Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Ihan Klassikkokamaa

Täydellinen vaniljakastike

Kermaa vai maitoa? Kannattaako saostaa muullakin kuin keltuaisella? Keittiökemiaa vai maalaisjärkeä? Vaniljakastike on helppo valmistaa itse, vaikka matkan varrella tuntuu olevan monta mutkaa. Oikeastaan ainoa asia, jonka kastikkeen voi pilata on liika lämpö – liian kuumassa keltuaisesta muodostuu kastikkeeseen klimppejä ja munakokkelimainen maku.
vaniljakastike
Hyvää vaniljakastikkeeseen ei tarvita montaa ainesosaa: Kermaa tai maitoa, keltuaisia, aitoa vaniljaa ja sokeria. Maissitärkkelystä tai perunajauhoa käytetään useissa ohjeissa helpottamassa saostumisprosessia. Välttämätön se ei ole, mutta lisää onnistumistodennäköisyyttä.

Kastikkeen neste on makuasia, ohjeissa näkee käytettävän kaikkea kevytmaidosta kermaan. Pelkästä kermasta valmistettuna kastikkeesta tulee makuuni turhan tuhti ja raskas, kevytmaito on puolestaan vähän turhankin kevyttä. Itse käytän joko pelkästään täysmaitoa tai sitten kevytmaitoa ja kermaa noin suhteessa 2:1 tai 3:1.

Keltuaiset. Kriittisin, mutta samalla myös petollisin ainesosa. Kyse on samasta reaktiosta kuin kananmunan kypsymisessä, keltuaisen proteiinit saostuvat ja samalla saostavat myös nesteen ympärillään. Tavallaan yksinkertaista, mutta epäonnistuneeseen kastikkeeseen syntyy helposti paitsi klimppinen rakenne myös munakokkelin maku. Jokaista nestedesilitraa kohden tarvitset kastikkeeseen yhden keltuaisen.

Munakokkeli-ilmiössä kyse on lämmöstä, kastiketta pitää kuumentaa riittävän alhaisessa lämmössä, jotta keltuainen ei saostu liikaa. Osa ohjeista kehottaa käyttämään lämpömittaria ja määrittää tarkan lämpötilan. Julia Childin mukaan yli 75 astetta tuhoaa vaniljakastikkeen, Heston Blumenthal on vieläkin tiukempi, eikä salli lämpötilan nousta yli 69 asteen. Keittiökemiaan erikoistuneen Anu Hopian mielestä kumpikin näistä lämpötiloista on liian matala saostamaan keltuaisen proteiinia. Todellisuudessa vaniljakastike syntyy oikein mainiosti ilman lämpömittaria. Olennaista on malttaa pitää lämpötila alhaisena koko kypsymisen ajan ja sekoittaa kastiketta koko ajan.

Kastikkeen voi saostaa joko hellävaraisemmin vesihauteessa tai suoraan kattilassa. Vesihaude tai kattila – muista maltti, jatkuva sekoitus ja matala lämpötila. Saostuminen kestää hetken eli kannattaa olla kärsivällinen. Kun kastike alkaa saostua puuhaarukan pintaan, ollaan lähellä valmista. Mitä pidempään keität kastiketta, sitä sakeampaa siitä tulee.

Suosin usein ruskeaa sokeria. Jossain ohjeissa sitä näkee käytettävän myös vaniljakastikkeessa. Itse olen kuitenkin vanhan liiton naisia, valkoinen sokeri ei tee kastikkeeseen karamellimaista makua, vaan antaa päämaun eli vaniljan loistaa. Sokerin määrän suhteen ollaan jälleen makuasioiden äärellä, itse käytän sitä maltillisesti, mutta osassa ohjeista sokeria annostellaan ruokalusikan sijaan desilitran mitalla.

Keltuaiset riittävät periaatteessa saostamaan kastikkeen, mutta maltillinen annos maissijauhoa on vähän kuin lisävakuutus. Määrän pitää kuitenkin olla pieni, koska et halua kastikkeeseen jauhomaista suutuntumaa tai maissijauhon makua. Saostamiseen käytetään maissijauhon sijaan myös perunajauhoa tai vehnäjauhoa, mutta maitopohjaiseen jälkiruokakastikkeeseen valitsen itse mieluiten maissijauhon.

Ja sitten vielä viimeinen silaus: Käytä oikeaa vaniljaa. Se antaa kastikkeeseen pehmeän vaniljanmaun toisin kuin teollisesti valmistettu vaniliini – mustat pilkut kastikkeessa ovat laadun tae. Jos kuitenkin päädyt käyttämään vaniliinia, lisää se vasta valmiiseen kastikkeeseen, kuumentaminen muuttaa sen maun pistäväksi.

Tarjoa kastike vaikkapa perinteisen omenapaistoksen kanssa.

Vaniljakastike

kahdelle-kolmelle

2 dl kevytmaitoa
1 dl kuohukermaa
3 keltuaista
1-2 rkl sokeria
vajaa 1/2 rkl maissijauhoa
1/2 vaniljatanko tai lusikankärjellinen 100-%:sta vaniljajauhetta

1. Vatkaa kananmuna, sokeri ja maissijauho kuumuutta kestävässä astiassa sekaisin. Jos valmistat kastikkeen vesihauteessa käytä mieluiten metallikulhoa.

2. Kaada kattilaan maito ja lisää vaniljatangosta raaputetut siemenet ja tanko (tai lusikankärjellinen vaniljajauhetta). Kuumenna kiehumispisteeseen.

3. Kaada kuuma neste koko ajan reippaasti sekoittaen kananmuna-sokeri-maissijauhovaahtoon. Jos kypsennät kastikkeen loppuun kattilassa, laita seos takaisin kattilaan, nosta kattila liedelle ja saosta kastike koko ajan puuhaarukalla tai vispilällä sekoittaen matalassa lämpötilassa, kunnes se on niin paksua kuin haluat sen olevan.

4. Jos teet kastikkeen vesihauteessa, huuhtaise kattila, jossa kuumensit maidon, laita sinne vettä ja nosta kulho, jossa sinulla on kastikkeen ainekset liedelle. Kuumenna vesi, mutta älä kiehuta täydella teholla. Sekoita kastiketta koko ajan ja kypsennä sen aikaa, että kastike on sopivan sakeaa.

 

Keittiönostalgiaa – kaura-omenapaistos

Muutama vuosi sitten hifisteltiin, intoiltiin superfoodeista ja maailmalta haettiin vaikutteita niin innokkaasti, että tutut maut olivat vähän sivussa. Nyt ollaan trendeissä otettu askel kohti kotoisuutta, tuttuja makuja, mukana myös annos nostalgiaa. Mummolan ja lapsuuden makuja. Sellaisia klassikoita kuin kaura-omenapaistos. 

kaura-omenapaistos

Tyypillisesti taloudellisessa taantumassa aletaan katsoa taaksepäin, palataan perusasioiden äärelle ja tankataan annos nostalgiaa.  Kesäkeitto, kaalilaatikko, pannukakku, vispipuuro. Viime aikoina olen saanut eniten palautetta blogin tutuista ja kotoisista mauista. Vaikka nautin makumatkaamisesta ja kaapeissani löytyy sulassa sovussa miriniä, maapähkinäöljyä, wasabia ja kaikki kotoisat mausteet, iloitsen siitä, että osaamme taas arvostaa omia ruokaperinteitämme, tavallista kotiruokaa. Juurevaa ja maanläheistä.

Trendeissä ollaan palattu kohti aitoutta ja sama kehitys näkyy myös ruokamaailmassa. Toivottavasti viime vuosien ylenmääräinen syömisen suorittaminen alkaa kääntyä kohti tavallisuutta. Hyvä ruoka on nautinnollinen osa elämää, mutta hyvin ja terveellisesti syöminen ei ole elämäntehtävä, eikä ruokavalio määritä ihmistä. Ehkä juuri ylenmääräinen ruokapuhe kääntyy vastareaktiona paluuksi aikoihin, kun ruoka oli vain ruokaa. Ei täydellisesti optimoitua, terveysvaikutteista ravintoa, eikä toisaalta myöskään väline itsensä brändäämiseen.

