Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Matkat

Farvel København

Menimme juhannuksen viettoon Kööpenhaminaan ja toivoimme, että edes murunen rennosta hyggestä tarttuisi meihinkin todella kiireisen kevään jälkeen. Siinä kansassa on jotain erikoista. Huolimatta meren äärellä vallitsevasta säästä, joka on ihan liian usein harmaa, tuulinen ja vetinen, juutit toden totta osaavat nauttia elämästään. Mikäs sen mukavampaa turistin kannalta.

Olen käynyt Köpiksessä niin usein, että sormet ja varpaat eivät riitä, eivät taida riittää edes kahteen kertaan käytettynä. Reilu kymmenen vuotta sitten myös asuin siellä parin kuukauden pätkän. Osaan siis suunnistaa pääsääntöisesti eksymättä, mutta samalla olen oiva esimerkki siitä, että keskimäärin työmatkoilla ei näe juuri muuta kuin toimiston ja hotellihuoneen – varsinkin jos toinen niistä sijaitsee jossain paikallisen kehäkolmosen tienoilla.

Jossain vaiheessa jo ajatus Kööpenhaminan lentokentästä ahdisti, mutta nyt muutaman vuoden tauon jälkeen kaupungista tuli taas kotoisa olo. Se on niin ihmisen kokoinen, ettei ihme, että esimerkiksi Monocle-lehti rankkaa Kööpenhaminan korkealle elämänlaadulla mitattuna (ja niin muuten rankkaa Helsinginkin). Lehden näkemyksen mukaan elämänlaatuun vaikuttavat perinteisten koulutusmahdollisuuksien, elinkustannusten ja terveydenhoidon lisäksi mm. design ja arkkitehtuuri, hyvät gourmetravintolat ja kulttuuritapahtumat. Vaikeaa olla tästä eri mieltä: Kööpenhaminassa parasta on rento hengailu, pyöräily, design ja nautinnollinen syöminen.

Rennon hengailun mahdollistaa se, ettei kaupungissa ole liian paljon “pakollisia” nähtävyyksiä. Jos haluaa tehdä kierroksen nähtävyyksien kautta, sen hurauttaa pyörällä hetkessä. Ja se pieni merenneito – se on ihan oikeasti pieni. 1,25 metristä hahmoa ympäröi tasaisesti satojen turistien joukko, joka jonottaa pääsyä ikuistettaviksi patsaan kylkeen. Kaikki kunnia H.C. Andersenille, mutta ne oikeasti kiinnostavat asiat Kööpenhaminassa ovat kuitenkin ihan muualla. Ne ovat siellä, missä ovat paikallisetkin. Sateen jälkeen ei tarvitse olla montaa hetkeä pouta, kun Nyhavn on täynnä, Ved Strandenin laitureilla siemaillaan viiniä viereisestä viinibaarista ja puistoissa vietetään piknikiä. Kööpenhamina on täynnä vehreitä puistoja, hienoa arkkitehtuuria –  niin uutta kuin vanhaakin ja vähän joka kulman takana on jotain nähtävää – tai ainakin viihtyisä kahvila tai kiinnostava designliike.

Matkailijan kannalta kiinnostavimmat asiat löytyvät ydinkeskustasta (Indre By) ja sitä ympäröivistä kaupunginosista kuten vauraista latte-kaupunginosista Østerbrosta ja Fredriksbergistä,  luovan luokan työväestöltä valtaamasta värikkäästä Vesterbrosta ja monikulttuurisesta Nørrebrosta. Fredriksberg on oikeasti kaupunki kaupungin sisällä eli itsenäinen, Tanskan viidenneksi suurin melkein sadantuhannen asukkaan kaupunki, jota Kööpenhamina ympäröi joka puolelta. Alueena se on varsin pieni ja itsenäisyyden taitavat huomata lähinnä fredriksbergiläiset veronmaksajat, joiden paksua lompakkoa verot keventävät muita tanskalaisia maltillisemmin.

Varsinkin Vesterbron ja Østerbron asuntojen kunnostamiseen on panostettu aika lailla, mikä on myös nostanut asuntojen hintoja varsinkin Vesterbrossa aikaisempien asukkaiden ulottumattomiin. Sinänsä ironista, koska luova luokka viehättyi alueista juuri rosoisuuden takia. Samalla tosin myös asumisen taso on noussut merkittävästi. Esimerkiksi ystäväni, joilla oli ihana asunto Østerbrossa – rouvan lapsuudenkoti – totesivat, ettei talon asunnoissa ollut omia kylpyhuoneita ennen 80-90-luvun taitetta.

