Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kivisen tien verran valmiimpi – kasvimaan uudet kiveykset

Yhteistyössä Rudus
Olen vihdoin ottanut lapion käteen ja alkanut hommiin puutarhani suhteen. Ihan kauhea on nyt kasvimaan verran kivempi.

louhikivet kasvimaallaAloitin pihan kohennuksen kasvimaasta – ajatus perennapenkistä hengästyttää vielä liikaa. Viime kesänä rakensin istutuslaatikot ja vahasin ne mustiksi (jos päätät tehdä saman, muista käyttää myrkytöntä, kasvilaatikoihin tarkoitettua vahaa ja huomioi, että mustassa näkyy ihan kaikki lika), loppukesästä rakensin palstalle polut. Tiukka talvi tuhosi kasvit. Polkuihin se ei päässyt käsiksi, päädyin nimittäin tekemään ne kivestä.

Pihaan saa uppoamaan kasoittain rahaa – pieneenkin. En halunnut lappaa rahaa sivupihalla muurin takana sijaitsevaan kasvimaahan, mutta halusin kuitenkin kauniin ja viimeistellyn palstan, joka sopii kaupunkiympäristöön (eikä saa sitä ikkunastaan katsovaa naapuria epätoivon partaalle). Siis hyvännäköistä, helppohoitoista, kohtuuhintaista ja sellaista, jonka pystyn tekemään itse. Ei kiveyksiä, joiden rakentaminen vaatii ammattilaisapua tai katetta, jonka huoltaminen olisi omien ja naapureiden hedelmäpuiden keskellä aikamoinen savotta ja vaatisi muutoinkin kohentamista joka vuosi.

Päädyin valitsemaan Ruduksen Louhikivet, valetut betonikivet. Ne jäljittelevät luonnonkiven ulkonäköä, mutta ovat luonnonkiveä edullisempia ja helpompia työstää myös tällaiselle maallikolle – niiden asentamiseen en tarvinnut omaa hauista vahvempaa konevoimaa.

Näin asennat Louhikivet

louhikivet kasvimaa

Louhikivet ovat levyissä, joista pystyy suoraan ilman leikkaamista rakentamaan joko 40, 60 tai 80 senttiä leveitä polkuja (ja tietenkin kaikki noiden mittojen kerrannaiset). Kun suunnittelin kasvimaan, mitoitin viljelylaatikoiden väliin jäävät polut sopimaan kottikärryjen ja Louhikivien mittoihin. Muutamat kohdat, joissa se ei ollut mahdollista, on ollut helppo rakentaa irrottamalla levyistä yksittäisiä “kiviä” ja asettelemalla ne haluttuun muotoon. Työkalutkin ovat olleet yksinkertaiset: Mittanauha, narua, laudanpätkä, kastelukannu, lapio, kottikärryt ja harja.

Kaivoin kivien alta maa-ainesta pois noin parinkymmenen sentin syvyydeltä. Narujen ja keppien avulla on helppo varmistaa, että linja pysyy kaivaessa kohdallaan ja polut suorina. Kuopan pohjalle levitin suojakankaan, jotta selviän vähemmillä rikkaruohoilla. Tiedän monta hauskempaakin pihatyötä kuin rikkakasvien kitkemisen.

Korvasin poistetun maa-aineksen asennushiekalla (hienolla kivisoralla). Tarvittava hiekkakerros riippuu vähän alla olevasta maa-aineksesta, mutta myös käytöstä ja pinta-alasta. Muutamakin sentti lisää syvyyttä lisää huomattavasti pohjatöihin tarvittavien materiaalien määrää. Kaivoin ensin paljon laskettua syvyyttä syvemmältä ja sen vuoksi jouduin tilamaan lisää hiekkaa ja työt keskeytyivät turhaan.

Kapeat kasvimaan polut, joilla ei kävele mitään minua painavampaa, voi rakentaa huomattavasti kevyemmillä pohjatöillä kuin koko pihan kattavat kiveykset, joilla ajetaan autolla. Isoihin kivitöihin ammattilaisen apu on tarpeen.

Tasoitin hiekan laudanpätkän avulla ja tiivistin sen. Edes tiivistämiseen ei tarvittu konevoimaa. Kastelukannu, kumisaappaat ja oma paino riittivät – kerrankin raskauskiloista oli jotain hyötyä. Märkä hiekka painuu tiiviimmäksi. Siksi kastelin sitä samalla, kun tiivistin sitä.

