Kategorian arkisto: Ravintolat

Hyvä vaimo – Gaijinin Herushinki-drinkki ja keittokirja-arvonta

Keräsin hyvä vaimo -pisteitä. Istutin työmatkalta palanneen miehen sohvalle, ojensin omin pikkukätösin kyhätyn Gaijinin Herushinki-drinkin. Drinkki löytyy heidän uudesta keittokirjastaan, jonka sain arvottavaksi blogin lukijoille. Signeerattuna.

herushinki

Gaijinin kesällä ilmestyneen keittokirjan takana ovat ammattilaisvoimat. Kannessa lukee Björckin ja Wikbergin nimet, mutta taustavoimina ovat olleet tekstit kirjoittanut ja toimittanut, mm. Kauppalehti Option ruokasisällöistä vastaava Mikko Takala ja valokuvaaja Tommi Anttonen.

Tummanpuhuva kirja on visuaalisesti upea, eivätkä sen reseptit päästä kotikokkia helpolla. Mukana on yksinkertaisempiakin annoksia, mutta varsinkin jälkiruoat koostuvat todella monesta komponentista. Osa ohjeista toimii ihan arkikokkauksessa, osa vaatii enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä.

Pidän siitä, että reseptit ovat melko uskollisia ravintolan annoksille, eikä niistä ole lähdetty tekemään yksinkertaistettuja kotikeittiöversioita. Ne on kuitenkin kirjoitettu kohtuullisen selkeästi, vähänkään enemmän kokannut selviää kyllä annoksista.

Kenelle: Itä-aasialaisista mauista innostuneelle kotikokille, joka jaksaa nähdä vaivaa ruokansa eteen ja jolla mieluusti on helppo pääsy autenttisten mausteiden ja tarvikkeiden äärelle. Kirja on tosin niin kaunis, että se saattaa innostaa vähemmänkin kokanneen ruoanlaiton pariin. Useimmat resepteistä selvittää perusosaamisella.

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin BW-ravintolat ovat kuuluja ruoan ja Tomin lisäksi myös raikkaista, tuoreista raaka-aineista tehdyistä drinkeistään. Björckin mukaan baarimestareilla olisi veitsitaidoissa treenaamista. Sen verran haavereita sattuu misatessa, mutta maut ovat sen väärtejä.

Keittokirjassa on ohjeet myös useampaan drinkkiin. Tartuin ensimmäiseksi yhteen suosikeistani, raikkaaseen Herushinkiin, joka on saanut nimensä Helsingin japaninkielisestä nimestä.

Keittiössämme ei ole mehustinta, eikä edes shakeria. Blenderillä ja lasipurkilla saa kuitenkin drinkin aikaan. Kurkussa on niin paljon nestettä, että pyöräyttämällä tukevasti blenderillä saa ison osan mehusta irti. Shakerin tehtävän hoitaa suljettava lasipurkki. Ohjeessa mainittu boston shaker on kaksiosainen shaker, jonka toinen osa on metallia ja toinen lasia.

Ainesosia ei ole montaa, mutta kaikki on tuoretta. Yhden drinkin takia prosessi voi tuntua työläältä, mutta melkein samalla vaivalla tekee isommallekin joukolle juomat. Kerralla surauttaa useammankin kurkun mehuksi. Alkuperäisessä ohjeessa inkiväärisokeriliemen tilalla on inkiväärisiirappia. Onnistun usein jämäyttämään sen, joten keitin lientä vähän vähemmän kokoon.

Kokosin juomat Hobstar-laseihin, jotka ovat murskanneet skandinaavisen minimalismin astiakaapissani. Vaikka niitä tuntuu näkyvän tällä hetkellä jokaisessa trendikkäämmässä ravintolassa, ne oli pakko saada. Laseja löytyy mm. Hella & Herkusta Museokadulta.

Ja sitten arvontaan:  Arvon yhden Gaijinin keittokirjan Tomi Björckin ja Matti Wikbergin signeerauksilla kaikkien tähän ja seuraavaan keittokirjasta tekemääni postaukseen 16.9.2014 kommentoineiden kesken. Olisi mukavaa kuulla, mikä on lempiruokasi aasialaisesta keittiöstä. 

Päivitys 17.9. Arvonta on suoritettu ja arpaonni suosi nimimerkkiä Hukka.

Herushinki (resepti Gaijinin keittokirja)

2 cl kurkkumehua (yhdestä pienestä kurkusta riittää ainakin kolmeen drinkkiin)
2 cl limemehua
2 cl inkivääri-sokerilientä
4 cl Hendricks-giniä
7 lehteä minttua
jääpaloja

1. Keitä ensin inkivääri-sokeriliemi alla olevalla ohjeella ja anna sen jäähtyä.

2. Halkaise kurkku pitkittäin ja vedä pari ohutta viipaletta pituussuunnassa juustohöylällä drinkkien koristeeksi. Kuori kurkku, leikkaa krouveiksi paloiksi ja aja nestemäiseksi blenderillä. Siivilöi.

3. Purista limestä mehut.

4. Laita kaikki ainekset boston shakeriin (tai lasipurkkiin) jääpalojen kanssa ja ravista sekaisin.

5. Siivilöi jääpaloilla täytettyihin laseihin. Koristele tuoreella mintulla ja kurkkusiivuilla.

Inkivääri-sokeriliemi

1 dl vettä
1 dl ruokosokeria tai sokeria
reilu sormenlevyinen pala inkivääriä pilkottuna

1. Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Kiehauta, anna kiehua maltillisella lämmöllä, kunnes seos sakenee hiukan.

2. Nosta levyltä ja anna jäähtyä. Loput voit pullottaa ja säästää jääkaapissa.

*****

Gaijin, a restaurant serving Eastern Asian influenced food, is not only popular because of its food, but has also gained reputation with its fresh and inventive cocktails. Herushinki, named after the Japanese name of the restaurant’s hometown Helsinki, is prepped from the scratch as all their other drinks as well. Nothing artificial, just a cucumber, lime, ginger, sugar, mint and Hendrick’s.

I earned a plethora of wife points by making one for my hubby who came back home after travelling in business. It involved a lot of cooking, blending, juicing and shaking. Just for one drink. All in all it might have been easier just to pour a Scotch for a same surprise effect. But, man this tastes great and refreshing.  And luckily it takes only about the same amount of effort to make a bigger batch… 

 

FACEBOOK - INSTAGRAM - PINTEREST

 

Full English breakfast – Aamiainen Lontoossa

”To eat well in Britain, you should have breakfast three times a day.”
– W. SOMERSET MAUGHAM

Englantilainen ruoka ei ole enää huonon maineensa kaltaista, mutta edelleen W. Somerset Maughamin sanonnassa on vinha perä. Juuri missään ei saa niin hyvää aamiaista kuin Lontoossa. All day dining on kalliiden vuokrien kaupungissa varmasti osin myös keino laittaa ravintola tuottamaan riittävästi. Niinpä kahviloista, useista etnisistä ja paremmistakin ravintoloista löytyy usein oma aamiaislista. Kananmunaa kaikissa muodoissa, mutta yhtä lailla listalta löytyvät lähes poikkeuksetta myös granola, mysli ja puuro. Puuro tosin makeana versiona.

Selitys tuhtiin englantilaiseen aamiaiseen löytyy satojen vuosien takaa. Kautta aikojen vaurauden merkki on ollut se, että voinut syödä niin paljon lihaa kuin haluaa. Teollistuminen mahdollisti sen myös muille kuin aatelisille ja keskiluokkakin alkoi kattaa pekonia pöytään. Aamiaiselle keskiluokan lihankaipuu osui, koska brittien ruokailurytmissä syötiin kevyesti iltaisin ja aamulla nälkä kurni. Maissa, joissa syöminen keskittyy iltaan, kuitataan aamiainen vähällä.

Englantilaisen aamiaisen leviämiseen maailman hotellien buffetpöytiin ovat syyllisiä siirtomaihin muuttaneet brittiläisen imperiumin kansalaiset. Englantilainen aamiainen oli nimittäin saarivaltiosta poismuuttaneiden karjalanpiirakka ja Jamppa Tuominen. Nostalginen osa vanhaa kotimaata. Siirtomaissa katettiin tuhti aamiaisbuffet, sopi se uuden kotimaan sääoloihin tai ei.

Meidän aamiaisemme keskittyivät Maryleboniin, kivenheiton sisälle hotellistamme. Välillä leivät mukaan ranskalaisesta laatuleipomoketju Paulista tai Apostrophesta ja puistoon nauttimaan auringosta. Useimpina aamuina rauhassa pöydän ääressä. Tässä pari suosikkiani kulmilta. Toisin kuin Suomessa niin aamiainen kuin brunssikin tilataan useimmiten listalta ja valmistetaan jokaiselle erikseen.

Fischer’s

50 Marylebone High Street

fisher's london

Lontoon harmaahapsisten kultasormien Jeremy Kingin ja Chris Corbinin uusin ravintola oli matkamme aikaan (juhannuksena) avattu vain muutama viikko aiemmin. Ensimmäisten viikkojen aikana siellä on nähty mm. Nigella Lawson, Nigel Slater ja Salman Rushdie.  33 vuoden ajan duo on pyörittänyt Lontoon seurapiirien suosimia ravintoloitaan (Le Caprice, The Ivy, The Wolseley, The Delaunay). Niitä ovat suosineet mm. prinsessa Diana ja nykyajan kuninkaallinen perhe eli Beckhamit. Kantavana ajatuksena kaksikolla on nostalgia ja vanhan ajan palvelu. Fisher’s on uusin lisä ketjuun. Sen ruokalista ja sisustus kumartaa vuosisadan alun wieniläiskahviloihin, mutta on huomattavasti sliipatumpi versio alkuperäisistä vastineistaan.

Me emme menneet ravintolaan high societyn tai A-listan perässä vaan munakkaan. Fischer’sin sisarravintolan The Delaunayn kehutaan laajalti tarjoavan kaupungin parhaan munakkaan. Päättelimme, ettei homma voi pahasti mennä pieleen sisarellakaan. Paikassa on porvarillista charmia, pidättyväinen mutta ystävällinen palvelu ja hyvä aamiainen listalta. Munakokkeli oli juuri niin mehevän kosteaa kuin kuuluukin ja tuhti jogurtti tarjoiltiin tuoreiden marjojen kera. Annokset ovat melko kalliita, mutta suuria. Esimerkiksi jogurtti oli niin tuhtia, että siitä riitti helposti kahdelle. Annoksia kannattaa jakaa seuralaisen kanssa.

Aamiainen kahdelle noin 35 puntaa.

La Fromagerie

2-6 Moxon Street, toinen liike Highbury Parkissa

la-fromagerie

Kotoisa ja tyylikäs juustokauppa, jonka sanotaan olevan yksi Englannin parhaista. Juustojen lisäksi kaupan on mm. tuoretta leipää, hedelmiä ja vihanneksia, sekä laadukkaita öljyjä ja kuivatuotteita mm. erinomaista mysliä.

Kaupan yhteydessä on myös pieni ravintola, johon sopii alle 20 henkeä. Joka päivä aamiaista, viikonloppuisin brunssi, arkisin lounasta ja iltaisin mm. leikkele- ja juustolautasia. Suppeahko lista ja yksinkertaista ruokaa hyvistä raaka-aineista valmistettuna. Valintoja tehdessä ei kannata ohittaa juustoja. Ainakin viikonloppuisin ovella grillattiin mahtavia juustoleipiä. Tuoksumarkkinointia tehokkaimmillaan.

Kevyt aamiainen kahdelle noin 20 puntaa.

******

”To eat well in Britain, you should have breakfast three times a day.”, said W. Somerset Maugham and had it quite right. It may not be true in its original sense. You surely get great food in Britain also outside breakfast hours.  Having breakfast in London is however a pleasure only few cities can outweight. All day dining is provided by the vast majority of restaurants. Astronomical rents might have contributed to a wide selection.  Revenue needs to be generated in all possible hours in order to survive.

We were enchanted by the bourgeois charm of Marylebone where we overnighted. Two favorites from the neighborhood: 

Fischer’s

50 Marylebone High Street

Jeremy King and Chris Corbin are the legendary goldfingers of the London restaurant scene. Fisher’s is the newest addition to their chain of restaurants  (e.g. Le Caprice, The Ivy, The Wolseley, The Delaunay) loved by the A-list and high society.  As all the King & Corbin spots Fisher’s, a polished version of a Viennoise coffee house in the early years of 20th century, builds on a nostalgia and old-fashioned service. 

Excellent, but a bit pricey breakfast, £35 for two. Perfect scrambled eggs.

La Fromagerie

2-6 Moxon Street (also location in Highbury Park)

La Fromagerie is famous for its selection of cheeses but both locations have also a on-site kitchen and a small and cozy tasting café. Limited breakfast list during the weekdays, a popular brunch on weekends and tasting plates in the evening. Just follow your nose, the aroma of their superb grilled cheese sandwiches will lead your way.

A light breakfast for two £20.

Ilman julkkiskerrointa – ravintola Passio

Helsinkiin on hetkessä tullut yli 400 uutta asiakaspaikkaa uusien ravintoloiden myötä. Jo pelkästään Espan kaksi jättiläistä, Presto ja Bronda, hämmensivät kentän uusiksi. Siihen päälle vielä mm. Välimäki ja gastropub Richard’s. Samaan aikaan avatut pienemmät paikat ilman julkkiskerrointa saavat tehdä töitä tosissaan pöytien täyttämiseksi. 

passio

Monta sataa asiakaspaikkaa kerralla on iso lisäys Helsingin kokoiseen kaupunkiin. Siihen päälle vielä taantuma, joka on vähentänyt yritysten edustamista ja saanut kuluttajia vetämään kukkaron nyörejä kireämmälle. Pari kuukautta sitten olimme esimerkiksi kovasti kehutussa Spisissä lauantai-illan keskimmäisen kattauksen ainoat asiakkaat, meitä ennen oli vain yksi pariskunta, poislähtiessämme sisään onneksi tuli jokunen seurue lisää. Samaan aikaan Bronda myi avausviikkoinaan ei-oota jopa arkisin lounasaikaan.

Moni uusista avauksista on jäänyt aika vähälle huomiolle julkisuudesta tunnettujen kokkien saadessa sekä median että kävijöiden huomion. Jalansijan saaminen uudelle ravintolalle käy työstä, entistä kivisempää se on ilman julkkiskerrointa. Vuosi sitten Nytin harvinaiset viisi tähteä täyttivät hiukan syrjässä sijaitsevan Tocan varauskirjan. Samanlaista huomiota toivoisin uudehkolle Passiolle. Ehkä Kauppalehti Option positiivinen arvio ja pisteet, jotka nostivat tulokkaan rytinällä kymmenen parhaan helsinkiläisravintolan joukkoon avittavat lentoa. Ravintola päätyi Option listalla samoihin pisteisiin mm. Emon, Murun ja Nokan kanssa. Päälle vielä plussa hinta-laatusuhteesta.

Savonlinnalaisesta Huvila-ravintolasta tuttu Jussi Hukkanen avasi ovet Kalevankadulla huhtikuussa, keittiöstä vastaa mm. Kämp Groupin ravintoloissa keittänyt Jesse Vottonen. Ensimmäiset viikot olivat Hukkasen mukaan olleet haastavia, mutta jo toukokuussa näkyi valoa tunnelissa. Viime viikkoina yhä useampi ruokaa rakastava on maininnut Passion vierailukohteekseen lähiviikkoina. Hyvä niin, ravintola on nimittäin illallisen arvoinen.

Kävimme syömässä siellä kerran kuusi viikkoa avaamisen jälkeen ja uusi illallinen on jo varattu. Asteen fine diningiin kallellaan olevaa huolellisesti tehtyä ruokaa bistromaisen rennossa ja kauniissa ravintolasalissa. Mukavan jutusteleva palvelu ja elämäni paras suklaakakku. Ottaisin toisenkin palan ja pallon pätkisjäätelöä mieluusti. Viimeinen on paljon sanottu ihmiseltä, joka ei pidä suklaasta.

Maistelumenun ruokalaji toisensa jälkeen lunasti lupaukset. Klassista, mutta modernisti. Mukavasti omia rajoja avartavaa, sillä lautasella oli mm. veripalttua, jota en olisi koskaan tilannut, mutta joka oli erinomaista. Ainoastaan yhtenä jälkiruoista tarjoiltu passionkohokas ei ollut erityisen mieleenpainuva jännittävästä olemuksestaan huolimatta.

Miehelle ruokiin paritettiin myös paikan erikoisuuksia eli pienpanimoiden oluita. Minä taas sain pelkästään itävaltalaisista viineistä koostuneen kattauksen, kun tuli puhetta oleskelustani Itävallassa ja Wienin paikallisista viinituvista. Voiko palvelu tuon yksilöllisemmäksi mennä?

 *****

For a smallish city like Helsinki 400 new restaurant seats within one month is a lot. Getting a deserved attention in a competitive situation like that can be a tough grind if you have no name in a local restaurant scene. 

Passio, a small bistro serving food that bows slightly in the direction of fine dining, had bit of hard time at first, but soon word started to spread around about its delicious food and excellent service. Most probably a recent positive review in a leading Finnish financial newspaper will also give some wind beneath their wings. Definitely a promising newcomer. 

Murun briossi

Murun briossi

briossit-suolaajahunajaa

En ole listaihminen, joka suvereenisti pystyy listaamaan kaikkien aikojen parhaat elokuvat, ravintolaillalliset ja merkittävät musiikkikappaleet. Jos minulta kysyttäisiin listaa suosikkiravintoloistani Helsingissä olisi mahdotonta arvottaa suosikkien joukosta yhtä toisen edelle. Niillä jokaisella on ihan oma paikkansa ja tilanteensa. Lisäksi uusia kiinnostavia tulee koko ajan. Niin paljon, ettei perässä pysy.

Erikseen on sellaiset, johon mennään fiinistelemään elämän erityistilanteissa ja sellaiset, joihin menee vähän jännittyneenä siitä, mitähän he ovat tällä kertaa keksineet ja sitten on Muru, joka tuntuu vähän siltä kuin kotiinsa menisi. Paitsi että siellä on paljon ystävällisempää ja ripeämpää palvelua ja erittäin paljon parempaa ruokaa kuin meillä kotona.

Kotoisuus ei johdu siitä, että kävisin siellä erityisen usein. Oikeastaan käyn ihan liian harvoin, vain muutaman kerran vuodessa. Olen juhlistanut siellä hääpäivää – pariinkin otteeseen – mutta yhtä lailla piipahtanut risotolla ja lasillisella viiniä arki-iltana töiden jälkeen. Toimii molempiin. Sellaisia ravintoloita on harvassa. Siinä kiteytyy se, mistä Murussa todella pidän. Tarpeeksi fiini, että se kohottaa arjen yläpuolelle, riittävän rento, että sinne on helppo mennä ilman erityisempää juhlistettavaa.

Ruoka on maukkaista raaka-aineista valmistettua ja täynnä makua, mutta ilman ylenmääräistä kikkailua ja hifistelyä. Laadusta ei tingitä, mutta ei myöskään tärkeillä. Usein saan sieltä hyviä ideoita kotiin, mutta en silti missään olosuhteissa pystyisi samaan oman lieden äärellä. Viimeksi sain jokseenkin täydellistä fasaaniboudinia ja papucassouletia ja erinomaista madetta. Kumpaakaan en pystyisi sellaisenaan toistamaan itse, mutta paria juttua olen niistäkin jo soveltanut kotona.