Jos kaupunki on maastoltaan kuin pannukakku, ei pyörää parempaa kulkuvälinettä ole olemassa. Lisäksi Kööpenhamina on sopivan pieni: Keskustan tuntumassa kaikkialle pääsee pyörällä noin vartissa ja pyöräkaistoihin on panostettu. Pyörä on kätevä myös sen vuoksi, että kiinnostavimmat ravintolat ja kaupat eivät suinkaan ole ihan ytimessä, vaan esimerkiksi Vesterbrossa ja Østerbrossa. Kyllähän niihin pääsee kävellen ja julkisillakin, mutta fillarilla perille hurauttaa hetkessä. Päivässä ehtii hyvin tutkia pyörällä useammankin alueen. Olisimme itse tehneet lenkin myös kaupungin ympäristössä, mutta siihen sää oli turhan epävakainen. Onneksi pääsin edes pienelle nostalgiatripille vanhoille kulmilleni.

Yli kolmannes kööpenhaminalaisista pyöräilee töihin tai kouluun ja kaupungin tavoitteena on olla maailman paras kaupunki pyöräilijälle muutaman vuoden sisällä. Jo nyt se on useissa tutkimuksissa ohittanut Amsterdamin, jota pitkään on pidetty pyöräilyn mekkana. Kunnon köpisläinen pyöräilee läpi tuulen ja tuiskun. Me onneksi säästyimme tuiskulta, mutta useamman sadekuuron saimme kyllä niskaamme. Meren äärellä sää ennättää muuttua useaan kertaan samankin päivän aikana. Paikalliset tietävät sen: Käytännöllisemmin pukeutuvaa kansaa ei näe, tiukkoihin nahkahousuihin voi ihan hyvin yhdistää Hunterit. Tärkeintä on kuivat jalat.

Ehdin jo kirota, miten vaikeaa voi olla vuokrata pyörää kaupungissa, jossa kaikki pyöräilevät, mutta sitten tajusin, että monet pyöräliikkeet myös vuokraavat pyöriä, vaikka ne ikkunassa mainostaisivat niitä vain myyvänsä. Yksi hyvä ketju on esimerkiksi Pedal-Athleten. Heillä on liikkeet sekä Nørrebron että Østerbron aseman tuntumassa. Kannattaa huomioida, että pyörän palauttaminen niihin ei välttämättä onnistu sunnuntaisin. Saa menopelejä toki myös useimmista hotelleista, mutta hinta on lähes tuplasti kalliimpi – ja kyllä siinä katu-uskottavuus kärsii, kun kaartaa paikalle hotellin mainoskyltti tarakassa. Pyörän saa liikkeestä vuorokaudeksi alle sadalla kruunulla eli reilulla kympillä. Meidän pyörämme maksoivat kolmeksi päiväksi noin 200 kruunua. Hyvään pyörään sijoittaminen on turha investointi, sillä vaihteille ei ole käyttöä mäettömässä kaupungissa. Pääasia, että jarrut toimivat. Tarjolla on tietenkin myös kaupunkipyöriä, joiden käyttö on ilmaista (panttina toimi 20 kruunun kolikko), mutta niiden varaan ei kannata laskea, koska ne saattavat olla siinä vaiheessa jo seuraavan pedaalinpolkijan käytössä, kun tulet vaikkapa kahvilta. Lisäksi niitä saa käyttää vain ydinkeskustassa ja usko pois, sinä haluat suunnistaa muuallekin.

Kypärä ei kuulu tanskalaisten turvavarustukseen, joten niitä ei automaattisesti useinkaan tarjota osana vuokrapakettia. Huolimatta siitä, että Kööpenhaminassa pyöräillään valtavasti, kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu vuodessa vain muutamia, vähemmän kuin esimerkiksi Dublinissa, jossa pyöräilijöitä on 80 % vähemmän. Tämäkin osaltaan vahvistaa tutkimustuloksia, joiden mukaan pyöräily on sitä turvallisempaa, mitä enemmän pyöräilijöitä on, koska autoilijat ovat oppineet ottamaan kahdella pyörällä liikkuvat huomioon. Teetpä kypärän suhteen niin tai näin, kannattaa muutoin noudattaa maan tapoja. Jos unohdat näyttää kädelläsi, että olet pysähtymässä, saattaa seurauksena olla tukalat paikat, kun saat kymmenen perässä polkevaa niskaasi.

Tanskalainen design ja tyyli ovat kai kaikkien tuntemia käsitteitä. Olen ollut jo kauan uskossa, mitä niihin tulee. Esimerkiksi Arne Jacobsen on yksi kaikkien aikojen suosikkejani ja kaltaiselleni minimalistille Kööpenhaminan kaupat ovat taivaita. Yleensä ostelen aika niukasti tuliaisia, jos ruokaa ei lasketa, koska jos jotain niin tavaraa meillä on riittävästi. Mieluummin hankkiutuisin paljosta entisestäkin eroon. Ei onnistunut kuitenkaan tällä kertaa, matkalaukkuun käärittiin huolellisesti useampiakin designlöytöjä. Vaikka muuten ottaisin esimerkiksi Illums Bolighusin Helsinkiin kirkuen, pankkitilini kiittää, että se on lentomatkan takana ja silloinkin rajoitteena toimivat matkatavaroiden painorajoitukset. Kiinnostavia kauppoja on muutoinkin joka kulmalla ja varsinkin uutta suunnittelua löytää parhaiten, kun pitää silmät auki ja poikkeaa myös sivukaduille.

