Image       x Suomen Blogimedia

Kategorian arkisto: Ravintolat

The Cock, Kasarmitorin uusi tulokas

Helsingissä ei liene montaa edes hiukan ravintolaelämästä kiinnostunutta, joka ei olisi jo kuullut, että Richard McCormickin ja Ville Relanderin luotsaama The Cock on avannut ovensa entisissä Kellarikrouvin tiloissa. kooste-the-cockSandrosta ja katuruokaprojekteista kuten ruokarekastaan tunnetun Richard McCormickin ja Helsingin ensimmäisenä ruokastrategina profiloituneen Ville Relanderin aikaisemmat kannukset ovat sen verran painavat, että tieto ensimmäisen yhteisen ravintolan avaamisesta sai kuhinaa aikaan. Kohtuullisen täyttä on ollut alussa kuuleman mukaan jopa tiistaisin.

Kasarmitorin kulmaan avautuneessa ravintolassa näkyvät opintomatkat mm. Tukholmaan. Ihmettelisin, jos oppia ei olisi haettu lahden takana esimerkiksi Nytorget 6:stä tai sen sisarravintolasta, paikassa on paljon samaa henkeä ja molempien keittiössä pyörii rotisserie.

Rento The Cock on toki trendikäs, mutta samaan aikaan se on tärkeilemätön ja helposti lähestyttävä. Annokset on suunniteltu jaettavaksi, menu on kirjoitettu ravintolan kaakeliseinään, jälkkärit katettu buffaksi pingispöydälle. Ruokalista on lyhyt, mutta aukioloajat sen sijaan ovat virkistävän pitkät. Hyvien ruokakaupunkien bistrojen tapaan ruokaa tarjotaan aamiaisesta myöhään yöhön. Olen kaivannut Helsinkiin lisää ravintoloita, joissa aamiainen tilataan listalta ja tarjoillaan pöytään. The Cock on vastaus huutooni.

Yksi paikan vetonauloista ovat edulliset osterit. Kaksi euroa kappaleelta maksavat herkkupalat ovat löytäneet yleisönsä, pelkästään niiden avaaminen työllistää yhden kokin päivällisaikaan. Keittiö on muuten piilossa, mutta osterien avaaminen käy ohjelmanumerosta, sillä se tehdään asiakkaiden silmien edessä ravintolan yläkerrassa. Hyvän osterin tunnistaa kuulema kahdesta asiasta: Raikkaasta tuoksusta ja kuoren sisällä olevasta nesteestä. Kuiva osteri ei ole tarjoilukelpoinen.

osterit-the-cock

Ravintolan konseptin johtoajatuksena on ollut kohtuullinen hintataso. Richard McCormick totesi Helsingin Sanomissa, että Helsingissä ulkona syöminen on liian kallista, hänestä kalleinkaan annos ei saisi maksaa pariakymppiä enempää. Ajatus toteutuu The Cockin listalla, listan kallemmainkin annoksen 22 eurolla. Kahden hengen illallinen pullollisella viiniä maksoi noin sata euroa. Helsingissä se on tällä hetkellä erittäin kohtuullista.

Olen syönyt The Cockissa jo kahdesti muutaman viikon sisällä avaamisesta. Ensimmäisen illallisen tarjosi ravintola, jälkimmäisen maksoin itse. Kahden kerran perusteella vähäiset kilometrit näkyvät vielä kompurointina. Pieniä lipsahduksia, kuten turhan haaleana tarjottua lihaa. Suurempia, kuten keliaakikon annoksessa ollut gluteeni. Ravintola, joka sanoo erityisesti panostavansa myös kasvisruokaan sortuu tarjoamaan kasvissyöjille useamman kierroksen melko mitäänsanomatonta tomaattipastaa samalla, kun lihansyöjille riittää erilaisia annoksia maistettavaksi. Listan perusteella se oli kuitenkin vain tarjoilijan erehdys, muitakin vaihtoehtoja kasvissyöjille olisi ollut tarjolla.

