Tietoa mainostajalle ›

Kategorian arkisto: Ravintolat

Riesa vai tulevaisuuden kanta-asiakas? – Lapset ravintolassa

Jos olisin ravintolan- tai kahvilanomistaja, tekisin hoitopöydän suuruisen investoinnin liikevaihdon kasvattamiseen ja ottaisin rahat sieltä, mistä sitä aika helpolla otettavissa olisi. GustavoJos keskustelupalstojen mielipiteitä uskoisi, lapset pitäisi Suomessa pitää neljän seinän sisällä vähintään teini-ikään saakka. Etteivät vaan ole häiriöksi. Ja teini-ikäisinä heistä vasta häiriötä onkin. Kotiin siitä. Ihastelemme lomamatkoilla eteläeurooppalaisia perheitä, jotka kerääntyvät äänekkäiksi seurueiksi ravintolaan. Lapsia, jotka kiertävät pöydässä sylistä syliin. Kun palaamme kotiin, emme kestä elämää. Marisemme, etteivät (muiden) lapset osaa käyttäytyä ja ääntäkin heistä lähtee. Katsomme kieroon, jos ravintolassa näkyy illalla pieniä lapsia. Nukkumaanmenoaika jo mennyt.

Suomalaiset ovat kotona syövä kansa. Viimeistään jymähdämme kotijääkaapin ääreen siinä vaiheessa, kun siunaantuu lapsia. Se jos mikä on oikea ongelma ravintoloiden tulovirralle. Kun alkaisi olla varaa kuluttaa enemmän ravintolapalveluihin, panostamme sen sijaan puolen terassin kokoisiin grilleihin ja kutsumme ystävät kylään. Lasten kanssa ulkona syömisen kulttuuri on meillä vielä kovin nuori. Minun lapsuudessani se oli harvinainen kohokohta.

Juuri nyt parhaassa lapsentekoiässä on kuitenkin ensimmäinen sukupolvi, joka on oppinut syömään ulkona ja käyttämään palveluita nuoresta saakka. Heitä ei kannattaisi päästää jämähtämään kotiliesien ääreen. Kun monessa firmassa piikki on kiinni, ravintoloiden pitää kerätä rahat vapaa-aikaansa viettäviltä. Ravintola saa toki valita asiakkaansa, mutta kategorinen lapset eivät kuulu ravintolaan -ajattelu jättää aika ison kohderyhmän oman ravintolan palveluiden ulkopuolelle. Lapsiystävällisyys ei tarkoita leikkinurkkaa, vaan asennetta.

Jos olisin ravintoloitsija, satsaisin hoitopöytään – tai pikkuisen syvempään tasoon WC-tiloissa ja hankkisin muutaman syöttötuolin. Olisin valmis valmistamaan kaikki listan ruoat pienempinä lasten annoksina kohtuulliseen hintaan ja toivottaisin myös perheet tervetulleeksi. Kasvattaisin kanta-asiakkaita jo pienestä pitäen. Eikä se edellytä lasten listaa, ei varsinkaan ranskalaisia ja nauravia nakkeja. Katsokaa vaikka sushiravintoloita viikonloppuisin – lapsia pullollaan. Raa’an kalan ja merilevän ääressä.

Ei, lapsia ei kuulu kasvattaa baaripöydän alla, eikä seitsemän ruokalajin maistelumenu ole todennäköisesti kovin nautinnollinen kaksivuotiaan kanssa. Suurimmalla osalla vanhemmista on taatusti sen verran maalaisjärkeä. Vanhempien vastuulla on myös huolehtia, etteivät lapset häiritse muita asiakkaita. Ravintola on oiva paikka harjoitella niitä käytöstapoja. Muiden aikuisten vastuulla on, etteivät he itse ole takakireitä nenännyrpistelijöitä. Se nimittäin takuuvarmasti pilaa ennenkaikkea oman iltasi. Ravintola ei ole mikään kirkko. Kyllä sinne vähän iloa ja hiukan ääntäkin mahtuu. Toivottavasti aikuisillakin. Vilkasta puheensorinaa parempaa taustamusiikkia ei olekaan.