Muutamia pidempiaikaisia designsuosikkejani ovat:

Illums Bolighus, Amagertorv 10. Klassikko, jossa on kattava valikoima. Mahtava valaisinosasto ja paras paikka käydä fiilistelemässä muotoilun klassikoita, koska täällä niitä saa hiplata ja testata. Myös pienempiä matkalaukkuun mahtuvia aarteita. Alemyyntien aikaan täältä voi oikeasti tehdä löytöjä. Tällä kertaa mukaan lähti vain designaltistusta eli tuliaisia kummipojille. Kaksi suppeampaa myymälää myös lentoasemalla.

Georg Jensen, Amagertorv. Kun se nyt on siinä vieressä. Lippulaivamyymälä, jossa on aika lailla koko valikoima eli paljon muutakin kuin se Stockan valikoimissa oleva hyllyllinen tavaraa. Klassikot, mutta myös uudempia tuotteita. Ylellisemmin ei voi lahjoja pakata kuin täällä tehdään. Euroopan hitain palvelu, ja useimmat tuotteet saa myös naapurista ja lentokentältä, mutta eipä ole myyjiä riesana, jos haluaa vain huokailla.

Stilleben, Niels Hemmingsensgade 3 (Strøgetin poikkikatu). Yksi uudemmista suosikkeistani. Astioita, koriste-esineitä, laukkuja, vilttejä ja muuta sisustustavaraa.

Normann Copenhagen, Østerbrogade 70. Lippulaivamyymälä, jossa on laaja valikoima omia tuotteita ja muutamia muita merkkejä.

Lisäksi fiilistelen mielellään myös Bredgaden tuntumassa olevissa antiikkiliikkeissä, mutta onneksi shampanjalaatikoita tai vanhaa asemankelloa ei kukaan kanna kotiin. Syytän painorajoituksia, mutta ei kannata edes vilkaista niitä hintalappuja. Vähemmän ekslusiivista antiikkia ja vanhaa designia on tarjolla esim. Ravnsborggadella, jonne emme valitettavasti tällä kertaa ehtineet. Kadehdin avoimesti kaikkialta löytyviä uskomattomia kukkakauppoja. Jos keskimäärin kaikki on Tanskassa kallista, niin kukat eivät sitä ole. Kolme isoa punttia esimerkiksi pioneja sai alle 15 eurolla.


Postaan erikseen muutaman päivän sisällä Kööpenhaminan mahtavasta ruokatarjonnasta. Jo pelkästään sen takia kannattaa tehdä reissu juuttien vieraaksi. Ruokasuosikkien lisäksi omia Köpiksen matkan mansikkapaikkojani ovat mm. Tivoli mieluiten iltavaloissa, Nyhavn – kyllä turistien joukossa, mutta sulassa sovussa siellä nautiskelevat hyvästä ilmasta myös paikalliset sekä puistot keskustan ympärillä – mieluiten piknikeväiden kanssa. Seuraavalla kerralla aion käydä myös pitkästä aikaa modernin taiteen museossa Lousianassa sekä tsekkaamassa uudesta arkkitehtuuristaan tunnetun Ørestadin sekä Hellerupin ja Charlottenlundin porvariston hillityn charmin. Tällä kertaa valitettavasti sää hidasti menoa.


Tanskalaiset kuulema näkevät itsensä suvaitsevaisina ja rauhaarakastavina ihmisinä, joilla on hyvä huumorintaju. Vaikka terrorismin uhka, kiristyneet asenteet siirtolaisia kohtaan ja tiukat ulkomaalaislait ovat tehneet kolhuja tähän mielikuvaan, se on onneksi vain osa totuudesta. Tanskassa on edelleen todella mutkaton meininki ja Kööpenhaminaa rennompaa matkakohdetta ei Euroopan kaupungeista helposti löydä. Jos jonnekin Helsingistä muuttaisin, niin mieluiten Köpikseen. Se on pieni suuri kaupunki, jossa on elämää, mutta kaikki kätevästi lähellä. Viihtyisiä asuinalueita ja mukavia kantapaikkoja. Minulla olisi jo pari suosikkitaloa katsottuna, mutta vaikka Tanskassa kiinteistöjen arvonalenemisen myötä vaikutti olevan myynti-ilmoitus todella monessa ikkunassa, taidamme nyt toistaiseksi pysyä Suomessa. Farvel København, tulen taas pian kylään!