Alkukankeudesta huolimatta pidän kovasti The Cockista. Ravintolaan nimeen saakka noussut rotisseriessa valmistettu kukonpoika on erinomaista, siivet koukuttavia, edulliset osterit hieno oivallus. Lasi shampanjaa ja pari osteria nostavat kyllä arjen yläpuolelle – tosin kuohuvan joisin mieluusti ihan oikeasta shampanjalasista enkä vesilasista. Samoin laseittain myytäviä viinejä voisi olla muutama nykyistä enemmän.

Annosten jakaminen toimii hyvin, mikä mahdollistaa useamman ruoan maistelun. Olen syönyt parilla vierailulla listan lähes läpi ja pääosin tarjonta on maukasta muutamaa mitäänsanomattomampaa ruokalajia kuten tomaattipastaa lukuunottamatta. Ja ne siivet – ne voisin ottaa päivittäiseen ruokavaliooni. Niin hyviä en ole saanut aiemmin. Osansa on raaka-aineena käytetyllä kunnon kukonpojalla, toinen puoli lisää tulee erinomaisesta maustamisesta ja kypsentämisestä.

Ehkä vielä ei olla ihan perillä, mutta pitkällä ollaan. Fine diningiä ei ole tarjolla, vaan ronskia bistroruokaa. Sellaista Helsinkiin on kaivattu. Kiitoksen ansaitsee myös ystävällinen ja huomaavainen palvelu. Jos kaksi syö vähän reilulla satasella näin maukkaan ja mutkattoman illallisen ja juo pullon viiniä päälle, The Cock saa meistä vieraita jatkossakin.

The Cock, Fabianinkatu 17

*****

The Cock, a new restaurant created by two familiar forces in Helsinki food scene, Richard McCormick, known for much lauded Sandro and his projects around street food, and Ville Relander, a former Project Manager of Culinary Culture Strategy at City of Helsinki, has now been open for around a month. And there isn’t a soul in the city that would not have heard about “the new Cock in town”.

A rotisserie, sharing plates, long opening hours starting with a breakfast served from early in the morning and a wallet-friendly pricing are combined in the concept of this restaurant located in a corner of Kasarmitori just a block away from the Esplanade. The place is surely trendy with clear Stockholm influences, but yet at the same time approachable and refreshingly devoid of any cockiness.

Based on two visits they are close to putting all the pieces together, but not quite there yet – small blunders like few mundane dishes and meat served lukewarm as well as one serious mistake, a dish containing gluten served to a person with celiac disease. But in all fairness the place had been open for only couple of weeks before our dinners, so they will certainly up their game with time.

That said they are already more than halfway up the mountain, staples of their kitchen like the succulent chicken (or more precisely cockerel – this explains the slightly bawdy name) and oysters for two euro apiece, their attentive service as well as reasonable pricing both in food and wines form a solid foundation to build on. And their chicken wings are to die for – I would not resist having them in my daily regimen. 

A dinner for two with a bottle of wine around 100 euro – in Helsinki this is a very reasonable price level.

Molemmil puolil jokkee – ruokavinkkejä Turkuun

Turkulaisia hellitään hyvällä ruoalla. Viimeistään kun Kaskis avasi ovensa Kaskenmäen huipulla, kiinnostava ruokatarjonta levisi molemmil puolil jokkee.

turku-by-night-2

 

turku-kooste

Herkuttelulla on Turussa pitkä historia, jo 30-luvulla sinne perustettiin mm. herkkukauppa Ingmann & Hartmann. Sammakonreisiä, kilpikonnakeittoa, kaviaaria ja pääskysenpesäkeittoa myytiin 70-luvulle saakka puutalossa, josta nykyään löytyy pizzeria Dennis.

Ruoanystävän kannattaa aloittaa matka Turun torilta. Monen monta toria on Suomessa tullut testattua, mutta Turussa on valehtelematta yksi Suomen parhaista. Syntyperäisenä kuopiolaisena koskee myöntää asiantila. Liekö sitten syynä kaupungin tärkeimmät vientituotteet, missit ja jääkiekkoilijat, mutta turkulaiset torikauppiaat ymmärtävät estetiikan päälle. Täydelliset salaatinkerät, vihannekset, marjat ja hedelmät odottavat ostajaa pieteetillä aseteltuina kauniissa laatikoissa ja koreissa.

turun-torilla1

Torilta kerää helposti aterian ainekset, mikä ei ole monella torilla ollenkaan itsestään selvää. Kaloissa löytyy myös harvinaisempia, omenakauppiaan valikoimissa oli yli kymmentä eri lajiketta kotimaisia omenoita ja laatikoissaan odottaa lukemattomia laatuja vihreitä salaatteja. Tuliaiskassiin pakkasin pussillisen meksikolaiseen vihreään salsaan käytettäviä tomatilloja, joita olen metsästänyt Helsingistä lähes vuoden tuloksetta. Jos voisin, lähettäisin parikin pääkaupunkiseudun torikauppiasta Turkuun opintomatkalle, tällaisen valikoiman perässä kävisin luultavasti torilla lähes viikoittain, jos se olisi kotikaupungissani.

Käymme Turussa jokseenkin vuosittain, olemme syöneet lähes 10 eri ravintolassa viime vuosien aikana ja lähes kaikkiin palaisin mielellään. Edelleen todella monta suosittua ja suositeltua ravintolaa on testaamatta. Poikkeuksellisen paljon hyviä ravintoloita alle 200 000 asukkaan kaupunkiin, joka on jo vuosia paininut enemmänkin ulospäin suuntautuvan muuttoliikkeen kanssa. Pudotuspeliä on toki ollut näkyvissä. Mm. Rocca ja Yoki ovat sulkeneet ovensa konkurssin takia, mutta uusia ravintoloita on avautunut liuta.

Tälläkin kertaa valitsimme paitsi meille uudet, myös melko vastikään perustetut ravintolat. Ludu oli vinkki paikallisilta ruokabloggaajilta, Kaskis taas on saanut osakseen niin paljon hehkutusta ja kehuja, että se oli ratkaisevassa asemassa koko matkakohteen valinnassa. Kolmen T:n suorasta (Turku, Tukholma, Tampere) päädyimme pääosin Kaskiksen (ja reilun tunnin ajomatkan) takia Suomen länsirannikolle viikonlopun minilomalla.

varför-paris

Alla olevien ravintoloiden lisäksi testasimme mm. vähän tavallista paremman taquiera Taco Niton Approved by Mexicans -leiman vakuuttamina lounaan verran. Tuhdit annokset olivat hyvien salsojen ja oikeiden maissitortilloiden ansiosta pääosin ihan kelpo tavaraa. Iso miinus tosin valtavasta kasasta kaupan nachoja, mieluummin vähemmän mutta hyvää. Hinta-laatusuhteeltaan hyvä ravintola, joka on viikonloppuisin auki aamuyön puolelle.

Ludu

Linnankatu 17

Entiseen maalikauppaan remontoitu Ludu on Porista Turkuun muuttaneen Joonas Sipon ensimmäinen ravintola kaupungissa. Tila on sisustettu taiten vanhaa kunnioittaen, vaikka loppujen lopuksi sitä on taidettu säilyttää lähinnä alkuperäisen laattalattian verran. Tummasävyinen ravintola näyttää siltä kuin olisi ollut sijoillaan vuosikymmeniä, mutta todellisuudessa omistajan isän hellittelynimen mukaan nimetty Ludu avasi ovensa juuri viime vuoden puolella, uudenvuoden aattona.

ludu

Bistromaisen runsaat, turhia kikkailemattomat annokset ja erinomainen palvelu. Illan parasta antia oli omalta osaltani alkuruoaksi syömäni täydellisen kuohkea kukkakaalikeitto. Se sai kevyesti makeutta appelsiini-vaniljavinaigretesta ja suolaisuutta pinnalle uppopaistetusta ”roskakalakroketista”. Kekseliästä ja maukasta. Mies taas kiitteli klassista Black Angus -pihviään, erityisesti sen kanssa tarjoiltuja napakoita ja maukkaita juureksia ja erinomaista rakuuna-voikastiketta.

Pääruoan ”kasvislasagne” kärsi ruuhkasta lautasella. Punajuurta, linssejä, kukkamaisia kaaleja pariakin lajia, sieniä, tomaattia. Osan raaka-aineista olisi huoletta voinut jättää pois lautaselta ja se olisi vain selkeyttänyt kokonaisuutta. Hyvää se oli näinkin, erityisesti täyteläinen neljän juuston kastike maistui,  mutta raaka-aineruuhkan takia annos oli vähän sekava makukokonaisuus. Iloitsen siitä, että pasta on taas hovikelpoinen raaka-aine paremmissakin ravintoloissa.

Ludussa oli paljon hyviä makuja, kirjasin sieltä myös liudan ideoita kotikeittiöön. Ruokaideoiden lisäksi tätä kotona -kirjaan tallentuivat huikeat kupariputkista taivutellut valaisimet. Sähköhommia tiedossa.

Tulokkaalla on varmasti paikkansa Turun ravintolaelämässä. Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia) juomineen noin 130 euroa.

Kaskis

Kaskenkatu 6a

Kolmen alkuperäisen turkulaisen paluu maailmalta kotiin synnytti Kaskiksen. Se on saanut ensimmäisten kuukausiensa aikana vain ja ainoastaan huikeaa suitsutusta kaikkialla, mistä olen siitä lukenut. Jacques Boisson kirjoitti siitä poikkeuksellisesti kaksi postausta, niin vaikuttunut hän oli ruoasta. Glorian Ruoka & Viini valitsi sen vuoden ravintolaksi, Kauppalehti Optiossa oli Mikko Takalan kirjoittama monen sivun ylistys ravintolasta. Nyt-liite nosti sen erikoismaininnalla listalle, jolle nostettiin Helsingin parhaat ravintolat. Odotukset oli ladattu kaakkoon jo ennen vierailua. ”Käsintehtyä ruokaa, mutta ei fine diningiä”, määrittelevät ravintoloitsijat Erik Mansikka, Simo Raisio ja Topi Pekkanen ravintolan linjan.

Lasikoppi, betoniseinät ja kolme suurempaa seuruetta. Lopputuloksena korvat soivat, kun poistuimme ravintolasta. Kalaravintola Kaskenahteen entisiin tiloihin kerrostalon kivijalkaan avattu pelkistetty, lähes askeettinen ravintola oli akustisesti painajaismainen. Helpotusta oli onneksi tulossa heti vierailuamme seuranneella viikolla. Tarjoilija totesi, että heidänkin kannaltaan akustiikka on aika raskas, mutta muutos tulee olemaan merkittävä. Ei siis kannata jättää menemättä melun takia. Kakofonia varasti ison osan nautinnosta, mutta se ei silti estänyt minua nauttimasta jokaisesta suupalasta.

kaskis

Aloitin aterian aika turvallisesti, KaskiSkagenilla. Vähän liiankin turvallinen valinta, koska listalla oli yhtä sun toista mielenkiintoista. Hyvät napakat ravut, maukas tilliöljy ja erityisesti huikea kahvisiirapilla sivelty mallasleipä nostivat annoksen parhaimmistoon syömistäni skageneista. Eikä niitä ole ihan vähän. Pidin myös miehen kalaisasta alkupalasta, johon oli yhdistetty graavikalaa, savukalaa, munakokkelia ja hollandaisea. Kaikki taiten valmistettua.

Valitsin skandinaavishenkiseltä listalta aasialaisen riitasoinnun, tuhdin inkiväärisessä liemessä kypsennetyn porsaanniskan. Omistajat haluavat pitää listalla aina yhden Aasiaan kallellaan olevan ruokalajin. Pitkään se on ollut nytkin listalla oleva possu. Sen suurempaa filosofiaa ei asiaan kokilta irronnut. No, kun se niin hyvää, on syy, johon on helppo yhtyä. Täyteläisen liemen olisin voinut juoda lautasen reunalta ja lohkeavaa possua oli hauduteltu huolella.

Jos Ludussa iloitsin pastan paluusta lautaselle, vähintään yhtä mukavaa oli saada erinomaista riisiä muuallakin kuin puhtaasti aasialaisiin makuihin erikoistuneissa ravintoloissa. Se oli ehdottomasti paras mahdollinen lisäke lohkeavan pehmeäksi kypsennetylle possulle, paksoille ja sienille.

Kahden hengen illallinen (kaksi ruokalajia, alkushampanjat ja pari lasia viiniä kummallekin)  noin 120 euroa. Ruoka on ilahduttavan maltillisesti hinnoiteltu laatuun nähden.

Gaggui

Humalistonkatu 15, avoinna ti-su
Turkulaistakin turkulaisempi kaffela. Paikan päällä leivotut, pilke silmäkulmassa nimetyt kakut tarjotaan turkulaisen Terraviivan lautasilta, ja olohuonemaisen rennossa sisustuksessa on suosittu turkulaisia suunnittelijoita kuten Saanaa ja Ollia sekä BE Designiä. Kahvit paahtaa Turun Kahvipaahtimo, teet tulevat viereisestä teeliikkeestä. Kaffelassa ollaan turkulaisuuden ytimessä, virallinen kieli on itsestäänselvästi Turun murre.

gaggui

Enemmän kuin kivenheiton päästä torilta rautatieaseman tuntumassa sijaitsevalle kahvilalle on löytynyt täydellinen liiketila vanhan talon kivijalasta. Master Chefistä tutun Jonna Silénin ja hänen sisarensa Johannan persoonallisesti sisustetun paikan ovat tainneet löytää myös turkulaiset, ainakin vierailulauantaina parinkymmenen asiakaspaikan kahvila oli täynnä pariskuntia ja eri-ikäisiä tyttöporukoita opiskelijoista eläkeläisiin.

Makean päälle ymmärtävä aviomies kiitteli Vähä liia tuhtia ja itse pidin maltillisen sokerisesta banaanikakustani. Kakkupalat noin 5-6 euroa. Bananikakku 1,80 euroa/siivu.

*****

Kaskis, highly praised new restaurant has made Turku to a pilgrimage destination for food lovers. It is the very embodiment of the new bistro trend. Refreshingly devoid of all pompousness it serves excellent food, which the owners define ”handmade yet not fine-dining”. 

Kaskis might be the maindraw for the foodies on their lookout for the next big thing, but also the unpretentious and easy-going bistro Ludu, which opened its door less than a year ago, charmed us with an excellent service and wonderful food.

Gaggui, a local cafe serving guilty pleasures like almost too rich chocolate cake, embraces the local culture and talent to the point that even the official language of the place is the slightly peculiar local dialect.  

Mutkaton ja rento Amsterdam – pari ravintolatärppiä

Usein työmatkoilla syöminen on vähän niin ja näin. Leipä siellä, toinen täällä. Välillä käy tuuri ja saa ruokaseuraa. Parhaimmillaan hyvän ruoan ystäviä.

Muutaman päivän työmatkalla Amsterdamiin kävi juuri niin hyvä tuuri. Kaksi iltaa, kaksi erinomaista ateriaa, loistoseurassa. Halusimme rentoa ja mutkatonta, mutta maukasta. Toinen suositus oli hotellista, toinen paikallisilta tutuilta. Molemmat osuivat nappiin.

En kanna kameraa työmatkoilla, joten pahoittelut heikoista puhelimella otetuista kuvista.

Cafe Loetje

Johannes Vermeerstraat 52

cafe-loetje

20 vuotta naapuruston suosikkina toiminut rento ja tunnelmallinen Café Loetje näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Eurooppalaiseen henkeen tummalla puulla paneloitu ravintola onnistuu näyttämään klassikolta, joka on ollut paikallaan aina. Paikan täyttää puheensorina, iltaisin syömään tullaan selvästi kaveriporukoissa.

