Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Hävikistä Herkuksi

Raakalaiset – banaanipannukakut

Kypsät, ruskeiksi pilkuttuneet banaanit kelpuutan vain leivontaan tai pannukakkuihin. Niihin kypsän banaanin makeus antaa mukavasti lisämakua, muuten vannon raakalaisten nimeen. Sunnuntaiaamun banaanipannukakut eivät juurikaan muistuta hypetettyä proteiinitankkausserkkuaan. Nämä ovat nimittäin oikeasti hyviä, eivätkä maistu vain kananmunalta.

Banaanipannukakut
Kiukuttelen tasaisesti hedelmäosastolla syöntikypsinä myytävistä mangoista, jotka ovat kunnolla kypsiä vasta sen jälkeen, kun ne ovat seisseet viikon kypsymässä kotona huoneenlämmössä. Kivikovista avokadoista ja kiiveistä, jotka pitäisi ostaa reippaasti ennen kuin aikoo ne syödä. Yhteen hedelmään moitteeni ei kuitenkaan ulotu: Banaanit haluan ennen kuin niissä pienintäkään viitettä ruskeista pilkuista.

Raakoina, sanovat mustien pilkkujen ystävät. Pelkkää tärkkelystä, he jatkavat pientä ylenkatsetta äänessään. Olen kuitenkin huomannut, etten ole yksin. Työpaikan hedelmäkulhosta katoavat aina ensimmäisinä ne täydelliset yksilöt, joissa on vielä hiukan vihreää päissä, mutta ei ainoatakaan ruskeaa pilkkua. Me maanhiljaiset emme vain pidä ääntä itsestämme, vaan syömme raa’oiksi haukutut herkkumme kaikessa hiljaisuudessa. Ennen kuin niihin ilmaantuu täydellisen makunautinnon pilaavaa ylimääräistä makeutta.

Hedelmän kypsyessä tärkkelys muuttuu sokeriksi, mikä tekee banaanista makean. Kypsän banaanin makeus on omiaan leivonnassa. Silloin harvoin kun meillä banaanit ehtivät kypsyä omaan makuuni ylikypsiksi, hyödynnän ne esimerkiksi pannukakuissa.

Kuohkeat amerikkalaiset pannukakut ovat klassikko, banaanilla tai ilman. Taikinan pitää olla lettutaikinaa paksumpaa ja pannukakut tarvitsevat myös aika tukevasti leivinjauhetta tuekseen pysyäkseen kuohkeina. Rinnalle vähän mustikoita ja vaahterasiirappia – tai täydellisen koukuttavaa vaahterasiirappivoita.

Banaanipannukakut

noin 10 pannukakkua

1 (luomu)kananmuna
1 kypsä banaani
1 1/4 dl maitoa
40 g voita (+paistamiseen)
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
vajaa 1 rkl (ruoko)sokeria

Lisäksi vaikkapa marjoja ja vaahterasiirappia, tomusokeria  tai vaahterasiirappivoita

1. Sulata voi.

2. Muussaa banaani hienoksi haarukalla. Riko muna kulhoon ja vatkaa joukkoon banaani. Lisää maito ja kaikki muut aineet voita lukuunottamatta. Lisää lopuksi sulatettu voi.

3. Kuumenna uuni 100 asteeseen.

4. Anna taikinan turvota sen aikaa, kun uuni lämpiää.

5. Paista pannukakut keskilämmöllä paistinpannussa muutaman pannukakun erissä: Sulata voinokare paistinpannulla, nostele pannulle pari lusikallista taikinaa per pannukakku ja paista, kunnes pinnalle alkaa muodostua kuplia. Se on merkki siitä, että pannukakku alkaa kypsyä, käännä ja paista toinen puoli kullanruskeaksi. Jos pannukakku tummuu liikaa, ennenkuin se kypsyy keskeltä, laske lieden lämpötilaa.

6. Nosta valmiit pannukakut uuniin, jotta ne pysyvät lämpiminä. Tarjoa mahdollisimman nopeasti paistamisen jälkeen vaikkapa mustikoiden ja tomusokerin tai vaahterasiirapin kera.

Aamiainen vuoteessa – Köyhät ritarit ja veriappelsiinisalaatti

Aamiainen vuoteessa. Teoriassa ihanaa, käytännössä arvostan pöytää, istuvaa asentoa ja aamun Hesaria. Niin proosallista. 

köyhät ritarit ja veriappelsiinisalaatti suolaa ja hunajaa

Köyhät ritarit veriappelsiinisalaatin kera ovat sesonkiresepti parhaimmillaan. Vielä muutaman viikon ennättää nauttia, ennenkuin yölämpötilat veriappelsiinin kasvualueilla nousevat liian korkeiksi ja sesonkihedelmän kasvukausi on ohi. Muutama vuosi sitten melko tuntemattomasta hedelmästä on tullut niin suosittu, että jopa lajeista maukkaimmaksi arvioitua Taroccoa on alkanut saada lähikaupastammekin. Suomesta saatavat lajikkeet ovat Moro ja Tarocco, Moro on näistä kahdesta aavistuksen happamampi, mutta molemmat ovat herkullisia.

Kun etsit mehukasta appelsiinia, pyri löytämään pieni ja ohutkuorinen, joka on kokoonsa nähden painava. Paksu kuori kätkee sisäänsä yleensä kuivan ja puisevan hedelmän. Sama sääntö pätee valintaan appelsiinilajikkeesta riippumatta, myös perinteisten appelsiinien valinnassa pienten ja painavien suosiminen auttaa löytämään mehukkaimmat.

Granaattiomenan kohdalla kypsyydestä ja mehukkuudesta kertoo tumma väri myös kuoressa. Vaaleanhailakat kannattaa jättää kauppaan, kuoren väri on suoraan verrannollinen kypsyyteen. Syvän tummanpunaiset yksilöt ovat pienen etsimisen arvoisia. Vähän rupinen kuorikaan ei ole vielä merkki siitä, että hedelmä olisi pilalla. Mieluummin rupinen kuin hailakka.

Köyhät ritarit valmistan aina pullasta ja karamellisoin pinnan kevyesti ruskealla sokerilla. Hiukan kirpeä appelsiinisalaatti ja turkkilaisella jogurtilla taitettu kermavaahto raikastavat makeat ritarit.

PS Muistathan vielä hetken käynnissä olevan Le Creuset -arvonnan. Mukaan ehtii 20.2.2016 saakka.

Köyhät ritarit

kahdelle / neljälle (munamaidosta riittää useammallekin viipaleelle)

4 siivua muutaman päivän vanhaa pullaa
2 dl (täys)maitoa tai kerman ja maidon sekoitusta
1 kananmuna
1/2 rkl sokeria
ripaus vaniljaa

paistamiseen voita ja ruskeaa sokeria

Veriappelsiinisalaatti

3 veriappelsiinia
1 rkl sokeria
ripaus vaniljaa
1 dl granaattiomenan siemeniä

1. Valmista ensin veriappelsiinisalaatti: Purista kattilaan yhden veriappelsiinin mehu. Sekoita mehun joukkoon sokeri ja ripaus vaniljaa. Keitä sen aikaa, että rakenne muuttuu hiukan siirappimaiseksi.

2. Leikkaa kahdesta muusta veriappelsiinista ensin kannat pois ja leikkaa sen jälkeen niistä kuori pois siten, ettei hedelmälihan päälle ei jää valkoista kuorta. Viipaloi appelsiinit ja nosta ne kulhoon. Lisää sekaan granaattiomenan siemenet ja kaada päälle hiukan jäähtynyt veriappelsiinimehusta keitetty siirappi. Nosta kylmään maustumaan.

3. Paista köyhät ritarit: Vatkaa sekaisin sokeri, kananmuna, vanilja ja maito (tai kerma ja maito). Kaada seos laakeaan astiaan.

4. Leikkaa pullasta tukevia siivuja ja liota niitä hetki molemmilta puolilta muna-maitoseoksessa.

5. Laita paistinpannu kuumenemaan ja ripottele sille ohut kerros ruskeaa sokeria. Kun sokeri on sulanut, lisää pannulle nokare voita, sekoita sokerin kanssa ja paista köyhät ritarit molemmin puolin kullanruskeiksi.

6. Tarjoa ritarit appelsiinisalaatin ja jogurtilla kevennetyn kermavaahdon kanssa.

Kevättalven kattaus ja täydellinen lihapullapasta

Jonnekin jatkuvaan sateeseen piiloutuva, orastava kevättunnelma vaatii pastellia ja sesongin parhaat antimet pöytään. Valitsin suosikkini Le Creusetin mallistosta ja katoin niillä kevättalven päivällisen. Täydellinen lihapullapasta hurmasi kaikenikäiset ruokavieraat.

Yhteistyössä Le Creuset

lihapullapasta le creuset

Tänä vuonna helmikuu on paiskonut avokäsin räntää ja vettä molemmille poskille, mutta silti jaksan edelleen uskoa sen olevan kuukausista jaloin. Kyllä se vielä kevääksi kääntyy. Enää ei tarvitse tarpoa pilkkopimeässä töihin ja kotiin, viikonloppuisin päivä tuntuu mukavan pitkältä. Ulkona ei ehkä tunnu keväältä, mutta juuri siksi halusin vähän kevättunnelmaa laskiaisen päivällispöytään.

Olen ihastunut Le Creusetin helmikuussa lanseerattuun uutuusväriin, utuiseen harmaaseen (Mist Gray). Kun yhdistää sen  kermansävyyn ja sekoittaa mukaan hiukan pastelleja, kokonaisuudesta syntyy sopivan keväinen. Valitsin myös teille arvottavaksi neljä kuvan minipataa harmaana (tarkemmat ohjeet postauksen lopussa).

le creuset minipadat

90-vuotiaan ranskalaisklassikon hienous on paitsi laadussa – sen tuntee käsivarsissaan kun nostelee patoja pöytään – myös mielettömän rikkaassa väripaletissa. Siinä missä minä katoin pöytään pastellisen keväistä, rakensivat Mari ja Liisa Kivistöön viime syksynä sadonkorjuukattauksen kaikissa sateenkaaren väreissä. Esimerkiksi ikonista klassikkopataa on tarjolla Skandinavian mallistossa kaikkiaan 12 värissä (maailmalla värejä hengästyttävät 24). Yhä edelleen tietenkin myös siinä ensimmäisessä ja alkuperäisessä, oranssinpunaisena. Padat valmistetaan Ranskassa samassa valimossa, jossa ensimmäinenkin tuli ulos hiekkamuotistaan.

Suurin vaikeus on valinnanvaikeus. Värien lisäksi nimittäin myös kokoja on valita asti. Uusi löytö minulle oli laakea ja matala buffetpata, jossa tarjosin kuuden hengen lihapullapastan. Pata olisi omiaan suurempiinkin juhliin – se olisi nimittäin vetänyt melkein toisen mokoman tarpeen vaatiessa.

kevättalven-menuAlkuun piilotin lajitelman antipasteja minipatoihin, väliruoaksi jaoimme padallisen simpukoita terästettynä mm. chilillä ja korianterilla, pääruoaksi lapsiystävällistä lihapullapastaa ja aterian päättivät köyhät ritarit veriappelsiinisalaatilla.

Lihapullapasta on petollisen yksinkertainen, mutta lopputulos on täydellinen. Yksinkertaisissa lihapullissa on käsittämättömän pehmeä rakenne, joka syntyy reilusti määrästä kuivaa leipää ja raastettua pecorinoa sekä vedestä. Rakenne on aivan poikkeuksellinen. Sitä ei kokeilematta usko. Reseptin perusta on Genius recipes -kirjasta, johon on koottu nerokkaan yksinkertaisia reseptejä. Monet niistä löytyvät myös Food52-verkkolehden sivuilta. Ja kyllä tomaattikastikkeseen roiskaistaan ihan kunnon kimpale voita. Ei ehkä terveysruokaa, mutta herkullisen täyteläistä pyhäruokaa. Pullat on maustettu klassisen lapsiystävällisesti, mutta ne eivät muuta kaipaa. Joskus vähemmän on enemmän.

Ja sitten vielä se arvonta: Kerro kommenteissa, mitä sinä kattaisit minipadoissa kevättalven juhlapöytään 20.2.2016 mennessä ja olet mukana arvonnassa. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan neljä minipataa kevään uutuusvärissä (Mist gray). Palkinnon arvo on 120 euroa ja se postitetaan vain Suomeen. Palkinto arvotaan kaikkien Facebookissa, blogissa ja Instagramissa arvontaan osallistuneiden kesken.

Muokattu: Hip, hip hurraa ja onnea voittajalle. Blogin kaikkien aikojen suosituimmassa arvonnassa random.org toimi onnettarena ja poimi voittajaksi nimimerkki Ramonan. Voittajaan on oltu yhteydessä, ellei hän ilmoittaudu, arvonta uusitaan. 

Lihapullapasta – lihapullia tomaattikastikkeessa

noin kahdeksalle muun aterian tukevuudesta riippuen

3 1/2 dl kuivaa leipää karkeaksi korppujauhoksi ajettuna
3 dl haaleaa vettä
2 kananmunaa
noin 800 g nauta-sikajauhelihaa
100 g pecorinoa raastettuna
2 valkosipulin kynttä
noin 1 1/2 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa varsineen

Tomaattikastike

2 prk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
100 g voita
1 iso sipuli (tai 2 keskikokoista)
3 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria

päälle tuoretta lehtipersiljaa ja parmesania raastettuna
lisäksi pastaa noin 100 g / ruokailija

1. Aja kuiva leipä karkeaksi rouheeksi esimerkiksi sauvasekoittimen myllyllä. Jos et omista sellaista, leikkaa leipä mahdollisimman pieniksi palasiksi veitsellä.

2. Laita leivänmuru kulhoon ja kaada päälle haalea vesi. Anna turvota sen aikaa, että vesi on imeytynyt.

3. Lisää raastettu juusto ja kananmuna, sekoita tasaiseksi. Lisää jauheliha, silputtu valkosipuli ja lehtipersilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita massa tasaiseksi ja paista pannulla pieni pala koe-eränä. Lisää mausteita tarvittaessa.

4. Pyöritä lihapulliksi ja paista useammassa erässä paistinpannulla pulliin hyvä paistopinta. Pullien ei tarvitse olla kypsiä, ne haudutetaan kypsiksi tomaattikastikkeessa. Nosta paistetut pullat hetkeksi sivuun odottamaan.

5. Silppua kastiketta varten sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita kaikki kastikkeen ainekset kattilaan, keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia.

6. Lisää kastikkeen sekaan lihapullat, laske lämpötilaa ja hauduta kannen alla noin 45 minuuttia. Jos kastike on kovin ohutta, keitä viimeinen vartti ilman kantta. Kastikkeesta ei ole kuitenkaan tarkoitus tulla paksua.

7. Keitä kastikkeen hautuessa pasta paketin ohjeen mukaan ja sekoita kypsän pastan joukkoon lihapullat ja kastike. Silppua pinnalle reilusti tuoretta lehtipersiljaa ja raasta parmesania. Älä hukuta pastaa kastikkeeseen ja pulliin vaan säästä mieluummin vaikka osa seuraavaksi päiväksi. Kastiketta saa olla reilusti, mutta myös pastan pitää maistua.

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Le Creusetin kanssa. Kattauksessa on käytetty minipatoja (sävy Mist gray), kivikeramiikkalautasia (sävy Creme), 20-senttistä pataa (sävy Creme), buffetpataa (sävy Creme) ja kuohuviinilaseja. Tarkempia tietoja tuotteista löydät Le Creusetin sähköisestä katalogista.