Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Pikainen arjen pelastus – Bataatti-papusalaatti

Bataatti ja mausteiset pavut. En jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen kuitannut niillä lounaan viimeisen vuoden aikana. Useimmiten paahdan bataatin rauhassa makeaksi uunissa, mutta tämä on nopeampi tapa jalostaa samat ainekset ruokaisaksi salaatiksi. Bataatti-papusalaatti on parinkymmenen minuutin homma siitä hetkestä, kun otan veitsen käteen. 

Salaatti lähti alunperin liikkeelle Jonna Vormalan hienon Jäävuoren huippu -salaattikirjan lämpimästä bataatti-papusalaatista, jonka Jonna puolestaan on jalostanut kertomansa mukaan omaan suuhun sopivaksi toisen ison kauppaketjun asiakaslehdestä. Näillä kolmella salaatilla ei ole enää juuri muuta yhteistä kuin bataatit ja pavut. Talven myötä tippuivat pois tomaatit ja pavut alkoivat saada pintaansa mausteita. Tee sinä sama, poimi tästä ohjeesta se, mikä miellyttää ja muokkaa muuten omaan suuhun sopivaksi.

Oma versioni ei ole niin justiinsa. Hurautan sen kasaan aika vapaalla kädellä, välillä hapoksi menee sitruunaa tai limeä papuihin, välillä balsamicoa bataatteihin. Mausteöljyyn voit huoletta lisätä mausteita ohjetta enemmän, mutta lisää silloin myös öljyä, jotta öljystä ei tule liian tahnamaista. Jos kaipaat enemmän potkua papuihin, lisää niihin muutama tippa chilikastiketta tai hippusellinen chilirouhetta. Muutoin olen salaatin ainesosien suhteen aika joviaali, mutta arkenakaan en tingi kahdesta: tuoreesta korianterista ja kunnon fetasta.

Lämmin bataatti-papusalaatti

kolmelle (-neljälle lisukkeena)

1 bataatti
1/2 dl öljyä +  paistamiseen
noin 1 prk (285 g) mustapapuja tai kidneypapuja
noin 2 tl jeeraa
noin 1 tl korianteria
noin 1 tl savupaprikaa
(muutama tippa srirachaa, jotain muuta chilikastiketta tai chilirouhetta)
limen tai sitruunan mehua (tai balsamicoa bataatteihin)

reilu kourallinen tuoretta pinaattia tai rucolaa
1 punainen chili
pieni punasipuli
noin 100 g kreikkalaista fetaa
suolaa

mustapippuria
reilusti tuoretta korianteria

1. Kuutioi bataatti.

2. Kuumenna reilu loraus öljyä pannulla, lisää pannulle bataattikuutiot ja paista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes bataatit ovat saaneet hiukan väriä ja kypsyneet. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

3. Bataattien kypsyessä mittaa esimerkiksi juomalasiin noin 1/2 dl öljyä, sekoita joukkoon jeera, korianteri ja savupaprika (sekä halutessasi chilirouhe). Huuhtele ja valuta pavut. Leikkaa punainen chili renkaiksi tai silppua se, siivuta punasipuli ohuiksi siivuiksi, silppua tuore korianteri.

4. Siirrä kypsät bataatit salaattikulhoon. Kaada pannulle mausteöljy, kuumenna hetki ja lisää pavut. Pyöritä pavut mausteöljyssä ja kuumenna. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla ja purista joukkoon limen- tai sitruunanmehua.

5. Kaada salaattikulhoon bataattien joukkoon pavut, chilisiivut, punasipuli ja korianteri. Sekoita, lorauta joukkoon hiukan öljyä, jos salaatti vaikuttaa kuivalta. Sekoita joukkoon vielä tuoretta pinaattia tai rucolaa ja murustele reilusti fetaa.

6. Tarjoa mieluiten lämpimänä tai haaleana.

13 kommenttia “Pikainen arjen pelastus – Bataatti-papusalaatti

  1. Uu, kuulostaa hyvältä! Bataatti kaipaa ainakin mun mielestä ihan reilusti maustamista (kuten tässä), ja hyvin maustettuna se onkin ihan älyttömän hyvää.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2017 at 19:42 sanoi:

      Samaa mieltä, ja lisäksi sen makeus kaipaa jotain suolaista. Bataatti ja feta on minusta todella koukuttava yhdistelmä. Vuosiin en juuri välittänyt bataatista, mutta viimeisen vuoden aikana olen hurahtanut siihen ihan huolella.

  2. Sari - Campasimpukka on 07.05.2017 at 20:58 sanoi:

    Tätä pitää kokeilla. Bataatti ja pavut, ne vaan on niin kaverit!

  3. Näyttääpä hyvältä. Bataatti kuuluu meillä näihin kausittaisiin raaka-aineisiin, välillä syödään melkein päivittäin ja sitten taas hetken päästä ei syödä ollenkaan. Pysyy mielenkiinto yllä. Meilläkin ovat salaatit olleet aika ruokaisia ja on niin ihanaa kun kesä tulee ja saa taas laittaa mehukkaita tomaatteja salaattiin ja muutenkin hieman keventää ja raikastaa salaatteja. Sitä odotellessa saa vielä nauttia tällaisista herkullisista “lämpimistä” salaateista. Ihanaa muuten, että olet palannut blogin pariin 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2017 at 22:03 sanoi:

      Minä olen huomannut, että olen melkein kaikessa kausisyöjä. Innostun jostain jutusta niin, että sitä on sitten vähän väliä, sitten tarvitsee tauon. Heti kun tomaatit ovat kunnollisia meillä todennäköisesti aletaan taas elää tomaatti-mozzarellasalaatilla.

      Kiitos, on ollut aika ihanaa palata blogin pariin 🙂 Tauko teki hyvää. Ja erityisen ihanaa on olla taas takaisin köökissä. Sekin on ollut vähän pakkopullaa viime aikoina.

  4. Ravintola Rullassa yksi lisukesalaatti on tehty bataatista ja kikherneistä. Suhtaudun usein epäilevästi lähes kaikkeen bataatista tehtyyn, mutta tuo kombo cashew-pähkinöiden kanssa toimii. Saatan uskaltautua siksi kokeilemaan tätäkin 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.05.2017 at 21:38 sanoi:

      Keskimäärin minäkin olen suhtautunut aina aika epäilevästi bataattiin. Ennen tätä vuotta olin kai ostanut sitä kahdesti, mutta kun paahdoin sitä pari kertaa uunissa paremman puutteessa ja yhdistin papuihin, fetaan ja korianteriin, jotenkin vaan hurahdin. Tähän asti se on ollut minusta yksi vihannesosaston turhimpia kasviksia.

  5. Hanna on 10.05.2017 at 21:47 sanoi:

    Olen kaivannut sinua! Tosi kiva että olet takaisin noiden pohdintojen jälkeen.
    Tämä resepti iskee täysillä ja mikä parasta – just tänään mietin mitä tehdä vihanneslaatikossa lymyileville bataateille. Lapsi saa muusinsa ja me aikuiset tätä. Kiitos!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.05.2017 at 9:00 sanoi:

      Ihana kuulla Hanna, näistä kaikista kommenteista tulee kyllä lämmin fiilis. Mitään tällaista en olisi osannut edes kuvitella. Toivottavasti vihanneslaatikon bataatit pääsivät salaattiin ja tykkäsitte.

  6. Pingback: ARKIRUOKAA JA EVÄSLAATIKOITA | yes dear

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation