Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Parsa

Yhden naisen lounas – parsamunakas

Parsa-parmesanmunakas
Sesonkiruokaa pitää syödä niin paljon, että sitä alkaa tehdä seuraavan kerran mieli vasta vuoden päästä.

parsamunakas

Olen saavuttanut tavoitteeni pienen perheemme toisen osapuolen  osalta. Hän on alkanut vienosti toivoa ruoaksi muuta kuin parsaa. Hänen onnekseen menen kohta sekaisin uusista perunoista. Sitä ennen oli tuhottava vihanneslaatikon viimeiset varret. Kiintiöni ei ole ihan vielä täynnä. Varsinkaan kun olen nähnyt parissakin kaupassa täydellisen ohuita ja vihreitä kotimaisia parsoja. Ainakin se nippu vajaan viiden euron luksusta taitaa vielä päätyä ostoskoriin.

Ehkä minulla on ollut vain huono parsaonni. En ole onnistunut löytämään vielä yhtään nippua hyviä ohuita ja ohutkuorisia parsoja. Monessa nipussa puumainen osuus on yltänyt jo aika suureen osaan parsasta, eikä yhtään nipuista olisi tullut mieleenkään syödä kuorimatta. Juuri siksi taidan maksaa edes kerran tuplahinnan hyvästä napakasta ja tuoreesta parsasta. Tuontiparsasta sellaisia harvoin löytää. Parsa ei pidä matkustamisesta, vaan päätyy parhaimmillaan suoraan pellolta pöytään. Kotimaisen parsan kausi alkaa keskieurooppalaista lajikumppania myöhemmin, mutta toisaalta myös kestää ainakin juhannukseen saakka. Vielä ehtii siis hakea sen yhden nipun ja testata, onko se hintansa väärti.

Kun kokkaa kahdelle, parsanipusta jää usein muutama varsi pyörimään. Parsa ei tunnetusti ole kasvi, joka paranee säilytyksestä, eikä muutamasta parsanvarresta kovin ihmeitä synny. Munakkaaseen ne riittävät kuitenkin oikein hyvin.

Parmesanilla ja ruohosipulilla maustettu parsamunakas on kevään mittaan ollut vakiokamaa etäpäivieni yhden naisen lounaana. Se syntyy nopeasti ja vakiovarastostamme löytyy siihen oikeastaan parsaa lukuunottamatta aina ainekset. Yrttejä vaihtelen sen mukaan, mitä pöydän kulmalla kulloinkin on viikonlopun jäljiltä tarjolla.

Parsa-parmesanmunakas

yhdelle aivotyön nälkiinnyttämälle

3 munaa
3-5 vartta parsaa
3/4 dl parmesania
reilu loraus kermaa (tai maitoa)
muutama rkl silputtuja tuoreita yrttejä (esim. ruohosipulia, kirveliä, lehtipersiljaa, basilikaa)
suolaa
nokare voita

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

2. Kuori parsat (jos haluat), taita niistä puumainen osa pois ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi.

3. Laita kulhoon munat ja kerma, mausta suolalla. Riko rakenne kevyesti haarukalla. Raasta parmesan.

4. Kuumenna pannu kuumaksi, sulata nokare pannulla ja kaada muna-kermaseos pannuun. Pyörittele puuhaarukalla, lisää pääosa parmesanraasteesta noin puolen minuutin kohdalla. Pyöräytä se munamassan joukkoon. Nostele päälle parsat, ripottele päälle vähän parmesania ja nosta hetkeksi uuniin. Ota pois, kun pinta on lähes hyytynyt ja juusto hiukan sulanut. Siihen ei mene montaa minuuttia. Ideaalitapauksessa homma on selvä noin minuutissa.

*****

Before the asparagus season ends, I need to make sure I have had enough of it. So much that I have appetite for it first again when the new season starts next year. For a family of two a whole bunch is often a bit too much, asparagus omelette is a next day’s quick lunch from the remains.

Parsaa paketissa – uunissa höyrytettyä parsaa

Kevät. Parsa. Varaslähtö. Hupenevista parsahyllyistä päätellen, en ollut ainoa, joka otti etunojaa kevään parsakauteen viime viikonloppuna. Jokunen puntti saattaa tehdä kauppansa myös pääsiäiseksi. Olen löytänyt täydellisen menetelmän, jolla parsa pysyy kauttaaltaan sopivan napakkana. Ei erikoisvarusteita. Pätkä narua (ei sinistä, kuten kaikki Bridget Jonesinsa aikoinaan lukeneet tietävät), pala leivinpaperia ja uuni. Siinä kaikki. 

parsaa-paketissa

Olen saattanut ostaa täydellisen katselukirjan keittokirjahyllyyni. Mielettömän kauniin, täynnä toinen toistaan kauniimpia annoksia ja houkuttelevampia raaka-aineita. Kirja väittää, että reseptit on tarkoitettu kotikeittiöihin, mutta luulenpa, että ne on pääosin tarkoitettu muihin kuin minun kotikeittiööni. Ooh, täydellistä omenabriossia. Kyllä, kahden päivän ja viiden komponentin jälkeen.

