Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kulinaristinen jättipotti – Pop up – Kanslerin keittokirja ja steak tacot

On taas se aika vuodesta, että mediat alkavat listata suosikkejaan vuoden keittokirjoista. Yksi kirja on jäänyt listauksissa aivan liian vähälle huomiolle. Pop up – Kanslerin keittokirja saattaa olla ensimmäinen keittokirja, jonka todennäköisesti kokkaan melkein kannesta kanteen. 
steak tacot kanslerin keittokirja

Jos haluaa kokata keittokirjan kannesta kanteen, kuuluuko se tehdä alusta loppuun vai edetä satunnaisessa järjestyksessä? Kanslerin keittokirja (Kosmos) saattaa olla vuoden inspiroivin ruokakirja. Sen tekijä Jenni Tuominen on matkustanut maailmalla aistit avoimina ja kirjan ohjeilla voi valmistaa niin nykkikinkkiä, republican power helmet brunssin, fish and sipsejä kuin laksaa tai rameniakin. Kirja ei ole vielä edes ehtinyt kirjahyllyyni, se on jämähtänyt kovaan käyttöön keittiööni ja yöpöydälleni kuukausiksi. Tuomisen mies, Tuomas Vimma, kuvaa reilu kymmenen vuotta sitten tapahtunutta muuttoaan yhteistalouteen nykyisen vaimonsa kanssa kulinaristiseksi jättipotiksi ja suurinpiirtein samalta tuntuu lukijasta kirjan sivuja selatessa.

Tässä kirjassa ei valehdella, että ruoka aina syntyisi helposti. Päinvastoin: Välillä maku vaatii vaivaa. Virkistävää, että se sanotaan ääneen. Vaikkapa laksaan tarvitaan sivun verran ainesosia ja puoli elämää aikaa, enkä päätyne tässä elämäntilanteessa lähiaikoina venyttelemään käsin kiinalaisia nuudeleita, mutta mykistyn silkasta ihailusta sitä intohimoa kohtaan, mikä kirjan sivuilta ruokaa kohtaan välittyy. Silti kirjan ruoka ei ole tippaakaan tärkeilevää, vaan rentoa mutta autenttista ruokaa tehdään valtavalla palolla. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi toinen meistä opiskelee maailmankuulussa Cordon Bleu -kokkikoulussa ja toinen vähän harrastelee kotilieden äärellä.

Yleensä suhtaudun resepteihin enemmänkin ohjeellisesti. Kanslerin keittokirjasta kokatessa niitä haluaa seurata pilkulleen, niin pieteetillä ne on hiottu pienimpään yksityiskohtaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö reseptiikasta selviäisi. Osa vaatii reippaasti vaivannäköä, mutta monet ovat suhteellisen helppoja vähänkään enemmän kokanneelle. Osa valmistuu hetkessä, toiset tarvitsevat päiväkausia valmistuakseen. Esimerkiksi tähän postaukseen valikoituneet avokadotahna salsa aguacate, punakaalisalaatti juarez slaw ja tuoretomaateista valmistettava pico de gallo ovat simppeleitä toteuttaa. Todennäköisesti kirjasta innostuu kuitenkin hiukan kokeneempi ruokaharrastaja, se myös tarjoaa uutta enemmänkin kokanneelle.

Jos on reseptit hiottu viimeiseen saakka, sama koskee myös pienehkön, mm. Paperi T:n Post Alfasta tunnetun Kosmos-kustantamon julkaisemaa kirjaa. Kun tehdään, tehdään kunnolla. Hommiin yksi Suomen kolmesta parhaasta ruokakuvaajasta ja tekstit kirjailijan kynästä. Tuomisen kirjailijapuoliso Tuomas Vimma ja valokuvaajaa Elvi Rista tekevät oivaltavillaan teksteillään ja rouheilla ruokakuvillaan pesäeron keittokirjoja usein vaivaavaan Strömsö-tunnelmointiin, joka on alkanut toistaa itseään. Kirjan yksi nautinnollisimmista puolista onkin, että siitä puuttuu kaikki söpöstely. Ei puutarhalyhtyjä pimenevässä elokuun illassa, ei tunnelmointia kylmistä illoista, jotka vaativat pataruokaa. Jos et ole kiinnostunut pop up -ravintolan perustamisesta, hyppää yli muutama ensimmäinen sivu esipuheen jälkeen. Loppu on nautinnollista luettavaa kaikille vähänkään ruoasta kiinnostuneille. Nyt tiedän mm. yhden teorian siitä, miksi valtavassa määrässä elokuvia ja televisiosarjoja päähenkilöt syövät siivekkäistä pahvilaatikoista juuri kiinalaista noutoruokaa.
steak tacot

