Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Paista, älä keitä! – broileripata

Paraskaan resepti ei pelasta, jos ei osaa ruoanlaiton perusasioita kuten paistamista. Kuuma pannu ja maltti. Niillä pääsee jo pitkälle. Myös kermainen broileripata saa makua kunnon paistopinnasta ja mausteisesta liemestä.broileripataKun pyrkii välttämään palamista, päätyy helposti keittämään lihan siitä valuvassa nesteessä ja pilaamaan hyvänkin raaka-aineen. Peruskotikokin tavoin välttelin pitkään ruoan polttamista. Siksi paistoin liian alhaisessa lämpötilassa, liian paljon kerrallaan, enkä malttanut olla kurkkimatta, mitä paistopinnalle kuuluu. Paistaminen tarvitsee riittävästi hönkää, kuumuutta kestävän pannun ja malttia.

Kenties tärkein oppini ruoanlaiton ihmeellisessä maailmassa onkin ollut paistamisen opettelu. Hyvä ruoka ei vaadi ihmeellistä kikkailua tai valtavaa arsenaalia välineitä, mutta paistamaan kannattaa opetella. Sen verran kannattaa mtös välineurheilla, että hankkii kuumuutta kestävän pannun kuten valurauta- tai hiiliteräspannun. Kumpikin hyvin hoidettuna ikuisia pelejä, eivätkä edes kovin kalliita. Kuvan valurautapannu on ostettu poistokorista seitsemällä eurolla.

Näin paistat:

Kuumenna pannu riittävän kuumaksi, ennen kuin laitat siihen kalaa tai lihaa.

Paista öljyllä, voi palaa kuumassa lämpötilassa. Lisää halutessasi nokare voita lopuksi ja valele ruokaa pannulle sulavalla voilla: Saat ruokaan makua ja väriä voista, mutta säästyt palaneen voin käryltä ja maulta.

Paista riittävän pienissä erissä, jotta kylmä raaka-aine ei jäähdytä pannua.

Anna raaka-aineen olla rauhassa pannulla kurkkimatta turhaan paistopintaa vähän väliä. Esimerkiksi kala on valmis, kun se irtoaa helposti pannulta. 

Älä silti polta. Ruoassa saa olla reilusti paistopintaa, mutta karstainen pinta maistuu vain ja ainoastaan palaneelle. 

Paistopinta on se, josta ruoka saa makua ja rakennetta. Siksi tässäkin padassa paistetaan broileriin kunnon pinta ennen hauduttamista matalassa lämmössä. Hauduttamisen aikana rapea nahka valitettavasti pehmenee, mutta maku säilyy. Pataa ei hauduteta kokonaan nesteen alla,  vaan olennaisempaa on suhteellisen tiivis kansi, jolloin osan kypsentämisestä huolehtii padassa muodostuva höyry.

Hengästyttävän pitkä raaka-ainelista sisältää pääosin asioita, joita löytyy todennäköisesti maustekaapistasi. Kermainen ja mausteinen broileripata nimittäin syntyi puolivahingossa, kun kaappiin oli jäänyt pyörimään kakun leipomisesta ylijäänyt kermapurkin jämä.

Kermainen ja mausteinen broileripata

neljälle

4-6 reilua maustamattomia tai suolattuja broilerin paistileikettä (800 g – 1 kg luullisia paistileikkeitä)
suolaa (jos paistileikkeet eivät ole suolattuja)
noin 1 dl vehnäjauhoja

öljyä paistamiseen

1 iso sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
2 tl jeeraa
1 tl korianteria
2 tl curryjauhetta
ripaus chilihiutaleita
1 1/2 dl valkoviiniä
noin 1 dl vettä 
1 1/2-2 dl kuohukermaa
1 kanaliemikuutio
noin 1-2 tl sitruunankuorta raastettuna

ripaus sokeria tai loraus hunajaa
mustapippuria myllystä
suolaa
reilu kourallinen lehtipersiljaa silputtuna

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuivaa broilerin paistileikkeet huolellisesti ja mausta ne mustapippurilla ja suolalla, jos ne eivät ole valmiiksi suolattuja. Kaada lautaselle vehnäjauhot ja pyörittele paistileikkeet huolellisesti vehnäjauhoissa. Ravista leikkeitä kevyesti, jotta ylimääräinen jauho irtoaa.

Kuumenna öljyä kuumuutta kestävällä pannulla, kuumenna pannu kunnolla kuumaksi ja paista paistileikkeet pienissä erissä molemmin puolin kullanruskeaksi. Nosta sivuun odottamaan.

Pyyhi pannulta ylimääräinen paistamisesta tullut karsta pois, mutta älä pese. Anna pannun jäähtyä hetki, jotta sipulit eivät ruskistu. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipuleita ja valkosipulia miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää pannulle kaikki kuivat mausteet ja jatka kuullottamista, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua. Muutama minuutti riittää.

Kaada pannulle ensin valkoviini, vesi ja kerma. Lisää sitruunankuori, sokeri  tai hunaja ja kanaliemikuutio. Sekoita kunnolla ja nosta sen jälkeen pannuun takaisin broilerin paistileikkeet. Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpötilaa ja laita pannun päälle tiivis kansi. Hauduta kannen alla vähintään puolisen tuntia. Lisää tarvittaessa vettä padan hautuessa, paistileikkeiden ei tarvitse olla kokonaan nesteen peitossa, kunhan kansi on suhteellisen tiivis.

Tarkista, että paistileikkeet ovat kunnolla kypsiä. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mausteita. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa lisää suolaa. Silppua joukkoon reilusti tuoretta lehtipersiljaa juuri ennen tarjoilua. Tarjoa kasvisten ja quinoa-täysjyväriisisekoituksen tai  basmatiriisin kanssa.

SaveSave

SaveSaveSaveSave

SaveSave

SaveSave

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation