Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kategorian arkisto: Alkuruoat

Syökää silakkaa! – nokkos- ja piparjuurisilakat

Syökää silakkaa, sanoi Harri Holkeri ja sai viime laman kourissa kärvistelleiden kansalaisten vihat niskaansa. Taas ollaan taantuman kourissa ja sanon samaa. En siksi, että silakka on halpaa – se on toki sitäkin – vaan siksi, että silakka on paljon mainettaan parempaa ja voisimme syödä paljon enemmän kotimaista kalaa. Muulloinkin kuin jouluna ja juhannuksena. 

silakat 2

Tuhansien järvien maassa, joka sijaitsee meren, vaikkakin saastuneen sellaisen rannalla, yli puolet S-ryhmässä myydystä tuoreesta kalasta on norjalaista lohta ja kaikkiaan Suomessa syödystä kalasta yli 70 prosenttia tuodaan muualta. Tunnustan, olen itsekin aika surkea. Turhan usein tulee ostettua pala lohta tai korkeintaan kasa ahvenia. Voisin käyttää kalaa paljon nykyistä monipuolisemmin. Järvissämme ja Itämeressä on lähes viisitoista kestävän kalastuksen kannalta suositeltavaa kotimaista kalalajiketta.

Tartuin taas pitkästä aikaa silakkaan. Helppoa se ei tosin ollut, ihan jokaisessa kalatiskissä sitä ei taaskaan ollut tarjolla. Hakaniemen hallista löytyi puoli kiloa juhannuskaloihin. Holkeri oli oikeassa hinnan suhteen, reilu puolen kilon paketti maksoi viisi euroa.

Olen oppinut anopilta oivan kikan silakan nahan poistamiseen. Kun työntää sormen nahan ja lihan väliin ja vetää silakan kahdessa osassa irti nahasta, irtoaa nahka vaivattomasti ja nopeasti. Ruodoista taas ei tarvitse välittää. Pienet ruodot kyllä pehmenevät etikkakylvyssä. Silakat voi tarjota myös nahkoineen.

Juhannuspöytään valmistin silakoita kahdella tapaa ja lisäksi sillikaviaarin. Tänä kesänä olen hurahtanut lopullisesti nokkoseen, joten parhaan nokkoskauden vedellessä viimeisiään tein alkukesään sopivat nokkossilakat Silliä ja silakkaa -kirjan innoittamana, toisessa versiossa silakat kylpevät piparjuurikermassa.

Silakan valmistaminen kannattaa aloittaa edellisenä iltana. Laita ne liemeen kypsymään ja maustumaan yön yli ja sekoita kastike niiden joukkoon muutama tunti ennen tarjoilua. Muista käyttää kylmää vettä kypsytysliemeen, kuuma neste muuttaa silakan rakenteen hiutaleiseksi.

silakat 1

Nokkos- ja piparjuurisilakat

kuudelle

noin 400-500 g silakkafileitä

Kypsytysliemi

3 dl kylmää vettä
1 1/2 dl väkiviinaetikkaa
vajaa 1 tl suolaa
1/2 rkl sokeria

Piparjuurikastike

1 dl smetanaa
1/2 dl kermaviiliä
reilu 1 rkl raastettua tuoretta piparjuurta (tai maun mukaan piparjuuritahnaa)
1 tl dijonsinappia
1 pieni valkosipulin kynsi
vajaa 1 tl hunajaa
ripaus suolaa
mustapippuria
nippu ruohosipulia

Nokkoskastike

noin 1/2 litraa pieniä nokkosen lehtiä
1 dl ranskankermaa
1/2 dl majoneesia tai kermaviiliä
1 tl dijonsinappia
ripaus valkopippuria
ripaus sokeria
2 pientä kesäsipulia
muutama oksa tilliä

1. päivänä

1. Huuhtele silakat kylmässä vedessä, kuivaa talouspaperilla ja poista halutessasi nahka.

2. Lado putsatut fileet laakeaan astiaan, sekoita kypsytysliemen aineksia sen verran, että suola ja sokeri sulavat ja kaada liemi silakoiden päälle. Silakoiden pitää peittyä kokonaan liemeen.

3. Anna maustua seuraavaan päivään.

2. päivänä

1. Jaa silakat kahteen osaan.

2. Valmista piparjuurikastike. Raasta piparjuuri, silppua valkosipuli ja ruohosipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sekaisin, lisää joukkoon puolet silakoista ja nosta maustumaan kylmään muutamaksi tunniksi.

3. Valmista nokkoskastike. Irrota nokkosista lehdet ja heitä varret pois. Ryöppää nokkoset suolalla maustetussa vedessä, nosta pois kattilasta reikäkauhalla ja nosta jääkylmään veteen hetkeksi. Puristele ylimääräinen vesi huolella pois ja aja nokkoset ja ruokalusikallinen ranskankermaa tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Siivuta sipulit ja silppua tilli. Sekoita kaikki ainekset kastikkeeksi ja nostele kastike loppujen silakoiden joukkoon.

4. Nosta silakat tarjoiluastioihin ja koristele nokkossilakat kesäsipulien varsilla ja piparjuurisilakat ruohonsipulin kukilla (tai silputulla ruohosipulilla).

 

Sillikaviaari

kuudelle-kahdeksalle

2 kevytsuolattua sillifileetä
3 keitettyä kiinteää perunaa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 pieni punasipuli
150 g smetanaa
2 tl dijonsinappia
muutama oksa tilliä
1 rkl kapriksia
ripaus valkopippuria
(suolaa)

1. Liota sillifileitä vedessä, jotta saat pois osan suolasta. Kuivaa huolellisesti talouspaperilla vedestä poisottamisen jälkeen.

2. Pilko keitetyt perunat, kuutioi silli, silppua punasipuli ja tilli ja hienonna kananmunat.

3. Sekoita kaikki ainekset perunaa lukuunottamatta. Perunat hajoavat helposti, joten ne kannattaa lisätä vasta lopuksi ja sekoittaa kaviaarin joukkoon varovaisesti.

4. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. Silli ja kaprikset ovat suolaisia, joten ole varovainen suolan suhteen.

******

Finland, a nation of thousands of lakes, surrounded by a sea, imports more than 70 percent of the fish on its plates. The ones who have “gone fishing” for us are Norwegian fish factories  farming salmon for the rest of the world. And yet there is lots of sustainable fish in our lakes and in the Baltic Sea, about fifteen different species that are not overexploited. Like Baltic herring, an affordable fish highly recommended by WWF. 

Pikaruokaa – Ceviche

Ceviche on pikaruokaa parhaimmillaan. Vartiksi marinoitumaan ja pöytään. 

ceviche

Cevichea tarjoillaan läpi lattarimaiden, mutta alunperin se on kotoisin Perusta, jossa se on kansallisen ikonin asemassa. Kymmenen vuotta sitten se nimettiin osaksi kansallista kulttuuriperintöä, nyt jo useamman vuoden ajan on vuosittain vietetty omaa ruokalajille omistettua juhlapäivää heinäkuussa.

Cevichessä kala kypsennetään limellä tai jonkin muun sitrushedelmän hapolla. Happo muuttaa kalan proteiinirakennetta samoin kuin kypsentäminen, siitä tulee vaaleaa ja kiinteää. Tarkkaan ottaen kala ei kuitenkaan kypsy, vaan on edelleen raaka. Siksi ceviche kannattaa valmistaa vain todella tuoreesta kalasta. Vanhan uskomuksen mukaan cevicheä ei pitäisi syödä enää lounasajan jälkeen. Kala ei ole enää illalla riittävän tuoretta.

Jos ei itse kalasta, niin tuoretta ei kalatiskiltä pyydystä, eikä onneksi tarvitsekaan. Kun valitset kalaa, valitse kuitenkin tuorein mitä tarjolla on. Ja jos riittävän tuoretta ei ole tarjolla, valmista jotain muuta. Oma suosikkini syntyy kuhasta tai lohesta – tai niiden sekoituksesta. Merikalasta cevichen voi valmistaa ilman pakastamista, järvikala pitää pakastaa vähintään vuorokaudeksi, jotta mahdolliset loiset häviävät.

Lopun herkullisuudesta määrittää liemi. Useimmiten sen pohjalla on limeä, olen lukenut nyrkkisäännön 1:1 kalan ja limen suhdeluuvusta, mutta itse puristan limeä sen verran, että se peittää kalan. Ceviche on ronskin kokin ruokaa, määrät eivät ole niin justiinsa, eikä reseptiä oikeastaan edes tarvitse muutaman kerran jälkeen. Tein ensimmäisen cevicheni vastikään – taisin siinä ohimennen kirotakin uskon horjuessa, mutta oikeasti cevichen valmistaminen on todella helppoa.

Versioita on monia, ne eroavat hiukan maittain, alueittain ja kokeittain. Perulainen versio on yleensä hyvin pelkistettu, mutta monien muiden naapurimaiden mielestä perulainen versio luiskahtaa lähes tylsän puolelle. Tämä hedelmäinen ceviche ei ole pelkistyimmästä päästä. Olen kuitenkin ihastunut mangon makeuteen, joka on hyvä vastapaino liemen suolaisuudelle, chilisyydelle ja hapokkuudelle.

Älä unohda punasipulia, kuten minulle kuvauskerralla kävi. Se antaa hyvää särmää cevicheen. Jos jotain haluat raaka-aineista karsia, jätä pois avokado. Se tuo hyvää kermaisuutta, mutta maun kannalta sen rooli vähäisin. Olen valmistanut saman sekä valkosipulilla että ilman, pidän molemmista. Kuten huomaat ceviche on joustava ruokalaji – kunhan pidät mukana kalan, limen, suolan ja chilin, loppu on vapaasti muokattavissa.

Voit tarjota cevichen sellaisenaan tai vaikkapa meksikolaiseen tapaan nachojen kanssa.

Mango-avokadoceviche

alkupalana kolmelle

noin 200 g tuoretta vaaleaa kalaa tai lohta
suolaa
2-3 limettiä
1/2 avokado
1 pieni punainen chili
1/2 punasipuli
1/2 pienestä mangosta
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
(pieni valkosipulin kynsi raastettuna)

nippu tuoretta korianteria

1. Jos kala on järvikalaa, se pitää pakastaa vähintään vuorokaudeksi. Merestä kalastetun kalan voit käyttää ilman pakastamista.

2. Silppua chili, punasipuli ja korianteri, kuutioi avokado ja mango pienehköiksi kuutioiksi. Raasta inkivääri. Poista kalasta ruodot ja pilko se pienehköiksi kuutioiksi.

3. Levitä kuutiot lautaselle ja ripottele päälle suolaa, purista päälle limetin mehua sen verran, että kala peittyvät. Nosta jääkaappiin kypsymään noin 1o minuutiksi. Kääntele välillä, että kala kypsyy tasaisesti. Kaikkien palojen ei tarvitse olla läpeensä kypsiä.

4. Sekoita joukkoon loput aineet tuoretta korianteria lukuunottamatta. Maista suola ja lisää tarvittaessa. Anna maustua kylmässä vielä viitisen minuuttia. Sekoita joukkoon tuore korianteri ja tarjoa esimerkiksi nachojen kanssa alkuruokana.

*****

Ceviche, a national icon and a staple of the Peruvian kitchen, has been officially declared a part of national heritage in Peru. Once a year it is further honored by celebrating National Ceviche Day in July. Ceviche is however not strictly Peruvian, but served through-out the Latin America varying slightly from a country and region to another.

It is however built on common ground: Raw fish marinated in a citrus juice. The acid in citrus juice denatures the proteins of fish the same way cooking would  as well. That said it is still not cooked, but the fish remains raw. So only truly fresh fish should be used for ceviche. Note also that a fish caught from a lake needs to be frozen  for 24 hours to kill the possible parasites. 

Peruvians have honed their ceviche to perfection by keeping it very plain – dull might some of their neighbors even claim. Thus this version would flunk in the test of authenticity in Peru – intolerable amount of fruits, but I am mildly obsessed to the combination of sweet mangos, tangy lime, salty fish and warming chili.

Piknik purkissa!

Kevään ensimmäisessä piknikmenussa kaikki on purkissa. Niin suolaiset kuin makeatkin. Rinnalle oikein hyvä leipä. Edes erillisiä astoita ei tarvita, kun kakun voi lusikoida suoraan purkista. 

piknik-purkissa

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Crème Bonjourin kanssa. Tein heidän tuotteistaan kesäisen piknikmenun – vaikka kesä vielä hiukan antaakin odottaa itseään.  Etelässä piknikkausi alkaa perinteisesti vapusta – eikä siihen ole enää montaa viikkoa. Tulisikohan kesä nopeammin, jos sen lavastaa? Rakensin pihalle kesäisen tunnelman, ehkä se auttaa.

Kevät on koetellut tänä vuonna tavallista enemmän. Ensin lupaus tulevasta keväästä ja sitten päälle takatalvi. Mutta nyt aurinkoa, vihdoin! En välittänyt kovista varjoista kuvissa, en vähän vilakasta tuulesta. Ulos oli päästävä, kun saimme nauttia ensimmäisestä aurinkoisesta lauantaista miesmuistiin. Pihalle, pihalle. Hetkeksi omenapuun alle. Jos tarkasti katsoo, jossain jo vihertääkin, myös pihamme vallanneen sammalvuoteen ulkopuolella. Ensimmäiset sinivuokot ja krookukset kukkivat jo. Vaikka tulihan se takatalvi taas – ulkona sataa jalkarättejä juuri nyt. Rankaisuna liiasta optimismista.

Piknikin suolaiseen purkkiin ladoin hyvään oliiviöljyyn marinoitumaan kerroksittain tuorejuusto-fetapalloja ja paahdettuja kasviksia. Kesäkurpitsaa, paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Juustopallo on pehmeän levitettävä. Se sipaistaan leivälle ja päälle nostellaan kasviksia. Melkein kuin ateria yhdestä purkista.

Crème Bonjourin tuorejuustoista valitsin juustopalloihin yhden suosikeistani, kreikkalaisen valkosipulin. Halusin palloihin tuhdisti valkosipulia, joten lisäsin vielä yhden kynnen. Puolet pallosta on maustamatonta fetaa, jolle tuore valkosipuli antaa sopivasti potkua.

marinoidut juustopallot

Useampikin purkillinen tätä herkkua on muutoin edullista valmistaa, mutta hyvään oliiviöljyyn kannattaa vähän panostaa. Mitä sitten on hyvä oliiviöljy?, kysyi kälyni. Se on juuri sellaista, mistä itse pidät. Mikä maistuu suussa hyvältä sellaisenaan, maistuu hyvältä myös tässä purkissa. Jos emmit hyllyllä, pidä ainakin huoli, että valitset neitsytoliiviöljyä. Kalleintakaan ei kannata valita – tähän ruokaa lutrataan öljyä urakalla ja aika suuri osa jää siitä purkin pohjalle.

Joka kesä meillä on joku vierasruoka, jota tarjotaan monille vieraille kesän mittaan. Viime vuonna se oli salaatti halloumista ja paahdetuista varhaisperunoista, sitä edeltävänä kesänä avokado-porkkanasalaatti ja tabbouleh. Tässä purkissa oli kaikki ainekset tämän kesän vierasvaraksi, viimeisiä juustopalloja ja kasviksia jaettiin kristillisellä tasajaolla maistiaissa.

Makea purkki on limejuustokakku purkitettuna. Purkkiversiossa on parikin etua perinteiseen kakkuun nähden. Ensinnäkin siihen ei tarvita ollenkaan liivatetta, joten rakenne säilyy varmasti ilmavana ja kuohkeana. Toiseksi sen valmistaminen ei ole samalla tavalla aikakriittistä kuin liivatteen kanssa pelatessa. Voit toki valmistaa sen hyvissä ajoin, mutta se ei ole välttämätöntä, koska kakun hyytymistä ei tarvitse odotella. Ohjeen sokerimäärä on liukuva – minusta limen happamuus on ihanaa ja siksi laitan sokeria vain puolisen desiä. Jos ruokaseurasi on makeaan taipuvainen, 3/4 desilitraa sokeria taitaa olla tarpeen.

limejuustokakku purkissa
Voit koristella purkit melkein millä tahansa kauden marjoista tai hedelmistä, valitse mansikan sijaan vaikka mustikka tai mango kanssa. Tiedän – ihan vielä ei ole mansikkasesonki, mutta espanjalaiset syvänpunaiset marjat yllättivät minut positiivisesti. Niissä oli kunnon mansikkainen maku.

Purkit kylmälaukkuun ja piknikille! Koska molemmissa purkeissa on käytetty maitotuotteita, jotka pilaantuvat herkästi, nämä piknikherkut kannattaa pakata kylmälaukkuun ja säilyttää jääkaapissa ennen pakkaamista.

Tuorejuusto-fetapallot ja paahdetut kasvikset yrttiöljyssä

3 purkillista (á 3 desilitraa), kolmelle-kuudelle riippuen kuinka paljon sinulla muuta tarjolla

100 g Crème Bonjour -tuorejuustoa, Kreikkalainen valkosipuli
100 g vahvaa fetaa
1 valkosipulin kynsi
1 oksa rosmariinia
muutama oksa timjamia
ripaus kuivattuja chilihiutaleita
mustapippuria

2 keskikokoista paprikaa
noin 10 kirsikkatomaattia
1/2 kesäkurpitsa
3 oksaa rosmariinia
nippu timjamin oksia
3 valkosipulin kynttä
yhden sitruunan kuori

vajaa pullo oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa

lisäksi hyvää leipää

1. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se kuumenee.

2. Halkaise paprikat kahteen osaan, poista siemenet, valkoiset osat ja kanta. Nosta paprikat kuoripuoli ylöspäin uunipellille ja paahda kuumassa uunissa ylätasolla, kunnes kuori on mustunut ja kupruilee.

3. Nosta paprikat tiiviiseen pussiin ja sulje pussi tiukasti. Pussiin muodostuva höyry auttaa irrottamaan kuoren. Anna jäähtyä pussissa kädenlämpöiseksi.

4. Viipaloi kesäkurpitsa noin puolen sentin siivuiksi. Sivele palat molemminpuolin oliiviöljyllä ja paista kuumalla parilapannulla grilliraidat kesäkurpitsoihin. Älä kypsennä niitä, vaan jätä napakaksi. Nosta jäähtymään.

5. Silppua yksi valkosipulin kynsi mahdollisimman hienoksi silpuksi. Hienonna purkissa feta haarukalla ja sekoita se tuorejuuston kanssa tasaiseksi tahnaksi. Sekoita joukkoon yrtit ja valkosipuli. Pyöritä tahna pienehköiksi palloiksi (noin 12 juustopalloa). Nosta jääkaappiin odottamaan.

6. Poista paprikoista kuoret ja leikkaa ne reiluiksi paloiksi.

7. Kokoa purkit, nostele jokaiseen purkkiin melko tiiviisti kerroksittain kasviksia ja juustopalloja. Laita kuhunkin purkkiin reilu siivu sitruunankuorta, 1 oksa rosmariinia, muutama oksa timjamia ja kevyesti rikottu valkosipulin kynsi. Sitruunan kuoresta saat hyvän siivun vaikkapa kuorimaveitsellä. Vältä leikkaamasta mukaan valkoista osaa. Rouhi kevyesti mustapippuria purkkeihin.

8. Laita jokaiseen purkkiin ruokalusikallinen valkoviinietikkaa ja täytä oliiviöljyllä. Kääntele kevyesti ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi.

9. Tarjoa hyvän leivän kanssa. Juustopallo levitetään leivän päälle ja juuston päälle nostellaan marinoituja kasviksia.

10. Purkki säilyy muutaman päivän jääkaapissa.

 

Limejuustokakku purkissa

neljä noin 2 desilitran purkillista

Pohja

50 g digestivekeksejä tai kaurakeksejä
25 g voita
lusikankärjellinen inkivääriä

Täyte

1 1/2 dl kuohukermaa
200 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 limen mehu ja kuori raastettuna
lusikankärjellinen 100 % vaniljajauhetta tai 1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 – 3/4 dl sokeria

lisäksi marjoja tai hedelmiä

1. Hienonna keksit pieneksi muruksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimen myllyssä. Lisää pehmeä voi ja aja tasaiseksi.

2. Painele pohjataikina purkkien pohjalle mahdollisimman ohueksi kerrokseksi ja nosta jääkaappiin odottamaan.

3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Raasta seokseen limen kuori ja purista mehu. Maista makeus ja lisää tarvittaessa sokeria.

4. Levitä seos varovaisesti purkkeihin ja painele se tiiviisti pohjan päälle. Pyyhi reunat puhtaaksi kevyesti kostutetulla paperilla. Nosta kylmään.

5. Koristele marjoilla tai hedelmillä, ennen kuin pakkaat purkit mukaan.

 

******

This spring has been uncommonly sneaky. First a promise of spring, a lovely sunny day and just when you start to believe that the summer is just around the corner, you get a penalty for an overoptimism – the recurring wintry weather. So on the first sunshiny and warm Saturday in (my) living memory I kind of staged the summer. Packed a picnic in jars and sat for a (little) while under our apple tree spotting signs of spring. Crocuses and hepaticas. It is coming — the summer – I am not losing my faith – quite yet. 

Two sorts of cheesy jars. One reinvention of a wheel, lime cheesecake in a jar. The other one, a salty bite, marinated roasted vegetables and soft cream cheese balls spread on an artisan bread,  got me from the first bite. The last chunks of veggies and cheese balls needed to be divided one by one, both of us wanted a share alike. 

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Crème Bonjourin kanssa.