Steak tacot

kahdelle

noin 250 g naudan entrecoteeta (tai muuta naudanlihaa)
6-10 maissitortillaa (jos ostat tortillat kaupasta, valitse masa harina -jauhosta valmistettuja)

Lisäksi esimerkiksi (tee kaikki tai valitse muutama. Reseptit alla)

salsa de aguacatea
pico de galloa
juárez slawta
pikkelöityä punasipulia
fetajuustoa

1. Jos teet maissitortillat itse, aloita taikinasta ja valmista kastikkeet sillä aikaa, kun taikina vetäytyy.

2. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla ja grillaa tai paista juuri ennen tarjoamista puolikypsäksi. Nosta vetäytymään folioon noin 10 minuutiksi ja siivuta ohuiksi suikaleiksi.

3. Kata pöytään kaikki tahnat ja kastikkeet ja anna jokaisen koota omat taconsa. Kaikkia kastikkeita ei kannata sulloa saman tacon sisään.

4. Jos käytät valmiita maissitortilloja, lämmitä ne esimerkiksi mikrossa löyhästi suljetussa pakastepussissa pienissä erissä, tacot kuivuvat nopeasti.

Salsa de Aguacate

kahdelle

1 avokado
1 rkl limetin mehua
1/2 dl pikkelöityä jalapenoa (purkista)
1 tl sokeria
ripaus suolaa
tilkka (noin 1/2 rkl) jalapenojen lientä

1. Pilko jalapenot pieniksi kuutioiksi. Soseuta avokadojen hedelmäliha karkeaksi massaksi. Sekoita joukkoon limemehu, jalapenojen lientä, sokeri ja suola. Lisää jalapenot osissa ja maista välillä, niin saat itsellesi sopivan tulisuuden. Jos seos on liian paksua voit, ohenna tarvittaessa vedellä.

Pico de Gallo

kahdelle

2 kypsää tomaattia
1/2 pienehkö sipuli (voit käyttää myös salottisipulia)
1 punainen chili
1/2 limetin mehu
1/2 punttia korianteria
ripaus sokeria
ripaus suolaa
1/2 tl oliiviöljyä

1. Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Kuutioi tomaatti pieniksi kuutioiksi ja silppua sipuli, chili ja korianteri.

2. Sekoita kaikki ainekset. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa tai limeä. Hyvä pico de gallo on hapokas ja hiukan suolainen.

Juárez slaw

noin 2 dl punakaalia ohuena raasteena
1/2 vihreä chili
1/2 limetin mehu
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa
nippu korianteria

1. Raasta punakaali ohueksi raasteeksi esimerkiksi juustohöylällä.

2. Silppua chili hienoksi.

3. Purista limen mehu ja sekoita sen joukkoon hunaja ja suola.

4. Laita kulhoon kaali ja chili ja sekoita joukkoon kastike. Lisää korianteri pieneksi silputtuna juuri ennen tarjoilua.

Pikkelöity punasipuli

1 punasipuli
1/4 dl väkiviinaetikkaa
3/4 dl vettä
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl sinapinsiemeniä

1. Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi ja nosta ne kuumuutta kestävään astiaan.

2. Kiehauta etikka, vesi, sokeri, sinapinsiemenet ja suola.

3. Kaada punasipulien päälle ja anna jäähtyä. Jos et käytä punasipulia heti, nosta se tiiviissä astiassa jääkaappiin maustumaan liemessä.

 

Kirja on saatu lehdistökappaleena.