Lähteet mm. Politiken Copenhagen guide, Wikipedia, Honest Cooking – The Food Magazine, BBC News, AOK, Byens Beste, Meyers Magazin, Guardian

Pietarin ravintolatärpit

Viikonloppureissu Pietariin hurmasi hyvällä ruoalla ja seurakin oli mitä mainiointa, mutta kaupungille joudun antamaan vielä toisen mahdollisuuden ennen lopullista arviota. Harva paikka on sumuisena ja sateisena houkuttelevimmillaan.

  

Minun on häpeäkseni pakko tunnustaa, etten ole aiemmin astunut itärajan ylitse. On ollut koko ajan helpompaa suunnata kauas kuin katsoa lähelle naapuriin. Viikonlopussa väkimäärältään melkein koko Suomen kokoisesta kaupungista saa toki irti vain pintaraapauksen. Varsinkin kun liikkeellä oli kaksi tautista.

Yllättävintä minulle oli se, miten vähän kaupungin valtava asukasmäärä näkyi kaduilla. Kaaottista liikennettä lukuunottamatta heti pääkadun ulkopuolella oli hämmentävän autiota. Missä kaikki kuhina ja suuren kaupungin syke? Tuttavani mukaan kaupunki herää eloon kunnolla vasta kesällä ja kehnohko sääkin saattoi toki vaikuttaa asiaan. Samaan aikaan kun Helsinkiä hellittiin auringonpaisteella, Pietarissa kärvisteltiin vetisemmissä tunnelmissa. Kaupunki oli kuin sumussa, välillä satoi ja hyytävä tuuli saattoi yllättää minkä tahansa nurkan takaa. Aurinko näyttäytyi koko viikonlopun aikana vain puolisen tuntia. Ehkä minun täytyy siis antaa kaupungille vielä yksi mahdollisuus ennen lopullista tuomiota. Tänä viikonloppuna siellä varmasti helmat heiluu jo ihan eri tahtiin – luvassa on auringonpaistetta ja paljon lantioposeerauksia – sillä poseerata venäläissisaremme todella osaavat pienestä pitäen.

Todelliset pietarilaiset ovat legendan mukaan sumun keskellä ja ruskeanharmaan joen äärellä asumisen seurauksena kalmankalmeita eli ilmeisesti aurinko ei helli kaupunkia liian usein. En tunne kuin yhden aidon pietarilaisen ja vaikka hänellä onkin maidonvalkea iho, sitä ei voine vielä käyttää luotettavasti legendan ja säätilan vahvistuksena. Esiintyväthän kaupungin omat pojat Putin ja Medjevevkin imagokuvissa terveen- tai epäterveenpäivettyneinä, mutta ehkä päivetys tarttuu heihin kansakunnan aarteita esille sukeltaessa tai metsästysretkillä.

Viikonloppureissussa ilahduttavinta oli ehdottomasti hyvä ravintolatarjonta. Vaikka tällä tautipesäkkeiden luokkaretkellä luotimme välillä vain puhtaasti nenään, kun suunnitelmia uusittiin voimien mukaan, saimme poikkeuksetta erinomaista ruokaa, kerta toisensa jälkeen parempaa. Laskutkin olivat kaupungin kalliista maineesta huolimatta kohtuullisia, hintahaitari on ravintolatarjonnassa kuitenkin lavea. Jos siis haluat pelata varman päälle, tarkista hintataso etukäteen. Tässä muutama keskihintainen tärppi Pietariin valtavasta ravintolatarjonnasta. Näistä lähdimme aterian jälkeen tyytyväisyyttä hyristen.

Pectopah Jerômé
Gorokhovoya ulitsa 11 (tai 13, talon numero ei löytynyt selkeästi, mutta ravintolan huomaa varmasti)

   

Olimme matkalla monien tuttujen kehumaan Sadkoon, kun toinen matkaseurueesta alkoi näyttää huolestuttavan heikkovointiselta. Jerômé, jossa yhdistyy ruokaravintola ja pieni baari, tuli vastaan pelastavana keitaana. Tunnelmallisen näköinen bistro, jossa näytti olevan paljon muitakin asiakkaita ja yllätyksenä vielä elävää musiikkia voitti kilometrin kävelyn siinä olotilassa.

Ruokalista oli sekoitus italialaista ja Välimeren keittiötä yhdistettynä muutamaan venäläiseen klassikkoon modernisti toteutettuna. Tämä eri keittiöiden yhdistely näytti olevan tyypillistä useammassakin suositellussa paikassa. Se ei yleensä ole kovin lupaava laadun tae, mutta täällä sain koko reissun parhaan ruokalajin, Kievin kanan. Kana oli mehukasta ja kypsyydeltään täydellistä, paneeraus sopivan rapea ja perunamuussi samettisen pehmeää. Lautasella ei ollut yhtään turhaa elementtiä. Konstailematonta hyvää ruokaa ja reilut annokset. Matkaseuralaiseni kehui kovasti omaa parsa-annostaan, sen sijaan oma bruschettani oli pilattu ylenpalttisella kapriksella.