Tiedän, ettei tätä saisi paljastaa, mutta yhden terveen, hyvin nukkuvan lapsen kanssa äitiysvapaa on (pääosin) aika leppoisaa aikaa. Koskaan minulla ei ole ollut aikaa maleksia näin paljon kahviloissa ja ravintoloissa. Suomalainen malli mahdollistaa sen, että tulotaso putoaa maltillisesti, mutta käytettävissä oleva aika lisääntyy dramaattisesti. Halu syödä hyvin (ja tavata aikuisia, jotka puhuvat kokonaisia lauseita) ei katoa lisääntymisen myötä, mutta vain harvat ravintolat oikeasti tajuavat tässä kuluttajaryhmässä piilevän bisnesmahdollisuuden.

Äitiys- ja isyysvapaalaiset täyttävät kokemukseni mukaan ravintolat ennemminkin lounasajan loppupuolella, kun muutoin on jo hiljaisempaa. Pikaisen lounaan sijaan ainakin minä ja vapaalla olevat ystäväni harrastamme pitkiä (mutta ei kovin kosteita) lounaita, joilla ennättää syödä suolaiset ja makeat ja ehkä vielä vähän lisääkin. Jätämme taatusti kerralla enemmän rahaa ravintolaan kuin pikaisen lounaan kiskaisevat työmuurahaiset. Vähän vanhemmille pilteille taas on saatava päivällistä jopa suomalaisen mittakaavan mukaan aikaisin. Lapsiperheet saapuvat siis ilolla siihen viiden kattaukseen, joka menee muuten nihkeästi kaupaksi.

Kun pari kertaa on vaihtanut vaippaa invavessan lattialla (terveisiä mm. Löylyyn, Gustavoon ja kirjastoon), alkaa kummasti suosia paikkoja, jotka sen hoitopöydän ovat pultanneet vessan seinään ja jossa lapsen saa nukkumaan kärryissään jonnekin pöydän huitteille. Näissä asioissa paras vauva on nukkuva vauva. Lapsiystävälliset paikat tunnistaa mittavasta rivistöstä vaunuja ulko-oven vieressä viikonloppuaamuisin (siinä vaiheessa, kun lapsettomat kääntävät kylkeä) ja vilkkaista maanantaibrunsseista.

Ketjuhelvettien lisäksi ravintoloita, jotka oikeasti haluavat lapsiperheet asiakkaaksi on vähemmän kuin lapsettomana kuvittelin, siksi useammin kuin ehkä toivoisikaan joutuu tyytymään kotilounaisiin. Kuitenkin voisin luetella tukuttain ravintoloita, jotka lounasajan loppupuolella ovat puolityhjiä, mutta jotka eivät ole tilavaankaan vessaan vaivautuneet asentamaan edes pientä tasoa. Jos minun rahani olisivat kiinni noissa ravintoloissa, haluaisin täyttää tyhjät pöydät.

GustavoKun olimme ravintolassa nelivuotiaan kummipoikani kanssa, hän valitsi (vahvasti manipuloituna) ruoaksi silakka-alkupalan, söi marinoidut silakat ja savusilakkamoussen hyvällä ruokahalulla ja lähetti vielä kiitokset keittiöön. Ystäväni lapsi toivoi seitsenvuotispäivänään illallista Lehtovaarassa. Heidän kaltaisissaan on ravintolapalveluiden tulevaisuus. Vanhemmissa, jotka uskaltautuvat ihmisten ilmoille lasten kanssa jo pienestä ja kannustavat makuelämyksiin sekä ravintoloissa, jotka ymmärtävät myös lapsiasiakkaiden arvon. Jos olisin ravintoloitsija tai kahvilayrittäjä, saattaisin yrittää kerätä nämä rahat, jotka ovat aika vähällä otettavissa. Siihen ei tarvita kuin yksi hoitopöytä, pari syöttötuolia ja pieni asennemuutos.