12 kommenttia “Kulinaristinen jättipotti – Pop up – Kanslerin keittokirja ja steak tacot

  1. Mä niin haluan tämän kirjan. Onneksi muistutit siitä uudelleen, koska olin jo vähän unohtanut. Joulupukki, joulupukkii…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.11.2016 at 21:27 sanoi:

      Olen aika saletti, että tämä on sinun kirjasi. Jaksat just sopivasti nähdä vaivaa ruoan eteen ja makumaailmassa on varmaan paljon, mistä tykkäät.

  2. Juu, mä kans! olen käynyt heidän pop upissa lounaalla kerran ja oli NIIIIN hyvää, Mielenkiinnolla olen myös seurannut seikkailuja Ranskassa 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.11.2016 at 21:29 sanoi:

      Onhan joulupukille kirjoitettu 🙂 Vasta nyt löysin Kanslerin Facebook-sivut ja mykistyin niistä luomuksista – ja loppukokeen arvosanoista. Ilmeisen lahjakas tyyppi tämä Kansleri. Ravintolaa odotellessa.

  3. Heii, tämä kirja on mennyt mulla täysin ohi! Pakko saada, kuulostaa just mulle mieleiseltä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.11.2016 at 8:41 sanoi:

      Hanki äkkiä käsiisi, on sen verran erinomainen (siis ainakin minun makuuni, kun tykkään juuri tuollaisesta rennosta ruoasta). Nyt en ole taas hetkeen ennättänyt kokata, mutta nautiskelin juuri lukemalla niitä tekstejä.

  4. Minulta on mennyt kyllä kans niin ohi tämä. Pakko lähteä luurastelemaan kaupoille. Vaikka yhtään uutta kirjaa ei tuonne hyllyyn mahdu. Já ai niin, mitäs me puhuttiin niistä ruokalehdistä silloin kerran… 😀

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.11.2016 at 15:14 sanoi:

      Minun pitikin laittaa sinulle todistusaineistoa, eka nippu on ulkona 😀
      Tälle kirjalle sinun kannattaa ehdottomasti raivata tilaa siellä hyllyssä. Vaikka sitten pari lehteä enemmän ulos.

  5. Tuomas Vimma on 23.11.2016 at 21:27 sanoi:

    Terkut Pariisista! Kiva lukea blogiasi sekä kommentteja. Kansleri & Vimma

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.11.2016 at 23:54 sanoi:

      Terkut ja onnittelut Pariisiin. Uskomatonta settiä loppukokeessa. Palaatkaa Suomeen ja pistäkää pystyyn ravintola. Odotamme jo vesi kielellä 🙂
      Kiitos vielä kirjasta, se on aivan huikea kaikin tavoin. Toivon, että se löytää tien vielä moneen kirjahyllyyn. Minulle se on tarjonnut valtavasti iloa ja makunautintoja.

  6. Kiitos tästä kirjoituksesta, minulta olisi mennyt kokonaan ohi sillä kirjan kannen perusteella en alkanut kirjaa edes selata (en ole perustamassa popuppia). Lainasin kirjan kirjastosta ja luin sen tänään yhdeltä istumalta läpi ja totesin että täytyy olla superkiltti että joulupukki toisi tämän kirjan (kun se on tuomassa toisenkin kirjan ja ehkä kolmannenkin).

    Jo ensimmäinen ohje (bagelit) sai minut päättämään että tämä kirja on saatava. Ja samalla tuli iso ikävä jenkkeihin. Totesin että minäkin voisin kokata lähes (viimeistä lukua lukuunottamatta) koko kirjan läpi. Alkaa tuntua siltä, että maailma on niin täynnä hyviä ohjeita ja reseptejä, ettei millään ehdi kaikkea kokeilla. Vielä kun joku tekisi riistakeittokirjan samalla antaumuksella, se puuttuu edelleenkin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.11.2016 at 23:13 sanoi:

      Pop up ei ole minunkaan juttuni, mutta onneksi törmäsin Jennin reseptiikkaan joskus Glorian Ruoka&Viinissä ja ymmärsin alkaa odottaa tätä kirjaa. Syöksyin heti kauppaan, kun kirja ilmestyi ja rakastuin. Niin ei käy liian usein enää keittokirjojen kanssa, koska maailma on niin täynnä hyviä, että niihin on jo vähän turtunut. Tämä säväytti. Mahtavaa, että sinäkin tykkäsit – ja että löysit kirjan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation