhaimmillaan. Kööpenhaminassa ravintolabuumi on tarkoittanut 10 000 uutta työpaikkaa ravintola-alalle sitten vuoden 2008 finanssikriisin – kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan. Yhtenä isona tekijänä kasvuun on ollut ruokaturismi, hyvän ruoan ja elämysten perässä ollaan valmiita matkustamaan.

Onneksi kesäinen Helsinki hemmottelee sitten vastineeksi suljetuista ovista ravintoloilla, joihin ei talvella pääse. Keräsin muutaman suosikeistani listalle. Ja kyllä Skifferista saa hyvää pizzaa ja se maistuu vielä paremmalta meren äärellä, mutta sitä saa talvellakin.

Kahvila Siili

Ilmattarentie 8 C, Käpylä

kahvila-siili-suolaajahunajaa

Käpylään sympaattisen puutalon alakertaan perustetusta kahvilasta tuli tämän kesän mansikkapaikkani. Sarjayrittäjinä menestyneiden Jyri Engeströmin ja Caterina Faken kahvila sai jo ennen aukaisemistaan paljon huomiota sadantonnin putkistaan – kymmenen hengen kahvilaa varten se on massiivinen investointi. Sittemmin selvisi, ettei niin mittavaa saneerausta olisi edes suomalaisen byrokratian mukaan tarvittu. Mutta nyt on putket ja ennen kaikkea aivan ihana kahvila, josta syntyi ilmiö jo ennen aukaisemistaan muutenkin. Mainostamista ei tarvittu, sana levisi niin liukkaasti.

Siili tavoittaa jotain olennaista ajan hengestä – inhimillistä, yhteisöllistä ja lähestyttävää. Jotenkin se onnistuu tartuttamaan rennon ja hyväntuulisen henkensä poikkeuksetta myös asiakkaisiin. Sadepäivinä muutamaa sisällä olevaa pöytää jaetaan sopuisasti ja epäsuomalaisen lähellä pöytänaapuria, aurinkoisina päivinä kahvila levittyy pienelle terassille.

Kahvila tulee todistaneeksi, että myös me muualla kuin keskustassa asuvat arvostamme ja kaipaamme lähipalveluita. Oikeasti kivoja ja laadukkaita kahviloita. Siili ei ole juuri kenenkään matkan varrella Käpylässä puutaloalueella, mutta niin vain sinne ovat löytäneet tien todella monet. Useimmiten pyöriä on edessä rivi parkissa. Meille Siili on sopivan pyörämatkan päässä, vähän tuntee tehneensä matkaa, mutta ei pääse hikeen saakka. Niinpä sinne on polkaistu useampaan otteeseen sopalle, kakulle tai lasilliselle – koska sieltä saa cavaa ja se on auki arkisin ja lauantaisin kahdeksaan saakka illalla, sunnuntaisinkin kuuteen.

Jos perustaisin kahvilan, Siili on juuri sellainen kuin omani haluaisin olevan. Yksinkertaisen kaunis, minimalistin silmää hivelevä ja silti mietitty jokaiseen yksityiskohtaan. Auki pitkään, tarjottavat aina laadukkaita ja maukkaita. Petitpasin croissanteja ja mantelisarvia, täytettyjä leipiä, päivän vegaaninen keitto, kakkuja, jätskiä ja viikonloppuisin kehuttu brunssi. Kahvihifistelijät arvostavat varmasti palkitun baristan Kalle Freesen kädenjälkeä.

Uskallan ennustaa ruuhkaa viimeiseksi viikonlopuksi, Siili on auki enää viikon ja sulkee ovensa elokuun lopussa. Luvassa on pitkä talvi.

Lonna

JT-linen lautta Suomenlinnaan koukkaa Lonnan kautta. Huom. ei HSL:n lautta. Lähtö Espan päästä Kauppatoria.

Aurinkoinen kesäpäivä pitkän kaavan mukaan ravintola Lonnan terassilla, Suomenlinnan kupeessa sijaisevalla vanhalla miinanraivaussaarella on kuin miniloma seitsemän minuutin päässä keskustan sykkeestä. Suurinpiirtein sen verran lauttamatka kestää. Saarella on ravintola ja kahvila.

Ravintola mainostaa tarjoavansa kesäisiä, puhtaita makuja ja juuri sellaisia lautasella on. Söin muunmuassa täydellisesti paistettua siikaa. Hinnoiltaan ravintola kiikkuu lähellä kipurajaa, valmista menuhinnoittelua ei ole, joten maksoimme kolmesta ruokalajista karvan verran yli 50 euroa henkilöltä, viineineen lasku kahdelta oli noin 170 euroa.

Hernesaaren Ranta

Ihan j-o-k-a-i-s-e-s-s-a kommentissa Hernesaaren rannasta todetaan, että paikka on niin lähellä ulkomailla oloa kun Suomessa pääsee. Asiaa ei voi kuitenkaan toistamatta, sillä juuri sellaiset hyvät chillailuvibat paikassa on. Jos on onnekas, rantaan parkkeraa vielä pari isoa paattia ja fiilis on todella kuin jossain etelämpänä. Vihdoin merellinen Helsinki alkaa päästä kaupunkilaisten käyttöön.

Myös keski-ikäiselle sopiva Sedula on koonnut yhteen monta hyvää rentoa ruokaa tarjoavaa pistettä, joten rannasta saa mm. Hanko Sushia, Piece’n Loven Big Green Eggissä tehtyjä pizzoja, Street Gastron leipiä ja Chalupan meksikolaista ruokaa. Suomalaisen alkoholipolitiikan aidatut karsinat on kierretty hienosti siten, että yksikään ruokakonteista ei myy alkoholia, vaan se haetaan yhdestä baarista, jolloin koko seurueen ei tarvitse hakea ruokaa samasta paikasta ja silti voidaan istua yhdessä – vaikka ruoan kanssa haluaisi nauttia myös lasillisen.

Päivittäin Hernesaaren ranta on auki elokuun loppuun ja sen jälkeen sään mukaan.

Teurastamon Street Food -torstait

Teurastamo, Työpajankatu 2

Joka kuukauden ensimmäinen torstai Teurastamon pihalle kokoontuu rekka poikineen. Kaksi edellistä kertaa sää on hellinnyt ja aurinkoisessa säässä edes jonot eivät haittaa. Oma viltti mukaan, tarjolla on nimittäin leppoisaa pikniktunnelmaa ja hyvää katuruokaa. Vielä viimeinen kierros jäljellä syyskuun 3. päivä.

*****

We Finns love our vacays – and this applies also to restauranteurs. If you a big fan of fine dining, you might want to avoid arriving in July, around that time most small and interesting places hang a On holiday sign up on their door.

Luckily we Finns are not only big fans of vacations but we are very keen on summers as well. Having a temperature high enough to sit out and enjoy is so rare treat that we get quite creative in going all outdoorsy. So check out these little gems open only during summer months:

Kahvila Siili – a small and cozy neighbour cafe in Käpylä. My absolute favourite with a warm and welcoming atmosphere. 

Lonna – a cafe and restaurant offering seasonal produce on a former military island a seven minutes ferry trip away from the Market Square.

Hernesaaren ranta – the place gathers several food stalls together, so you get pretty much everything from pizza to sushi in an atmosphere with a sort of a Mediterranean flair right on the seafront. For chilling out.

Teurastamo Street Food Thursday – every first Thursday of the month from May to September the permanent restaurants in Teurastamo area get company from several food stalls. Grab a blanket with you and have a relaxed picnic. 

Ah Ahorita! – pikaruoan paremmin pukeutunut serkku hakee tilaa markkinasta

Maailmalla jo hetken jyllännyt fast casual on rantautumassa laajemminkin Suomeen. Kesällä kaksi ensimmäistä meksikolaista pikaruokaravintolaa avannut Royal Ravintolat ei ole ainoa, joka aikoo vallata vähän laadukkaammin valmistetuilla lattarimauilla maan.

ahorita

Royal Ravintoloiden Ahoritassa homman pohjana on paikan päällä prässätty maissitaco, jolle täytteet kootaan asiakkaan odottaessa. Grillattua tinga-kanaa, achiote-possua luumulla, meksikolaista juustoa queso frescaa, limettistä lohi-siikacevichea, tofua tai kasvis”veefia”. Tacon sisään kääräistään lisäksi punajuuri-quinoaa, lehtikaalia ja kurpitsaa, rinnalla tarjotaan tuhdin avokadoista guacamolea, kookosriisiä ja kanelilla maustettua valkopaputahnaa ja annos viimeistellään valitun tulisuusasteen salsalla. Vahvin on chipotlesta valmistettu savuinen versio, suosikkini on raikas, keskivahva tomatillosalsa.