Silmämääräisesti valtaosa asiakkaista näyttää tilaavan klassisen pihvin ja kulhon ranskalaisia tai vihreää salaattia. Se on kuulema listan ylivoimaisesti suosituin annos. Mitäpä sellaista korjaamaan, mikä ei ole rikki voisi olla ravintolan lihaisan ja kohtuuhintaisen menun tunnuslause.

Ruoka on hyvää, annokset niin suuret, että minun vatsani ei vedä enempää kuin pääruoan. Valtavan porsaanschnitzelin, joka on paljon rujohkoa ulkonäköään paremmanmakuinen.

Paikallisten suosiossa oleva ravintola on niin suosittu, että sinne kannattaa suunnata ajoissa tai varautua odottamaan. Me menimme hiukan liian myöhään ja odotimme melkein puolitoista tuntia lasillisen äärellä baarissa, keskiviikkoiltana. Pöytävarauksia ravintola tekee vain yli kuuden hengen seurueille, muut odottavat sulassa sovussa.

Lasku yhdeltä odottelun aikana nautittujen viinilasillisten kera vajaa 30 euroa. Tänne palaan, kun seuraavan kerran matkustamme Amsterdamiin miehen kanssa.

Sama Sebo

P Cornelisz Hooftstr 27

300 vuotta yhteistä historiaa. Maa, joka nykyään tunnetaan Indonesiana, oli satojen vuosien ajan hollantilaisten siirtomaa. Sen seurauksena Hollannissa erityisesti Amsterdamissa on huikaiseva tarjonta indonesialaista ruokaa. Olisi siis naiivia väittää, että onnistuimme nappaamaan juuri sen parhaan kaikista, mutta erinomaisen valinnan teimme joka tapauksessa, kun päädyimme hotellin kokin suosituksesta Sama Seboon. Yksi kaupungin vanhimmista indonesialaisista ravintoloista muistuttaa enemmän perinteistä amsterdamilaista oluthuonetta kuin etnistä ravintolaa, mutta ruoka on ainakin länsimaalaisen näkökulmasta autenttista ja palvelu lämmintä ja aurinkoista.

Jaoimme Rijstafelin (noin 30 euroa/henkilö) päästäksemme maistelemaan erilaisia makuja. Pöydälle aseteltiin melkein koko ravintolan tarjonta, kulho toisensa perään. Varsinkin liharuoat olivat erinomaista, hyvin kypsennettyjä, meheviä ja maukkaita, kasvisversiot olivat  sen sijaan vähän puuduttavimpia ja kaipasivat esimerkiksi tuoreita papuja. Ihastuin erityisesti ravintolan curryyn.

Suositusta ravintolasta kannattaa varata pöytä etukäteen.

******

I was lucky enough to have a bunch of food-loving colleagues with me on our business trip to Amsterdam.  They loved to eat – more precisely to eat well. We were not after Michelin-starred fine-dining spots but laid-back bistros around the corner.

Cafe Loetje

Johannes Vermeerstraat 52
Cafe Loetje is one of those ’if it ain’t broke don’t fix it’ places. It looks like it would have been on its spot for decades unchanged and untouched, much more than those twenty years it has served the meat loving locals its hearty fare. Bowls of fries (I refuse to use a prefix french on the Dutch territory) and traditional steaks are carried to the tables. It must be the Dutch version of comfort food. The laid-back and easy-going bistro is full of laughter and life. It is a place I will go back to with my hubby when in Amsterdam.

The popular eatery only takes reservations for groups of more than six persons, so go early or be prepared to wait. 

Sama Sebo

P Cornelisz Hooftstr 27
One of the results of three hundred years of shared colonial history is a plentiful choice of Indonesian eateries throughout the Netherlands. It would be naive to claim having been able to spot the absolute best one, but Sama Sebo – often claimed to one of oldest in town – is certainly worthy of note. Book ahead.