Tietoa mainostajalle ›

Kategorian arkisto: Ihan Klassikkokamaa

Jäähyväiskirje vai lomaviesti – äidin perunasalaatti

Kun aloin kirjoittaa tätä joulun alla, en tiennyt, onko kyseessä jäähyväiskirje vai lomaviesti. Kuukausien kypsyttelyn ja tauon jälkeen alkaa tuntua, että paino on kuitenkin jälkimmäisellä. Mutta aika näyttää, päättyykö kaikki äidin perunasalaattiin.

Olisi helppo piiloutua vauvavuoden taakse ja sanoa, että blogille ei ole ollut aikaa. Se olisi kuitenkin vain osatotuus. Paremminkin kyseessä on melkein kuuden vuoden henkinen tilinpäätös, syksyn ja talven kestänyt pohdinta siitä, mitä bloggaaminen merkitsee ja antaa minulle. Kuudessa vuodessa on tapahtunut paljon ja olen saamapuolella.

Blogin myötä olen tutkinut ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä paljon laajemmin kuin olisin muutoin kenties tehnyt. Kiinnostavaa niissä on se, että ne kertovat yhteiskunnasta laajemminkin. Muutokset suomalaisessa ruokakulttuurissa ja -maailmassa ovat olleet nopeampia kuin useimmat meistä olisivat uskaltaneet ennustaa, meistä on tullut vaivihkaa ruokakansaa.

Eettisemmin ja ekologisemmin syövää ruokakansaa, joka haluaa syödä lähiruokaa, suosii sesonkeja ja satsaa laadukkaampiin raaka-aineisiin. Vielä jokunen vuosi se oli pienen piirin hifistelyä, nyt niin suosittua, että kaikki nämä ilmiöt näkyvät jokseenkin jokaisessa suomalaisessa marketissa. Satokausikalenterin kaltaiset hankkeet ovat lisänneet aiemmin vähämenekkisten sesonkikasvisten kuten kurpitsan myyntiä draamaattisesti. Keskon Ruokailmiöt -tutkimuksen mukaan 46 % aikoo ostaa enemmän pientuottajien ruokaa vuonna 2017. Vuonna 2016 pankin räjäyttivät kasvipohjaiset lihankorvikkeet, ehkäpä menestynein start up hiersi kauraa nyhtökauraksi ja vahvimmin kasvava ruokatrendi oli osapäivävegaanius. Viisi vuotta sitten en olisi laittanut lanttiakaan vetoa, että kasvisruoka kääntyy massojen mielihaluksi.

Kuusi vuotta sitten Helsinki oli ihan kiinnostava ravintolakaupunki, nyt ravintolakartta on laadukkaampi, monipuolisempi ja kansainvälisempi, mutta samalla rennompi kuin koskaan aiemmin. Makuelämyksistä on tullut arkipäivää – ja tämä kaikki useamman vuoden kestäneessä taantumassa. Edellisen laman antia olivat halvan kaljan juottolat, parissakymmenessä vuodessa kaivauduimme sivistyksen pariin, sillä kuluva taantuma synnytti roskapankkien sijaan oman rahan bistroja ja liudan edullisemman pään autenttisia etnisiä. Kauppakeskuksissakaan ei riitä enää perusmättö, seuraavaksi ennustan, että yhä useampi lähiöravintola tekee kasvojen kohotuksen ruokapuolella. Orastava nousukausi todennäköisesti kasvattaa entisestään kulutusta kodin seinien ulkopuolella.

Samaan aikaan ruokamaailmaan on tullut myös vastenmielisiä ilmiöitä, jotka ovat saaneet minut pohtimaan, haluanko olla mukana ruokkimassa niitä. Kun ruoasta tulee liian suuri osa elämää, lipsahdetaan epäterveen puolelle. Täydellisen terveellisen ruokavalion rakentaminen, täyskiellot, oman elämän hallinta ruoan kautta, mutta yhtä lailla jatkuva täydellisen aterian metsästys ovat enemmänkin indikaattoreita siitä, että ruoka on saanut liian hallitsevan roolin elämässä. Suorittamisen puolelle mennään välillä sekä täydellisen aterian että optimaalisen ruokavalion tavoittelemisessa, ruoasta ja sen terveysvaikutuksista on tullut klikkiotsikkokamaa. Hyväosaisen länsimaalaisen näkökulmasta kyseessä on kuitenkin ”vain” ruoka.