Laitakokin alkupalasta pääsin maistamaan Murun maukasta briossia, joka tarjottiin savulohimoussen kera. Sen ohje on myös Murun keittokirjassa. Briossi on roikkunut pitkään to-do-listalla, koska se vaatii kohotuksen yön yli jääkaapissa ja vielä parin tunnin nostatuksen aamulla huoneenlämmössä. Voista ja kananmunista tuhdin koostumuksensa saava leipä ottaa siis aikansa, mutta vaatii lopulta aika vähän aktiivista tekemistä, jos omistat monitoimikoneen, joka vaivaa taikinaan kunnon sitkon. Reseptillä tulee ihanan voista ja mehevää briossia, en ole muuttanut sitä yhtään vaan ennemminkin punninnut kaiken grammalleen.

Tein briossin tuliaisiksi ystäville, joiden luo olimme menossa päivälliselle, mutta nappasin pienen palaan taikinaa erikseen ja paistoin siitä pienen leivän pohjaksi lounasleiville. Paahdetun briossiviipaleen päälle pestoa, babybinaattia, loraus hyvää savuöljyä Hella & Herkusta, ilmakuivattua sianniskaa ja uppomuna. Talouden toinen osapuoli on pahassa savuöljykoukussa. Pesisi sillä varmaan hampaansa, jos voisi.

Murun briossi

1 vuokaleipä

1/4 pkt hiivaa
70 g (0,7 dl) maitoa
500 g (8,5 dl) vehnäjauhoja
6 kananmunaa
50 g (4 rkl) sokeria
1 tl suolaa
300 g huoneenlämpöistä voita

Lisäksi kananmunaa voiteluun

1. Liota monitoimikoneen kulhossa maidon sekaan hiiva.

2. Lisää suola, sokeri, kananmunat ja lopuksi jauhot.

3. Vaivaa yleiskoneella noin 10 minuuttia tai kunnes taikinassa on hyvä sitko.

4. Lisää huoneenlämpöinen voi nokareina taikinaan koko ajan vaivaten ja vaivaa kunnes taikina on tasaista.

5. Kohota liinan alla jääkaapissa yön yli.

6. Siirrä taikina leipävuokaan ja anna kohota huoneenlämmössä liinan alla vähintään kaksi tuntia.

7. Voitele pinta kananmunalla, paista 175 asteessa kunnes leipä on paistunut kullanruskeaksi (noin 20-30 minuuttia).

********

I would not be able to pick just one restaurant for my favourite and would never make up my mind about a top-10 list. But I know one on my list. Muru, a French bistro in the heart of Helsinki. It makes me feel warm at heart every time I dine there.

Muru has managed to conquer the hearts of Helsinkians. From my perspective my fellow citizens seem to be even a bit too fond of it. Waiting for three months for a table on a Friday or Saturday night for a casual bistro is just surreal. Just popping in is not an option even on most weekdays.

Visiting Helsinki? Book a table. Well advanced. I guarantee they make you feel warmly welcome. Meanwhile bake a perfectly buttery brioche. It’s almost like one of their signatures and you nail it perfectly with this recipe from their cookbook (Google translator translated it understandably, original language is Finnish).

Pikaruokabuumi

Helsingissä saa tällä haavaa todella hyvää pikaruokaa. Uusia, laadukkaita paikkoja on jo niin paljon, että hyvillä mielin voi puhua pikaruokabuumista.

Kirjoitin tämän postauksen jo ennen kesää – ja päivitin isolla kädellä nyt. Niin paljon puolessa vuodessa on tapahtunut. Otin kesällä selkeästi etukenoa jo muutaman paikan perusteella, mutta oikeasti vasta nyt voi todella puhua pikaruokabuumista. Kuka olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, että näitä paikkoja syntyy kuin sieniä sateella – ja jokseenkin kaikki alle vuodessa. Harjussa jonotetaan döneriä, hummeri on yhtäkkiä rentoa pikaruokaa, hodarin kanssa juodaan shampanjaa ja kuukauden päästä Helsingissä on katuruokafestivaali. Juuri nyt kelpaa asua täällä.

Helsingin pikaruokaravintolakartalla alkoi tapahtua jokunen vuosi sitten. Ensin puhuttiin Putte’sin laadukkaasta pizzasta (edelleen kaupungin parasta), sitten vuosia surkeaa ruokaa tarjonnut Linnanmäki uudisti ravintolamaailmansa eturivin ravintoloitsijoiden johdolla, kokkien, joilta ei ollut totuttu odottamaan hampurilaisia tai lihapullia. Seuraavaksi huulille nousivat Fafa’sin kunnon raaka-aineista valmistetut falafelit – nyt Fafa’seja on jo kolme, neljättä pukkaa. Vuoden alussa avasi ovensa Kluuvin kauppahallissa mm. Kulinaarimurulassa nääskebabeiksi nimettyjä lähikebabeja tarjoileva lounaspikaruokala Armas. Kesällä laaturavintoloiden keittiöissä kannuksensa hankkinut joukko alkoi myydä kunnon leipiä ensin autosta Sofiankadulla ja nyt ihan oikeassa ravintolassa Vaasankadulla ja pian myös Albertinkadulla. Hans Välimäki avasi Linnanmäelta tutun, enemmän haukkuja kuin kehuja keränneen Midhillin myös Citykäytävään, Helsingin keskustaan, omansa sai myös Särkänniemi. Yksi ensimmäisistä Bocuse d’Or-kokkikilpailuissa menestyneistä suomalaisista Petteri Luoto kertoo haaveilevansa Suomen pikaruokamarkkinoiden mullistamisesta uudella salaatteihin pohjautuvalla konseptilla. Maailmalla jylläävä pikaruokatrendi on todenteolla rantautunut myös Helsinkiin.

Kaupungin virkamiehet ovat pyristelleet parhaansa mukaan, etteivät esimerkiksi ruoka-autot rantautuisi kaupunkimme kaduille. Ne kun eivät kuulema sovi kaupunkikuvaan. Camionetten taannoinen taistelu tuotti hedelmää, kaupunkilaisten kiivaan puolustuksen havaitsi virkamiestensä päätöksen pyörtänyt apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Camionette sai paikkansa. Omituista Helsingissä on, että kaiken kivan pelastajaksi tarvitaan aina apulaiskaupunginjohtaja jyräämään virkamiesten päätökset. Odotan mielenkiinnolla, miltä näyttää terassiton Helsinki ensi kesänä, jos 130 ravintolaa jättää uhkauksensa mukaisesti terassinsa rakentamatta mielenilmauksena kaupungin tiukkaa terassisääntelyä kohtaan. Joskohan tuohon löytyisi joku kompromissi rumien Koffin mainosvarjojen ja muovituolien ja täysin säädellyn ilmeen välissä? Eiköhän kohta saada apuun Pekka. Camionette on jättänyt kadut, mutta onneksi uusia yrittäjiä on tullut tilalle ja nyt kaiken kruununa maaliskuussa Torikorttelit ovat ruokarekkaa ja katuruokaa pullollaan, kun katuruokafestivaali Streat Helsinki rullaa kaupunkiin.

Hodaria ja hummeria – shampanjan kera

kaartin-hodari-&-hummeri

Kaartin Hodari & Hummeri. Nimikin sen kertoo. Hodaria ja hummeria. Murun ja Pastiksen kolmikko ei laajentanut Pastista viereiseen liiketilaan, vaan päätyi perustamaan seinän taakse uuden ravintolan. Jälleen kerran he onnistuvat olemaan ajan hermolla ja tuomaan kiinnostavaa uutta kaupungin ravintolaelämään. Vaikka jokainen heidän ravintoloistaan on leimallisesti omanlaisensa, jatkaa Hodari & Hummeri samaa Pastiksen ja Murun konstailematonta linjaa vielä monta astetta rennompana. Shampanjaa voi hyvin juoda myös epämuodollisemmassakin kuppilassa ja hodarit tehdään kunnon kamasta.

Nämä pojat osaavat PR:n: Oikeaa nakkia etsittiin myös Twitterissä, kenraaliharjoituksissa hodareita sai vanhoja keittokirjoja vastaan ja kutsuvierasavajaissa tilauslappuina toimiviin pingismailoihin piirrettiin numeroita. Nostan hattua, juuri näin lanseeraukset pitäisi hoitaa: Juttu kaupungin päälehdessä jo ennen avausta, Nyt-liite testaamassa hodarit ensimmäisellä viikolla, monen monta blogikirjoitusta paikasta jo ensimmäisen viikon aikana. Tässä yksi lisää. Ei liene montaa hodareista kiinnostunutta kaupunkilaista, jolta olisi jäänyt ravintolan avaaminen huomaamatta.

Hyvä Kanniston sämpylä, napsahtava Perniön Lihan nakki, eikä sooseissakaan mitään vikaa. Baari-illan päätteeksi ei tämän parempaa ole Etelä-Helsingissä tarjolla, mutta uskon, että paikka pystyy vielä petraamaan. Ensimmäisen viikon ja yhden testikerran perusteella on aina liian aikaista vetää johtopäätöksiä. Pidän kovasti konseptista ja mukavan kekseliäästä listasta. Vaikkapa mustekalan, chorizon ja manchegon yhdistäminen samaan hodariin on kiinnostavaa.

Testattuna on toistaiseksi maukas härkähodari (vaikkei sitä kai hodariksi voi kutsua), perushodari, parmesanranskalaiset ja mustatorvisieniranskalaiset. Parmesanranskalaisissa maistui ihanasti tuhti parmesan, mustatorvisieniversion sieni oli testikerralla hukkunut matkan varrella. Loputkin listasta on ehdottomasti käytävä testaamassa.

Kaartin Hodari & Hummeri, Pieni Roobertinkatu 2. Ei pöytävarauksia.

Jonottamisen arvoista döneriä Harjussa

döner-harju

No, niin olinhan siellä minäkin. Siellä jonossa, josta nyt koko ajan puhutaan. Nimittäin Döner Harjun jonossa. Olen liian vanha ryntäämään hypetyksen perässä ensimmäisenä päivänä tuskastumaan. Odotin pahimman nosteen laantumista. Vajaan kuukauden jälkeenkin lounasaikaan oli edelleen niin kova ruuhka, että kebabgrillit eivät pysyneet perässä, eikä liha kypsynyt riittävän nopeasti. Testipäivänä vuoroin lopussa oli lammas ja vuoroin kana. Minun vuoroni kohdalla se oli lammas, joten pääsin testaamaan kanakebabin. Kokonaisuudessaan homma oli kuitenkin saatu toimimaan, jonosta huolimatta odotin ruokaani alle kymmenen minuuttia. Helpotusta on kuulema luvassa, Saksasta on tilattu yksi kebabvarrasgrilli lisää.

