Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Author Archives: Jonna / Suolaa&hunajaa

Bataatin toinen tilaisuus – kasviskorma

Bataatti on mielestäni aina ollut jokseenkin turha juures. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se myöskään herätä suuria mielitekoja. Anopin keittämä taivaallinen bataattikeitto sai minut kuitenkin antamaan ylenkatsomalleni bataatille toisen tilaisuuden.

Kasviskorma

 

Kasvisruokarepertuaarini on melko säälittävä ja rajoittuu lähinnä muutamaan versioon erilaisista kasviskeitoista. Laajentaakseni valikoimaa jätin anopin kasviskeiton tällä kertaa rauhaan ja valitsin sen sijaan aikoinaan Annasta talteenottamani kasviskorman. Kormassa bataatti saa oikein hyvää kiriapua mausteista, joten ainakin lähtökohtien pitäisi olla kunnossa.

Näin arkena oikaisin ja käytin valmista currytahnaa. Muokkasin alkuperäistä ohjetta sen verran, että lisäsin tuoretta inkivääriä ja porkkanaa, koska pelkäsin pelkän bataatti-kukkakaaliyhdistelmän käyvän puuduttavaksi loppua kohden.

Miten sitten kävi bataatin? Jo kun aloin keitellä kormaa, perheen herrahenkilö totesi: “Kylläpä täällä tuoksuu hyvälle”. Korman kastike oli erinomainen, jogurtti ja kookoskerma pehmensivät hyvin toisiaan. Aion kokeilla samaa soossia myös esimerkiksi broilerin kanssa, mutta toimi myös näin kasvisversiona. Ja kyllä, bataatti pääsee meidän perheen ostoslistalle, sen makeus sopi tähän ruokalajiin todella hyvin. Ehkä uskaltaudun vielä joskus keittämään myös anopin bataattikeiton.

Kasviskorma

4 annosta

2 rkl öljyä
1 sipuli
1 pieni kukkakaali
1 bataatti
3 porkkanaa
1-2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl mietoa intialaista currytahnaa (käytin Rajahia)
2 dl vettä
kasvisliemikuutio tai kasvisfondia
100 g kookoskermaa
1 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)
tilkka sitruunamehua
2 tl hunajaa
suolaa, pippuria
20 g paahdettuja mantelilastuja
tuoretta korianteria

1. Silppua sipuli, kuutioi juurekset ja paloittele kukkakaali. Kuullota sipulia, kukkakaalia ja juureksia öljyssä.

2. Lisää currytahna ja inkivääri. Kuumenna.

3. Lisää kasvisliemi ja kookoskerma. Hauduta hiljalleen noin 10 minuuttia.

4. Lisää sitruunamehu, jogurtti ja mausteet. Kuumenna.

5. Ripottele pinnalle paahdettuja mantelilastuja ja halutessasi korianteria. Tarjoa esimerkiksi basmatiriisin kera.

Synnittömästi hyvää

Ruokakerhossa oli tällä kertaa teemana kevyt keittiö – emäntä oli aloittanut ryhtiliikkeen. Minulle oli langennut jälkiruokavuoro, eikä teeman vuoksi siis lupaa tehdä mitään syntisen hyvää.

Meillä neljällä serkuksella ja yhdellä sukuunnaidulla on jo vuosia ollut ruokakerho, jossa ajatuksena on kokata jotain sellaista, mitä ei ole koskaan kokeillut. Yksi tuo alkuruoan, emännän vastuulla on pääruoka ja kolmas tekee jälkiruoan. Kahden muun tehtävänä on valita viinit. Emäntä päättää teeman, mutta itse menu on yllätys kaikille siihen saakka, kunnes annokset kannetaan pöytään.

Tässä tämänkertainen menu – ja erinomaisia itävaltalaisia viinejä – kaikille kesän jälkeen keventäville:


Ruisnappeja savukala- ja riimihärkä-piparjuuritahnoilla
viini Steininger Riesling, Niederösterreich, Itävalta


Kanaa korsikalaisittain ja kreikkalaiset munakoiso-vuohenjuustorullat
viini Rabl Blauer Zweigelt Vinum Optimum, Itävalta


Mango-limesorbetti
viini Kracher Beerenauslese Cuvée, Burgenland, Itävalta

Omaksi suosikikseni nousivat tällä kertaa munakoisorullat. En ole normaalisti suurensuuri vuohenjuuston ystävä, mutta tässä kombossa munakoison ja tomaatin kanssa se toimi loistavasti. Munakoisorullat eivät taida täyttää Painonvartijoiden näkemystä kevyestä, mutta sehän on lopettanut toimintansa. Minä uskon mieluummin niitä terveysväittämiä, joiden mukaan oliiviöljy on ihmiselle hyvästä.

Jälkiruoka sai inspiraationsa  Annassa olleesta omena-minttusorbettiohjeesta ja häälahjaksi saadusta jäätelökoneesta, joka oli odottanut jo muutaman kuukauden sopivaa jätskihetkeä. Valitettavasti aloitin sorbetin tekemisen noin vuorokautta liian myöhään, enkä ennättänyt jäädyttää koneen jäähdytintä. Oli siis etsittävä uusi resepti (sovelsin määrissä Pirkan ruokaohjeista löytämääni reseptiä), jonka voi valmistaa ilman jäätelökonetta. Mintusta en halunnut luopua, mutta omena vaihtui mangoon ja limeen. Ilman konettakin sorbetista tuli raikas, mutta jäätelökoneen kautta siitä varmasti syntyisi rakenteeltaan parempi – eikä se myöskään olisi haitannut, että valmistamisen olisi ajoittanut niin, että sorbetti ehtii jäätyä kunnolla. Koneella tai ilman teemalle uskollisena annoksessa on vain noin sata kaloria. Teen toisenkin kerran.

Tässä vielä kaikki reseptit kevyeen kokkaukseen:

Riimihärkä-piparjuuritahna

100 g riimihärkää
250 g piparjuurella maustettua tuorejuustoa (kevyt)

Silppua riimihärkä pieniksi paloiksi ja sekoita tuorejuustoon.

 

Kevyt savukalatahna

(iso annos)

 250 g  savukalaa (tällä kertaa tahnassa oli savusiikaa, mutta voimakkaammanmakuinen kala saattaisi sopia paremmin)
2 perunaa
2 keltasipulia
10 cm pala purjosipulia
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tomaattipyreetä
2-3 dl maitoa
1/2-1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

1. Pilko kuoritus perunat ja sipulit n. 1×1 cm:n paloiksi. Paloittele purjo. Kuullota kasvikset, valkosipuli sekä pyree öljyssä.

2. Lisää kala, maito, suola ja mustapippuria. Kypsennä ilman kantta n. 20 minuuttia (kunnes perunat ovat kypsiä).

3. Soseuta tahna. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

 

Kanaa korsikalaisittain (ohje Stockmann)

1 ranskalainen maalaiskana (n.1,4kg) tai 2-4 kevätkukonpoikaa tai 4 maissikananrintaa
2 sitruunaa
2 isoa oksaa tuoretta rosmariinia
10 valkosipulinkynttä
4 laakerinlehteä
suolaa
pippuria
1prk kivettömiä mustia oliiveja
2dl valkoviiniä
0,5dl neitsytoliiviöljyä

1. Jos sinulla on kokonainen kana, voit paloitella sen kuuteen osaan. Ruskista kana nopeasti pannulla.

2. Raasta sitruunoista kuori ja leikkaa puolikkaiksi. Survo 10 rosmariininlehteä, kuoritut valkosipulit ja murennetut laakerinlehdet suolan kera morttelissa. Sekoita sitruunaraaste joukkoon ja hiero mausteseos kanan pintaan. Laita kana uunivuokaan, lisää oliivit ja loput rosmariinin oksat (voi laittaa reilumminkin), purista sitruunamehu joukkoon ja kaada öljy ja viini vuokaan.

3. Nosta kana uuniin 170 asteeseen, valele tarvittaessa nesteellä. Kypsymisajat: kokonainen kana 2,5-3h, kevätkukonpoika 1h 15min ja maissikananrinta 45min.

 

Kreikkalaiset munakoisorullat (ohje Stockmann)

3 isoa munakoisoa
350g chevreä
Välimeren yrttisekoitusta (oreganoa, rosmariinia, salviaa, laakeria, kirveliä..)
1dl vahvaa neitsytoliiviöljyä
parmesania raastettuna

Tomaattikastike

kirsikkatomaatteja
1prk Stockmann Delicatessa Puttanesca –kastiketta
1 dl vettä
pippuria
ripaus sokeria

1. Leikkaa munakoisot pituussuuntaan n.1cm paksuiksi viipaleiksi. Laita vuokaan ja ripottele suolaa kerroksien väliin, itketä puolisen tuntia. Kuivaa neste viipaleista talouspaperilla.