Ruokalistalle on kerätty jokseenkin kaikki ajankohtaiset raaka-aineet ja ajanhenkeen sopivasti ravintolan ruoka on gluteenitonta. Ruoassa on kunnolla makua ja vivahteita. Se on nimittäin uskallettu maustaa kunnolla pelkäämättä, että laimeisiin makuisiin tottunut makaronilaatikkokansa ei pitäisi ruoasta.

ahorita-2

Liikaa täytteitä, tuomitsi meksikolaisen kanssa naimisissa oleva kollegani. Tuolla määrällä tortilla repeää, Meksikossa tacot ovat paljon yksinkertaisempia, hän jatkoi. Autenttista tai ei, pidin Ahoritasta. Vaikka tacot ovat täyttäviä, ateriasta jää hyvä olo. Laadukasta ja maukasta pikaruokaa, jossa on panostettu sekä raaka-aineiden laatuun että makuun. Terveelliseen ja rentoon katuruokaan pohjautuvan konseptin takana ovat mm. Sandrosta ja The Cockista tunnetut Richard McCormick ja Ville Relander.

Ketjun toinen ravintola avattiin Jumboon pari viikkoa sitten, avausviikolla kävimme syömässä Plato Mixton eli neljän tacon lajitelma-aterian kahdesti. Ruoka on rentoa katuruokaa ruokarekkatyyliin, ympäristönä ostari. Kauppakeskus ei miljöönä ole miellyttävin, eikä sitä Jumbossa ole onnistuttu häivyttämään, mutta pääasia eli ruoka on kunnossa. Guacamole on sitä ihteään, täyttä avokadoa, ruoka viimeistellään tuoreilla yrteillä ja valkopaputahna on todella koukuttavaa, kanassa ja possussa taas mahtavat mausteet. Aterian rinnalla tarjottava itsevalmistettu limonadi kuin piste i:n päällä. Erityisesti kurkku-limelimonadi raikastaa maut.

Konsepti toimii, voit syödä paikan päällä tai ottaa aterian mukaan, siitä nimi Ahorita, joka tarkoittaa ”nyt tai vähän myöhemmin”. Alkukankeus näkyy lähinnä pienissä jutuissa – kuten vesimelonilimonadikylvyn saaneessa mekossani. Mukaan otettavat juomamukit ovat liian ohuita, eikä ravintolalla ole vielä telineitä niiden mukana kuljettamiseen. Muki halkesi päälleni.

Perinteistä pikaruokakenttää ovat maailmalla jo jonkin aikaa kampittaneet fast casual -tyyppiset ravintolat: Pikaruokaravintoloiden myynti sakkaa, fast casul on kasvanut kaksinumeroisia lukuja vuosittain. Täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä fast casual on, ei ole saavutettu, mutta yksinkertaistetusti se on vähän laadukkaampaa ja kalliimpaa pikaruokaa, tuoreista raaka-aineista. Pikaruoan paremmin pukeutunut serkkupoika, jolle olennaista on usein myös kestävä kehitys. Arvoilla ja puitteilla tehdään pesäeroa perinteisten pikaruokaloiden muovikrääsään ja tehotuotantoon. Suomessa on ollut ensimmäisiä viritelmiä samaan suuntaan ruokarekkojen ja yksittäisten ravintoloiden kautta, mutta pääkaupunkiseudulla useamman ravintolan avannutta Fafa’sia ja Hanko Sushia lukuunottamatta kukaan ei ole vielä tapaillut askelia ketjun suuntaan. Nyt tulijoita on enemmänkin.

Royal Ravintoloiden lisäksi saman raon ovat havainneet myös esimerkiksi Hesburger ja Kotipizza. Molemmat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä rakentamaan uudet ketjut vähän laadukkaampaan pikaruokaan – kaikki kolme mexmexia. Genreen on siis tungosta. Hesburgerin Salmeloiden ensimmäinen meksikolaisravintola El Nam on jo avannut ovensa Turussa, Kotipizzan Chalupa on aloittanut ruokarekalla ja on yrityksen ilmoituksen mukaan avaamassa ensimmäiset ravintolat syyskuussa Hietsun halliin ja Kallioon, sen jälkeen on tarkoitus laajentaa franchising-pohjalta. Ahoritoja on toistaiseksi kaksi, Helsingin Kluuvissa ja Vantaan Jumbossa. Seuraavaksi ketju laajenee Raisioon ja vuoden lopussa Ouluun. Tavoitteena on laajentua noin 4-6 ravintolan vuosivauhtia. Jatkossakaan ei ole tarkoitus keskittyä vain kehäkolmosen sisäpuolelle vaan laajentua maakuntiin. Aika näyttää, onko kolmelle samaan koloon pyrkivälle ketjulle Suomen kokoisessa maassa tilaa ja kuka tämän pelin voittaa.

