Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Kasvimaa

3 x viljely

Kolme poimintaa kevään tarjonnasta kaikille, jotka hinkuavat työntämään jo sormet multaan. Olisipa pian hallanvaara ohi myös alavilla mailla.

Pihakoivun lehdet komistuvat silmissä ja ruohosipuli puskee tulemaan jo isona mättäänä. Kevät viivytteli tuloaan tuskastumiseen asti, mutta nyt saa taas työntää sormet multaan. Viime kesänä tähän aikaan kasvimaatani peitti tiheä nurmi, nyt suunnittelen laajentamista lähes suurtilalliseksi. Kaivoin nimittäin vielä yhden viljelylaatikon ja maa-artisokkapenkin pihaan. Niille oli oiva paikka siinä rivin jatkona.

sireeni-suolaajahunajaa

Toinen viljelykesä on ensimmäistäkin jännittävämpi. Käyn patsastelemassa tiluksillani päivittäin ja ihmettelemässä, mitä sieltä mullan alta puskee. Oregano ja viinisuolaheinä ovat ainakin paljastuneet monivuotisiksi. Mansikka on lähtenyt leviämään, enkä aio sitä estellä. Sitruunamelissa työntää sitkeästi uutta versoa tulemaan. Viime kesänä se venyi varsinaiseksi hujopiksi ja varjosti parhaan auringon laatikkonaapureiltaan. Taidan siirtää sen kasvimaan kulmaan muita kiusaamasta. Erityisen iloinen olen siitä, että anopilta saatu lipstikka, joka viime vuonna rojahti pitkin pituuttaan ja suuttui siirrosta, ponnistaa nyt uusin voimin. Ehkä olen vuodessa oppinut jotain: Tunnistin maasta nousseen taimen lipstikaksi roskakatoksen kulmalla, jonne sen viime kesänä lykkäsin.

Suomen Gallupin tekemän Kotipuutarhatutkimuksen mukaan neljännes pääkaupunkiseudulla asuvista ja noin kolmannes parvekeviljelyä harrastavista haluaisi kokeilla palstaviljelyä. Suosituimmille palstoille on jo jonot. Suosittelenkin kääntämään katseet kerrostalojen pihoille, pieneenkin pihannurkkaan saa mukavasti sijoiteltua muutaman laatikon ja on paljon helpompaa aloittaa viljely omassa pihapiirissä. Kastelu onnistuu ohimennen roskienvientireissulla ja tarvittavat yrtit saa haettua vaikka kesken ruoanlaiton.

Viime kesänä aloin erikoistua pihabongaukseen: Olen keskittynyt asuinalueemme kerrostalopihojen viljelymahdollisuuksiin. Seulaani on osunut valtava määrä hyödyntämättömiä nurkkauksia, joiden perusteella ei uskoisi hyötyviljelyn olevan yksi tämänhetken trendeistä. Hyötyviljely kerrostalon pihassa on laiskalle puutarhurille optimaalinen tapa: Talonmies hoitaa talven lumityöt ja kesän ruohonleikkuun, muutamasta laatikosta ei valtavaa stressiä saa aikaan, mutta sen sijaan paljon iloa. Valtaosan pöytämme vihreistä antimista kasvattaa edelleenkin suomalainen maajussi, mutta jo yrttiomavaraisuus saa minut hyrisemään tyytyväisyydestä ja suoraan maasta pöytään nostetut porkkanat peittoavat kaupasta haetut.

Asuntonäytössä kuulin itseni sanovan: “Ihan kiva kämppä, mutta eihän tässä yhtiössä ole yhtään pihaa. Missä minä sitten viljelisin?” Mitä lähemmäs kesä on tullut, sitä välinpitämättömämmin olen silmäillyt myytäviä asuntoja. Sehän tarkoittaisi laatikoistani luopumista. Sen takia fillaroinkin pitkin lähiseutujen katuja ja kartoitan potentiaalisia taloyhtiöitä. Viime kesänä talossamme oli asunto myynnissä ja kuulin nuoren parin huokailevan laatikoideni luona: “Tässä taloyhtiössä haluaisin kyllä asua”. Pakko todeta, että niin minäkin. Yhden naapurin kanssa vaihdetaan kahden vihertumpelon viljelyvinkit ja jaetaan kaniverkkorullat, toisen kanssa mittelöidään kesäkurpitsasadolla. Viime kesänä jäin tappiolle, tänä kesänä kurkkumädän on parempi pysyä kaukana kesäkurpitsastani.

Olen valmistautunut kasvukauteen teoriaopinnoilla eli selaamalla sohvannurkassa alan kirjallisuutta ja puutarhalehtiä. Tässä kolme poimintaa tarjonnasta.

3xviljely

Aloittelevalle palstaviljelijälle

satoisa_palstapuutarhaViime vuonna ostamani Marttojen julkaisema Taina Koivusen Satoisa palstapuutarha on jo aika lailla hiirenkorvilla. Se ei masenna kokematontakaan lukijaa ylenmääräisellä alan termistöllä tai liian epämääräisillä ohjeilla. Vaikka viime kesän satoni jäi melko vähäiseksi kosteista sääolosuhteista johtuen, en voi syyttää siitä ainakaan huonoa opaskirjaa.

Kirjassa käydään läpi palstapuutarhan vuosi. Viime viikkoina olen tankannut kevätlannoitusta ja yrittänyt hahmotella sopivia kasvilajeja laatikoihini niiden tarvitseman valon perusteella. Kokeneelle viljeljälle aloittelijoille suunnattu kirja tuskin tarjoaa paljon uutta tietoa, mutta pidän sen informatiivisista kuvauksista liittyen eri lajikkeiden vaatimiin kasvuolosuhteisiin, kylvö- ja kasvuaikoihin sekä uhkaaviin tuholaisiin. Juuri huomasin, että purjon suhteen olen jo auttamattomasti myöhässä. Ilmankos siitä ei viime vuonnakaan syntynyt surkeita pikkutaimia kummempaa.

Taina Kauppinen: Satoisa palstapuutarha (Martat). 2011

Vaihtoehtoviljelijälle

Villiinny_kaupunkiviljelijaksiKaupunkiviljely on saanut sen verran huomiota, että tänä keväänä useampikin kustantaja on iskenyt tähän markkinarakoon. Sain arvostelukappaleen Varpu Tavin kirjasta Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). Kaupunkiviljelystä voi minun puolestani riisua turhan hippeilyn pois. Enemmän kuin vaihtoehtoliikkeestä kyse on suurimmalle osalle parveke- ja palstaviljelijöitä mukavasta ajanvietteestä, jossa saa työntää sormensa multaan. Tavin kirjassa vallitsi lähes hurmoksellinen henki, jossa kaupunkiviljely nähdään käänteentekevänä muutoksena tehotuotannon pilaamassa maailmassa. Tavi kutsuu kirjassa viljelyn tuotoksia kulinaariseksi terveydenhoidoksi ja mm. listaa basilikan masennuslääkkeeksi ja tuo esille pinaatin ominaisuudet syövän torjunnassa. Koululääketieteen kannattajana käytän hammassärkyyn chilin sijaan särkylääkettä ja hammaslääkäriä.

Tavi näkee katoille ja seinille nousevan kaupunkiviljelyn toisena vihreänä vallankumouksena, joka tuo yhä suuremman osuuden ruoanviljelystä urbaaneihin ympäristöihin. Jos kuitenkin katsotaan kokonaisuutta ruoantuotannon näkökulmasta kaupunkiviljely tulee olemaan marginaalinen ilmiö, joka täydentää ruokakoria. Käytännössä ruokahuoltoon tarvittavat peltoalat eivät sijaitse ruuhka-Suomessa. Se ei tarkoita, etteikö viljely kaupungeissa olisi merkityksellistä ja voisi ilmiönä laajentua.

Lähiruokaa aletaan tuottaa myös Hertsikan pelloilla Helsingissä, jotka Jan Liesaho on vuokrannut Svenska odlingens vänner i Helsinge:ltä. Stadin puutarhuri on kuitenkin verkkosivujensa mukaan Helsingin ainoa vihannesten ammattiviljelijä ja käytännössä hänenkin luomusatonsa suuntaa enimmäkseen Helsingin hyviin ravintoloihin ja viljelyssä painottuvat harvinaisuudet. Suomen vilja-aitat ja perunapellot sijaitsevat todellisuudessa tukevasti kehäkolmosen ulkopuolella. Palsta-, kaupunki- tai parvekeviljely täydentää kaupunkilaisten ruokapöytää, mutta valtaosa tarvitsemastamme ruoasta kasvatetaan muualla.