Myös blogimaailma on muuttunut ja samalla moni minulle rakkaista blogeista on hiljennyt. Vajaa vuosikymmen sitten hommaa leimasi yhteisöllisyys. Yhteisen pöydän ääressä istuttiin joko virtuaalisesti tai fyysisesti. Viime vuosina yleistynyt päivätyön tavoittelu on tuonut blogimaailmaan lieveilmiöitä, jotka ovat vieraannuttaneet minua bloggaamisesta. Kun harrastustoiminta ammattimaistuu, häviää hommasta pahimmillaan kokonaan roso ja blogin oma ääni. Kotikutoiset ruokapäiväkirjat ovat vuosien varrella keskimäärin muuttuneet huomiohakuisemmaksi ja päämäärätietoisemmaksi henkilöbrändin rakentamiseksi. Mietin välillä, olenko vain vanhoja haikaava jäänne maailmassa, jossa ruoan sijaan keskustellaan täydellisen Instagram-tilin rakentamisesta tai listasijoituksista, kommentoidaan innostumisen sijaan oman näkyvyyden maksimoimiseksi. Kuitenkin juuri aitoudessa on blogien voima.

Kaupallisuuden lisääntyminen on korostanut entisestään läpinäkyvyyden merkitystä. Myös lahjahevosta on syytä katsoa suuhun. Jos haluaa mediaksi median rinnalle, tarvitaan täydellistä avoimuutta esimerkiksi siitä, kuka lounaan on maksanut.  Blogimaailmassa nousevana teemana on, että tällä halutaan elää ja siksi asioita halutaan korvaus. Ja niin työstä kuuluukin, jos sellaista bloggaamisesta haluaa tehdä. Mutta enemmän soisi keskustelua siitä, mikä on bloggaajan arvokkain valuutta. Se on lukijoiden luottamus ja ylenpalttinen kaupallisuus on omiaan verottamaan sitä ihan kaikkien blogien osalta. Vastavoimia ovat aitous, avoimuus ja rehellisyys. Vaikuttimien täytyy olla täysin selviä.

Vielä ennen joulua olin alkamassa kypsyä päätökseen, että tämä on nyt tässä. Olin niin kyllästynyt ja negatiivinen, että en jaksanut edes adventtikalenterin neljättä luukkua tehdä. Ajattelin, että on parempi lopettaa, kun on vielä kivaa – vaikka en ollut ihan varma, oliko edes kivaa. Tässä kevään mittaan olen tajunnut, että tämä on naisen oma huone, johon vain minulla on avaimet. Ja voin tehdä juuri sellaisen kuin itse haluan, omilla ehdoillani.

Mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, kuvaamatta ja lukematta, sitä enemmän pohdintoihin on alkanut sekoittua haikeutta. Mieleen nousee yhä enemmän ajatuksia siitä, mistä haluan vielä kirjoittaa. Tapasin blogin kautta saamiani ystäviä ja muistin taas, mikä tässä hommassa on parhaimmillaan parasta. Jakaminen ja innostuminen. Sanomisen tarve ja kuvaamisen halu. Vähitellen ne alkavat taas nostaa päätään ja teen ehkä hitaan ja varovaisen paluun tauolta. Blogissa ja ruoanlaitossa olen palaamassa perusasioiden äärelle, yksinkertaista ruokaa rakkaudesta lajiin. Sellaista kuin tämä äidin perunasalaatti, joka on säilynyt muuttumattomana vapusta toiseen lapsuuden juhlapöydästä omaan ruokapöytään.

Ennen joulua päätin karsia blogista kaiken, mihin liittyy deadlinejä, pakkoa tai velvoitteita kenellekään. Jatkan vain, jos halu kasvaa riittävän suureksi. Vieläkään en tiedä, kummalle puolelle vaaka alkaa kallistua, mutta tuntui hyvältä istua hetki tämän tekstin äärellä ja kirjoittaa. Niin hyvältä, että tätä kirjoittaessani poltin innostuksissani perunasalaatin perunat pohjaan. Ehkä se on merkki.

Kolmen sipulin perinteinen perunasalaatti

neljälle

noin 600 g kiinteitä perunoita (paino kuorineen)
1 omena
reilu 5 cm purjon valkoista osaa
1 pieni sipuli
2-3 maustekurkkua

Kastike

3 reilua rkl majoneesia
3 reilua rkl ranskankermaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
2-3 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
muutama ruokalusikallinen tuoretta ruohosipulia

1. Kuori perunat ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä haaleiksi.

2. Hienonna sillä välin sipuli ja purjo. Leikkaa maustekurkut ja omena pienehköiksi kuutioiksi.

3. Leikkaa haaleat perunat kuutioiksi ja sekoita kaikki ainesosat kulhossa.

4. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja maista, että kastike on aavistuksen hapokas ja sinappinen. Koska itse salaatti on aika mietoa, kastikkeessa pitää olla paljaaltaan vähän tiukka maku, se tasoittuu, kun sekoitat sen salaatin joukkoon.

5. Sekoita kastike muiden ainesten joukkoon ja nosta perunasalaatti kylmään maustumaan mielellään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

6. Koristele ennen tarjoilua silputulla ruohosipulilla (tai ruohosipulin kukilla).

Kulhollinen naisten väliselle ystävyydelle – Bouillabaisse

Bouillabaisse, ranskalainen klassikko, jonka vaikein osuus on lausuminen – eikä sekään ole kovin vaikeaa. Sano siis  rohkeasti bujabes ja laita kattila tulille. Vartti pilkkomista ja kolmisen varttia keittelyä. Viimeistään pussillinen sahramia liemeen ja hyvät ystävät sopan ääressä nostavat keiton luksuksen puolelle. 

bouillabaisse

Ympärilläni on aina ollut naisia, jotka epäuskon hetkellä ovat taputtaneet olalle ja sanoneet: ”Hyvin vedät”. Auttaneet eteenpäin työelämässä ja laukaisseet pari huonoa vitsiä tukalissa tilanteissa. Pitäneet huolta, että on sitten kiikkustuolissa, mitä muistella. Pitkät siis sille, etteivät naiset tukisi toisiaan.

Nyt kun olen kotona kirpun kanssa sama naisonni jatkuu. Vierellä kaksi yhtä pienen kirpun äitiä. Lohdutamme toisiamme, että se on vaan vaihe, kun pieni suu napsahtaa kiinni ruoka-aikana tai uni ei maistu. Nauramme vedet silmissä huonolle huumorille väsyneen päivän iltana. Olemme hengessä mukana, kun on vaikeaa. Kehotamme kiertämään kaukaa nettikeskustelut, joissa fanaatikot keskustelevat imetyksestä, lasten ruokavaliosta tai kotihoidosta. Muistutamme toisiamme tasaisin väliajoin, että me olemme ihan riittävän hyviä. Ja ennenkaikkea sanomme usein ääneen: Kylläpä tämä elämä on nyt ihanaa. Sellaista naisten välinen ystävyys parhaimmillaan on. Sallivaa ja tukevaa.

Ensimmäisen kerran tällä reseptillä keitettyä bouillabaissea tarjosi minulle sydänystäväni, vähän arjesta kohotettuna torstaina. Laitoin hyvän kiertämään ja keitin kattilallisen jokaviikkoisille kotiäitien lounastreffeillemme. Tiistaisin kaksi meistä istuu vuorotellen valmiiseen pöytään, levitämme kaikki kolme lasta lattialle seurustelemaan keskenään ja vaihdamme kuulumiset. Myös ne pakolliset kakkajutut, ettei muiden kanssa tarvitse ja säilyy maine täysipäisenä yhteiskunnan jäsenenä. Viikon paras arkipäivä.

Tee sinäkin sama. Pistä kattila tulelle ja kutsu hyvä ystävä päivälliselle. Vaikka sitten ihan tavallisena torstaina. Sahramiakin suurempaa luksusta ovat nimittäin hyvät ystävät.

Resepti on muokattu Marc Aulénin Sopat-kirjan reseptistä. Bouillabaissen kanssa voi tarjota valkosipulista aiolia tai paprikaista rouillea. Voit valita soppaan juuri sellaiset äyriäiset ja kalat kuin haluat. Usein keitossa on myös sinisimpukoita, mutta arkena niiden käsittely on hiukan turhan suuri vaiva.

Bouillabaisse

neljälle-viidelle nälkäiselle

2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
2-3 porkkanaa
pala juuriselleriä (noin 100 g)
1/2 pieni fenkoli
1 1/2 l kalalientä
2 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl appelsiinimehua
70 g tomaattipyreetä
3 rkl (ruoko)sokeria
2 rkl sitruunamehua
1 tähtianis
1 1/2 dl tomaattimurskaa
1 pss (0,5 g) sahramia
2 tl fenkolinsiemeniä
1 tl oreganoa
3 oksaa tuoretta rosmariinia
5 oksaa tuoretta timjamia
6 laakerinlehteä
500-600 g tuoretta kalaa (esim. lohta ja ahventa tai kuhaa)
200 g jättikatkarapuja tai isoja katkarapuja

1. Siivuta sipuli, fenkoli ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Kuori porkkanat ja selleri. Leikkaa selleri tikuiksi ja porkkana viipaleiksi.

2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia ja valkosipulia matalassa lämmössä viitisen minuuttia.

3. Lisää porkkana, fenkoli ja selleri ja kuullota hetki.

4. Lisää kaikki loput ainekset kalaa ja rapuja lukuunottamatta ja keitä noin 40 minuuttia. Yrtit voi laittaa kokonaisina oksina. Leikkaa sillä välin kalat suupalan kokoisiksi paloiksi.

5. Lisää kalat ja keitä kolme minuuttia, lisää ravut ja keitä vielä pari minuuttia. Poista yrttien oksat, tarjoa bouillabaisse hyvän leivän ja rapsakan rieslingin kera.

Täydellinen pasta carbonara ja kunnon pastaa marketista

Yhteistyössä Rummo.
Voi olla, että meillä ei hetkeen pasta carbonaraa syödä. Mutta seuraavan kerran, kun syödään se valmistetaan tällä reseptillä. Hyvät naiset ja herrat, tässä se on: Täydellinen pasta carbonara. Tiedän sen. Olen testannut kaikki variaatiot. Löysin myös erinomaisen pastamerkin, Rummon, jossa rakenteen ja maun lisäksi on parasta, että vihdoin kunnon pastaa saa kaikkialla Suomessa. Sain pastaa myös reippaasti jaettavaksi teille: Sata lukijaani voi tilata pastaa kotiin testattavaksi postauksesta löytyvästä linkistä.

täydellinen-pasta-carbonara

Ei kinkkua, kermakastiketta eikä löysää makaronia. Se alkaa olla jo selvää kaikille (paitsi ruokaloiden reseptiikan tekijöille ja keittäjille). Mutta parmesania vai pecorinoa? Pancettaa vai pekonia? Keltuaisia vai kokonaisia kananmunia? Kermaa? Kaikkiin näihin tiedän nyt vastauksen. Olen testannut, kutsunut pastafriikkejä maistamaan sokkotesteinä ja vetänyt tuloksen yhteen reseptiin. Muut maistelevat viinejä, meillä on levitelty pöydälle lautasellisia pastaa ja analysoitu vivahteita.

Parmesania vai pecorinoa?

Molempia! Tämä oli koko makutestin selvin peli. Pelkästä parmesanista kastikkeesta tulee raskaan ja asteen tunkkaisen makuinen, pelkästä pecorinosta turhan suolainen. Täydelliseen carbonaraan raastetaan puolet parmesania, puolet pecorinoa.

Keltuaisia vai kokonaisia kananmunia?

Osa resepteistä luottaa pelkkiin keltuaisiin, jotta lopputulos on mahdollisimman kermainen. Kerman sijaan kastikkeen kermaisuus syntyy nimittäin keltuaisista. Pelkistä keltuaisista tehty carbonara on kuitenkin kuivahko, vaikka joukkoon sekoittaisi myös pastan keitinvettä. Silkkisen kastikkeen salaisuus on lukemani perusteella pastan keitinveden tärkkelyksen ja munanvalkuaisen liitto. Sen vahvistivat myös testiversioni, joten valkuaisia on turha heittää viemäriin. Paras carbonara syntyy, kun kastikkeessa on sekä keltuaista että valkuaista – ei kuitenkaan yhtä paljon. Kermaisen kastikkeen saa lisäämällä ylimääräisen keltuaisen. Sen jälkeen kastike ei kaipaa kermaa.

Munien määrä on makuasia. Osa laittaa kahden hengen kastikkeeseen yhden ainokaisen munan, toiset jopa neljä. Minusta testien perusteella passeli määrä on yksi kananmuna syöjää kohden ja sen lisäksi yksi ylimääräinen keltuainen kahdelle.

Kananmunan kohdalla olennaista on myös, ettei se ala kypsyä kokkeliksi, mutta samaan aikaan juusto tarvitsee hiukan lämpöä sulaakseen. Osa hyödyntää lämmitettyä kulhoa, itse teen carbonaran hiukan jäähtyneellä, mutta edelleen lämpimällä pannulla ja sekoitan raivokkaannopeasti kananmuna-juustoseoksen pastan joukkoon.

Pancettaa vai pekonia?

Alunperin carbonarassa on käytetty pancettaa tai giuncialea, joka valmistetaan possunposkesta. Molemmat ovat pekoninkaltaisia, mutta niitä ei ole savustettu. Pekoni ei ole huono vaihtoehto, eikä carbonaraa kannata jättää sen takia tekemättä, ettei muuta peruskaupasta saa. Jos pääset valitsemaan, tartu kuitenkin pancettaan (giunciale on Suomessa lähinnä teoreettinen vaihtoehto). Savustamattomuudessa on vissi viisaus maun kannalta.

Oikeastaan lihanlaatua olennaisempaa on siivujen paksuus. Paras carbonara syntyy siivuista, jotka eivät ole ihan ohuenohuita. Pekonia tai pancettaa ei myöskään kannata paistaa yhtä rapeaksi kuin aamiaispekonia, vaan siihen saa jäädä hiukan rasvaa.

Lihan paistamiseen käytettävä öljy saa hyvää makua valkosipulista, joka laitetaan kokonaisena pannulle. Oksa timjamia paistamisen aikana parantaa lopputulosta entisestään. Muutaman oksan takia ei kannata kuitenkaan ostaa puskaa, mutta jos pihalta löytyy, voi ne nypätä pannulle antamaan makua.

Paras mahdollinen pasta

Carbonaraan valitsen aina spaghetin tai linguinen eli ohuen pitkän pastan, johon kastiketta jää juuri sopivasti pintaan. Kun kastike on yksinkertainen, tarvitaan paras mahdollinen pasta. Laatupasta on karheapintaista, jotta pastaan tarttuu kastiketta, ja purutuntumaltaan napakkaa. Löysä makaroni on pastan irvikuva. Olen hiukan pastauskovainen, artesaanipastan löytämisen jälkeen markettikama on jäänyt hyllyyn.

rummo-maailman-paras-pasta

Nyt on kauppoihin kuitenkin tullut pasta, joka pääsee omaankin ostoskoriini. Rummo mainostaa olevansa maailman parasta pastaa. Siihen luottaa myös Hans Välimäki uudessa Pasta Box -konseptissaan. Parhaat artesaanipastat ovat oma lukunsa, mutta Rummo on kerrassaan erinomainen pasta. Se valmistetaan patentoidulla muotilla, joissa pelkän teflonin sijaan käytetään myös pronssia, mikä takaa tavallista pastaa karheamman pinnan, mutta mahdollistaa kuitenkin teollisen valmistuksen. 100% durumvehnästä valmistetussa pastassa on myös korkea proteiinipitoisuus ja se valmistetaan lähdeveteen.

Kaikesta tästä on seurauksena se, että sitä tuntuu olevan käytännössä mahdotonta keittää yli. Harvinaista kyllä se on al dente jopa lämmitettynä, mutta toki pasta on aina parasta suoraan kattilasta. Rummo on ehdottomasti paras pasta, mitä marketista saa ja hinta-laatusuhteeltaan voittamaton. Myös Rummon gluteeniton versio säilyttää rakenteensa erinomaisesti. Syön gluteenitonta pastaa harvakseltaan, mutta Rummon on paras maistamistani juuri hyvän rakenteensa ansiosta. Napakkaa kuin kunnon durumpasta.

Näin vinkkikeität täydellisen pastan: Reilusti vettä, reilusti suolaa ja iso kattila. Yhden pasta-annoksen hyvä muistisääntö on 10:100:1000 eli 10 g suolaa, 100 grammaa pastaa ja litra vettä. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää suola kiehuvaan veteen ja sen jälkeen pasta. Sekoita muutaman kerran kypsymisen aikana ja noudata aina keittoaikaa. Ota tilkka keitinvettä talteen, ennenkuin kaadat pastan lävikköön. Voit ohentaa sillä tarvittaessa kastiketta

Haluatko testata Rummoa?

Ole nopea ja tilaa tuotenäyte tästä. Niitä riittää sadalle ensimmäiselle. MUOKATTU: Tuotenäytteet menivät hujauksessa, mutta Rummo arpoo vielä erän tuotteita kaikkien 6.10 klo 12 mennessä yhteystietonsa jättäneiden kesken.

Rummo tulee koko ajan laajemmin myyntiin K-supermarketeihin, Prismaan, K-citymarketeihin sekä Stockmannille. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Täydellinen pasta carbonara

kahdelle

noin 200 g spaghettia

70 g pancettaa tai pekonia
2 kananmunaa
1 kananmunan keltuainen
30 g pecorinoa
30 g parmesania
1 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi
(pari oksaa timjamia)
mustapippuria
pastan keitinvettä

päälle parmesania ja mustapippuria

1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Kuutioi sillä välin pancetta tai pekoni ja raasta juustot. Poista valkosipulista kuori ja paina sen rakenne rikki kevyesti veitsenlappeella.

3. Sekoita kulhossa juustoraaste ja kananmunat sekä keltuainen.

4. Mausta pastan keitinvesi suolalla, kun se kiehuu ja lisää kattilaan pasta. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan al dente.

5. Lisää paistinpannulle öljy, valkosipuli (ja timjaminoksat). Kuumenna öljy paistinpannulla keskilämmöllä, lisää pannulle pancetta tai pekoni ja paista kullanruskeaksi. Poista valkosipuli pannulta, ennenkuin se alkaa ruskistua, jotta öljyyn ei tule kitkerää makua. Pekoniin saa jäädä hiukan rasvaa, eikä sitä kannata paistaa ihan rapeaksi. Kaada pekonit talouspaperin päälle lautaselle, mutta jätä muutama ruokalusikallinen rasvaa pannulle. Poista pannulta myös timjami.

6. Kun pasta on kypsää, ota vajaa desilitra keitinvettä erikseen, ennenkuin kaadat pastan lävikköön. Valuta pastasta vesi ja kaada pasta pannulle, jossa olet paistanut pancetan tai pekonin. Lisää pannulle myös pancetta tai pekoni ja sekoita tasaisesti pastan joukkoon.

7. Sekoita pannulle pastan joukkoon muna-juustoseos nopeasti sekoittaen, ettei muna ala kypsyä. Lorauta joukkoon hiukan pastan keitinvettä ja rouhi reilusti mustapippuria.

8. Annostele lautasille ja raasta päälle parmesania.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Rummon kanssa. Rummo on perinteikäs italialainen pastamerkki, jota on tuotu Suomeen pienessä mittakaavassa noin vuoden ajan. Nyt sen saatavuus paranee merkittävästi. Syksyn mittaan sitä alkaa löytyä mm. K-supermarketeista, Prismoista, K-citymarketeista ja Stockmannilta.