Tietoa mainostajalle ›

Kategorian arkisto: Makkara

Yhden käden ruokaa – nopea chorizopasta

chorizopasta

En tiennyt, että lapset voivat syntyä teini-ikäisenä. Mutta sellainen meillä nyt asuu. Notkuu valveilla aamuyöhön. Ei sentään vielä roiku internetissä, pakota rajoittamaan ruutuaikaa tai mangu yökylään. Mutta äiti on kuitenkin vähän väsynyt.

Jos tarjolla olisi ruokia, joiden kyljessä lukee valmistuu itsestään, söisin sellaisia. Joudun tyytymään seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon. Siksi meillä pääsevät liedelle juuri nyt vain helpot ja nopeat ruokalajit – kuten laiskan köksän supernopea chorizopasta. Vaikka se ei valmistu yhdellä kädellä, syödä sen kyllä voi yksikätisesti. Iso plussa siitä.

vinkki

 

Pasta taipuu myös maukkaaksi kasvisversioksi. Laita pannulle ensin hiukan öljyä ja ohjetta reilummin chilihiutaleita. Kuullota hetki, jotta öljy saa makua. Valmista muutoin ohjeen mukaan. Käytä reilusti yrttejä tai rucolaa.

 

Nopea chorizopasta

kahdelle

200 g pastaa

1 kpl (noin 100 g) tuorechorizo (tai muu tuoremakkara maun mukaan)
hyppysellinen chilihiutaleita
250 g kirsikkatomaatteja
1 valkosipulin kynsi
suolaa
mustapippuria
tuoretta lehtipersiljaa tai rucolaa
parmesania

1. Laita pastavesi kiehumaan suureen kattilaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä.

2. Valmista sillä aikaa kastike. Poista chorizosta kuori ja hienonna se pieneksi muruksi. Halkaise kirsikkatomaatit kahtia ja hienonna valkosipuli.

3. Kuumenna paistinpannu, lisää chorizomuru ja chilihiutaleet. Paista murua muutama minuutti, lisää valkosipuli ja tomaatit, paista vielä muutama minuutti, jotta tomaatit pehmenevät hiukan. Mausta mustapippurilla ja suolalla, kaada pannulle keitetty pasta, kääntele kastike pastan joukkoon ja sekoita joukkoon reilusti tuoretta lehtipersiljaa tai kourallinen rucolaa.

4. Nosta pasta lautasille ja raasta päälle parmesania.

Varovaisia irtiottoja – makkaraa ja pottua

Harjun makkaratehtaan tuoremakkaraa, dijonmuussia ja pikaketsuppia

bangers-and-mash-suolaajahunajaa

Haluaisin olla se superemäntä, joka päättää päivän ruokalistan sen mukaan, mikä kaupassa juuri silloin on parasta. Kääntelisin arvioiden käsissäni artisokkia ja siitä se ajatus sitten lähtisi. Ah, täällähän onkin täydellisiä viiriäisiä. Niitä meillä syödään tänään. Vielä puska rosmariinia ja sitten alan tehdä ihmeitä.

Tosielämässä olen riippuvainen kauppalistastani ja etukäteissuunnitelmistani. Kirjaan pilkuntarkasti tarveaineet lähikaupan lähettämiin kauppalappuihin ja lappu kädessä kierrän jokseenkin täysin listaa noudattaen tutut reitit. Joustavuus rajoittuu siihen, että valitsen sitä vaaleaa kalaa, joka on tuoreinta ja kohtuuhintaisinta, jos olen aikeissa tehdä jotain vaaleasta kalasta ja mietin ottaisinko viikonlopun kunniaksi sitruunajogurtin maustamattoman sijaan.

Perusjutuista selviän ilman reseptiä. Katson ihaillen – ja ehkä hiukan kadehtien – vaikkapa MasterChef-kisailijoita, joiden päästä löytyy beurre blanc. Minun päästäni löytyy lähinnä makaronilaatikko, munakas ja pari soppaa.

Onnistuin tekemään pienen irtioton. Käväisin suunnittelematta Anton&Antonissa, kun satuin olemaan kulmilla. Lihatiskillä (jonka valikoima on laajentunut aivan valtavasti) pötkötteli Harjun makkaratehtaan tuoremakkaroita. Vakiokauppani ei jostain käsittämättömästä syystä ole ottanut niitä valikoimiinsa. Seitsemän chilin makkarasta ja karitsamakkarasta syntyi löysän sunnuntain tuhti lounas ja maanantaina loput makkarat päätyivät vielä tuoremakkarapastaan.  Perunamuussiin ja paistettuihin makkaroihin minäkin sentään taivun ilman reseptiä.

Muistin ennen hommaan ryhtymistä Hannan sopan bangers & mash -aterian. Juoksuaan viime aikoina parantaneesta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä poimitussa reseptissä pottumuussia oli terästetty dijonsinapilla ja vahvalla juustolla, makkaroiden kanssa tarjottiin pikaketsuppia. Ainekset löytyivät kotoa kaapista – muusin sekaan raastoin Valion vahvaa Ritaria – ja perussetti parani kertaheitolla. Dijonsinappi ja juusto syvensivät muusin makua, hapokas pikaketsuppi taittoi makkaroiden rasvaisuutta. Pienen luokan irrotteluni palkittiin.