Kuvittelen hetkittäin olevani taidokas kotikokki, joka selättää monivaiheiset reseptit buddhan tyyneydellä. Tosielämässä saan aikaan kaaoksen keittiössä, kymmeniä tiskaamattomia purnukoita ja toisen mokoman hikikarpaloita otsalle. Tuskan hikeä. Olen kääntänyt hermojeni riittämättömyyden siihen muotoon, etten pidä nyhertämisestä.

Silti Daniel Hummin ja Will Guararan I love NY – ingredients and recipes on jokaisen siihen käyttämäni euron tai punnan arvoinen. Paikallisista tuottajista ja New Yorkin alueen parhaista raaka-aineista kertovassa kirjassa on monimutkaisten taideteosten välissä riittävästi reseptejä, joista olen poiminut tukun ideoita kotikäyttöön. Opin siitä helpoimman mahdollisen tavan tehdä jokseenkin täydellistä napakkaa ja maukasta parsaa. Se jo on melkein pelkästään riittävä syy kuluttaa siihen se reilu kymmenen puntaa, jonka kirjasta käytettynä maksoin.

Metodi perustuu höyryttämiseen, tarkaalleen ottaen höyryttämiseen tiiviissä paketissa. Helppo ja halpa höyryuuni syntyy leivinpaperista. Kyseessä on sama en-papillote-kypsentäminen, jolla blogissa on valmistettu aiemmin siikaa. Parsa tiukasti suljetun leivinpaperin sisään pakettiin ja uuniin. Paketin sisään muodostuva höyry kypsyttää parsan. Makua se saa timjamista, valkosipulista, sitruunasta ja nokareesta voita.

Parsaa en papillote

kahdelle

10-14 tankoa vihreää parsaa
2 sitruunaviipaletta
2 valkosipulin kynttä kuorineen
muutama oksa tuoretta timjamia
2 nokaretta voita
ripaus suolaa

lisäksi: narua (esim. paistinarua tai muuta ruoanvalmistukseen tarkoitettua narua) ja leivinpaperia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

2. Katkaise parsan varresta puumainen osa pois ja kuori parsa latvasta lähtien kukintojen alapuolelta.

3. Leikkaa leivinpaperista noin kolme kertaa parsanipun levyinen pala. Niputa parsa 5-7 varren nippuihin löyhästi narulla. Nosta nippu leivinpaperin päälle.

4. Aseta nipun päälle muutama oksa timjamia, valkosipulin kynsi kuorineen (riko rakenne painamalla se veitsen lappeella), sitruunaviipale ja nokare voita. Ripauta päälle hiukan suolaa.

5. Taita leivinpaperi parsanipun yli reunat vastakkain pöytää vasten. Taittele tai rullaa kaikki reunat tiukasti kiinni, jota höyry pysyy paketin sisällä.

6. Laita paketti uuniin ja paista noin 12 minuuttia. Nosta uunista ja anna tekeytyä muutama minuutti paketti edelleen suljettuna.

*****

Every year it is as difficult to wait for an asparagus season. I took the head start on the spring crop and jumped to the gun last weekend with a first bunch. It has flown a long way, but I decided not to mind. 

 I love NY – ingredients ja recipes by Daniel Humm and Will Guarara has turned out to be an endless source of inspiration. Thanks to the book I wrapped asparagus in the baking sheet and steamed them in the oven. Aspargus en papillote keeps both stems and tips perfectly al dente. 

Parsaa! -parsapiirakka

Parsa-parmesanpiirakka

parsapiirakka-suolaajahunajaa

Kevät on yhtä kuin parsa. Sinnittelen aina ohi ensimmäisten parsojen, jotka lennätetään ties mistä, mutta retkahdan hyvissä ajoin ennen parasta sesonkia. Yleensä meidän parsakautemme käynnistyy vappuna ja on erittäin intensiivinen. Paljon ja usein on toimiva annosteluohje.

Tänä vuonna parsakauden sai kunnian aloittaa poikkeuksellisesti piirakka parsasta ja parmesanista. Yleensä en pysty vastustamaan risoton kutsua, muutaman päivän sisällä sekin taidetaan kattaa pöytään. Vai ehkä sittenkin pasta primaveraa?

Parsan kanssa sopivat hienosti kaikki vahvat juustot. Voit korvata parmesanin esimerkiksi 100 grammalla Västerbottensjuustoa tai gruyereä.

Parsa-parmesanpiirakka

36*13 senttiseen pitkulaiseen vuokaan

Pohja

100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl parmesanjuustoa
4 rkl vettä
ripaus suolaa

Täyte

nippu vihreää parsaa
2 1/2 dl parmesania raastettuna
1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa (voit myös keventää ja korvata maidolla)
2 kananmunaa
nippu tuoretta timjamia
mustapippuria
(suolaa)

vuoan voiteluun nokare voita

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele vuoka.

2. Valmista ensin pohjataikina: Nypi jauhot, parmesanraaste, suola ja voi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.

3. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille, pistele pohja haarukalla ja paista pohjaa noin 10 minuuttia.

4. Valmista sillä aikaa täyte. Poista parsoista puumainen osa taivuttamalla vartta juuresta, se katkeaa sopivasti siitä kohtaa, missä puumainen osa loppuu.  Kuori parsat. Sekoita kaikki muut täytteen ainesosat (myös tuoreen timjamin lehdet) kulhossa.

5. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja asettele täytteen päälle parsat.

6. Paista 20-30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä piiras leivinpaperilla.