2. Grillaa viipaleet parilassa, käytä öljyä kohtuudella. Täytä vuohenjuustolla, mausta yrteillä ja rullaa munakoiso.

3. Kaada kastikeainekset uunivuokaan, asettele rullat päälle saumapuoli alaspäin. Mausta vastajauhetulla pippurilla ja ripauksella suolaa. Valuta reippaasti oliiviöljyä rullille ja viimeistele parmesanraasteella.

4. Paista 170-asteisessa uunissa noin 1 tunti.

 

Mango-limesorbetti

2          tuoretta mangoa
½ dl     sokeria (maista ja lisää tarvittaessa)
1,5 dl   limen mehua (n. 3-4 limeä puristettuna)
1          munanvalkuainen
            tuoretta minttua (kourallinen)

1. Leikkaa hedelmä pitkittäin kolmeen osaan kiven molemmin puolin. Ruuduta hedelmäliha kuoressaan ja irrota hedelmäkuutiot kuorta myöten. Laita hedelmäpalat peitettynä laakealle vadille pakastimeen pariksi kolmeksi tunniksi.

2. Ota jäätyneet hedelmäpalat pakastimesta ja jauha hienoksi monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon limenmehu, sokeri ja valkuainen sekä kourallinen minttua. Vatkaa kuohkeaksi.

3. Pane vuokaan pakastimeen odottamaan tarjoilua. Ota jäinen sorbetti huoneenlämpöön vähän ennen tarjoilua.

Lusikka sopassa – chorizokeitto

Chorizokeitto
Jatkuva sade on tänä vuonna koetellut jopa minun kaltaistani syksyihmistä. Syysmyrsky on kuitenkin mitä paras sää keittää lämmin soppa. Syksyllä nyt vaan alkaa sopattaa.

Espanjalainen chorizokeitto

 

Vaihto-opiskelijavuotena minusta tuli vannoutunut gulassikeiton ystävä. Pikkupakkanen ja mausteinen gulassikeitto hyvässä seurassa luistelun jälkeen on lämmittävä muisto Wienistä.

Vielä ei kuitenkaan ole gulassin aika ja halusin löytää helpon, nopean maukkaan tomaattipohjaisen keiton, joka on helppo keittää arki-iltana. Päädyin kokeilemaan vuosia sitten Annasta poimimaani espanjalaisen makkarakeiton reseptiä. Tomaatilla ja kunnon makkaralla ei voi mennä pahasti pieleen. Eikä mennytkään. Rajallisten kuvaustaitojeni vuoksi kuva ei tee kunniaa keitolle, mutta maultaan mausteinen keitos nousee suosikkikeittojeni listalle.

Tähän aikaan vuodesta olisi synti käyttää pelkästään purkkitomaatteja, joten tuunasin vähän reseptiä ja lisäsin joukkoon myös kypsiä tuoreita tomaatteja. Ohjeen mukaan annos oli kahdelle, mutta ainakin meillä tätä lämmitetään vielä huomennakin.

Espanjalainen chorizokeitto

2-3 annosta

150-200 g chorizoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl tomaattipyreetä
2 kypsää tomaattia
pari hyppysellistä chilirouhetta
1 rkl öljyä
4 dl vettä
1 lihaliemikuutio (tai fondia)
1 tlk säilykeluomutomaatteja
3 dl säilykepapuja
1 rkl balsamicoa (itse lorautin reilun puoleisesti)
silputtua persiljaa

1. Kalttaa tuoreet tomaatit, poista siemenet ja paloittele tomaatinliha. Leikkaa makkara hyvin pieniksi kuutioiksi ja silppua sipulit.

2. Kuullota makkaroita ja sipuleita öljytilkassa hetki, lisää pyree ja chilirouhe. Kuumenna hetki. Lisää joukkoon tuore tomaatti ja hauduta hetki.

3. Lisää joukkoon säilötty tomaatti, lihaliemikuutio (tai fondi) ja vesi. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi pavut ja balsamico, mausta suolalla ja pippurilla ja kuumenna kiehuvaksi. Silppua pinnalle reilusti persiljaa.