Hetken tunsin itseni innovatiiviseksi superkokiksi. Noin vain suitsait päätin sunnuntain ruoan. Ihan ilman listaa. Tekaisin sen tuosta vaan. Kun niitä pitkäänhimoamiani makkaroita nyt oli siinä tarjolla.

Dijonmuussi

kahdelle

vajaa 500 g puikulaperunoita
reilu nokare voita
noin 1 dl maitoa
noin 1/2 dl vahvaa juustoa
2-3 tl dijonsinappia
suolaa

1. Kuori ja paloittele perunat pienemmiksi paloiksi. Keitä suolatussa vedessä kypsiksi.

2. Kaada suurin osa vedestä pois ja soseuta perunat.

3. Vatkaa joukkoon voi ja sen verran maitoa, että muusi on pehmeän notkeaa.

4. Lisää juustoraaste ja sinappi. Juuston vahvuus vaikuttaa tarvittavaan määrään, joten maistele sopiva juuston ja sinapin määrä.

5. Mausta lopuksi suolalla.

Kotitekoinen pikaketsuppi

kahdelle

1/2 pienestä punasipulista
1 pieni valkosipulin kynsi
150 g kirsikkatomaatteja
vajaa 1/2 dl punaviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria
suolaa
mustapippuria
öljyä

1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä viitisen minuuttia miedolla lämmöllä öljyssä pienehkössä kattilassa.

2. Lisää kattilaan puolitetut kirsikkatomaatit, punaviinietikka ja fariinisokeri.

3. Keittele lähes alhaisimmilla lämmöllä reilu puoli tuntia kannen alla.

4. Maista happamuus ja lisää sokeria tai etikkaa tarvittaessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

*****

Traditional bangers and mash steps up to whole new level with couple of tricks. Season the mashed potato with dijon mustard and grate your favourite strong cheese into the mash. Serve the sausages with a quick home-made ketchup. 

Löysemmin rantein – italialainen tuoremakkara-lihapata

Italialainen tuoremakkara-lihapata
Ilmatieteen laitos on uhkaillut termisen talven peruuttamisella, menisiköhän samalla ilmoituksella myös henkinen talveni?

lihapata-kooste

Se alkoi aika lailla siitä päivästä, kun kelloja siirrettiin. Tunti vain, mutta se vei loputkin vähästä valosta. Pimeässä töihin ja pimeässä pois. Samaan aikaan osuivat oman elämän ruuhkakuukaudet: Remppaa, vipinää töissä, ei keittiötä, pahvilaatikkoelämää, ei nettiyhteyttä kuin puhelimessa.

Ensimmäistä kertaa yli kahden vuoden bloggaamisen jälkeen tuntui, ettei siitä irronnut juurikaan iloa. Kuvat näyttivät aneemisilta, eikä minulla ollut mitään sanottavaa. Ei aikaa lukea muiden blogeja, ei kiinnostusta etsiä inspiraatiota ruokalehdistä. Eikä muutenkaan juuri mahdollisuutta seurata, mitä maailmalla ympärilläni tapahtuu.

Loppuvuoden tyhjentelin käytännössä postausvarastoa ja elin mikroruoalla. Ei tosin ollut paljon vaihtoehtojakaan, koska ainoa toimiva kodinkone oli mikro. Siinä me sitten laitakokin kanssa törötimme sohvalla pahvilaatikkovuorien valtaamassa uudessa kodissamme syömässä thaicubeja ja muuta vähänkään siedettävää valmisruokaa.

Bloggausalhossa pohdiskelin, kuinka viisas ja sivistynyt olisinkaan, jos käyttäisin tämän kaiken ajan vaikka venäläisten klassikoiden lukemiseen – tai edes Suomen Kuvalehden. Sen sijaan minä asettelen astiota ja annoksia pellavaliinalle ja mallailen, missä kohtaa yrtit tai leivänmuruset parhaiten toimisivat. Ohjelmoin elämääni viikonloppuisin päivänvalon mukaan ja viilaan kuvia.

Osin ilon bloggaamisesta vei myös tiukka itsekritiikki. Vain parhaat otokset pääsivät blogiin, muutama keskinkertainen seulan läpäissyt harmitti vietävästi. Myös kokkaaminen tuntui yllättävän työläältä. Olikin vaikeaa tarttua taas kauhaan useamman kuukauden tauon jälkeen. Yhtäkkiä ymmärsin ulkona syömisen ja valmisruoan varassa eläviä. Siihen kierteeseen on helppo jämähtää, vaikka oikeasti valtaosa valmisruoasta maistuu aika pahalta.

Pakollinen tauko teki hyvää. Sitten alkoi pitkä joululoma, olin kotona päivänvalon aikaan. Onnistumisia keittiössä. Jokseenkin täydellistä pizzaa, erityisen hyvää lihapataa. Juuri tätä, jonka reseptin jaan teille tässä postauksessa. Ja kas, ne tulivat takaisin. Into ja ilo. Ruokalehdet alkoivat taas täyttyä post-it-lappumerkinnöistä, musta muistikirjani ruokaideoista. Ja luin minä sitä Suomen Kuvalehteäkin. Ja pari mahtavaa kirjaa vielä päälle.

Tapasin kollegan, joka silmät intoa palaen kertoi harrastavansa vaatteiden ompelemista pienten ihmisten kokoisille aikuisnukeille ja saavansa siitä valtavasti iloa. Ja voi pojat, niillä nukeilla oli varsinainen garderoobi. Omani kalpenisi niiden turkisten, pitsien ja iltapukujen rinnalla. Silloin tajusin, ettei vapaa-aikaa tarvitse suorittaa eikä harrastusten tarvitse olla järkeviä. Voin kokata, koska minulle tuottaa valtavasti iloa tarjota hyvää ruokaa läheisilleni. Voin asetella liinoja, naruja ja sommitella kuvia ihan vain sen takia, että esteetikko minussa nauttii siitä. Vaikka järjellä ajatellen se on kovin omituinen harrastus.

Yhden pienen päätöksen tein joululomalla. Tiputan rimaa hiukan. Kävin ostamassa valokuvaukseen tarkoitetun päivänvalon väriä toistavan lampun (kiitos vinkistä Meanwhile in Longfield -blogin Huli). Sen valo ei helli ruokaa kuten luonnonvalo parhaimmillaan. Lyhyellä kokemuksellani valo tulee vielä aika kovana ruokaan, vaikka sitä miten suodattaisin ja heijastaisin seinien kautta. Usein seurauksena on melkoisen latteita otoksia. Mutta niin olkoon, kunnes taitoni kehittyvät.

Riman tiputtamisessa on vielä vähän töitä. Tämänkin padan kuvasin kolmeen otteeseen kahtena päivänä. Kolmantena sentään vain söin. Toisena päivänä ruoka oli jo mennyt muhennoksen puolelle ja söimme sitä pastan kanssa. Parhaimmillaan pata on kuitenkin ihan sellaisenaan hyvän leivän ja parmesanin kanssa. Valitettavasti kuvat eivät todellakaan tee sille oikeutta. Ensimmäisen päivän otokset olivat kuitenkin kuin laserilla läpivalaistuja. Vielä en pystynyt laskemaan rimaa niin paljon yhdellä kertaa.

Valo lisääntyy koko ajan, mutta siihen saakka tänne pääsevät myös ne keinovalossa kuvatut keskinkertaisemmatkin otokset, jos resepti sen ansaitsee. Aion ottaa hiukan löysemmin rantein. Välillä hiukan elämänmakua, joskus taas toivottavasti myös niitä lempeässä luonnonvalossa kuvattuja parempia otoksia. Mutta aina hyvää ruokaa, ilolla kokattua. Kuten tämä lämmittävä tuoremakkara-lihapata. Samanoloisia oli mm. uudessa Elle Mat & Vinissä ja Eeva Kolun kätten jäljiltä Hesarin ruokasivuilla. Onko se nyt ihme. Kalenterin mukaan pitäisi olla talvi. Ja ennustavat taas, että se tulisi myös lämpötilojen puolesta. Ehkä luntakin. Se tarkoittaa valoa! Ei tarvitsekaan peruuttaa talvea tältä vuodelta, mutta toivottavasti henkinen talveni on nyt ohi.

Italialainen liha-tuoremakkarapata

kuudelle

3 tuoremakkaraa (esim. salsiccia)
noin 600 g naudan etuselkää tai muuta pitkään haudutettavaa lihaa
2-3 porkkanaa
pieni palsternakka
pala juuriselleriä
1 varsisellerin varsi
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 prk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
2 dl punaviiniä
reilu 1 rkl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
1 tl kuivattuja chilihiutaleita
öljyä
suolaa
mustapippuria
2-3 dl vettä
1 tlk valkoisia tai muita papuja
parmesania pinnalle

1. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutio juurekset ja varsiselleri.

2. Kuumenna öljyä suuressa padassa, kuullota ensin hetki sipulia, lisää sitten loput juureskuutiot ja kuullottele maltillisella lämmöllä sen aikaa, kun ruskistat makkarat ja lihapalat.

3. Kuutioi liha ja poista tarvittaessa kalvot. Ruskista makkarat kokonaisena ja lihat paloina muutamassa erässä kuumassa öljyssä paistinpannulla. Lisää pataan. Laske tilkka vettä pannulle, jotta saat maut talteen ja kaada se pataan.

4. Lisää pataan säilötyt tomaatit, punaviini, laakerinlehti, chilihiutaleet, timjami ja tarvittaessa vettä.

5. Kuumenna pata uudestaan kiehuvaksi, laske lämpö alhaiseksi ja anna muhia kannen alla vähintään kolme tuntia. Etuselkä tarvitsee mureutuakseen pitkän haudutuksen.

6. Lisää pavut juuri tarjoamista. Kuumenna pata, mausta suolalla ja mustapippurilla.

7. Tarjoa parmesanin ja hyvän leivän kanssa.