Postauksen kuvat ovat Turkuun Osteria Ovon paikalle avautuneesta Gustavosta, joka liittyy kirjoitukseen yksien selkäkakkojen ja vessan lattian verran. 

Kesä-Helsinki – lappu luukulla ja pari kesäistä helmeä

Tervetuloa Helsinkiin turistit. Ai niin, mutta älkää turhaan tulko heinäkuussa – täällä on vähän kaikki kiinni. Annoin ulkomaalaiselle tuttavalleni seitsemän ravintolan suosituslistan heinäkuiseen Helsinkiin. Yksikään niistä ei ollut auki. Onneksi kesä-Helsingissä on muutama helmi, joista ennättää nauttia vielä hetken. Elo-syyskuussa ne sulkevat ovensa, kiireisimmät jo ensi viikon lopussa – toivottavasti vain ensi kesään saakka.

Suomessa parhaat ravintolat ovat usein yrittäjävetoisia ja jokainen tarvitsee lomansa, mutta heinäkuinen Helsinki on ravintoloiden osalta vähän tylsähkö kaupunki. Kaikista kesistä juuri tämä oli se, kun päätimme viettää koko loman kotimaassa ja erityisen suuren siivun kotona. Suunnitelmissa oli leppoisia pyöräretkiä, pitkiä illallisia hyvän ruoan ja juoman ääressä. Suurin osa suunnitelmasta toteutui ja loma oli hieno, mutta toisin kuin suunnittelimme ravintolaan kannoimme rahaa kohtuullisen vähän. Niiden ovet olivat säpissä.

Jokainen yrittäjä toki itse päättää, milloin kannattaa pitää ravintolaa auki. Heinäkuussa sen ei vähänkään fiinimpien osalta sanota kannattavan, koska firmat eivät silloin juurikaan kestitse. Heinäkuu on kuitenkin kotimaista matkailusesonkia parhaimmillaan ja melkein puolet Helsingin hotelliöistä vietetään suomalaisin voimin. Elokuu ja heinäkuu ovat vuoden vilkkaimmat kuukaudet hotelleissa, eikä niiden välillä ole Helsingin matkailutilastojen mukaan kuin nimellinen ero.

Olisi väärin sysätä vastuu kaupungin matkailusta yksittäisten yrittäjien niskaan – yrittäjällä on vapaus ja vastuu vain itselleen ja riittävästi paineita siellä niskassa muutenkin. Väkisin kuitenkin pistää miettimään, olisiko Helsinki kiinnostavampi turistikaupunki, jos keskimäärin parhaiden kesäsäiden aikaan myös ravintolatarjonta olisi parhaimmillaan. Kööpenhaminassa ravintolabuumi on tarkoittanut 10 000 uutta työpaikkaa ravintola-alalle sitten vuoden 2008 finanssikriisin – kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan. Yhtenä isona tekijänä kasvuun on ollut ruokaturismi, hyvän ruoan ja elämysten perässä ollaan valmiita matkustamaan.

Onneksi kesäinen Helsinki hemmottelee sitten vastineeksi suljetuista ovista ravintoloilla, joihin ei talvella pääse. Keräsin muutaman suosikeistani listalle. Ja kyllä Skifferista saa hyvää pizzaa ja se maistuu vielä paremmalta meren äärellä, mutta sitä saa talvellakin.

Kahvila Siili

Ilmattarentie 8 C, Käpylä

kahvila-siili-suolaajahunajaa

Käpylään sympaattisen puutalon alakertaan perustetusta kahvilasta tuli tämän kesän mansikkapaikkani. Sarjayrittäjinä menestyneiden Jyri Engeströmin ja Caterina Faken kahvila sai jo ennen aukaisemistaan paljon huomiota sadantonnin putkistaan – kymmenen hengen kahvilaa varten se on massiivinen investointi. Sittemmin selvisi, ettei niin mittavaa saneerausta olisi edes suomalaisen byrokratian mukaan tarvittu. Mutta nyt on putket ja ennen kaikkea aivan ihana kahvila, josta syntyi ilmiö jo ennen aukaisemistaan muutenkin. Mainostamista ei tarvittu, sana levisi niin liukkaasti.

Siili tavoittaa jotain olennaista ajan hengestä – inhimillistä, yhteisöllistä ja lähestyttävää. Jotenkin se onnistuu tartuttamaan rennon ja hyväntuulisen henkensä poikkeuksetta myös asiakkaisiin. Sadepäivinä muutamaa sisällä olevaa pöytää jaetaan sopuisasti ja epäsuomalaisen lähellä pöytänaapuria, aurinkoisina päivinä kahvila levittyy pienelle terassille.

Kahvila tulee todistaneeksi, että myös me muualla kuin keskustassa asuvat arvostamme ja kaipaamme lähipalveluita. Oikeasti kivoja ja laadukkaita kahviloita. Siili ei ole juuri kenenkään matkan varrella Käpylässä puutaloalueella, mutta niin vain sinne ovat löytäneet tien todella monet. Useimmiten pyöriä on edessä rivi parkissa. Meille Siili on sopivan pyörämatkan päässä, vähän tuntee tehneensä matkaa, mutta ei pääse hikeen saakka. Niinpä sinne on polkaistu useampaan otteeseen sopalle, kakulle tai lasilliselle – koska sieltä saa cavaa ja se on auki arkisin ja lauantaisin kahdeksaan saakka illalla, sunnuntaisinkin kuuteen.

Jos perustaisin kahvilan, Siili on juuri sellainen kuin omani haluaisin olevan. Yksinkertaisen kaunis, minimalistin silmää hivelevä ja silti mietitty jokaiseen yksityiskohtaan. Auki pitkään, tarjottavat aina laadukkaita ja maukkaita. Petitpasin croissanteja ja mantelisarvia, täytettyjä leipiä, päivän vegaaninen keitto, kakkuja, jätskiä ja viikonloppuisin kehuttu brunssi. Kahvihifistelijät arvostavat varmasti palkitun baristan Kalle Freesen kädenjälkeä.

Uskallan ennustaa ruuhkaa viimeiseksi viikonlopuksi, Siili on auki enää viikon ja sulkee ovensa elokuun lopussa. Luvassa on pitkä talvi.

Lonna

JT-linen lautta Suomenlinnaan koukkaa Lonnan kautta. Huom. ei HSL:n lautta. Lähtö Espan päästä Kauppatoria.

Aurinkoinen kesäpäivä pitkän kaavan mukaan ravintola Lonnan terassilla, Suomenlinnan kupeessa sijaisevalla vanhalla miinanraivaussaarella on kuin miniloma seitsemän minuutin päässä keskustan sykkeestä. Suurinpiirtein sen verran lauttamatka kestää. Saarella on ravintola ja kahvila.

Ravintola mainostaa tarjoavansa kesäisiä, puhtaita makuja ja juuri sellaisia lautasella on. Söin muunmuassa täydellisesti paistettua siikaa. Hinnoiltaan ravintola kiikkuu lähellä kipurajaa, valmista menuhinnoittelua ei ole, joten maksoimme kolmesta ruokalajista karvan verran yli 50 euroa henkilöltä, viineineen lasku kahdelta oli noin 170 euroa.

Hernesaaren Ranta

Ihan j-o-k-a-i-s-e-s-s-a kommentissa Hernesaaren rannasta todetaan, että paikka on niin lähellä ulkomailla oloa kun Suomessa pääsee. Asiaa ei voi kuitenkaan toistamatta, sillä juuri sellaiset hyvät chillailuvibat paikassa on. Jos on onnekas, rantaan parkkeraa vielä pari isoa paattia ja fiilis on todella kuin jossain etelämpänä. Vihdoin merellinen Helsinki alkaa päästä kaupunkilaisten käyttöön.

Myös keski-ikäiselle sopiva Sedula on koonnut yhteen monta hyvää rentoa ruokaa tarjoavaa pistettä, joten rannasta saa mm. Hanko Sushia, Piece’n Loven Big Green Eggissä tehtyjä pizzoja, Street Gastron leipiä ja Chalupan meksikolaista ruokaa. Suomalaisen alkoholipolitiikan aidatut karsinat on kierretty hienosti siten, että yksikään ruokakonteista ei myy alkoholia, vaan se haetaan yhdestä baarista, jolloin koko seurueen ei tarvitse hakea ruokaa samasta paikasta ja silti voidaan istua yhdessä – vaikka ruoan kanssa haluaisi nauttia myös lasillisen.

Päivittäin Hernesaaren ranta on auki elokuun loppuun ja sen jälkeen sään mukaan.

Teurastamon Street Food -torstait

Teurastamo, Työpajankatu 2

Joka kuukauden ensimmäinen torstai Teurastamon pihalle kokoontuu rekka poikineen. Kaksi edellistä kertaa sää on hellinnyt ja aurinkoisessa säässä edes jonot eivät haittaa. Oma viltti mukaan, tarjolla on nimittäin leppoisaa pikniktunnelmaa ja hyvää katuruokaa. Vielä viimeinen kierros jäljellä syyskuun 3. päivä.

*****

We Finns love our vacays – and this applies also to restauranteurs. If you a big fan of fine dining, you might want to avoid arriving in July, around that time most small and interesting places hang a On holiday sign up on their door.

Luckily we Finns are not only big fans of vacations but we are very keen on summers as well. Having a temperature high enough to sit out and enjoy is so rare treat that we get quite creative in going all outdoorsy. So check out these little gems open only during summer months:

Kahvila Siili – a small and cozy neighbour cafe in Käpylä. My absolute favourite with a warm and welcoming atmosphere. 

Lonna – a cafe and restaurant offering seasonal produce on a former military island a seven minutes ferry trip away from the Market Square.

Hernesaaren ranta – the place gathers several food stalls together, so you get pretty much everything from pizza to sushi in an atmosphere with a sort of a Mediterranean flair right on the seafront. For chilling out.

Teurastamo Street Food Thursday – every first Thursday of the month from May to September the permanent restaurants in Teurastamo area get company from several food stalls. Grab a blanket with you and have a relaxed picnic. 

Ah Ahorita! – pikaruoan paremmin pukeutunut serkku hakee tilaa markkinasta

Maailmalla jo hetken jyllännyt fast casual on rantautumassa laajemminkin Suomeen. Kesällä kaksi ensimmäistä meksikolaista pikaruokaravintolaa avannut Royal Ravintolat ei ole ainoa, joka aikoo vallata vähän laadukkaammin valmistetuilla lattarimauilla maan.

ahorita

Royal Ravintoloiden Ahoritassa homman pohjana on paikan päällä prässätty maissitaco, jolle täytteet kootaan asiakkaan odottaessa. Grillattua tinga-kanaa, achiote-possua luumulla, meksikolaista juustoa queso frescaa, limettistä lohi-siikacevichea, tofua tai kasvis”veefia”. Tacon sisään kääräistään lisäksi punajuuri-quinoaa, lehtikaalia ja kurpitsaa, rinnalla tarjotaan tuhdin avokadoista guacamolea, kookosriisiä ja kanelilla maustettua valkopaputahnaa ja annos viimeistellään valitun tulisuusasteen salsalla. Vahvin on chipotlesta valmistettu savuinen versio, suosikkini on raikas, keskivahva tomatillosalsa.