Klassinen omenapaistos on juuri sellaista ruokaa, hyvää sukupolvesta toiseen. Ihan tavallista, mutta juuri siksi niin hyvää. Lisäksi myös niin helppoa valmistaa, että jokainen onnistuu varmasti ja ainekset saa pienimmästäkin lähikaupasta.

Kaura-omenapaistos

kahdelle

2-3 (kotimaista) keskikokoista omenaa
sokeria
kanelia

Kaura-mantelimuru

50 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl manteleita (tai muita pähkinöitä)

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen
Pese (ja kuori) omenat, poista siemenkodat ja lohko omenat. Kotimaisia ei tarvitse kuoria, mutta monille paistos on mieluisampi ilman kuoria.

2. Lado omenat pieneen uunivuokaan kerroksittain ja ripottele väliin vähän sokeria ja reilusti kanelia.

3. Rouhi mantelit rouheeksi, laita kaikki kaura-mantelimurun ainekset kulhoon ja nypi ne sekaisin. Murustele taikina omenalohkojen päälle.

4. Nosta paistos uuniin ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes omenalohkot ovat kypsiä ja muru on saanut värejä.

5. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Adventtikalenterin ensimmäinen luukku – graavilohi

Joulupöydän kunkku ei ole meillä kinkku, vaan kaikista eniten odotan kaloja – silliä, silakkaa ja tietenkin lohta. Monessa muodossa, mutta ehdottomasti myös klassisesti graavattuna.

graavilohi

Jo muutamana vuonna blogissa on julkaistu adventtikalenteri. Se on samalla itsellenikin tapa laskeutua jouluun. Sopivasti joululeivontaa, askartelua. Ei stressin puolelle, mutta juuri sen verran, että pääsee tunnelmaan. Postauksen alta löydät suosikkini viime vuosien adventtikalentereista.

Tänä vuonna ensimmäiset tähtilamput on juuri ripustettu ikkunaan, muutamasta hyasintista työhuoneessa voi välillä käydä ottamassa sopivan annoksen joulun tuoksua. Tämän vuoden ensimmäinen luukku paljastaa ohjeet klassikkoon – jota meillä tosin syödään ympäri vuoden, mutta silti se kuuluu kiistatta joulupöytään, mutta useimmiten myös itsenäisyyspäivän alkupaloihin.

Hyvän graavilohen salaisuus on maltillinen suola ja maltti ajan kanssa. Tiukka suolakerros kalan päällä ja lyhyt graavausaika johtaa siihen, että suola hyökkää pinnasta voimallisesti, mutta sisus ei ole suolautunut juuri ollenkaan. Kaksi vuorokautta graavautumassa ja 5 % suolaa kalan painosta on hyvä nyrkkisääntö tasaisesti graavautuneeseen kalaan. Suola kannattaa myös levittää sekä liha- että nahkapuolelle, kala graavautuu siten paremmin kauttaaltaan.

Graavilohi

1 kg lohta
50 g suolaa
ripaus sokeria
ripaus valkopippuria (mieluusti myllystä)
reilusti tilliä
(rosepippuria kehyesti rouhaistuna)

1. Poista kalasta ruodot.

2. Levitä suolaa tasaisesti ensin nahkapuolelle ja sen jälkeen lihapuolelle.

3. Ripauta hyvin kevyesti sokeria ja vähän valkopippuria lihapuolelle. Leikkaa sen jälkeen krouvisti reilusti tilliä ja levitä se kalan pinnalle. Ripottele halutessasi päälle myös hieman rosepippuria.

4. Nosta kala pakastepussiin, sulje pussi ja nosta kala lautasen päälle. Aseta painoksi toinen lautanen ja nosta kala graavautumaan kahdeksi vuorokaudeksi jääkaappiin. Kääntele kalapalaa välillä.

5. Ota kala jääkaapista, pyyhi talouspaperilla ylimääräinen suola ja leikkaa kala ohuiksi siivuiksi. Nosta tarjolle ja koristele tillillä .