Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Vaihtelua lautaselle – Bataatticurry mifulla

Yhteistyössä Valio
Raejuustoa, oli ensimmäinen ajatukseni, kun avasin uuden Valio MiFU® -pakkauksen. Raejuustomainen uutuustuote onkin, mutta rakenteeltaan napakampi ja tarkoitettu kypsennettäväksi eli käytettäväksi lämpimissä ruuissa vaihteluna esimerkiksi punaiselle lihalle tai kanalle. Mieto ruokarae on parhaimmillaan ruoassa, jossa on reippaasti makua muuten. Siitä syntyy vaivatta vaikka arkinen vartin bataatticurry. 

bataatticurry-mifuJos pitäisi nimetä kesän ja syksyn kuumin puheenaihe ruokarintamalla, valinta olisi selvä: Kasvipohjaiset proteiinit. Niiden metsästyksestä tuli nyhtökauran pienten tuotantoerien takia kansanurheilua, sitten samaan kategoriaan tuli härkäpapupohjainen Härkis. Lihalle vaihtelua tarjoaa myös Valio uudella maitopohjaisella mifullaan. Se ei sovi vegaaniseen ruokavalioon, mutta maitoa käyttäville kasvissyöjille ja sekasyöjille se on yksi vaihtoehto lisää proteiininlähteeksi.

Kaupan keskusliikkeiden mukaan uutuudet eivät toistaiseksi ole vaikuttaneet lihankulutukseen suuressa mittakaavassa, mutta jos alun suosio kantaa, on oletettavaa, että yhä useampi kuluttaja vaihtaa lihan aikaisempaa useammin muihin vaihtoehtoihin. Tuotteille tavoitellaan asiakkaiksi nimittäin paitsi kasvissyöjiä myös laajemmin sekasyöjiä. Kasvissyöjien määrä ei ole tutkimusten mukaan valtavasti kasvanut, mutta sen sijaan yhä useampi lihansyöjä harkitsee kyselytutkimusten mukaan lihansyönnin vähentämistä tai on jo vähentänyt sitä. Päivän sana on fleksaaminen, ehdottomasta kieltäytymisestä on siirrytty joustavaan syömiseen. Vaihtoehto, joka sopii useammalle kuin täysi puhdasoppisuus.

Testasin ensimmäisen kerran mifua jo tuotekehitysvaiheessa. Silloin se maistui minusta lähinnä huonolta raejuustolta, vähän vetiseltä ja kumiselta. En tiedä, onko muutos tapahtunut päässäni vai tuotteessa, mutta matkalla tuotekehityksestä lanseeraukseen erityisesti paistettavuus ja purutuntuma ovat parantuneet. Murumainen rakenne on paistamisen jälkeen jossain raejuuston ja halloumin välissä.

Mifu on saanut lanseerauksen jälkeen osan takajaloilleen, koska se ei ole vegaaninen – mutta vegaanejakin on kansasta vain pieni murto-osa. Kriitikot ovat pohtineet, miksi korvata lihaa eläinperäisellä proteiinilla, juustolla kun yleensä on aika raskas ilmastovaikutus. Poikkeuksia ovat kuitenkin raejuustotyyppiset vähärasvaiset juustot kuten juuri mifu. Niissä maitoa käytetään suhteessa painoon monia muita juustoja merkittävästi vähemmän. Siksi mifunkin ilmastovaikutus on vaikkapa pahinta pahista naudanlihaa merkittävästi pienempi, mutta tietenkin kasvipohjaisia proteiininlähteitä suurempi. Ympäristönäkökulmasta se on jauhelihapakettia parempi vaihtoehto. Myöskin ravitsemusnäkökulmasta vähärasvainen, -suolainen ja runsasproteiininen ruokarae on kelpo vaihtoehto lihalle – käytännössä ravitsemusnäkökulmasta se vastaa raejuustoa.

Perheen pienin alkaa vähitellen siirtyä saman padan ääreen ja sen myötä kulinarismiini on tullut käytännöllisiä ulottuvuuksia. Mielensäpahoittajaa lainatakseni: “Jokaisen juhlan jälkeen on tavallinen tiistai, ja silloinkin on syötävä”. Olen alkanut tajuta, että minun pitää taikoa tuolle lapselle kaksi kertaa päivässä ravitsevaa ruokaa. Hän ei ehkä voi elää pelkillä lohileivillä, kuten meillä mieheni kanssa on laiskoina aikoina tapana. Parhaimmillaan mifu onkin vaihtoehtona arkisessa jauheliha-broilerikierteessä pyöriville tai lisäproteiinin lähteenä maitotuotteita syöville kasvissyöjille. Monessa lapsiperheessä toinen keskustelua herättänyt asia eli mieto maku saattaa olla jopa etu. Ruokarakeen voi maustaa juuri haluamallaan tavalla, ja kannattaakin, perusmaultaan se on melko mauton.

valio-mifu

Mifu on periaatteessa kypsää, mutta se ei maistu hyvältä kylmänä ja on ensisijaisesti tarkoitettu ruoanvalmistukseen. Se kestää hauduttamista eikä sula muiden juustojen tavoin. Kokeilujen perusteella pidän ruokarakeesta enemmän paistettuna kuin sellaisenaan ruokaan lisättynä. Siihen saa paistettua hyvän paistopinnan, kun käyttää riittävän kuumaa pannua. Samalla osa nesteestä haihtuu.