Ruokalistalle on kerätty jokseenkin kaikki ajankohtaiset raaka-aineet ja ajanhenkeen sopivasti ravintolan ruoka on gluteenitonta. Ruoassa on kunnolla makua ja vivahteita. Se on nimittäin uskallettu maustaa kunnolla pelkäämättä, että laimeisiin makuisiin tottunut makaronilaatikkokansa ei pitäisi ruoasta.

ahorita-2

Liikaa täytteitä, tuomitsi meksikolaisen kanssa naimisissa oleva kollegani. Tuolla määrällä tortilla repeää, Meksikossa tacot ovat paljon yksinkertaisempia, hän jatkoi. Autenttista tai ei, pidin Ahoritasta. Vaikka tacot ovat täyttäviä, ateriasta jää hyvä olo. Laadukasta ja maukasta pikaruokaa, jossa on panostettu sekä raaka-aineiden laatuun että makuun. Terveelliseen ja rentoon katuruokaan pohjautuvan konseptin takana ovat mm. Sandrosta ja The Cockista tunnetut Richard McCormick ja Ville Relander.

Ketjun toinen ravintola avattiin Jumboon pari viikkoa sitten, avausviikolla kävimme syömässä Plato Mixton eli neljän tacon lajitelma-aterian kahdesti. Ruoka on rentoa katuruokaa ruokarekkatyyliin, ympäristönä ostari. Kauppakeskus ei miljöönä ole miellyttävin, eikä sitä Jumbossa ole onnistuttu häivyttämään, mutta pääasia eli ruoka on kunnossa. Guacamole on sitä ihteään, täyttä avokadoa, ruoka viimeistellään tuoreilla yrteillä ja valkopaputahna on todella koukuttavaa, kanassa ja possussa taas mahtavat mausteet. Aterian rinnalla tarjottava itsevalmistettu limonadi kuin piste i:n päällä. Erityisesti kurkku-limelimonadi raikastaa maut.

Konsepti toimii, voit syödä paikan päällä tai ottaa aterian mukaan, siitä nimi Ahorita, joka tarkoittaa ”nyt tai vähän myöhemmin”. Alkukankeus näkyy lähinnä pienissä jutuissa – kuten vesimelonilimonadikylvyn saaneessa mekossani. Mukaan otettavat juomamukit ovat liian ohuita, eikä ravintolalla ole vielä telineitä niiden mukana kuljettamiseen. Muki halkesi päälleni.

Perinteistä pikaruokakenttää ovat maailmalla jo jonkin aikaa kampittaneet fast casual -tyyppiset ravintolat: Pikaruokaravintoloiden myynti sakkaa, fast casul on kasvanut kaksinumeroisia lukuja vuosittain. Täyttä yksimielisyyttä siitä, mitä fast casual on, ei ole saavutettu, mutta yksinkertaistetusti se on vähän laadukkaampaa ja kalliimpaa pikaruokaa, tuoreista raaka-aineista. Pikaruoan paremmin pukeutunut serkkupoika, jolle olennaista on usein myös kestävä kehitys. Arvoilla ja puitteilla tehdään pesäeroa perinteisten pikaruokaloiden muovikrääsään ja tehotuotantoon. Suomessa on ollut ensimmäisiä viritelmiä samaan suuntaan ruokarekkojen ja yksittäisten ravintoloiden kautta, mutta pääkaupunkiseudulla useamman ravintolan avannutta Fafa’sia ja Hanko Sushia lukuunottamatta kukaan ei ole vielä tapaillut askelia ketjun suuntaan. Nyt tulijoita on enemmänkin.

Royal Ravintoloiden lisäksi saman raon ovat havainneet myös esimerkiksi Hesburger ja Kotipizza. Molemmat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä rakentamaan uudet ketjut vähän laadukkaampaan pikaruokaan – kaikki kolme mexmexia. Genreen on siis tungosta. Hesburgerin Salmeloiden ensimmäinen meksikolaisravintola El Nam on jo avannut ovensa Turussa, Kotipizzan Chalupa on aloittanut ruokarekalla ja on yrityksen ilmoituksen mukaan avaamassa ensimmäiset ravintolat syyskuussa Hietsun halliin ja Kallioon, sen jälkeen on tarkoitus laajentaa franchising-pohjalta. Ahoritoja on toistaiseksi kaksi, Helsingin Kluuvissa ja Vantaan Jumbossa. Seuraavaksi ketju laajenee Raisioon ja vuoden lopussa Ouluun. Tavoitteena on laajentua noin 4-6 ravintolan vuosivauhtia. Jatkossakaan ei ole tarkoitus keskittyä vain kehäkolmosen sisäpuolelle vaan laajentua maakuntiin. Aika näyttää, onko kolmelle samaan koloon pyrkivälle ketjulle Suomen kokoisessa maassa tilaa ja kuka tämän pelin voittaa.