Lounasaikaan kebab tarjoltiin lautaselta puolikkaan pitaleivän kera. Alkupalaksi lounaan hintaan (9,50 euroa) sisältyi hyvää, tuhdin chilistä ja valkosipulista tomaattikeittoa. Kebablautasella lihan lisäksi runsaasti maukkaita kikherneitä, munakoisoa, kaalia, salaattia ja tuoreita yrttejä. Saksasta haetut opit eivät ole menneet hukkaan, ehdottomasti toisenkin vierailun arvoinen paikka.

Döner Harju, Fleminginkatu 14. Ei pöytävarauksia.

Valioluokan burgerit 

Roslundin hampurilaista ylistetään kaupungin parhaaksi. Yksinkertaisuudessaan maukas pläjäys, jossa laatulihasta mediumiksi paistettu pihvi pääsee oikeuksiinsa. Älä anna koon hämätä, hampurilainen näyttää pieneltä, mutta on täyttä tavaraa, joten nälkä lähtee kyllä. Jonoista päätellen erityisesti Hietaniemen hallissa olevan paikan on löytänyt puoli Helsinkiä, mutta useimmiten ruokaa ei edes lauantain ruuhkaisimpaan aikaan joudu odottamaan kovin pitkään. Mausta kertoo paljon se, että asiakkaat ovat valmiita maksamaan hampurilaisesta noin 12 euroa ja ranskalaisista vielä noin kolme euroa lisää. Todella maukkaita ovat myös tuoremakkaroilla täytetyt hodarit, jotka ovat jääneet huomiossa turhaan hampurilaisten jalkoihin. Niissä makkaran rasvaisuutta leikkaa mukavasti hapokas tomaattisalsa.

Vanhan Kauppahallin remontti tuntuu kääntyneen onnenpotkuksi Hietsuun muuttaneille kauppiaille. Vaikka silmämääräisesti hallissa on ollut välillä huolestuttavan hiljaista muualla paitsi ravintoloissa, vakuuttivat kauppiaat keväällä Kauppalehdessä, että halli on myynnillisesti vanhaa Kauppahallia parempi, koska naapurustossa asuu niin paljon asiakkaita. Vanhassa Kauppahallissa kävijäkunta painottui enemmän turisteihin. Mm. Roslund suunnitteli ainakin vielä keväällä pitävänsä liikkeet molemmissa halleissa remontin valmistumisen jälkeen. Alkuhuumassa ihmisiä kävi muutamassa viikossa 100 000. Haastattelin muutamia kauppiaita viime reissulla, suurin osa totesi esimerkiksi kesän olleen hiukan hiljainen, mutta syksy oli jo parempi. Toivottavasti halli löytää paikkansa helsinkiläisten ostoskohteena. Kaupankäyntiin tarvitaan kauppiaiden mukaan edelleen parkkipaikkoja, vaikka ydinkeskustassa ollaankin. Kun kirppis väliaikaisesti levittäytyi kesäksi hallin vähille paikoille, hiljensi se kauppiaiden mukaan hallin lähes täysin. Minä haluan mieluusti molemmat – sekä kirppiksen että Hietsun hallin.

Oma unelmahallini olisi yhdistelmä Hakaniemeä ja Hietsua: Hietsun kauniit puitteet ja ravintolatarjonta yhdistettynä Hakaniemen todella laajaan ja monipuoliseen raaka-ainevalikoimaan. Toivottavasti jokusen vuoden päästä alkavassa Hakaniemen hallin remontissa saadaan aikaan jotain sellaista.

Roslund, Hietaniemen kauppahalli ja Teurastamo. Ei pöytävarauksia.

Kaupungin parhaat falafelit

Jos nyt vielä kerta kiellon päälle. Olen kehunut Fafa’sia jo monen monta kertaa. Suosikkiketjuni on levittäytynut vauhdilla. Ravintoloita on nykyään Helsingissä jo kolme, Iso-Roballa, Sörkassa ja Kampissa. Neljättä pukkaa huhtikuussa Taka-Töölöön. Avaamistahti kertonee jotain suosiosta.

En osaa sanoa, miltä ruokalistan muut ruokalajit maistuvat, minun on nimittäin pakko tilata aina falafelpitaa halloumilla ja tsatsikilla – ihan j-o-k-a kerta. Falafelit ovat kaupungin parhaita. Niin hyviä, että jos kaupungin laadukasta pikaruokaa myyvistä ravintoloista pitäisi valita vain yksi, minun ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään. Fafa’s on lempparini. Soossitkin ovat toki erinomaisia, mutta minulle on lähes sama mitä muuta sieltä pitaleivän välistä löytyy, tuoreista raaka-aineista valmistetut falafelit ovat joka tapauksessa annoksen paras pala.

Tykkään paikasta niin paljon, että kestän välillä aika järjettömäksi venyvän odotuksenkin. Pikaruokaa ei pitäisi joutua odottamaan 45 minuuttia. Tuntuu, että varsinkin Vilhovuorenkadun Fafa’sissa tuskastuttavan pitkä odotus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siitä paikalle iso miinus. Iso plussa siitä, että huhtikuusta alkaen ainakin osa ketjun ravintoloista on auki myös sunnuntaisin.

FAFA’S, Iso Roobertinkatu 2, Pohjoinen Rautatienkatu 21 ja Vilhovuorenkatu 10

******

Lately Helsinki has been all about gourmet fast food. It started with the premium pizzas by Putte’s couple of years back and now all the sudden the city is full of quality street food. If visiting Helsinki, there are plenty of options for a tasty bite:

Before opening Street Gastro food truck last summer, its founders were cooking in some of the finest restaurants in Helsinki. Food truck is closed for the winter, but guys are serving their full-flavored sandwiches in their own Street Gastro restaurant in Kallio. The second joint is opening soon in Albertinkatu. 

Hotdogs and lobster – that is pretty much all what newly opened Kaartin Hodari & Hummeri has on their short but still impossible-to-choose-from menu. Hot dogs and champagne in a laid-back atmosphere. Suits me. 

THE queue. Plenty of pics and chatting about the queue in social media. The famous line consists of the people waiting for the kebab in Döner Harju. It is claimed to be the most authentic döner kebab in Helsinki. Definitely worth a wait if you happen to be in the neighborhood. 

The best burgers in town are served at the Meat Shop Roslund in re-opened Hietalahti market hall. There are always – especially on Saturdays – plenty of burger lovers waiting for the classic and simple Rosburger made from the freshly ground beef.

The falafel kings of the town, the guys behind my absolute favorite, Fafa’s, have already opened three falafel restaurants in the downtown or nearby and the fourth is coming in a month. These guys certainly have learnt the secrets of the perfect falafels with a crunchy crust and inner softness. Made from fresh ingredients and stuffed with herbs. Falafel pita with halloumi and tzatziki is a must-have. 

Gyl Raum o ain Raum, nii o Gotosta

Kesäloman rengasmatka huipentui Raumalle. Alunperin meillä oli suunnitelmana yöpyä Porissa. Sillä Sipulista bongattu, vajaa kaksi kuukautta sitten naapurikaupunkiin avattu Goto sai kuitenkin muuttamaan suunnitelmia. Top Chef-voittaja Teemu Laurellin johtama keittiö palkitsi valinnasta – reissun parasta ruokaa. 

Paikallisten julkkisten omistamat ravintolat harvoin loistavat kulinaarisella annillaan, mutta mm. raumalaisten jääkiekkoilijoiden ja Laurellin omistama ravintola on toista maata. Vanhan Rauman keskustaan kesäkuussa avattu ravintola on nopeasti saanut ruoan osalta palaset kohdalleen. Selkeitä, hienoja annoksia, jotka kaavittiin lautaselta viimeiseen pisaraan. Goto pyrkii hyödyntämään sesongin parhaita raaka-aineita ja suosii lähialueiden raaka-aineita. Kaikki valmistetaan ravintolan keittiössä alusta loppuun. Hyvät raaka-aineet ja ammattitaito maistuvat lautasella.

leipä

parsaa-ja-haudutettua-munaa3

silliä-ja-perunaa3

Pisteet Gotolle myös ruokalistasta. Klassikkoja mutta myös virkistäviä vaihtoehtoja niille. Ilahduin erityisesti että samalta listalta löytyi sekä karitsakebab tabboulehin, hummuksen, tsatsikin, sumakilla maustetun fenkolisalaatin ja pitaleivän kanssa että klassinen härän sisäfilee Cafe de Paris -kastikkeella. Lähi-idän makumaailmasta on siis tullut salonkikelpoinen myös täällä Pohjolan perukoilla. Ihan siitä ilosta valitsin pääruoaksi kebabin. Pehmeän mausteinen karitsa lisukkeineen oli täysosuma. Tabboulehia olisi tosin terästänyt hiukan reilumpi yrttien käyttö. Cafe de Paris -kastike on mitä ilmeisemmin taas kaivettu parinkymmenen vuoden unohduksesta. Sitä löytyi kesämatkamme ravintoloista useammankin annoksista. Laitakokki kehui erinomaisen kastikkeen lisäksi erityisesti härän kanssa tarjottua lisäkettä uusista perunoista ja kanttarelleista.

härkää-ja-cafe-de-paris

kebab

Sama tahti jatkui loppuun saakka. Raikas sitruunainen jälkiruoka lemon curdista, sitruunasorbetista ja marengista sai hyrisemään tyytyväisyydestä. Yhtä tyytyväisiä oltiin myös pöydän toisella puolella mansikkajäätelöön, maitomousseen ja marinoituihin mansikoihin. Kokonaisuutena ateria oli napakymppi. Goton takia tehty pysähdys Raumalla kannatti.

Valitettavasti ainakaan yksittäisen illallisemme perusteella tarjoilua ei ole saatu vielä vastaamaan ruoan tasoa. Se on onneksi todella ystävällistä ja ravintolassa on mukava tunnelma, mutta harmittavan toistaitoinen kuva palvelusta jäi. Tarjoilijamme unohti pöydästämme niin veden kuin leivätkin. Pääruokamme oli unohdettu tilata keittiöstä ja jälkiruokaa odotimme yli puoli tuntia jälkiruokaviinit laseissa. Kolmen ruokalajin illallinen kesti kaikkiaan melkein kolme tuntia ja siihen sisältyi tuskastuttavan paljon odottamista. Illan aikana meitä palveli kaikkiaan kolme tarjoilijaa, eikä tieto tilauksista siirtynyt seuraavalle.

Gotossa panostetaan paljon ruokaan ja raaka-aineisiin, mutta meidän tarjoilijamme ei juurikaan tiennyt, mitä tarjolla oli. Hän kehui heidän olevan erityisen ylpeitä, että he voivat tarjota Haugesundin silliä. Kun kysyimme, mikä tekee siitä erityistä, hänellä ei ollut asiasta tarkempaa tietoa. Kaikki pienimmätkin kysymykset ruoasta johtivat keikkaan keittiössä. Salihenkilökunnan preppaus raaka-aineista ja ruoasta nostaisi kokemusta entisestään. Goton ruokalista on voimassa aina pidemmän ajanjakson, joten se olisi varmasti mahdollista. Ravintolan verkkosivuilla kerrotaan, että he suosivat raaka-aineita mahdollisimman läheltä, paikallisilta tuottajilta. Se kannattaisi tuoda esiin myös asiakkaalle. Toki hyvät raaka-aineet maistaa, mutta olisi kiinnostavaa kuulla niistä hiukan tarkemmin.

Kokonaisuutena Goto on kuitenkin hieno ravintola. Kesäaikaan ravintola oli lähes täynnä ihan tavallisena maanantainakin. Toivottavasti raumalaiset ottavat sen omakseen myös turistikauden ulkopuolella. Goto on nimittäin virkistävä lisä Helsingin ulkopuoliseen ravintolatarjontaan. Ruoan osalta se pärjää erinomaisesti pääkaupunkiseudun eturivin ravintoloille, suurin ero on maltillisemmassa hinnoittelussa: alkuruoat 8-9 euroa, pääruoat 19-29 euroa, jälkiruoat 9 euroa. Tarjoilun lapsuksetkin on helppo antaa anteeksi, kun muistaa, että ravintola ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan. Toivon niiden olevan lastentauteja. Jos tieni vie taas Raumalle, vie se varmasti myös Gotoon. Jos asuisin Raumalla, ryhtyisin kantikseksi.

Goto, Kuninkaankatu 17, Rauma. Avoinna maanantaista lauantaihin. 

*******

Ok, let’s face it, you do not tend to have great culinary pleasures in restaurants owned by the local celebs and star athletes. Goto, newly opened restaurant in the old town of Rauma, may be partially owned by icehockey players, but it served us an awesome dinner. Local, seasonal, quality ingredients cooked to perfection. Top Chef Teemu Laurell and his kitchen team have put together an interesting menu in which the modernized old classics like beef tenderloin with Café de Paris sauce meet Middle Eastern flavours of Goto’s grilled baby lamb kebab. 

Goto, Kuninkaankatu 17, Rauma. Open Mon-Sat

Hangon keksinä

Jos voittaisin lotosta, kesäosoitteeni olisi Bulevardi tai Esplanaadi. Voisi se olla Korkeavuorenkatukin, kunhan huvilani olisi Hangossa. Ihan siinä tenniskenttien lähellä. Sopivan urbaaneja osoitteita kaltaiselleni poispilatulle, kaupunkilaiselle lomanviettäjälle.

Hanko aiheuttaa välittömän halun pukeutua navyraitaan ja ajaa Jopolla korikassi olkapäällä tennismaila kainalossa kunnon kesähankolaisten tapaan. Ehkä pikkukaupungin hillitty charmi tarttuisi minuunkin. Pyörähdys Hangossa tuntuu melkein siltä kuin olisi käynyt ulkomailla. Kesähankolaiset, turistit ja vierasvenesatama herättävät pikkukaupungin eloon.

Hanko on juuri sopivan pieni leppoisaan lomaan – ei liikaa mitään, mutta tarpeeksi kaikkea. Hieno luonto, 130 kilometriä rantaviivaa ja 30 kilometriä hiekkarantaa. Matkailijoiden ansiosta kaupungissa on 9 000 asukkaan pikkukaupungiksi myös poikkeuksellisen hyvä ravintolatarjonta, mutta samalla matkailijoita ei ole kuitenkaan niin paljon, etteikö kaupungista löytyisi myös omaa rauhaa ja rannalta mukavia kallionkoloja ja sopukoita, joihin piiloutua kirjan kanssa.

Hotelli Regatan remontti ja uudehko B8-designhostelli ovat lisänneet Hangon majoituskapasiteettia hiukan. Kaltaiseni hienohelma, joka suostuu asumaan vain huoneessa, jossa on oma kylpyhuone, onnistui poikkeuksellisesti löytämään huoneen vielä edellisenä päivänä ennen minilomaa. Yleensä osoitteemme on ollut Villa Maija – sinne haluavat kaikki muutkin, joten sen madon pystyi aiemmin nappaamaan vain aikaiset linnut. Tällä kertaa yövyimme hotelli Regatassa, jolle remontti on tehnyt terää.

Hangon ainoa huono puoli on lyhyt sesonki. Käytännössä elokuun alkupuolella – viimeistään koulujen alkaessa kaupunki hiljenee tyystin. Se taas tarkoittaa, että yrittäjien on tahkottava lähes koko vuoden tulot muutaman kuukauden aikana. Hyviä löytöjä ja edullisia hintoja kaupungista on siis sesongin aikana turha hakea. Esimerkiksi kylpyhuoneellisesta majoituksesta kannattaa varautua maksamaan noin 150 euroa.

Hangon Makaronitehdas

Satamakatu 15

makaronitehdas

Hangon Makaronitehdas on uudehko tulokas makasiinien ruokatarjontaan. Ravintolassa valmistetaan itse pastat luomumunista ja durumvehnästä, oikeaoppisesti pronssisuuttimilla.

Ruokalistalla on kattavasti houkuttelevanoloisia pastoja, muutama alkuruoka ja jälkiruoka. Pastat olivat maukkaita. Ihastuin erityisesti tuoremakkarapastani kevyeen fenkolin vivahteeseen. Laitakokin puttanesca oli omaan makuuni turhan sardiininen, kala maistui kastikkeesta vahvasti läpi. Toisaalta annoksen valinneen mielestä se oli mitä mainiointa. Makuasia sekin tietenkin.

tuoremakkarapasta

Pasta-annokset olivat valtavia, eikä ainakaan meihin olisi mahtunut mitään muuta – minuun ei mahtunut edes oma pasta-annokseni. Ehkäpä annoksista voisi olla valittavissa kaksi eri kokoa.

Ravintoloitsijat etsivät parhaillaan samalle konseptille sopivaa tilaa myös Helsingistä. Vielä oikeaa ei ollut löytynyt. Helsingistä puuttuu hyvä, mutkaton ja laadukas pastaravintola, joten ottaisin makaronitehtailijat ilolla myös lähemmäs kotia. Listalle jäi vielä testattavaa.

Pastat noin 15-20 euroa.

Ravintola Makasiini

Satamakatu 9 

Makasiini on meidän Hanko-perinteemme. Olen käynyt Hangossa kaikkiaan viitisen kertaa ja joka kerta olemme syöneet siellä. 1999 avattu ja vuonna 2006 parhaaksi saaristolaisravintolaksi valittu ravintola ei ole tuottanut koskaan pettymystä. Mutkatonta, runsasta ruokaa paikallisista raaka-aineista.

Viimeisestä vierailusta on poikkeuksellisesti jokunen vuosi, mutta ravintola on säilyttänyt suosionsa. Lauantaina tupa oli täynnä ja itsellekin tuli lähes hiki, kun seurasi henkilökunnan kiirettä. Suosiolle on syynsä. Söin alkuun kalapöydästä muutamia sillejä ja kaloja. Perusvarmaa ja maistuvaa. Pääruokana erinomaista maitovasikanposkea tryffeliperunapyreen kanssa. Ylikypsä poski oli juuri sopivan mureaa, kastike maukas ja tryffeliä oli pyreessä tömäkästi, se todella maistui. Makasiinin keittiössä osataan.

makasiinin-ruoat

Ilmeisesti merenkävijät ovat nälkäisiä, sillä ruokalistalla oli varsin tuhtia tavaraa. Makasiinin ruokalista on voimassa lähes koko vuoden, lisäksi on viikoittain vaihtuvia sesongin herkkuja. Keskellä parasta uuden sadon kasvisten ja perunoiden sesonkia illallisiltamme pääruokavaihtoehdoista kolmen lisäkkeenä oli perunamuussia tai soseutettua perunaa. Täydellistä ruokaa syksyn sateisiin, mutta omaan makuuni turhan tuhtia keskellä hehkeintä heinäkuuta. Perunamuussi oli lisäkkeenä jopa sesonkimenun pääruoassa, joka oli paistettua vasikanmaksaa.

Annokset olivat täälläkin valtavia. Tuntuu pahalta jättää puolet annoksesta syömättä. Enkä ollut ainoa, sillä samaa valiteltiin myös naapuripöydissä kahdenkin seurueen toimesta (myönnän, vilkuilin vieraisiin pöytiin). Edes jälkiruokavatsassa ei ollut tilaa enää pääruoan jälkeen – paitsi lusikalliselle pöytäseuran lautaselta.

Alkuruoat noin 15 euroa, pääruoat noin 25 euroa, päivän menu 45 euroa.

*******

Hanko, a small town in the southern Finland wakes up during the summertime thanks to a large number of visitors attracted by its nature, beaches, guest harbour and small town charm. For a town of less than 10 000 inhabitants Hanko has also surprisingly many great restaurants.

One of the newer ones, Hangon Makaronitehdas, is known for its fresh organic pasta made daily in their own pasta factory. Organic eggs, durum wheat and bronze blades in the pasta machines are the secrets behind their pasta. We had a lovely Saturday lunch there. A huge plate full of delicious pasta left no room for dessert. 

Makasiini, one of my long-time favourites, has never let me down. Perfect veal cheek and mashed potatoes with black truffle made my day, eventhough I would have been delighted to find more of the season’s delicious new crop on the menu. The comfort food for the autumn and winter like wiener schnitzel and veal liver with mashed potatoes felt a bit too hearty for the summer season. The popular restaurant is however worth a visit. Book ahead.

Mes bonnes adresses – Pariisin ihana ruokatarjonta

Laiskan ennakkosuunnittelun seurauksena lomasta tuli koe siitä, kuinka hyvin Pariisissa voi syödä ilman pöytävarauksia. Ja kyllä me söimme hyvin, lähes joka kerta. Ainoastaan käydessämme Marché des Enfants Rougesissa, Pariisin vanhimmalla katetulla markkina-alueella, onnistuin valitsemaan laajasta tarjonnasta mauttomat falafelit ja salaatit. Muutoin ruoka ilahdutti kerta toisensa jälkeen.

osteri

Kaikissa lukemissani oppaissa painotettiin vahvasti, että ranskalaisravintoloitsijat haluavat etukäteen tietää, ketä saavat vieraakseen. Koska aloitin suunnittelun ihan liian myöhään, oli pakko uhmata tätä kultaista sääntöä. Moniin paikkoihin olisi tosin saanut varmasti pöydän vaikka samana päivänä soittamalla. Jos olisin katsastanut ruokapaikkoja edes muutamaa viikkoa ennen matkaa, olisin ehdottomasti koettanut varata pöydän ainakin juuri nyt ruokaintoilijoiden huulilla olevaan Septimeen (johon tosin pöytä ei irtoa edes muutaman viikon varoituksella), sekä maailman 20 parhaan ravintolan joukkoon listattuun, silti erittäin kohtuuhintaiseen Le Chateaubriandiin. Jälkimmäiseen pääsee myöhempään kattaukseen (klo 21.30) vain ilman pöytävarausta, mutta emme lähteneet koettamaan onneamme ovelle.

kalat1

Koko matkan ainoan pöytävarauksen tein paikallisissa ruokablogeissa juuri nyt kovasti hypetettyyn uudehkoon tulokkaaseen, pikkuruiseen Rosevaliin. Muuten menimme ilman varauksia. Vain Abriin, jonka kehutaan tarjoavan kaupungin maukkaimpia ja mielenkiintoisimpia leipiä, emme mahtuneet lounaalle ilman varausta. Paikka on leipien ansiosta ilmeisesti suositumpi lounasaikaan kuin iltaisin, jolloin siellä tarjotaan maistelumenuta.

letut

kananmunat

Pariisista ei hyvä ruoka lopu. Hyviä suosituksia löytyy mm. Paris by Mouth -sivustolta. Ranskankielentaitoisten kannattaa vilkaista myös Le Fooding -sivustoa. Sain erinomaisia vinkkejä suomalaisilta bloggaajakollegoilta ja paikallisista blogeista. Olen kerännyt myös Pinterest-taululle liudan kiintoisia ravintoloita, joihin emme valitettavasti ehtineet kuin pieneen osaan. Olisin mielellään halunnut testata esimerkiksi kahden Michelin-tähden ravintolasta katuruokaan vaihtaneen Kristin Frederickin hampurilaiset Le Camion Qui Fumessa tai jotain muuta Pariisin kaduille ilmestyneistä ruokarekoista.

Listasin oheen muutamia erilaisia paikkoja, joista itse erityisesti pidin: ravintoloita, muutaman ruokakaupan ja kahvilan. Silmät auki ja kadulle, sieltä löytyy ihan varmasti kaikkea maistuvaa ruokaihmiselle. Yksinkertainein on usein parasta. Ilahduin mm. Richard Lenoirin ruokatorilta ostetuista täydellisen kypsistä aprikooseista ja persikoista, joista jälkimmäiset myyjä suostui myymään vasta, kun lupasin odottaa kaksi päivää ennen syömistä, jotta maistan ne parhaimmillaan. Villiparsa oli myös sesongissa, sitä sain onnekkaasti monta kertaa.

latva-artisokat1

Gyoza Bar

56, Passage des Panoramas, M Grands Boulevards tai Bourse (Boulevard Montmartrelta lähtevä pieni katettu kuja)

Tämän yksinkertaisemmaksi ei voi enää yksinkertaistaa: Listalta löytyy käytännössä vain japanilaisia lihanyyttejä, gyozoja. Ne tarjotaan maukkaan sitruksilta ja soijalta maistuvan ponzukastikkeen kanssa. Ruokalista on siis lyhyttäkin lyhyempi – voit valita 8 tai 12 gyosaa, lisäksi listalla on riisiannos ja soijamarinoitua ituja.

gyoza

Suppea ruokalista ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ruokaan olisi panostettu. Nyyteissä käytetään ainoastaan tunnetun pariisilaisteurastajan possua ja gyosat paistetaan ruokailijoiden silmien edessä erikoisvalmisteisissa kannella suljettavissa rautapannuissa: Ensin rapsakka pinta toiselle puolelle öljyssä paistamalla, sitten loraus vettä perään, kansi kiinni ja höyrytys. Tuloksena täydelliset toiselta puolelta rapeat ja toiselta puolelta pehmeiksi höyrytetyt gyozat.

Maukasta ja edullista pikaruokaa: 8 gyozaa 7 euroa, 12 gyozaa 9 euroa. Avoinna maanantaista lauantaihin 12-14.30 ja 18.30-23. Ei pöytävarauksia, ruoka nautitaan pitkällä baaritiskillä.

Candelaria

52, Rue de Saintonge, M Filles du Calvaire

Autenttista meksikolaista tarjoileva, muutaman neliön pikkuruinen ravintola sivukadulla ei osu matkan varrelle sattumalta. Pari vuotta auki ollut ravintola oli tupaten täynnä ihan tavallisena arki-iltanakin. Älä anna sen pelästyttää, kierto on nopeaa, sillä yhden pöydän ja baaritiskin ravintolaan ei jäädä notkumaan, joten pidempikin jono vetää nopeasti. Lyhyeltä ruokalistalta saa mm. erinomaista guacamolea, ensalada de nopalia sekä muutamalla täytevaihtoehdolla tacoja ja tostadoita, jotka syntyvät ruokailijoiden silmien edessä. Vierailuiltanamme tarjolla oli mm. possulla, naudan kielellä sekä paputahnalla ja vuohenjuustolla täytettyjä maukkaita maissitortilloja. Kyytipojaksi olutta ja margaritoja. Jos ruokailun jälkeen vielä janottaa, ravintolan perältä avautuu ovi cocktailbaariin. Etuosan yltiörento olemus vaihtuu astetta sliipatumpaan ympäristöön.

Avoinna joka päivä koko päivän. Ei pöytävarauksia – no, pöytiä onkin yksi ainoa ja baaritiskille mahtuu kerralla alle 10 ruokailijaa. Annokset 4-6 euroa, juomat 4-5 euroa. Kahden hengen tuhti illallinen ja muutama kierros margaritoja n. 45 euroa.

Les Cocottes de Christian Constant

135, rue Saint-Dominique (7th), kävelymatkan päässä esim. Eiffel-tornista, jos katselet nähtävyyksiä

Nimensä mukaisesti ravintola tarjoaa lähes kaikki ruokalajit pienistä padoista. Ruoka syödään pitkällä baaritiskillä ja pystypöydissä. Mukava paikka lounaalle. Me saavuimme paikalle lounaan alkupuolella ja saimme paikat kivuttomasti, mutta paikka alkoi täyttyä nopeasti.

Päivän alkupalana oli possua tonnikalakastikkeessa. Annoksesta poimin kotikeittiöön paneroidut anjovikset, joita hersyttelimme viimeiseen suupalaan ja kotiin ostin matkalta myös annoksessa käytettyä hyvää paahdettua chilijauhetta (pimente d’Espelette). Pääruoaksi erinomaista ankkaa, mutta paikan caesarsalaatista olen David Lebovitzin kanssa täysin eri mieltä. Kaikki muu maistamamme oli erinomaista, mutta caesarsalaatti jäi lähes syömättä. Kokonaisuutena huolella tehtyä ja maukasta ruokaa, alkuruoka oli koko reissun paras.

les-cocottes

Ei pöytävarauksia. Kahden hengen lounas (kaksi ruokalajia ja karahvi viiniä) noin 50 euroa.

Roseval

1 Rue Eupatoria, M Ménilmontant

Rosevalissa yhdistyy kuulema uusien kiinnostavien pariisilaisravintoloiden menestysresepti: Sijainti kalliin ydinkeskustan ulkopuolelle, nuoret huippuravintoloissa oppinsa keränneet omistajat, sosiaalisen median voima ja kohtuullinen hintataso. Reilu puoli vuotta avaamisensa jälkeen Le Fooding palkitsi ravintolan ”Best Table in Paris 2013″ -palkinnolla, mikä luultavasti viimeisteli ilta toisensa jälkeen varatut pöydät. Myös Conde Nast Traveller listasi sen Pariisin kiinnostaviempien uusien ravintoloiden joukkoon.

roseval-menu

Pikkuruinen 26-paikan Roseval on mm. Le Chateubriandissa ja Rinossa oppinsa hankkineiden Michael Greenwoldin ja Simone Tondon ensimmäinen oma ravintola, jonka vuoksi kannattaa hypätä metroon ja suunnata 20. kaupunginosaan. Ruoka on kokeilevaa, jopa outoa. Edelleenkin ihmettelen, miten karitsa, keltuaiset, villiparsa ja tuore sardiini ovat päätyneet samalle lautaselle, mutta jotenkin hämmentävät ruoat ihastuttivat kerta toisensa jälkeen. Kaikesta muusta poikkeuksetta syötävillä kukilla koristeluissa annoksissa pidin, mutten lämmennyt jokseenkin omituiselle sardiinin ja karitsan yhdistelmälle.

roseval-ruoka

Täällä, kuten oikeastaan kaikkialla muuallakin palvelu oli erinomaista. Henkilökuntaa nauratti itseäänkin, kun he kyselivät toisiltaan raaka-aineiden nimiä englanniksi ja yrittivät kuvailla viinejä mahdollisimman monipuolisesti vieraalla kielellä. Heistä oli myös äärimmäisen hämmentävää, että joku Suomesta oli tullut heille, olimme kuulema paikan ensimmäiset suomalaiset asiakkaat. Tuskin viimeiset.

Sympaattinen, sisustukseltaan äärimmilleen riisuttu ravintola – ravintolalla ei ole edes kylttiä – on uuden aallon moderni ranskalainen ravintola, joka hankkii raaka-aineensa luottotuottajiltaan ja paikallisilta toreilta ja suunnittelee listan niiden ympärille. Lista vaihtuu viikoittain ja valinnanvaraa ei ole: Tarjolla on neljän ruokalajin maistelumenu juustoilla (noin 50 euroa) tai ilman (noin 40 euroa). Jos olet kasvissyöjä, se kannattaa ilmoittaa jo varausta tehtäessä. Toisin kuin monet muut, ravintola on auki myös maanantaisin. Silloin pöydän saaminen onnistui lyhyemmälläkin varoitusajalla, muuten ravintola on ilmeisesti buukattu ainakin kuukaudeksi eteenpäin.

Cafe St. Victor

11 Rue Monge, M Maubert-Mutualité tai Cardinal Lemoine

Traditionaalista ranskalaista bistromeininkiä ja ronskia, mutta maukasta ruokaa. Paikka oli tupaten täyteen ahdettu lounaalla, mutta yhdessä humauksessa se myös tyhjeni, kun pariisilaisten vatsat täyttyivät. Tunnelmallinen ja rento paikka, jossa pihvilounaan söi kolmellatoista eurolla. Ruokaa saa koko päivän, ei siis pelkästään lounas- tai päivällisaikaan. Fiinimpää ruokaa kaipaavalle kadun toiselta puolelta löytyy Bib Gourmandilla palkittu Terroir Parisien.

Le Richer

2 Rue Richer, M Poisonnière tai Bonne Nouvelle 

Jauhot suussa-Jonnan vinkistä suuntasimme Le Richeriin (ja kyllä, luulen tietäväni, kuka paikan omistaa Jonnan kuvauksen perusteella). Kävelimme varmaan tuplamatkan, kun suunnistin huonon kartan kanssa (suosittelen lämpimästi satsaamaan pari euroa kunnon karttaan kirjakaupassa nimim. saamaton). Olin jo luovuttaa, mutta onneksi en tehnyt sitä. Alkuruoka ei vielä luvannut hyvää, kurkkugazpacho oli ihan hyvää, mutta olisi toiminut ennemminkin shotina, lautasellinen alkoi jo tökkiä. Myöskään seuralaisen porkkana ja sinappijäätelö ei kerännyt juurikaan kehuja. Mutta pääruoan ansiosta unohdin sekä pitkän ja vaiherikkaan kävelyn että alkuruoan hapuilun. Olematon ranskani ei taipunut niin pitkälle, että olisin ymmärtänyt, mitä osaa kalkkunasta söin, mutta annos oli jokseenkin täydellinen. Murean lohkeilevaa kalkkunaa, villiparsaa ja maukasta sitruunalla ja korianterilla maustettua couscousia.

Jos Ranskassa tilaa pihvin, se tulee lähtökohtaisesti lähes raakana, vain pikaisesti pannulla käytettynä. Jos haluat lihasi muuten kuin verta tihkuvana, kerro se tilatessasi.

rue-richer-ruoka

Coucousin käyttö ei rajoitu Pariisissa ainostaan sen lukuisiin pohjois-afrikkalaiseen keittiöön keskittyviin ravintoloihin, vaan se on raivannut laajemminkin tiensä bistrojen lautasille. Harjoitus ilmeisesti tekee mestarin, sillä sain pariin otteeseen todella mahtavilla mauilla ryyditettyä couscousia.  Le Richerin sitruunalla ja korianterilla maustettua versiota aion tehdä myös kotona. Se oli kenties parasta couscousia, jota olen koskaan syönyt. Koostumus oli sopivan kostea ja maku raikas.

Kahden hengen illallinen ja pullo viiniä noin 100 euroa. Ei varauksia.

Blé Sucre

7 Rue Antoine Vollon

Pienen puistikon vieressä oleva boulangerie ja patisserie (jotenkin kuulostaisi vulgaarilta nimetä tämä herkkukeidas vain leipomoksi…), jossa voi hyvällä säällä juoda kahvin jalkakäytävälle ikkunan eteen nostetuissa pöydissä. Listausten perusteella yksi Pariisin parhaista croissanteista, mutta sen lisäksi halusin kokeilla madeleinea, jota en ole koskaan maistanut. Mm. David Lebowitz mainostaa sitruuna-sokeriliemellä glaseerattua pikkuleipää parhaaksi koko kaupungissa. En ole koskaan maistanut autenttista versiota, joten laajaa vertailupintaa ei makumuistissani ole. Pehmeältä Hanna-tädin kakulta maistuva pikkuleipä oli erinomainen – joku kokeneempi arvioikoon, onko kaupungissa tarjolla jotain vielä parempaa. Leipomon croissant oli meidän molempien matkalaisten mielestä koko reissun paras.

G. Detou

58 Rue Tiquetonne

Matkalukemisenani oli David Lebovitzin kevyt kuvaus havainnoistaan elämästä Pariisista höystettynä resepteillä, The Sweet Life in Paris. Kirjan lopussa on listattu liuta Pariisin ruokaosoitteita. Sieltä löysin myös G. Detoun, jonne vaelsin sopulilauman perässä David Lebovitzin suosituksen perusteella. Hän pitää liikkeestä niin paljon, että leipurien raaka-ainekeidas on saanut oman kappaleensa kirjasta. En liene ainoa turisti, joka on laulattanut liikkeen ovipumppua kirjan ja blogin johdattamana. En ole kovin innokas leipuri, joten itse tein enemmän löytöjä liikkeen maustehyllyllä: Matkalaukkuihin pakkasin mm. tonkapapuja, sichuaninpippuria ja piment d’Espeletteä (espelette chiliä). Pienessä kaupassa on paljon kiinnostavia tuotteita, eikä suinkaan ainoastaan leivontaan, vaikka esimerkiksi suklaahylly onkin laatutavaralla ladattu. Kauppa koostuu kahdesta erillisestä kaupasta, muista siis kurkkata molempiin.

Le Grande Epicerie

38 Rue de Sèvres

Vaikuttava ruokakauppa, jonne ei kannata astua sisään ilman listaa tai sieltä poistuu ilman mitään yltäkylläisyydestä typertyneenä – tai sitten haalii matkalaukkuihinsa puolet kaupasta. Varaa aikaa ja hylkää vähemmän ruoasta kiinnostunut matkaseuralainen johonkin läheiseen viinibaariin. Hyvällä ilmalla kaupasta voi pakata mukaan vaikkapa eväät ja nauttia ne jossain läheisessä puistossa. Edullisia löytöjä täältä tuskin löytyy, mutta harvinaisempien herkkujen metsästämiseen ja muuten vain yleiseen fiilistelyyn kauppa on omiaan. Ostin mukaan mm. säilöttyjä sitruunoita ja kokonaisia kardemumman palkoja.

Galeries Lafayette Gourmet

Boulevard Haussmann

Euroopan suurimman tavaratalon ruokaosasto, jossa on lounaspaikkoja ja ruokakauppa saman katon alla. Täältä löysin ankanrasvaa, jossa meillä paistetaan syksyn tullen perunat. Kattavasti mm. mausteita, mutta huomattavasti edullisemmin samat mausteet saa pienemmistä liikkeistä. Sain Marin avustamana tehtyä näitä kannattaa tuoda kotiin -listan, jonka viimeiset hankinnat kuten tömäkän viherpippurisen saucissonin (kestomakkaran) löysin täältä. Runsaudenpula ja yltäkylläisyys voivat tuntua ylitsevuotavalta täälläkin, mutta kaupasta on onnistuttu tekemään jollain lailla ihmisen kokoinen tavarapaljoudesta huolimatta.

saucisson1

Lue lisää kaupungista Pariiisin taivaan alla -postauksestani.

Päiväni ranskiksena: La Cantine ja Pastis

Vietin tuossa taannoin päivän ranskiksena ihan Helsingissä. Satuin samana päivään syömään sekä Munkkiniemen pieneen ranskalaisten omistajien La Cantine -bistroon että illalla mahtavien daamien kanssa Murun omistajien uuteen, ranskalaishenkiseen Pastikseen. Bistroilmiö rantautuu koko ajan tukevammin ja tukevammin Helsinkiin. Toivottavasti lisää on tulossa. Välillä on mukava nauttia fine dining -osaston taiturimaisista annoksista, mutta olen kyllä enemmän kallellaan mutkattomiin, rentoihin ravintoloihin, joissa ollaan laadukkaista raaka-aineista huolellisesti valmistettujen perusmakujen äärellä.

Ranskalaistunnelmia Munkassa

la-cantine-suolaajahunajaaLaajalahdentiellä toimiva La Cantine on paikalla ennen toimineen kahvila-leipomo Framboisin omistajien bistro. He uudistivat konseptin nelisen kuukautta sitten, ruokaa saa nyt myös iltaisin ja leipomovalikoima on supistunut. Tuoretta leipää paikasta voi ostaa edelleen.

Interiööriltään kahvilamainen ravintola on meille lauantain lounaspaikka. Maukkaat, edulliset ja runsaat salaatit tekevät paikasta käymisen arvoisen, erityisesti vuohenjuustosalaatti on erinomainen. Iltaisin ruokalista on hiukan lounasaikaa laajempi, mutta olemme käyneet paikassa vain lounaalla.

Munkkalaisia hemmotellaan mukavilla kahviloilla, ravintoloilla (mm. Solna) ja nyt myös uudella Kanniston leipomon myymälällä. Lisää tällaisia palveluita myös muualle ydinkeskustan ulkopuolelle, kiitos. Luulisi, että esimerkiksi Lauttasaaressa olisi ostovoimaa nykyistä laadukkaammallekin palveluvalikoimalle.

Ronskimpi maalaisserkku

pastisPastis on Murun astetta ronskimpi, ranskalaishenkistä maalaisruokaa tarjoileva pikkuveli (tai maalaisserkku). Vaikka Murussakaan ei turhia fiinistellä, on Pastis silti vielä askel kohti konstailemattomuutta. Konsepti on pidetty hienosti koossa: Ruoka, sisustus, palvelu ja jopa paperiset ruokalistat, joiden taustapuolelle kannattaa kurkata, henkivät mutkattomuutta.

Ruoka on sellaista, jota periaatteessa pystyisi valmistamaan kotonakin, mutta yksinkertaiset annokset on tehty niin taiten, että ainakaan meidän keittiössämme ei synny niin maukkaita liemiä ja kastikkeita tai yhtä täydellisen rapeaa kanan nahkaa, kun Pastiksen osaajat saavat Timo ’Lintsi’ Linnamäen johdolla  aikaan.

Olen päässyt fiilistelemään Pastikseen vasta kerran, mutta käynti ei tule jäämään viimeiseksi. Jo pelkästään aterian aloittaneen viiriäisenkoivilla ryyditetyn maalaissalaatin takia menen toisen, kolmannen ja neljännen kerran – ainakin. Pidin kovin myös jälkiruoaksi syömästäni, paikan tyyliin ilman krumeluureja tarjotusta raparperipiirakasta ja inkiväärijäätelöstä. Isosta, mehukkaasta kevätkananpojasta olisi riittänyt syötävää kahden sijasta kolmelle.

Pastis on omassa tuttavapiirissäni saanut monenlaista palautetta: Osa on tykännyt kovasti, osan mielestä ravintolaan kuuluva wau-elämys jää puuttumaan. Minä taas nimenomaan pidin paikan konstailemattomuudesta ja mutkattomuudesta. Murun jäljiltä odotukset tekijöiden osaamisen suhteen ovat korkealla. Meille osui onnistunut ilta myös ruoan suhteen, ainoastaan ranskalaiset eivät olleet ihan täydellisiä. Seuruemme Pastis-konkari totesi saaneensa edellisellä kerralla parempia.

Paikka on ansaitusti suosittu, mutta noin kuukauden päähän pöydän saa viikonloppuillalle ja alkuviikon arki-illat onnistuvat varausjärjestelmän perusteella suhteellisen nopeallakin aikataululla. Ravintolassa on myös ilmeisesti ensimmäisenä helsinkiläisenä ravintolana varattu aina osa asiakaspaikoista ilman pöytävarausta saapuville. Matalan kynnyksen ravintolalle hieno käytäntö: Ravintolassa syöminen ei saisi edellyttää lähtöpäätöksen tekemistä kuukautta aikaisemmin. Kiitän myös hintatasoa: Kolme ruokalajia, kuohuva alkuun ja suositusviinit maksoivat yhdeltä alle 80 euroa. Laatuun nähden hinta on todella kohdillaan.

facebookissa-lätkä

Ihan liekeissä Murun keittiössä

Monta uutta oppia ja luottoreseptiä rikkaampana, naama hangonkeksinä illan päätteeksi. Voiko ruokaharrastaja toivoa enempää kuin iltaa Murun keittiössä Henri Alenin yksityisopissa? 

henri-alen-suolaajahunajaa

Pääsin yhtenä kolmesta Cocovin reseptikilpailun voittajasta Muruun Henri Alenin oppiin. Lakeuksien Nannan ja Pumpkin Jamin Marin kanssa astuimme kuulema Murun lieden ääreen ensimmäisinä siviileinä – tai ainakin melkein. Sen yhden MasterChef-kilpailijan muistan kyllä olleen kateenkorvaopissa jokunen kierros sitten. Mutta sovimme, että sitä kertaa ei lasketa, se oli televisiota.

Kokkasimme yhdessä kolmen ruokalajin illallisen, jonka nautimme Samuil Angelovin valitsemien viinien kera. Ravintola oli kiinni, ravintolasalin kulmaan katettu pöytä vain meille, illallinen kynttilänvalossa muuten tyhjässä ravintolassa aikamoinen elämys.

murussa-suolaajahunajaa

Alkuruoaksi kulhollinen jättikatkarapuja, fenkolisalaattia ja mango-granaattiomenasalsaa. Tujaus pastista pannulle ja elämäni ensimmäinen liekitys. Olin ihan liekeissä – onneksi ravintola tai kulmakarvani eivät olleet. Parhaat koskaan maistamani jättikatkaravut oli tuotu Kaledoniasta, Australian lähellä sijaitsevasta Ranskan siirtokunnasta. Aion jäljittää sen ranskalaisen herrasmiehen, joka tuo näitä aarteita Suomeen. Olkoonkin, että ne olivat kalliita, mutta jos nyt erikoistilanteisiin.

grillattuja-katkarapuja-suolaajahunajaa

Pääruuasta vastasi Nanna. Lopputuloksena täydellisen kypsä vuohenjuustolla täytetty fasaaninrinta latva-artisokka-neulapapu-juuripersiljapedillä. Pohjanmaan voimanainen kävi pyyhkimässä pöytää keskivertokokeilla, fasaaninrinnasta tulee nimittäin oppimamme perusteella helposti sitkeä, jos sitä ei kypsennetä oikein eli riittävän pitkään. Ensin fasaaniin paistettiin kaunis ruskea pinta ja sen jälkeen vielä loppukypsennys uunissa. Nannan blogissa kuvataan oikeaoppinen paistaminen valeluineen. Ihastuin fasaaniin toden teolla, vaikka kasvatetussa lajissa ei riistanmakua enää juuri olekaan. Nyt ymmärrän Sunnuntaikirjeitä Suomesta -kirjan ranskalaisisää, joka pisti Malmin fasaanin niskat nurin tilaisuuden tullen.

murun-fasaani-suolaajahunajaa

Jälkiruoka oli valmistettu etukäteen, se oli jonkinsortin pannacotta ja rinnalla taivaallista sorbettia. Masennuin, kun kuulin, ettei sitä ole mahdollista perusjäätelökoneella saada aikaan. Kone ei jäähdytä sitä riittävän nopeasti. Yksi hyvä syy lisää kytätä sitä pöytää sieltä Murusta jatkossakin säännöllisesti. Seuraavan kerran toivon saavani pöydän viimeistään kesäkuussa Murun hyväntekeväisyystapahtuman aikaan. Ravintola on silloin auki 24 h – aamupala tai yöpala Murun tapaan kiinnostaisi minua.

Ehkä toivotonta varaustilannetta helpottaa murulaisten uusi ravintola Pastis, jonka remontti on juuri käynnistynyt. Siitä on tulossa se, mikä Murusta piti tulla: Matalan kynnyksen mutkaton ravintola, johon on helppo poiketa. Murun mahdoton suosio on nostanut sen kynnystä. Samalla se on Henkan mukaan vaikuttanut jossain määrin myös ruokaan. Edelleen ollaan kaukana fine diningistä, mutta jos asiakas on odottanut pöytää kolme kuukautta, perusruoka on pettymys. Pastiksessa on tarkoitus palata ranskalaiseen old school -meininkiin. Minä tervehdin sitä ainakin ilolla. Rentoja, erinomaista ruokaa tarjoavia kortteliravintoloita, joihin pääsee myös ilman pöytävarausta, ei ole Helsingissä liikaa.

Illan ateriakokonaisuus oli rakennettu siten, että jokaisessa ruokalajissa oli jokin oppi. Osaan nyt mm. liekittää, siivota latva-artisokan oikeaoppisesti, tunnistaa kypsän granaattiomenan ja kypsentää fasaanin pehmeäksi. Tutustuin myös muutamiin itselleni uusiin raaka-aineisiin kuten juuripersiljaan. Superruoista vaikutuksen teki psylliumkuitu, jossa fasaani leivitettiin. Fasaani sai siitä ympärilleen mahtavan rapean kuoren, joka ei ime rasvaa samalla tavoin kuin esimerkiksi jauhoista tai korppujauhoista tehty leivitys. Plussaa myös siitä, että se sopii keliaakikoille – ja kalorikammoisille.

latva-artisokka-suolaajahunajaa

Kokkailen illan reseptit myös kotona. Jaan ne ja oppimani teille, kun olen saanut makumaailman aikaan ilman ammattilaisapua. En vielä lupaa liekitysohjeita kotioloihin. Mutta ensimmäinen postaus on jo viikonlopuksi valmiina. Luvassa sovellettua fenkolisalaattia.

Ihana ilta, jonka päätteeksi kävelimme Nannan kanssa naama hangonkeksinä rautatieasemalle. Me olimme ne kaksi typerästi hymyilevää rouvaa tavallisena maanantai-iltana, jotka pystyivät lähinnä hokemaan: ”Niin mahtavaa, ihan käsittämättömän hienoa, ihana tyyppi”. Sen syvällisempään analyysiin ei siinä liikutuksen tilassa pystynyt. Kiitos illan lämpimälle isännälle – tämä oli paras ruokaan liittyvä elämykseni ikinä.

 

facebook_finalRuokaelämyksiä ja makukokemuksia myös Facebookissa. Liity joukkoon!