Sekä Ahoritalla että Chalupalla saattaa olla tässä kisassa pari valttia puolellaan. Ei ole sattumaa, että Ahoritan lanseerauksen yhteydessä lausunnot on antanut Richard McCormick ja Chalupan takana sanotaan olevan Shanghai Cowboysta tuttujen Iman ja Amin Charagozlun. McDonald’s saattoi joskus olla maailman kovimpia brändejä, mutta autenttisuutta etsivässä ajassa uudenlaiset riippumattomat toimijat lyövät sen ja muut perinteiset ketjut arvostuksessa. Kasvoton Hesburgerin konseptipäällikkö ja Heikki Salmela vastaan McCormick tai Charagozlun veljekset. Mielikuvakisassa turkulaiset lähtevät takamatkalta.

Olen ehtinyt testata tulokkaista vasta Ahoritan, Chalupa on seuraavana vuorossa. Ja sitten – en keksi yhtään syytä, miksi haluaisin testata Hesburgerin valmistamaa meksikolaista ruokaa. Tiedän olevani helsinkiläinen hemmoteltu ruoanharrastaja, valtaosa suomalaisista ei todennäköisesti jaa mielipidettäni, eikä kaltaisteni rahoilla pyöritetä ketjua valtakunnallisesti. Mutta miksi uskoisin, että Hesburger osaa yhtäkkiä valmistaa hyvää meksikolaista? Tähän kysymykseen saattaa tiivistyä tämä peli.

Yhdysvalloissa perinteisten ketjujen yritykset muokata konseptiaan kohti fast casual -konseptia ovat useimmiten jääneet lähinnä yritelmiksi. Kun Chalupa laajentaa ruokarekastaan, tuleeko siitä samanlaista keskivertomättöä kuin Kotipizzasta? Tätä peliä ei nimittäin voiteta tehokkaimmalla logistiikkaketjulla – vaikka sekin tarvitaan. Kyse on brändistä, mielikuvista ja tarinasta. Royal Ravintolat eivät ole ryvettäneet omaansa pikaruokabisneksessä, sen muutkin ketjut Pizzarium ja Hanko Sushi osuvat ylempään kategoriaan. Ja viimekädessä kyse on tietenkin ruoasta. Olkoonkin, että kaltaiseni nirppanokat eivät ehkä ole enemmistö ostavista asiakkaista, mutta me olemme valmiita maksamaan pikaruoasta 15 euroa. Sen verran esimerkiksi Ahoritassa maksaa ateria – se on yli tuplasti enemmän kuin pikaruokaa myyvässä hampurilaisravintolassa. Sille rahalle pitää tarjota myös enemmän vastinetta kuin mihin pikaruokaravintolassa on totuttu.

****

While a traditional fast food industry has been struggling, new players have managed to lure the customers by upgrading both the food and experience in United States. Fast casual has been the big thing in recent years and has been estimated to be for coming years – growing in the double digits even in the times of recession. The same trend is expected to hit the Finnish market. It began with food trucks and few restaurants in the capital area. During this spring and summer several players have announced to enter the fast casual market.

Ahorita, a newcomer offering tacos and aiming to open four to six restaurants in annum, falls nicely into the category: Tasty food for health conscious consumers, still fast food but with fresher ingredients and more interesting flavours. It may not be authentic Mexican, their tacos stuffed with vast amount of fillings including quinoa, beetroot, kale and protein by choice, but it certainly offers tasty, good quality food. 

Takataskussa – Ruokavinkkejä Tukholmaan

Ilmiöksi Tukholmassa ovat nousseet eturivin ravintoloiden takataskut, bakfickanit, mutkattomat sisarbistrot fine dining -ravintoiden kyljessä. Gastrologikin Speceriet, Oaxen Slip, Mathias Dahlgrenin Matbaren, Frantzénin The Flying Elk, Operakällarenin Bakfickan vain muutamia mainitakseni. Niiden lisäksi iso joukko melko tuoreita rentoja bistroja. Kaupunkiin mahtuu edelleen kahdeksan Michelin tähditettyä ravintolaa, mutta hyvin voi syödä myös tuntuvasti huokeamminkin. 

Kohta tämä uhkaa lipsahtaa perinteeksi. Viimevuotiseen tapaan kevät käynnistyi kirsikankukkien ja magnolioiden keskellä Tukholmassa. Tällä kertaa vietimme siellä viikonlopun miehen kanssa ottamassa varaslähdön kevääseen. Olin ollut kaukaa viisas ja buukannut matkan miehelle joululahjaksi. Perjantaina töiden jälkeen lentokoneella lahden yli ja sunnuntaina laivalla takaisin.

Muutamassa päivässä ehtii Tukholmassa jo paljon, vaikka edelleen jäi nälkää vierailla pikaisesti uudestaan. Lista kiinnostavista ravintoloista, näyttelyistä ja kaupoista on loputon. Siksi oheiseen karttaan (katso kartta) on koottu lyhyen kuvausten kera paitsi suosikkejani myös inspiraatiota tuleville matkoille. Tällä kertaa emme ehtineet esimerkiksi suunnitellusti Rosendalin puutarhaan. Koska palasimme laivalla, mukaan olisi mahtunut vaikka vähän kasvejakin.

Tukholmassa on oikeastaan ainoastaan kaksi vikaa. Kun euro vientiteollisuuden iloksi sukeltaa kruunuun nähden, jo ennestään melko hintava kaupunki on entistä kalliimpi lomailukohde. Toisaalta matkat lahden yli ovat melko edulliset. Toinen vika on siinä, että reissu rajan yli saa minut aina kiroamaan, miten surkeaan kuntoon olen päästänyt ruotsinkielentaitoni. Opiskelin sitä ilolla, kirjoitin joskus sata vuotta sitten laudaturin, käytin sitä vuosia töissä, luen edelleen ruotsiksi ja nyt päädyn lähes poikkeuksetta puhumaan englantia yksinkertaisissakin tilanteissa. Noloa.

Vuosien laiminlyönnin jälkeen Tukholma on kuitenkin valloittanut minut. Ystävälliset naapurit, ne asteen välittömämmät, jotka naapuripöydästä intoutuvat kehumaan Tukholmaan rantautunutta Farangia, kun kuulevat meidän puhuvat suomea tai vinkkaavat kahvilajonossa kokeilemaan key lime pietä, ”koska se on parasta, mitä tästä kahvilasta saa”.

Tukholma on taivas ruokaa rakastavalle. Tällä kertaa söimme laidasta laitaan, korealaisesta skandinaaviseen ja lisäksi erinomaista pullaa ja pakkasimme tuliaiskassit täyteen herkkuja. Östermalmin kauppahallin valikoimaa on erityisen mielenkiintoista tutkia perjantaisin, kun tukholmalaiset varustautuvat viikonloppuun, kala- ja lihatiskin tarjonta päihittää mennen tullen parhaimmatkin helsinkiläiset vastineensa.

Klassikko NK:n Saluhall pitää pintansa reissusta toiseen. Ostin taas kuivattuja chilejä Urban Delistä, lähes sama valikoima löytyy kuitenkin myös NK:stä – mutta yli puolet halvemmalla. Havaitsin sen valitettavasti liian myöhään. Ostoskoriin kannattaa pakata myös Kolsvartin täydellistä lakritsia. Tällä kertaa poimin myös helmicouscousia ja gheetä, joita kumpiakin on hankalaa löytää Helsingistä ja onnistuin löytämään purkillisen Wilkin & Sonsin ylellistä metsämansikkahilloa.

Vaikka Tukholmassa saa hyvää ruokaa ilman varaustakin, suosituimpiin ravintoloihin on turha kuvitella saavansa pöytää viime tipassa. Useimmat bistrot alkavat ottaa varauksia vastaan vasta kuukautta ennen, joten kuukausien varoaikaa ei onneksi tarvita.

Lisää hyviä vinkkejä löydät aiemmista postauksista Södermalmilta, Gamla Stanista ja viime kevään ravintolalöydöistä.

Fabrique

useita toimipisteitä ympäri kaupunkia

Fabrique-Gamla-Stan

Tahmainen pähkinäpulla tyydyttää suurimmankin makeannälän. Suosion perusta ovat leipomon hapanjuurileivät, mutta kyllä täällä kelpaa fikatakin perinteiseen ruotsalaiseen tyyliin. Klassikko kanelipulla tekee kauppansa.

Ketjulla on leipomoita ympäri kaupunkia. Useimmat ovat varsin pieniä, kaikissa ei ilmeisesti ole kahvilaa. Suurin kahvila sijaitsee Södermalmilla (Rosenlundsgatan 28), jossa voi lasin takaa seurata myös leipomista. Vanhan kaupungin pikkuinen kahvila (Lilla Nygatan 12) on rauhallinen keidas vain kivenheiton päässä risteilymatkustajien vaellusreitiltä.

Speceriet

Artillerigatan 14, Östermalm. Ei pöytävarauksia.

Aloin tehdä pöytävarauksia aivan liian myöhään, varmaan kymmenen kiinnostavaa ravintolaa myi ei oota. Onneksi löytyi Speceriet, Michelin-tähdellä palkitun Gastrologikin seinänaapurissa sijaitseva rennompi pikkusisar, josta pöytää ei voi varata ennakkoon. Kolme pitkää pöytää, jossa istutaan rintarinnan ventovieraiden kanssa kosketusetäisyydellä, mikä voi ahdistaa, jos henkilökohtaisen tilan tarve on suuri. Ravintolapaikkoja yhteensä reilu parikymmentä ja paikan saa jonottamalla. Itse odotimme paikkaa puolisen tuntia. Kumosimme odotellessa lasit rieslingia ikkunalaudalla istuskellen.

Lyhyt simppeli lista, yksi suosituimmista annoksista on flammenkuchen ja keittiössä pyörii rotisserie. Suosittelen kokeilemaan piikkikampelasta valmistettua täydellistä fish & chips annosta, jossa pehmeä, mutta rapeakuorinen kala yhdistyy maa-artisokkasipseihin ja rakuunamajoneesiin.

chicken specerietfish and chips speceriet

Keittiö sulkee kymmenen aikoihin, kannattaa tähdätä paikalle viimeistään puoli yhdeksän aikoihin ja varautua odottamaan. Kovimpaan nälkään koverretaan tiskillä suuresta juustosta palasia tai siivutetaan leikkeleitä.

Kahden hengen illallinen viineineen noin 1200 kruunua (noin 130 euroa), pääruoat 15-26 euroa, päivän menu reilu 40 euroa.

Arirang

Luntmakargatan 65, pöytävaraus suositeltava.

Kaupungin ensimmäinen jo lähes 40 vuotta toiminut korealainen ravintola, joka edelleen on useiden lähteiden mukaan myös kaupungin paras. Samaan arvioon yhtyi myös naapuripöydän asiakas, jonka mukaan saman perheen omistuksessa ollut ravintola on ehdottomasti autenttisinta korealaista Tukholmassa.

Samainen naapuripöytäläinen muuten kehui myös Tomi Björckin ja Matti Wikbergin Farangin maasta taivaaseen ja totesi, että se ainoa paikka, johon on turha yrittää, ellei pöytävarausta ole tehnyt viimeistään kuukautta ennakkoon. Suosio olisi aika huikeaa ottaen huomioon ravintolan yli 300 asiakaspaikkaa. Valistuneempi lukijani tuolla kommenttilaatikossa kuitenkin totesi, että ihan niin suosittu paikka ole. Vieraskoreutta siis, mutta mielikseenhän sitäkin kuunteli.

arirang 1arirang 2

Päädyimme kokeilemaan kaikki vuosikymmenet samassa osoitteessa sijainnutta perheravintolaa Kaikki äitini reseptit -Nannan suosituksesta. Halusimme kokeilla ruokalistalta useampaa lajia, joten päätimme skipata pääosin alkuruoat ja jakaa kolme pääruokaa kahdestaan. Lopputulos: me ähkyssä ja tarjoilija ihmeissään. ”Hyvinhän te söitte”, hän totesi, kun hän keräsi melkein tyhjentyneet lautasemme, joissa oli riittänyt tyhjennettävää. Pidin erityisesti mehevästä bulgogista ja ihanan tulisen kimchin ansiosta sopivasti potkivasta kim chi bokkumista, jossa samaan wokkiin oli päätynyt kimchiä ja possua.

Kahden hengen tukeva illallinen juomineen noin 1000 kruunua (nykykurssilla noin 110 euroa). Pääruoat noin 20-25 euroa.

Muutama käytännön vinkki

Viikonloppuisin torstaista eteenpäin normaalisti melko kalliilla Arlanda Expressillä matkustaa kahdestaan lähes puoleen hintaan (300 kruunua kahdelta) )(tieto 1.5.2015). Tarjous pitää osata hakea automaatin valikosta. Nopea junayhteys on helpoin ja käytännöllisin tapa matkustaa kentältä keskustaan.

Taksitoiminta on Ruotsissa vapautettu sääntelystä. Kannattaa suosia isojen ja luotettavien yhtiöiden autoja ja tarkistaa esimerkkihinnat ikkunasta etukäteen. Jonostakaan ei tarvitse valita ensimmäistä, vaan asiakas voi valita haluamansa.

Luottokortti käy kaupungissa kattavasti. Tällä kertaa en vaihtanut kruunun kruunua, vaan kaikki ostokset hoituivat kortilla, jopa yksittäiset vesipullot. Taksit ja kaupat hyväksyvät kortin poikkeuksetta. Olenpa törmännyt pariinkin liikkeeseen, joka ei edes huoli käteistä. Ruotsi on itse asiassa maailman vähiten käteistä käyttävä yhteiskunta, jopa asunnottomien lehteä myyvät ovat varustautuneet Guardianin mukaan kortinlukijoilla.

Lento-laivayhdistelmä on osoittautunut moneen kertaan käteväksi yhdistelmäksi. Perjantaina sekä Finnair että Norwegian lentävät tällä hetkellä neljän aikaan Tukholmaan, mikä tunnin aikaeron takia tarkoittaa sitä, että neljältä myös laskeutuu Tukholmaan ja jo perjantai-iltana on mukavasti aikaa tutustua kaupunkiin. Paluu sunnuntaina laivalla mahdollistaa, että Tukholman sisustusliikkeistä ja ruokakaupoista voi ottaa kaiken irti, kun ei tarvitse miettiä matkatavaran kanssa painorajoja.

viking line alkupala

Tällä kertaa sain kutsun laivalle Viking Lineltä. Hyödynsimme laivamatkan testaamalla Michael Björklundin Viking Linelle suunnitteleman menun, jossa käytetään ahvenanmaalaisten lähituottajien tuotteita. Kuvan alkupalalautasella oli marinoitua siikaa, pikkelöityjä kasviksia ja maakunnan ylpeyttä kermaista Kastelholma-juustoa. Hienoa, että iso varustamo hyödyntää kotimaakuntansa pienten tuottajien osaamista. Toukokuussa vuorossa on uusi menu, samppanjamenu, joka on syntynyt Suomen ensimmäisen Master of Winen Essi Avéllanin ja Björklundin yhteistyönä.

Karttaan on kerätty liuta mansikkapaikkoja, löytyvätkö sinun suosikkisi jo sieltä?

*****

The rising stars of the restaurant scene in Stockholm are cozy, easy-going bistros that offer quality food in a laid-back atmosphere and with a wallet-friendly pricing. There are still altogether eight Michelin starred restaurants in the city, but now several of them have also a more casual bakfickan, back pocket, as Swedes like to call these more affordable little sisters. Gastrologik has Speceriet, Oaxen Slip, Mathias Dahlgren Matbaren, Frantzén The Flying Elk, Operakällaren Bakfickan to start with.

Speceriet, located wall-to-wall to the restaurant Gastrologik, is a relaxed and intimate eatery with three communal tables that are filled on a first-come-first-served basis, no reservations policy. I highly recommend their version of fish and chips in which a crispy-battered and well-cooked turbot is served with crunchy jerusalem artichoke chips and tarragon mayonnaise – the whole being greater than the sum of its parts. A dinner for two with couple of glasses of wine around 1200 SEK (130 EUR).

The first and apparently still the best and most authentic Korean restaurant of the city, Arirang, has been run by the same family for decades. A reservation recommended at dinner time. 

Fabrique sells its famous artisanal bread baked in a stone oven and traditional cinnamon buns in several locations throughout Stockholm. The flagship of the bakery chain is located in Södermalm but several of its other location serve also as a perfect stop for fika, a cup of coffee and a cinnamon bun. If you happen to be in Gamla Stan, there is a beautiful one lurking just one block away from the main streets.