Sekä Ahoritalla että Chalupalla saattaa olla tässä kisassa pari valttia puolellaan. Ei ole sattumaa, että Ahoritan lanseerauksen yhteydessä lausunnot on antanut Richard McCormick ja Chalupan takana sanotaan olevan Shanghai Cowboysta tuttujen Iman ja Amin Charagozlun. McDonald’s saattoi joskus olla maailman kovimpia brändejä, mutta autenttisuutta etsivässä ajassa uudenlaiset riippumattomat toimijat lyövät sen ja muut perinteiset ketjut arvostuksessa. Kasvoton Hesburgerin konseptipäällikkö ja Heikki Salmela vastaan McCormick tai Charagozlun veljekset. Mielikuvakisassa turkulaiset lähtevät takamatkalta.

Olen ehtinyt testata tulokkaista vasta Ahoritan, Chalupa on seuraavana vuorossa. Ja sitten – en keksi yhtään syytä, miksi haluaisin testata Hesburgerin valmistamaa meksikolaista ruokaa. Tiedän olevani helsinkiläinen hemmoteltu ruoanharrastaja, valtaosa suomalaisista ei todennäköisesti jaa mielipidettäni, eikä kaltaisteni rahoilla pyöritetä ketjua valtakunnallisesti. Mutta miksi uskoisin, että Hesburger osaa yhtäkkiä valmistaa hyvää meksikolaista? Tähän kysymykseen saattaa tiivistyä tämä peli.

Yhdysvalloissa perinteisten ketjujen yritykset muokata konseptiaan kohti fast casual -konseptia ovat useimmiten jääneet lähinnä yritelmiksi. Kun Chalupa laajentaa ruokarekastaan, tuleeko siitä samanlaista keskivertomättöä kuin Kotipizzasta? Tätä peliä ei nimittäin voiteta tehokkaimmalla logistiikkaketjulla – vaikka sekin tarvitaan. Kyse on brändistä, mielikuvista ja tarinasta. Royal Ravintolat eivät ole ryvettäneet omaansa pikaruokabisneksessä, sen muutkin ketjut Pizzarium ja Hanko Sushi osuvat ylempään kategoriaan. Ja viimekädessä kyse on tietenkin ruoasta. Olkoonkin, että kaltaiseni nirppanokat eivät ehkä ole enemmistö ostavista asiakkaista, mutta me olemme valmiita maksamaan pikaruoasta 15 euroa. Sen verran esimerkiksi Ahoritassa maksaa ateria – se on yli tuplasti enemmän kuin pikaruokaa myyvässä hampurilaisravintolassa. Sille rahalle pitää tarjota myös enemmän vastinetta kuin mihin pikaruokaravintolassa on totuttu.

****

While a traditional fast food industry has been struggling, new players have managed to lure the customers by upgrading both the food and experience in United States. Fast casual has been the big thing in recent years and has been estimated to be for coming years – growing in the double digits even in the times of recession. The same trend is expected to hit the Finnish market. It began with food trucks and few restaurants in the capital area. During this spring and summer several players have announced to enter the fast casual market.

Ahorita, a newcomer offering tacos and aiming to open four to six restaurants in annum, falls nicely into the category: Tasty food for health conscious consumers, still fast food but with fresher ingredients and more interesting flavours. It may not be authentic Mexican, their tacos stuffed with vast amount of fillings including quinoa, beetroot, kale and protein by choice, but it certainly offers tasty, good quality food.