Parhaimmillaan ruokarae on arkisessa nopeassa ruoanlaitossa. Bataatticurry on vartin näppärä arkiruoka, johon voi valita kasviksia laidasta laitaan. Esimerkiksi vihreät pavut sopisivat loistavasti, mutta valitsin tällä kertaa mieluummin kotimaisia napakoita parsakaalin kukintoja kuin kenialaisia papuja. Bataatin sijaan tai rinnalla voit käyttää myös porkkanaa. Käytätpä mitä kasviksia tahansa, huomioi niiden kypsymisaika ja muista jättää ne hiukan napakoiksi. Arkisin turvaudun currytahnan osalta purkkiin, mutta pari kaffirlimetin lehteä kaivan aina pakastimesta. Niistä tulee ruokaan huumava tuoksu. Bataatticurry ei ole kovin tulinen, vaan ennemminkin lapsiystävällinen. Jos haluat tulisempaa, lisää chiliä sietokykysi mukaan.

Lisätietoa MiFusta ja reseptejä löydät Valion sivuilta.

Bataatticurry MiFulla

kahdelle-kolmelle (jos haluat tehdä isomman annoksen, lisää vihannesten määrää ja lisää hiukan kasvislientä nesteeksi tarvittaessa)

2 salottisipulia tai 1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 rkl punaista currytahnaa
parin sentin pala inkivääriä
(1/2-1 punainen chili)
2 kaffirlimetin lehteä

1/2 bataatti (reilu 200 g)
noin 100 g parsakaalin kukintoja (tai vihreitä papuja)
400 g kookosmaitoa
1/2 pakettia Valio MiFU® Original -ruokaraetta
50 g tuoretta pinaattia

puoli ruukkua tuoretta korianteria
kourallinen cashewpähkinöitä
(suolaa)
öljyä paistamiseen

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli (ja chili, jos haluat ruokaan reippaammin tulisuutta). Raasta inkivääri. Kuori ja kuutioi bataatti, leikkaa parsakaalin kukinnot sopiviksi suupaloiksi. Rouhi cashewpähkinät ja hienonna korianteri.

2. Paahda ensin cashewpähkinärouhetta kuivalla pannulla, kunnes se saa hiukan väriä pintaan. Älä päästä palamaan. Ota pähkinärouhe pois pannulta ja nosta odottamaan.

3. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat läpikuultavia.

4. Lisää pannulle currytahna, inkivääri (ja chili). Paista vielä hetki ja lisää sen jälkeen pannulle kuutioitu bataatti, pyöräytä kuutioita pannulla mausteissa ja kaada päälle kookosmaito ja lisää kaffirlimetin lehdet. Keitä keskilämmöllä noin kymmenisen minuuttia tai kunnes bataatit ovat melkein kypsiä.

5. Kuumenna sillä aikaa halutessasi toinen pannu ja paista mifurakeisiin hyvä paistopinta kuumalla pannulla. Mifussa on valmiiksi rypsiöljyä eli sitä ei paistamiseen välttämättä tarvita. Älä sekoittele koko ajan, vaan anna rakeeseen tulla pintaa. Voit myös laittaa ne paistamatta curryn joukkoon, mutta minusta paistaminen parantaa sekä niiden makua että napakoittaa rakennetta.

6. Kun bataatit ovat lähes kypsiä lisää pannulle parsakaalin kukinnot ja mifurakeet. Keitä muutama minuutti, lisää pannulle tuore pinaatti ja maista mausteet kastikkeesta. Mausta halutessasi suolalla. Sekoita joukkoon valtaosa pähkinärouheesta ja korianterista. Poista kaffirlimetin lehdet.

7. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa ja koristele annokset vielä pähkinärouheella ja korianterilla.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Valion kanssa.

2 kommenttia “Vaihtelua lautaselle – Bataatticurry mifulla

  1. Kuulostaa ihan hyvältä.. vaikka jotenkin itselleni ei oikein iske nämä “teolliselta kuulostavat” tuotteet.
    Liha, kana, kala, kasvis.. mutta “ruokarae” ? …mitä tänään syötäisiin: “Ruokarakeita” 🙂
    No joo, en ole maistanut.. pitää varmaan kokeilla ja olla ennakkoluuloton 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.10.2016 at 22:07 sanoi:

      Ihan samaa asiaa pohdin, mutta toisaalta pääraaka-aine on suomalainen maito. Mikä sitten on teollista, kukin määrittelee tavallaan. Samasta kamasta valmistetaan niin juustot kuin jogurtitkin. Teollisesti kaikki.

      Minulla on näiden kanssa ollut pientä kynnystä (siis Härkis, nyhtökaura ja nyt ruokarae), mutta olen testannut kaikkia kolmea ja pidän niitä ihan kelpo vaihtoehtoina arkiseen ruoanlaittoon. Madaltaa varmasti kynnystä, kun niiden käyttö on niin helppoa, eikä vaadi massiivisia keittotaitoja tai valmisteluja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation