Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

Kategorian arkisto: Ravintolat

Molemmil puolil jokkee – ruokavinkkejä Turkuun

Turkulaisia hellitään hyvällä ruoalla. Viimeistään kun Kaskis avasi ovensa Kaskenmäen huipulla, kiinnostava ruokatarjonta levisi molemmil puolil jokkee.

turku-by-night-2

 

turku-kooste

Herkuttelulla on Turussa pitkä historia, jo 30-luvulla sinne perustettiin mm. herkkukauppa Ingmann & Hartmann. Sammakonreisiä, kilpikonnakeittoa, kaviaaria ja pääskysenpesäkeittoa myytiin 70-luvulle saakka puutalossa, josta nykyään löytyy pizzeria Dennis.

Ruoanystävän kannattaa aloittaa matka Turun torilta. Monen monta toria on Suomessa tullut testattua, mutta Turussa on valehtelematta yksi Suomen parhaista. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee myöntää asiantila. Liekö sitten syynä kaupungin tärkeimmät vientituotteet, missit ja jääkiekkoilijat, mutta turkulaiset torikauppiaat ymmärtävät estetiikan päälle. Täydelliset salaatinkerät, vihannekset, marjat ja hedelmät odottavat ostajaa pieteetillä aseteltuina kauniissa laatikoissa ja koreissa.

turun-torilla1

Torilta kerää helposti aterian ainekset, mikä ei ole monella torilla ollenkaan itsestään selvää. Kaloissa löytyy myös harvinaisempia, omenakauppiaan valikoimissa oli yli kymmentä eri lajiketta kotimaisia omenoita ja laatikoissaan odottaa lukemattomia laatuja vihreitä salaatteja. Tuliaiskassiin pakkasin pussillisen meksikolaiseen vihreään salsaan käytettäviä tomatilloja, joita olen metsästänyt Helsingistä lähes vuoden tuloksetta. Jos voisin, lähettäisin parikin pääkaupunkiseudun torikauppiasta Turkuun opintomatkalle, tällaisen valikoiman perässä kävisin luultavasti torilla lähes viikoittain, jos se olisi kotikaupungissani.

Käymme Turussa jokseenkin vuosittain, olemme syöneet lähes 10 eri ravintolassa viime vuosien aikana ja lähes kaikkiin palaisin mielellään. Edelleen todella monta suosittua ja suositeltua ravintolaa on testaamatta. Poikkeuksellisen paljon hyviä ravintoloita alle 200 000 asukkaan kaupunkiin, joka on jo vuosia paininut enemmänkin ulospäin suuntautuvan muuttoliikkeen kanssa. Pudotuspeliä on toki ollut näkyvissä. Mm. Rocca ja Yoki ovat sulkeneet ovensa konkurssin takia, mutta uusia ravintoloita on avautunut liuta.

Tälläkin kertaa valitsimme paitsi meille uudet, myös melko vastikään perustetut ravintolat. Ludu oli vinkki paikallisilta ruokabloggaajilta, Kaskis taas on saanut osakseen niin paljon hehkutusta ja kehuja, että se oli ratkaisevassa asemassa koko matkakohteen valinnassa. Kolmen T:n suorasta (Turku, Tukholma, Tampere) päädyimme pääosin Kaskiksen (ja reilun tunnin ajomatkan) takia Suomen länsirannikolle viikonlopun minilomalla.

varför-paris

Alla olevien ravintoloiden lisäksi testasimme mm. vähän tavallista paremman taquiera Taco Niton Approved by Mexicans -leiman vakuuttamina lounaan verran. Tuhdit annokset olivat hyvien salsojen ja oikeiden maissitortilloiden ansiosta pääosin ihan kelpo tavaraa. Iso miinus tosin valtavasta kasasta kaupan nachoja, mieluummin vähemmän mutta hyvää. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä ravintola, joka on viikonloppuisin auki aamuyön puolelle.

Ludu

Linnankatu 17

Entiseen maalikauppaan remontoitu Ludu on Porista Turkuun muuttaneen Joonas Sipon ensimmäinen ravintola kaupungissa. Tila on sisustettu taiten vanhaa kunnioittaen, vaikka loppujen lopuksi sitä on taidettu säilyttää lähinnä alkuperäisen laattalattian verran. Tummasävyinen ravintola näyttää siltä kuin olisi ollut sijoillaan vuosikymmeniä, mutta todellisuudessa omistajan isän hellittelynimen mukaan nimetty Ludu avasi ovensa juuri viime vuoden puolella, uudenvuoden aattona.

ludu

Bistromaisen runsaat, turhia kikkailemattomat annokset ja erinomainen palvelu. Illan parasta antia oli omalta osaltani alkuruoaksi syömäni täydellisen kuohkea kukkakaalikeitto. Se sai kevyesti makeutta appelsiini-vaniljavinaigretesta ja suolaisuutta pinnalle uppopaistetusta ”roskakalakroketista”. Kekseliästä ja maukasta. Mies taas kiitteli klassista Black Angus -pihviään, erityisesti sen kanssa tarjoiltuja napakoita ja maukkaita juureksia ja erinomaista rakuuna-voikastiketta.

Pääruoan ”kasvislasagne” kärsi ruuhkasta lautasella. Punajuurta, linssejä, kukkamaisia kaaleja pariakin lajia, sieniä, tomaattia. Osan raaka-aineista olisi huoletta voinut jättää pois lautaselta ja se olisi vain selkeyttänyt kokonaisuutta. Hyvää se oli näinkin, erityisesti täyteläinen neljän juuston kastike maistui,  mutta raaka-aineruuhkan takia annos oli vähän sekava makukokonaisuus. Iloitsen siitä, että pasta on taas hovikelpoinen raaka-aine paremmissakin ravintoloissa.

Ludussa oli paljon hyviä makuja, kirjasin sieltä myös liudan ideoita kotikeittiöön. Ruokaideoiden lisäksi tätä kotona -kirjaan tallentuivat huikeat kupariputkista taivutellut valaisimet. Sähköhommia tiedossa.

Tulokkaalla on varmasti paikkansa Turun ravintolaelämässä. Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia) juomineen noin 130 euroa.

Kaskis

Kaskenkatu 6a

Kolmen alkuperäisen turkulaisen paluu maailmalta kotiin synnytti Kaskiksen. Se on saanut ensimmäisten kuukausiensa aikana vain ja ainoastaan huikeaa suitsutusta kaikkialla, mistä olen siitä lukenut. Jacques Boisson kirjoitti siitä poikkeuksellisesti kaksi postausta, niin vaikuttunut hän oli ruoasta. Glorian Ruoka & Viini valitsi sen vuoden ravintolaksi, Kauppalehti Optiossa oli Mikko Takalan kirjoittama monen sivun ylistys ravintolasta. Nyt-liite nosti sen erikoismaininnalla listalle, jolle nostettiin Helsingin parhaat ravintolat. Odotukset oli ladattu kaakkoon jo ennen vierailua. ”Käsintehtyä ruokaa, mutta ei fine diningiä”, määrittelevät ravintoloitsijat Erik Mansikka, Simo Raisio ja Topi Pekkanen ravintolan linjan.

Lasikoppi, betoniseinät ja kolme suurempaa seuruetta. Lopputuloksena korvat soivat, kun poistuimme ravintolasta. Kalaravintola Kaskenahteen entisiin tiloihin kerrostalon kivijalkaan avattu pelkistetty, lähes askeettinen ravintola oli akustisesti painajaismainen. Helpotusta oli onneksi tulossa heti vierailuamme seuranneella viikolla. Tarjoilija totesi, että heidänkin kannaltaan akustiikka on aika raskas, mutta muutos tulee olemaan merkittävä. Ei siis kannata jättää menemättä melun takia. Kakofonia varasti ison osan nautinnosta, mutta se ei silti estänyt minua nauttimasta jokaisesta suupalasta.

kaskis

Aloitin aterian aika turvallisesti, KaskiSkagenilla. Vähän liiankin turvallinen valinta, koska listalla oli yhtä sun toista mielenkiintoista. Hyvät napakat ravut, maukas tilliöljy ja erityisesti huikea kahvisiirapilla sivelty mallasleipä nostivat annoksen parhaimmistoon syömistäni skageneista. Eikä niitä ole ihan vähän. Pidin myös miehen kalaisasta alkupalasta, johon oli yhdistetty graavikalaa, savukalaa, munakokkelia ja hollandaisea. Kaikki taiten valmistettua.

Valitsin skandinaavishenkiseltä listalta aasialaisen riitasoinnun, tuhdin inkiväärisessä liemessä kypsennetyn porsaanniskan. Omistajat haluavat pitää listalla aina yhden Aasiaan kallellaan olevan ruokalajin. Pitkään se on ollut nytkin listalla oleva possu. Sen suurempaa filosofiaa ei asiaan kokilta irronnut. No, kun se niin hyvää, on syy, johon on helppo yhtyä. Täyteläisen liemen olisin voinut juoda lautasen reunalta ja lohkeavaa possua oli hauduteltu huolella.

Jos Ludussa iloitsin pastan paluusta lautaselle, vähintään yhtä mukavaa oli saada erinomaista riisiä muuallakin kuin puhtaasti aasialaisiin makuihin erikoistuneissa ravintoloissa. Se oli ehdottomasti paras mahdollinen lisäke lohkeavan pehmeäksi kypsennetylle possulle, paksoille ja sienille.

Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia, alkushampanjat ja pari lasia viiniä kummallekin)  noin 120 euroa. Ruoka on ilahduttavan maltillisesti hinnoiteltu laatuun nähden.

Gaggui

Humalistonkatu 15, avoinna ti-su
Turkulaistakin turkulaisempi kaffela. Paikan päällä leivotut, pilke silmäkulmassa nimetyt kakut tarjotaan turkulaisen Terraviivan lautasilta, ja olohuonemaisen rennossa sisustuksessa on suosittu turkulaisia suunnittelijoita kuten Saanaa ja Ollia sekä BE Designiä. Kahvit paahtaa Turun Kahvipaahtimo, teet tulevat viereisestä teeliikkeestä. Kaffelassa ollaan turkulaisuuden ytimessä, virallinen kieli on itsestäänselvästi Turun murre.

gaggui

Enemmän kuin kivenheiton päästä torilta rautatieaseman tuntumassa sijaitsevalle kahvilalle on löytynyt täydellinen liiketila vanhan talon kivijalasta. Master Chefistä tutun Jonna Silénin ja hänen sisarensa Johannan persoonallisesti sisustetun paikan ovat tainneet löytää myös turkulaiset, ainakin vierailulauantaina parinkymmenen asiakaspaikan kahvila oli täynnä pariskuntia ja eri-ikäisiä tyttöporukoita opiskelijoista eläkeläisiin.

Makean päälle ymmärtävä aviomies kiitteli Vähä liia tuhtia ja itse pidin maltillisen sokerisesta banaanikakustani. Kakkupalat noin 5-6 euroa. Bananikakku 1,80 euroa/siivu.

*****

Kaskis, highly praised new restaurant has made Turku to a pilgrimage destination for food lovers. It is the very embodiment of the new bistro trend. Refreshingly devoid of all pompousness it serves excellent food, which the owners define ”handmade yet not fine-dining”. 

Kaskis might be the maindraw for the foodies on their lookout for the next big thing, but also the unpretentious and easy-going bistro Ludu, which opened its door less than a year ago, charmed us with an excellent service and wonderful food.

Gaggui, a local cafe serving guilty pleasures like almost too rich chocolate cake, embraces the local culture and talent to the point that even the official language of the place is the slightly peculiar local dialect.  

Mutkaton ja rento Amsterdam – pari ravintolatärppiä

Usein työmatkoilla syöminen on vähän niin ja näin. Leipä siellä, toinen täällä. Välillä käy tuuri ja saa ruokaseuraa. Parhaimmillaan hyvän ruoan ystäviä.

Muutaman päivän työmatkalla Amsterdamiin kävi juuri niin hyvä tuuri. Kaksi iltaa, kaksi erinomaista ateriaa, loistoseurassa. Halusimme rentoa ja mutkatonta, mutta maukasta. Toinen suositus oli hotellista, toinen paikallisilta tutuilta. Molemmat osuivat nappiin.

En kanna kameraa työmatkoilla, joten pahoittelut heikoista puhelimella otetuista kuvista.

Cafe Loetje

Johannes Vermeerstraat 52

cafe-loetje

20 vuotta naapuruston suosikkina toiminut rento ja tunnelmallinen Café Loetje näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Eurooppalaiseen henkeen tummalla puulla paneloitu ravintola onnistuu näyttämään klassikolta, joka on ollut paikallaan aina. Paikan täyttää puheensorina, iltaisin syömään tullaan selvästi kaveriporukoissa.

Silmämääräisesti valtaosa asiakkaista näyttää tilaavan klassisen pihvin ja kulhon ranskalaisia tai vihreää salaattia. Se on kuulema listan ylivoimaisesti suosituin annos. Mitäpä sellaista korjaamaan, mikä ei ole rikki voisi olla ravintolan lihaisan ja kohtuuhintaisen menun tunnuslause.

Ruoka on hyvää, annokset niin suuret, että minun vatsani ei vedä enempää kuin pääruoan. Valtavan porsaanschnitzelin, joka on paljon rujohkoa ulkonäköään paremmanmakuinen.

Paikallisten suosiossa oleva ravintola on niin suosittu, että sinne kannattaa suunnata ajoissa tai varautua odottamaan. Me menimme hiukan liian myöhään ja odotimme melkein puolitoista tuntia lasillisen äärellä baarissa, keskiviikkoiltana. Pöytävarauksia ravintola tekee vain yli kuuden hengen seurueille, muut odottavat sulassa sovussa.

Lasku yhdeltä odottelun aikana nautittujen viinilasillisten kera vajaa 30 euroa. Tänne palaan, kun seuraavan kerran matkustamme Amsterdamiin miehen kanssa.

Sama Sebo

P Cornelisz Hooftstr 27

300 vuotta yhteistä historiaa. Maa, joka nykyään tunnetaan Indonesiana, oli satojen vuosien ajan hollantilaisten siirtomaa. Sen seurauksena Hollannissa erityisesti Amsterdamissa on huikaiseva tarjonta indonesialaista ruokaa. Olisi siis naiivia väittää, että onnistuimme nappaamaan juuri sen parhaan kaikista, mutta erinomaisen valinnan teimme joka tapauksessa, kun päädyimme hotellin kokin suosituksesta Sama Seboon. Yksi kaupungin vanhimmista indonesialaisista ravintoloista muistuttaa enemmän perinteistä amsterdamilaista oluthuonetta kuin etnistä ravintolaa, mutta ruoka on ainakin länsimaalaisen näkökulmasta autenttista ja palvelu lämmintä ja aurinkoista.

Jaoimme Rijstafelin (noin 30 euroa/henkilö) päästäksemme maistelemaan erilaisia makuja. Pöydälle aseteltiin melkein koko ravintolan tarjonta, kulho toisensa perään. Varsinkin liharuoat olivat erinomaista, hyvin kypsennettyjä, meheviä ja maukkaita, kasvisversiot olivat  sen sijaan vähän puuduttavimpia ja kaipasivat esimerkiksi tuoreita papuja. Ihastuin erityisesti ravintolan curryyn.

Suositusta ravintolasta kannattaa varata pöytä etukäteen.

******

I was lucky enough to have a bunch of food-loving colleagues with me on our business trip to Amsterdam.  They loved to eat – more precisely to eat well. We were not after Michelin-starred fine-dining spots but laid-back bistros around the corner.

Cafe Loetje

Johannes Vermeerstraat 52
Cafe Loetje is one of those ’if it ain’t broke don’t fix it’ places. It looks like it would have been on its spot for decades unchanged and untouched, much more than those twenty years it has served the meat loving locals its hearty fare. Bowls of fries (I refuse to use a prefix french on the Dutch territory) and traditional steaks are carried to the tables. It must be the Dutch version of comfort food. The laid-back and easy-going bistro is full of laughter and life. It is a place I will go back to with my hubby when in Amsterdam.

The popular eatery only takes reservations for groups of more than six persons, so go early or be prepared to wait. 

Sama Sebo

P Cornelisz Hooftstr 27
One of the results of three hundred years of shared colonial history is a plentiful choice of Indonesian eateries throughout the Netherlands. It would be naive to claim having been able to spot the absolute best one, but Sama Sebo – often claimed to one of oldest in town – is certainly worthy of note. Book ahead.

Hyvä vaimo – Gaijinin Herushinki-drinkki ja keittokirja-arvonta

Keräsin hyvä vaimo -pisteitä. Istutin työmatkalta palanneen miehen sohvalle, ojensin omin pikkukätösin kyhätyn Gaijinin Herushinki-drinkin. Drinkki löytyy heidän uudesta keittokirjastaan, jonka sain arvottavaksi blogin lukijoille. Signeerattuna.

herushinki

Gaijinin kesällä ilmestyneen keittokirjan takana ovat ammattilaisvoimat. Kannessa lukee Björckin ja Wikbergin nimet, mutta taustavoimina ovat olleet tekstit kirjoittanut ja toimittanut, mm. Kauppalehti Option ruokasisällöistä vastaava Mikko Takala ja valokuvaaja Tommi Anttonen.

Tummanpuhuva kirja on visuaalisesti upea, eivätkä sen reseptit päästä kotikokkia helpolla. Mukana on yksinkertaisempiakin annoksia, mutta varsinkin jälkiruoat koostuvat todella monesta komponentista. Osa ohjeista toimii ihan arkikokkauksessa, osa vaatii enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä.

Pidän siitä, että reseptit ovat melko uskollisia ravintolan annoksille, eikä niistä ole lähdetty tekemään yksinkertaistettuja kotikeittiöversioita. Ne on kuitenkin kirjoitettu kohtuullisen selkeästi, vähänkään enemmän kokannut selviää kyllä annoksista.

Kenelle: Itä-aasialaisista mauista innostuneelle kotikokille, joka jaksaa nähdä vaivaa ruokansa eteen ja jolla mieluusti on helppo pääsy autenttisten mausteiden ja tarvikkeiden äärelle. Kirja on tosin niin kaunis, että se saattaa innostaa vähemmänkin kokanneen ruoanlaiton pariin. Useimmat resepteistä selvittää perusosaamisella.

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin BW-ravintolat ovat kuuluja ruoan ja Tomin lisäksi myös raikkaista, tuoreista raaka-aineista tehdyistä drinkeistään. Björckin mukaan baarimestareilla olisi veitsitaidoissa treenaamista. Sen verran haavereita sattuu misatessa, mutta maut ovat sen väärtejä.

Keittokirjassa on ohjeet myös useampaan drinkkiin. Tartuin ensimmäiseksi yhteen suosikeistani, raikkaaseen Herushinkiin, joka on saanut nimensä Helsingin japaninkielisestä nimestä.

Keittiössämme ei ole mehustinta, eikä edes shakeria. Blenderillä ja lasipurkilla saa kuitenkin drinkin aikaan. Kurkussa on niin paljon nestettä, että pyöräyttämällä tukevasti blenderillä saa ison osan mehusta irti. Shakerin tehtävän hoitaa suljettava lasipurkki. Ohjeessa mainittu boston shaker on kaksiosainen shaker, jonka toinen osa on metallia ja toinen lasia.

Ainesosia ei ole montaa, mutta kaikki on tuoretta. Yhden drinkin takia prosessi voi tuntua työläältä, mutta melkein samalla vaivalla tekee isommallekin joukolle juomat. Kerralla surauttaa useammankin kurkun mehuksi. Alkuperäisessä ohjeessa inkiväärisokeriliemen tilalla on inkiväärisiirappia. Onnistun usein jämäyttämään sen, joten keitin lientä vähän vähemmän kokoon.

Kokosin juomat Hobstar-laseihin, jotka ovat murskanneet skandinaavisen minimalismin astiakaapissani. Vaikka niitä tuntuu näkyvän tällä hetkellä jokaisessa trendikkäämmässä ravintolassa, ne oli pakko saada. Laseja löytyy mm. Hella & Herkusta Museokadulta.

Ja sitten arvontaan:  Arvon yhden Gaijinin keittokirjan Tomi Björckin ja Matti Wikbergin signeerauksilla kaikkien tähän ja seuraavaan keittokirjasta tekemääni postaukseen 16.9.2014 kommentoineiden kesken. Olisi mukavaa kuulla, mikä on lempiruokasi aasialaisesta keittiöstä. 

Päivitys 17.9. Arvonta on suoritettu ja arpaonni suosi nimimerkkiä Hukka.

Herushinki (resepti Gaijinin keittokirja)

2 cl kurkkumehua (yhdestä pienestä kurkusta riittää ainakin kolmeen drinkkiin)
2 cl limemehua
2 cl inkivääri-sokerilientä
4 cl Hendricks-giniä
7 lehteä minttua
jääpaloja

1. Keitä ensin inkivääri-sokeriliemi alla olevalla ohjeella ja anna sen jäähtyä.

2. Halkaise kurkku pitkittäin ja vedä pari ohutta viipaletta pituussuunnassa juustohöylällä drinkkien koristeeksi. Kuori kurkku, leikkaa krouveiksi paloiksi ja aja nestemäiseksi blenderillä. Siivilöi.

3. Purista limestä mehut.

4. Laita kaikki ainekset boston shakeriin (tai lasipurkkiin) jääpalojen kanssa ja ravista sekaisin.

5. Siivilöi jääpaloilla täytettyihin laseihin. Koristele tuoreella mintulla ja kurkkusiivuilla.

Inkivääri-sokeriliemi

1 dl vettä
1 dl ruokosokeria tai sokeria
reilu sormenlevyinen pala inkivääriä pilkottuna

1. Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Kiehauta, anna kiehua maltillisella lämmöllä, kunnes seos sakenee hiukan.

2. Nosta levyltä ja anna jäähtyä. Loput voit pullottaa ja säästää jääkaapissa.

*****

Gaijin, a restaurant serving Eastern Asian influenced food, is not only popular because of its food, but has also gained reputation with its fresh and inventive cocktails. Herushinki, named after the Japanese name of the restaurant’s hometown Helsinki, is prepped from the scratch as all their other drinks as well. Nothing artificial, just a cucumber, lime, ginger, sugar, mint and Hendrick’s.

I earned a plethora of wife points by making one for my hubby who came back home after travelling in business. It involved a lot of cooking, blending, juicing and shaking. Just for one drink. All in all it might have been easier just to pour a Scotch for a same surprise effect. But, man this tastes great and refreshing.  And luckily it takes only about the same amount of effort to make a bigger batch… 

 

FACEBOOK - INSTAGRAM - PINTEREST