Kirjassa oli varsin kevein perustein väitetty mm. lähellä tuotettua luomua muuta ruokaa ravinteikkaammaksi. Luomun terveysvaikutuksista ja ravinteikkuudesta on  kuitenkin toisistaan poikkeavaa tutkimustietoa. Luomu ei myöskään yksioikoisesti ole paras valinta ruokkimaan kasvavaa väestöä. Esimerkiksi samasta pinta-alasta saatavat pienemmät sadot voivat itseasiassa tarkoittaa merkittävästi suurempaa peltopinta-alan tarvetta, mikä puolestaan johtaa kiihtyviin sademetsien hakkuisiin. Olisi hienoa, jos maailman ruokatuotantoon ja puhtaaseen ruokaan olisi niin yksioikoinen totuus kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Maailmassa, jossa on helppo suodattaa tietomäärästä vain omaa mielipidettä myötäilevät tiedonsirpaleet, tekee kuitenkin hyvää ravistella ajatuksiaan eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksillä. Siinä mielessä kirja oli virkistävää luettavaa.

Kirja oli lähes ideologinen julistus kaupunkiviljelyn puolesta, mutta olisin arvostanut hiukan laaja-alaisempaa näkemystä asiaan. Paljon huomiota saaneiden, lehdistön hellimien Dodon, Kääntöpöydän ja Savoyn kattopuutarhan sijaan olisi voinut kaivaa tuoreempiakin esimerkkejä urbaaneista viljelijöistä. Kun pääsin Tavin täydentäväksi lääketieteeksi kutsuman parantamisen yli, sain kirjasta myös paljon hyödyllistä tietoa. Etanoiden riivaamana kaupunkiviljelijänä aion yrittää suojata salaattejani noilta niljakkailta tuholaisilta kirvelin avulla, jonka Tavi mainitsee karkottavan niitä.  Kirjasta selvisi myös, että mm. tillin ja härkäpavut voi huoletta kylvää jo nyt. Kiiruhdin saman tien siemenkauppaan ja lievitin viljelykuumetta kylvämllä tillin ja istuttamalla sipulit. Viljelykausi on nyt virallisesti avattu.

Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). 2013

Taimikaupoille halajaville

Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitori on tänä vuonna torstaina 23.5. Aion mennä tutkimaan tarjontaa ja toivon tekeväni löytöjä, joita ei lähistön puutarhamyymälän kasvihuoneesta tai siementelineestä löydy. En ole aiemmin käynyt puutarhakauden avajaisissa, mutta kokeneempien innostus on päivien jälkeen ollut niin silmiinpistävää, että merkitsin taimitorin kalenteriin jo hyvissä ajoin. Tiluksillani olisi tilaa myös parille kiinnostavalle uutuudelle. Himoitsen kovasti karhunlaukkaa, mutta siitä saa leikellä satoa vasta toisena vuotena ja kovin pitkäaikaisia suunnitelmia ei tässä vaiheessa kannata tehdä, kun muutto on joka tapauksessa jossain vaiheessa (toivottavasti) edessä.

Annalan puutarha, Hämeentie 154, Helsinki

******

Vihertääkö viljelyinnostus siellä ruudun toisella puolella? Mitä penkkeihinne tai yrttiruukkuihinne on päätymässä? Itse haluaisin kokeilla shisoa – sekä vihreää että punaista, mutta se olisi ilmeisesti pitänyt jo istuttaa. Laitan siis toiveeni Annalaan, ehkä sieltä löytyy jotain kiinnostavaa uutta.

Kirjakuvat: Gummerus ja Martat

Palvelukseen halutaan: Personal farmer – ruusukaalipaistos

Kurkkumätä, etanainvaasio, citykanit ja tomaattien raskausarvet. Rutkasti yrttejä, pinaattia ja porkkanoita. Siinäpä lyhyesti ensimmäisen viljelykesäni sato.

Toukokuussa raahasimme naapurin kanssa viljelylaatikot kerrostalomme pihaan. Toivoa täynnä tyhjensin taimimyymälän, kannoin säkkikaupalla luomumultaa laareihin, istutin lajikkeen jos toisenkin ja aloin odottaa satoa. Kuvittelin lähteväni nöyrästi liikkeelle ja tiedostin rajalliset kykyni. Vihertumpelona tartuin kirjoihin ja päätin selättää vähäiset taitoni.

Nyt lienee jo korkea aika todeta, että  kesän hehkein satokausi alkaa olla ohitse ja tyydyn listaamaan tappiot. Kukkakaali – kanin ruoaksi. Kesäkurpitsa – kurkkumädän uhri. Kyssäkaali, meirami, muutamat salaattilajikkeet ja moni muu kasviparka – etanoiden rei’ittämiä. Tomaatti – hirvittävä määrä raakileita, jotka eivät kypsy millään. Olin jo hakemassa niitä sisälle turvaan, kypsymään omenan kylkeen, kun löysin osan niistä haljenneina kuin raskausarvilla. Kylmä taisi voittaa tomaattiparat, kymmenistä tomaateista yksi on hailakanoranssi, mutta sitäkään ei hyvällä tahdollakaan voi kypsäksi sanoa. Kukkaa ja uutta raakiletta vuodenajoista sekaisin mennyt taimipolo kuitenkin edelleen pukkaa tulemaan ahkerasti.

Kyllä eivät nyt puolelle suvulle perunat kasvattaneet isovanhempani katsoisi hyvällä pojantyttären avuttomia ponnisteluja. Montaa kokemusta, mutta ei kovin montaa mansikkaa tai kesäkurpitsaa rikkaampana siirrytään syksyn viettoon. Ei kasvanut täällä paljon mitään porkkanoita ja yrttejä kummempaa. Mutta onneksi niitä sentään sitten puskittain. Tunsin itseni  hetkellisesti suurtilalliseksi, kun jaoin sisarelleni retiisejä, yrttejä, porkkanoita ja kesäkurpitsoja – no, ollakseni tarkka kesäkurpitsan. Yhden niistä kolmesta kurkkumädältä välttyneestä.

Kesän aikana opin yhtä sun toista, opeista tärkeimmän ainakin eli vähemmän on enemmän. Vähemmän lajeja, harvempaan istutettuna tarkoittaa vähemmän harventamista ja vähemmän kosteita piilopaikkoja etanoille. Pari pientä vinkkiä voisin tarvita ensi kesää varten edelleen, sillä uskokaa tai älkää ensi kesänä aion taas mennä taimimyymälään ja multakauppaan. Onni loppumattomista omista yrteistä, läjistä pinaattia ja monista muista yksittäisemmistä onnistumisista kantaa nimittäin ensi kesän – tai ainakin kevään suunnitteluvaiheen. Into saattaa tosin olla kovilla, jos ensi vuonnakin noukin sadoittain etanoita yksitellen pois viljelysteni kimpusta. Voiko turhauttavampaa hommaa olla? Ei niitä muuten tunnu pois saavan kuin käsipelillä. Vaikka muuta väitetään, vain pieni osa populaatiosta on riittävän perso alkoholille hukkuakseen olueen.

Luin Herttoniemen noin sadan hengen ruokapiiristä, joka oli vuokrannut pellot ja palkannut personal farmerin hoitamaan niitä puolestaan. Saisikohan sellaisen myös kolmelle viljelylaatikolle? Vai joko sitä voisi kutsua viljelyuusavuttomuuden huipentumaksi?

*****

Tänäkin vuonna meidän perheen pitivät ruoassa ammattiviljelijät. Mutta tämän Kokit & potit -blogista löytämäni ruusukaalilisukkeen ruusukaalit ovat ihan itse kasvattamiani. Paistos on helppo ja nopea. Meillä tämän kylkeen paistettiin kalaa, mutta liha ja esimerkiksi riistalinnut olisivat tämän kanssa kyllä toimiva kombo. Kalalla tai ilman, tämä täyttää erinomaisesti arkiruoalle asetetut vaatimukset: Ateria syntyy helposti alle puolessa tunnissa, ei maksa maltaita ja bonuksena tiskivuori ei tästä juuri kasva.

Vaikka etanat olivat tehneet osasta kasvin lehtiä kuin tilataideteoksia, oli joukossa onneksi muutama ihan oikea ruusukaalikin – juuri sen verran, että saatiin tämä lisuke kasaan. Jatkossa aion ostaa ruusukaalit kaupasta. Ruusukaali vaatii sen verran tilaa, että se vie kohtuuttoman tilan pienistä laatikoistani. Lopetan siis tämän postauksen näihin sadonkorjuutunnelmiin ja yritän säilyttää ne ensi kesään, jotta ensimmäisestä kesästäni hyötyviljelijänä jäisi muistoksi muutakin kuin suunnaton kiitollisuus suomalaisia maanviljelijöitä kohtaan.

Ruusukaalipaistos (resepti Kokit & potit)

2 hengelle lisukkeena

2 siivua pekonia
noin 10-15 ruusukaalia
2 rkl kermaa
suolaa
pippuria
kourallinen pähkinöitä tai pinjansiemeniä

1. Poista ruusukaaleista kanta, siisti mahdolliset huonot lehdet, irrottele päällimmäisiä lehtiä ja puolita ruusukaalit. Ei ole niin nuukaa, vaikka kaikki eivät olisi juuri samankokoisia.

2. Saksi paistinpannulle pekoni ja ruskista hetki.

3. Lisää ruusukaalit (myös irtolehdet). Ruskista niihin kaunis pinta, mutta varo polttamasta. Lisää kerma ja hauduta muutama minuutti.

4. Lisää lopuksi pähkinä. Kuumenna hetki.

Psst… Päivitykset ja pienet ruokauutiset suolaa & hunajaa -sivuilla Facebookissa

Etana, etana näytä sarves – pinaatti-vuohenjuustopasta

Istutuslaatikoitteni tuotteliain kasvi on toistaiseksi ollut pinaatti, se on selättänyt etanatkin.

Blogiystäväni Nanna Kaikki äitini reseptit -blogista lupaili jossain vaiheessa talvea, että pinaatti on satoisa ja helppo. En olisi uskonut, kuinka satoisa se onkaan. En ole tehnyt mitään muuta kuin kylvänyt ja kastellut ja sitä vaan tulee ja tulee. Viereisen mizunan ovat etanat syöneet rei’ille, mutta pinaatti kukoistaa rinnalla.

Etana on viheliäinen lajike. Onneksi istutuksiini ei ole tullut niitä valtavia tappajaetanoita, mutta kyllä nämäkin ovat saaneet tuhoa aikaan. Olen kerännyt niitä nyt varmaan sata pois salaattieni kimpusta. Olen todennut tehokkaimmaksi tavaksi poimia käsin ensin kaikki, jotka onnistun sieltä löytämään ja sen jälkeen laitan yöksi olutansan kertakäyttömukista, johon sitten ne ryömivät. Etanavauhtia, mutta perille ovat päässeet kuitenkin. Olen joutunut huomaamaan, että vain pieni osa populaatiosta on persoja alkoholille eli olutansa tehoaa vain osaan ja loput joutuu noukkimaan käsin kuolemaan. Hidasta ja turhauttavaa, mutta ne ovat tehneet jo selvää kahdesta eri salaattilajikkeestani, nauriinvarsistani ja sen päälle steviasta, joten motivaationi on korkealla, vaikka se iljettävää hommaa onkin. Opin Soppakellarin Tuslalta, että etanat pitää tappaa ja hävittää huolellisesti. Niitä ei kannata heittää kompostiin eikä biojätteeseen, vaan tavalliseen sekajätteeseen tai uuniin. Saat niistä muuten entistä suuremman riesan.

Pinaattia on meillä syöty jo useaan kertaan mm. risotossa, erilaisissa salaateissa ja munakkaassa. Nyt oli vuorossa pasta. Niin kyllästynyt en kuitenkaan pinaattiin ole, ettenkö jo tietäisi, että tätä istutetaan ensi vuonnakin. Tuo kiitollinen kasvi saa minut tuntemaan itseni sankariviljelijäksi.

Jos on pinaatti kiitollinen kasvatettava, tämä pasta puolestaan on kiitollinen kokattava. Minimaalisesti pilkottavaa, pastan keitinveden kiehumisen jälkeen kymmenen minuuttia ja tuoksuva annos on lautasella. Paljon helpommalla ei ruokaa voi saada aikaan.

Pinaatti-vuohenjuustopasta

kahdelle

vajaa 200 g pastaa

noin 1/2 dl oliiviöljyä
75-100 g tuoretta pinaattia
2-3 valkosipulin kynttä
2 kesäsipulia tai salottisipulia
oliiviöljyä
1 dl kermaa
100-150 g pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chavroux)
kourallinen silolehtipersiljaa ja basilikaa silputtuna
1-2 tl sitruunankuorta
reilusti mustapippuria

1. Kuumenna pastavesi kiehuvaksi. Pilko kastikeainekset valmiiksi, mutta älä aloita kastikkeen tekemistä, ennen kuin laitat pastat kiehumaan. Kastikkeen tekee alle 10 minuutissa. Keitä pasta.

2. Pastan kiehuessa kuumenna reilusti oliivilöljyä pannulla. Kuullota siinä valkosipuli ja sipuli. Älä päästä ruskistumaan eli malta kuullotella riittävän alhaisella lämmöllä.

3. Lisää pannulle pinaatti ja pyörittele sitä öljyssä muutama minuutti. Lisää kerma, vuohenjuusto ja raastettu sitruunankuori. Mausta kastike mustapippurilla ja lisää halutessasi suolaa. Kuumenna, kunnes vuohenjuusto on sulanut tasaiseksi. Lisää lopuksi yrtit ja sekoita kastike kypsän pastan joukkoon. Säästä hiukan pastan keitinvettä, voit tarvittaessa notkistaa kastiketta hiukan sillä.

4. Rouhi vielä pinnalle mustapippuria ja koristele yrttisilpulla.