Lasku kahdelta noin 3000 ruplaa/75 euroa (kaksi ruokalajia, lasit cavaa ja pari lasia viiniä).

Pectopah Teplo
Bolshaya Morskaja 45, lähellä Iisakin kirkkoa

Teplossa halutaan sinun tuntevan, kuin tulisit vierailulle ystävien luo. Sisustus on monimuotoinen sekoitus erilaisia tyylejä, mutta neljästä-viidestä pienestä huoneesta koostuvassa ravintolassa on todentotta kodikas tunnelma. Tarjoilijat ovat omissa siviilivaatteissaan, jokainen huone on erilainen, ulko-oven viereen seinälle on koottu korttiterveisiä maailmalta ja toiselle seinälle sekä ruokalistaan polaroid-kuvia “perheenjäsenistä”. Ruokalistat oli askarreltu käsin ja kuvissa esiintyi koko suku – ja Audrey Hepburn. Kesäisin sisäpihalla olevassa ravintolassa on myös suuri rauhallinen terassi.

 

Ravintola on ilmeisen suosittu, ilman pöytävarausta sinne on turha yrittää ja mekin saimme pöydän vasta seuraavalle päivälle. Ravintola oli täynnä paikallisia ja monellakin seurueella tuntui olevan jonkin sortin juhlapäivä. Useammassa pöydässä pelattiin aterian lomassa post-it-laput naamalla seurapelejä ja nostettiin maljoja, mutta riehakkaaksi tunnelma ei yltynyt, vaan asiakkaat olivat selkeästi tulleet ennenkaikkea syömään hyvin.

  

Ruokalista oli jälleen sekoitus italialaista, länsimaista ja venäläistä keittiötä. Alkuperästä viis saimme huolella, hyvistä raaka-aineista valmistettua ruokaa. Laatuun nähden hintataso oli erittäin kohtuullinen – kahden hengen illallinen (2-3 ruokalajia/per henkilö, kolme lasia viiniä ja teetä) noin 2400 ruplaa/noin 60 euroa. Lasku tuntuu vieläkin kevyemmältä, kun sen saa piirroksella kuvitetussa kirjekuoressa. Söimme tukevan alkupalan jälkeen kevyesti keittoa ja salaattia, mutta raskaammillakin valinnoilla lasku jää erittäin kohtuullisesti. Älkää jättäkö väliin käsittämättömän hyvää minttuteetä, johon on annosteltu reilulla kouranmitalla tuoreita mintunlehtiä. Parasta koskaan juomaani teetä.

  

Pectopah Idiot
Moika-kanava 82 (Nab Reki Moyki 82)

Päädyimme tänne puoliksi sattumalta, kun aika ei riittänyt alkuperäisen suunnitelman mukaiseen ravintolaan kävelemiseen lähtöpäivänä. Astuimme sisään tukevasti epäluuloisena, koska Pietarista ei varmaankaan ole kirjoitettu ainoatakaan matkaopasta, jossa tätä ravintolaa ei olisi mainittu mahdollisuutena kokea autenttinen venäläinen tunnelma. Dostojevskin innoittama kulttiravintola täyttää kaikki venäläiskliseet sisustuksensa ja ruokalistansa osalta, mutta jouduin nielemään epäluuloni. Söimme vain pelmenit, mutta ne olivat kaikessa koruttomuudessaan ja yksinkertaisuudessaan todella maukkaita. Ehdottomasti reissun parhaat pelmenit ja todella ystävällinen palvelu. Pelmenit ja juomat kahdelta noin 1000 ruplaa/25 euroa.

  

Idiotissa ensimmäinen snapsi elämän vettä on ilmainen. Vodkasnapsi siis saapui pöytään, vaikka meidän käyntimme ajoittui varhaiseen lounasaikaan. Elämän vesi on aika ironinen lempinimi tälle venäläisten lempilapselle ottaen huomioon, että venäläiset miehet kuolevat keskimäärin yli 10 vuotta naisia nuorempina vähän kuudenkympin jälkeen. Suurimpana syynä alhaiseen elinajanodotukseen pidetään nimenomaan alkoholia, erityisesti väkevän viinan juomista.

PS Jos haluat viettää tunnetun juomalaulun mukaista elämää Venäjällä, juo toki vodkaa ja rakasta venäläisiä naisia. Samovaariinkin voit periaatteessa oksentaa, mutta jätä uhanalaisen luonnonsammen mäti rauhaan. Laji on ryöstökalastettu kaviaarista saatavan hinnan vuoksi uhanalaiseksi ja kannan palautuminen vie vielä parhaassakin tapauksessa vuosia. Ei sillä, että monikaan lompakko tähän lajiin taipuisi, mutta muistutanpa nyt kuitenkin, jos lukijakuntaani kuuluu raharikkaita. Kasvatettu versio onkin sitten eri tarina.

When in Rome…

…kannattaa keskittyä roomalaisten tapaan suloiseen joutilaisuuteen. Rooma on yhdistelmä mahtipontisen hengästyttävää arkkitehtuuria ja muovituoleilla istuen nautittua konstailemattoman maukasta ruokaa.

Jos Berliini on Rooman sodissa omaisuutensa menettänyt boheemi pikkuserkku, joka on köyhä mutta hauska, on Rooma kuin vanhanajan suurruhtinas, jonka loistonpäivistä on hetki aikaa, mutta joka huokuu edelleen aristokratiaa ja onnistuu kätkemään kuluneet kyynärpäät nahkapaikkojen alle. Koko kaupunki on rakennettu tekemään vaikutus ja siinä se kyllä onnistuu.

Pienellä pintaraaputuksella Roomasta näkee myös toisen puolen. Kaupungissa, joka ulkoisesti muistuttaa valtavaa ulkoilmamuseota, eletään ihan oikeaa elämää. Kuivataan pyykit historiallisissa puitteissa. Mennään naimisiin. Autetaan naapuria hädässä. Kun hiljaisella sivukadulla edellämme kaatui vanhempi rouvashenkilö, oli paikalla samantien joukko auttajia arvioimassa vamman vakavuutta ja testaamassa, nouseeko käsi vai onko se kenties murtunut, tarvitaanko paikalle ambulanssi vai riittääkö rouvan kampeaminen pystyasentoon. Jokaisella oli asiasta asiantunteva mielipide, tuskin kenelläkään lääketieteellistä koulutusta, mutta kaikilla vilpitön auttamisen halu.

Vaikka Rooma on yli 3 miljoonan asukkaan suurkaupunki – todellisuudessa väkimäärä on vielä paljon suurempi, sillä kaupungissa elää valtava määrä laittomia siirtolaisia – muodostaa sen keskusta ja läheiset asuinalueet (kuten Trastevere tai Prati) turistin kannalta kätevän kokoisen alueen. Kaiken saavuttaa helposti jalkaisin – tosin samaan aikaan keskusta on niin sokkeloinen, että ensikertalaisina olimme puolet ajasta vähän eksyksissä. Kävely on muutenkin paras tapa aistia kaupungin tunnelmaa ja tehdä löytöjä. Italialaiset ovat yritteliästä kansaa. Jonkun arvion mukaan jopa joka neljäs italialainen työskentelee yrittäjänä, joten pieniä putiikkeja ja ravintoloita on pilvin pimein ja valikoima on sitä kautta valtava. Kaupunki on myös kuin rakennettu suloiseen joutilaisuuteen, jalkaisin löydät kaikki ihanat gelateriat ja terassit. Kulje silmä tarkkana, etteivät kauniit sisäpihat jää sinulta huomaamatta.

 

Rooma on täynnä mahtavia vastakohtia. Kun olet kunnon turistin lailla tutustunut Pietarinkirkon ylenpalttisiin koristeluihin ja kiivennyt yli 300 rappusta kirkon kupoliin, näet silmänkantamattomiin arkkitehtuuria, joka on rakennettu tekemään vaikutus. Samalla näet myös Vatikaanivaltion silmäätekevien valtavat terassit, joissa nautitaan aamukahvit muovituoleilla. Muovituolit eivät meillä taitaisi läpäistä kaupunkikuvaa valvovan viraston seulaa.

 

Designistaan kuuluisasta maassa (katsokaa nyt vaikka Alfa Romeota), syödään hyvällä ruokahalulla täydellistä pastaa mauttomien amerikkalaisten leffajulisteiden alla paperiselta pöytäliinalta, joka on kätevää vaihtaa jokaisen ruokailijan jälkeen. Samaan aikaan meidät kentältä noutanut taksikuski sai huolitellulla olemuksellaan meidät matkalaiset näyttämään kovin nukkavieruilta ja majapaikkamme emäntä tarjoili aamiaisen joka aamu tukka pöyheäksi kiharrettuna, chaneljakussa ja korkokengissä. Italialainen estetiikka jaksaa aina yllättää minut.

Olen täysin jäävi, mitä tulee italialaiseen keittiöön. Jos minun pitäisi valita vain yksi keittiö loppuelämäkseni valinta olisi selvä. Minut on siis kovin helppo tyydyttää, täydellinen spaghetti aglio & olio riittää, eikä siihen montaa raaka-ainetta tarvita. Italialaiset ovat tehneet niukkuudesta hyveen ja rakentaneet ruokakulttuurin, jossa hyödynnetään edullisimmatkin raaka-aineet. Italialaisten rakkaus omaan keittiöönsä on suojellut jopa Rooman keskustaa ulkomaisilta ketjuilta: Kultaiset kaaret ovat siellä harvassa, vallassa ovat ennemminkin pienet perheravintolat.

Rooma ei ole kohuttujen ja kokeilevien kulttiravintoloiden kotikaupunki, mutta kaupungin parasta antia ruoka kuitenkin kiistatta on. Roomassa on helppo syödä hyvin ja myös edullisesti. Vaikka kaupunki muutoin on Suomen hinnoissa ja esimerkiksi hotellit laatuunsa nähden kohtuullisen kalliita, on ruoka poikkeus. Valitsin toki ruokapaikat etukäteen ja vain muutaman kerran kävelimme sisään tutustumatta suosituksiin, mutta poikkeuksetta saimme hyvää ja maistuvaa ruokaa ja laskun loppusummat olivat hyvin kohtuullisia, pääasiassa 50-80 euron välillä kahdelta hengeltä viineineen. Minun vatsani ei tosin vedä neljää lajia, joten ihan alusta loppuun emme menuja useinkaan syöneet, mutta useamman ruokalajin kuitenkin.

 

Romana Cucina – roomalainen keittiö – on tunnettu mm. sisäelimistään. Saku Tuomisen Basta!-kirjasta opin, että niiden suosio juontaa juurensa aikoihin, jolloin rikkaat söivät ruhosta paremmat osat ja köyhät tekivät ruokansa osista, jotka eivät varakkaammille kelvanneet. Roomassa ruokalistalta löytyy siis mm.häränhäntää, naudan vatsalaukkua ja vasikan ohutsuolta. Löytyy tosin paljon muutakin: tyypillisiä pastoja ovat mm. juustosta ja pippurista makunsa saava cacio e pepe, tomaattinen all’amatriciana sekä klassikko carbonara. Me osuimme kaupunkiin onnekkaasti latva-artisokka-aikaan. Sitä löytyi lähes kaikkien ravintoloiden listoilta jossain muodossa.

Sanonnan mukaan kun olet Roomassa, sinun tulee tehdä kuin roomalaiset. Kaupungissa, joka on Euroopan kolmanneksi suosituin matkakohde keskimäärin 7-10 miljoonalla vuosittaisella turistilla, pettää itseään, jos kuvittelee pystyvänsä löytämään jotain, mitä moni muukin ei olisi jo löytänyt. Mutta sen ei kannata antaa häiritä, en antanut minäkään, kun listasin omia suosikkejani kaupungissa tällä matkalla. Löydät samat asiat varmasti yhdestä sun toisesta matkaoppaasta, mutta nämä halusin tallentaa itsellenikin muistiin, koska minun tieni vie Roomaan toisenkin kerran.

Franchi ja Cafe Castroni, Via Cola di Rienzo 204 (Prati)

Saat toki Cafe Castronista myös vastajauhetuista pavuista tehtyä kahvia, mutta ennen kaikkea se on mahtavan valikoiman omaava herkkukauppa, josta löydät oliiviöljyt, tryffelit, parhaat pastat ja kaiken kuivatavaran, mitä kuvitella saattaa. Naapurista Franchista mukaan makkarat ja juustot. Ei sillä, etteikö nykyään saa Suomestakin lähes kaiken, mutta Italiassa asuneen työkaverini mukaan esimerkiksi kunnon salcicciaa ei edelleenkään. Franchin kehuttua salamia saa sen sijaan kuulemma satunnaisesti myös Stockalta.

Pratissa sijaitseva Via Cola di Rienzo on hyvä ostoskatu muutenkin. Se on huomattavasti keskustan ostoskatuja leppoisampi ja kuitenkin valikoima on ihan kohtuullinen – ei riittävä todelliselle shoppausintoilijalle, mutta minä sain siellä ´kyllä kohtuullisen siivun matkabudjetista kulumaan.

La MonteCarlo, Vicolo Savelli 13, Piazza Navonan lähellä

Kun ottaa huomioon pizzerioiden lukemattoman määrän Roomassa, suhtaudun todella epäilevästi listauksiin, jotka julistavat tietävänsä Rooman parhaat pizzeriat. Kukaan ei ole voinut testata niitä kaikkia. Tämä oli joka tapauksessa päässyt monille listoille, joten päädyimme valitsemaan sen tuhansien  muiden vaihtoehtojen sijaan. Ravintolassa paistetaan juuri oikeanlaista ohuenohutpohjaista pizzaa, jossa on sopivan palaneet reunat. Itse valitsin pizzojen kuningatteren Margheritan, joka on armoton huonoille raaka-aineille, enkä pettynyt. Jos olet hollilla, oikein hyvä valinta.

Forno La Renella, Via del Moro 15 (Trastevere, Via del Moro lähtee Piazza Trilussalta)

Tämä osoite kannattaa painaa mieleen siihen tilanteeseen, kun harhailet Trasteveren kaduilla ilman selkeää suositusta ja alhainen verensokeri on aiheuttamassa perheriidan. Ilman ruokaa ei Trasteveressä jää, tuskastuttavaa on loputon tarjonta – kulman takana voi olla taas parempi vaihtoehto. Ennenkuin valitset väärin nälän vallassa, suuntaa suorinta reittiä tänne. Täältä poistuu paikallisia hymy huulilla valtavat leipäkääröt kainalossa. Ihania täytettyjä leipiä. Vieläkin harmittaa, etten ehtinyt kokeilla täydellisen näköistä kesäkurpitsasiivuilla päällystettyä focacciaa.

Fiaschetteria Beltramme, Via della Corce 39

 
 

Ydinkeskustassa on muutaman neliökilometrin alueella poikkeuksellisen suuri todennäköisyys osua paikkaan, joka lähinnä haluaa rahat pois. Ihminen tarvitsee kuitenkin ruokaa myös siellä. Tämä on varmasti keskivertoa parempi valinta lähellä Espanjalaisia portaita. Tunnelmallinen paikka, jossa oli mahtava italiankielinen puheensorina. Kuka tietää, olivatko paikallisia vai muualta Italiasta, mutta vaikuttivat poistuvan paikalta yhtä tyytyväisinä kuin mekin. Hyvää peruspastaa kohtuullisella hinnalla, ei turistimenua. Ydinkeskustassa se on jo parempi suoritus kuin suurimmassa osassa naapuriravintoloita. Sitäpaitsi tarinan mukaan Madonnakin halusi gaalaillallisen sijaan konserttinsa jälkeen illalliselle tänne.

Cul de Sac, Piazza Pasquino 73 (Piazza Navonan lähellä)

Täällä et tule olemaan yksin, ravintolaa suositellaan siellä sun täällä eli kannattaa varautua ainakin puolen tunnin odotukseen. Turha kuvitella, että hoidat sen suomalaiseen tapaan varaamalla pöydän ja ilmestymällä sovittuna hetkenä paikalle. Edessämme jonottanut suomalaispariskunta oli koettanut taktiikkaa, mutta päätyi ihan samaan jonoon meidän muiden kanssa. Suosittelenkin valitsemaan italialaisen tavan. Haet ravintolasta jonotusnumeron, kysyt samalla, kuinka kauan kestää ja suuntaat ovesta vasemmalla sata metriä tunnelmalliseen Il Piccolo -viinibaariin nauttimaan ihania proseccoja eri puolilta Italiaa aperitiiviksi.

 

Cul de Sacissa kannattaa panostaa ennen kaikkea antipastoihin: salameihin, kinkkuihin ja juustoihin. Kehuttuja ovat myös pateet. Me harhauduimme pääruokiin, se ei kannata. Keskity siis valitsemaan parhaat antipastit ja viinit. Viinilista on kymmenen kertaa ruokalistaa paksumpi ja painaa kilokaupalla. Alkuillasta ravintolan olivat täyttäneet turistit, loppuillassa leppoisammassa ilmapiirissä söivät italialaiset. Pikkuinen ravintola on samalla viinivarasto ja tarjoilijat onkivat pullot pitkällä vavalla. Oma ohjelmanumeronsa sekin. Pieni tila pakottaa innovatiiviseksi, takit heitetään pöydän yläpuolella olevaan verkkohyllyyn.

Ristorante Antico Arco, Piazzale Aurelio (Trasteveren yläpuolella mäellä)

Viimeisenä iltana halusimme syödä todella hyvin. Selailin useampia vaihtoehtoja ja päädyimme Antico Arcoon lähinnä sen takia, että hotellistamme oli sinne vain reipas kivenheitto. Ravintola oli saanut paljon kehuja sekä paikallisissa blogeissa että erilaisilla matkailusivustoilla, tosin luottamukseni Tripadvisoriin on mennyt jo aikaa sitten. Kuka kehittäisi palvelun, jossa voisi valita itsensäkaltaisten ihmisten suosituksia? Samassa ravintolassa oli muuten vieraillut myös toinen bloggaaja Ankerias Vipunen.

Paikan maistelumenu oli hyvinkin rahansa arvoinen, lasku kahdelta viineineen oli noin 180 euroa. Maistelumenuksi se oli kooltaan ylenpalttinen, seitsemässä ruokalajissa oli mm. papusoppaa, pastaa sekä pihviä juustokastikkeella eli turhankin tuhti paketti. Maut olivat onneksi pääasiallisesti kohdallaan: Omasta mielestäni menun kohokohdat olivat keittiömestarin tervehdyksenä saatu samettinen pehmeästi fenkolille ja appelsiinille maistunut keitto ja lopun täydellinen mansikkasorbetti. Ruoka oli hyvää, mutta erityiseksi paikan teki palvelu, innostunut ja ystävällinen henkilökunta, joka vaikutti todella nauttivan työstään ja sai vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Lähteinä käytetty myös: Mondo Rooma, Saku Tuominen: Basta!, Glorian Ruoka & Viini, Wikipedia