Betonikivet läpäisevät vettä, mutta silti kaadot kannattaa katsoa huolella, etteivät vede valu taloon päin. Oma kasvimaani ei ole ihan talon vieressä ja sadat litrat hiekkaa todennäköisesti tekivät vähän saviselle pihallemme vain hyvää veden virtausten kannalta. Silti laitoin kaadot niin, että vesi kulkee poispäin talosta.

Asettelin kivet tiivistetyn hiekan päälle. Älkää kertoko ammattilaisille, mutta yksittäisten kivien irrottaminen levystä oli tehokkainta tehdä pudottamalla laatta maahan. Kivet irtoilivat toisistaan saumojen kohdalla, mutta itse kivet kestivät kovempaakin tiputtelua ehjinä ja ne pystyi asettelemaan yksitellen tiukkoihin paikkoihin. Pääosin pystyin kuitenkin rakentamaan polut kokonaisista laatoista, jolloin työ on nopeaa ja edistyy vikkelästi.

Saumasin kivet samalla pienirakeisella hiekalla, jota käytin asennushiekkana. Levittelin hiekkaa lapiolla ja käsien avulla laattojen päälle. Lopuksi harjasin hiekan tasaisesti saumoihin ja ylimääräisen hiekan pois kivien päältä katuharjalla ja kastelin saumat. Ne myös tiivistyvät aikaa myöten, Suomen kesä kyllä kastelee. Vaikka rikkakasveista en välitäkään, sammaleen toivottaisin tervetulleeksi saumoihin.

Asiantuntijan ohjeet pihakivien ja -laatoitusten tekemiseen voit lukea Ruduksen sivuilta Kiviasentajan käsikirjasta.

Vinkit pihakivien asentamiseen:

louhikivet polku

Suunnittele mahdollisimman ajoissa. Koska valitsin kivet ennen kuin pihalle oli tehty minkäänlaisia penkkejä tai laitettu kasvilaatikoita, pystyin huomioimaan suunnitelmassa kivilaattojen leveyden. Se nopeutti työtä valtavasti. Varmistin myös, että pääsen jokaiselle viljelylaatikolle kottikärryillä.

Metreillä on väliä – jokaisella. Mitä lähemmäs lopullista sijoituspaikkaa saat tilattua painavat kivet ja hiekat, sitä nopeammin työ etenee. Me jouduimme kärräämään kivet, uuden ja poistetun maa-aineksen kärryllinen kerrallaan ja se oli työn ylivoimaisesti hitain ja raskain osuus. Tiesi tehneensä.

Muutama sata litraa ei ole mitään. Maallikolle suursäkkien vetoisuudet tuntuvat valtavilta, mutta tässä hommassa jokunen sata litraa ei ole mitään. Tilasin juuri yli 2500 litraa hiekkaa ja multaa pihallemme, eikä se tunnu muuna kuin lihaskipuna. Kärrääminen on vielä vähän vaiheessa, mutta kaikki tulee menemään, eikä riitäkään. Anna ammattilaisten laskea sinulle menekki. Menekin laskemista varten kannattaa iskeä lapio ensimmäisen kerran maahan ja kurkata, kuinka syvälle joudut kaivamaan. Kymmenen senttiä lisää syvyyttä, vaikuttaa tuntuvasti menekkiin aika pienelläkin alueella.

Kaikki pois – ja se maksaa. Mieti myös, miten pääset eroon poiskaivetusta maa-aineksesta. Sen kärrääminen kaatopaikalle on kallista puuhaa ja sinun pitää huomioida se hyvissä ajoin, jotta ehdit tilata esimerkiksi suursäkit maa-ainekselle.

Ihan ilmaista kiveyksen tekeminen ei koskaan ole. En ole laskenut hintaa sentilleen, mutta kaikkine kivineen ja pohjahiekkoineen  projektiin on uponnut jokunen satanen. Se on aika paljon viljelypalstan poluista, vaikka polkua on yhteensä reilu 16 neliötä. Olin kuitenkin valmis maksamaan pitkäikäisestä ja helppohoitoisesta ratkaisusta.

Kiveysten jälkeen sormet syyhyävät vielä kohentamaan ja istuttamaan. Lahjoin miehen rakentamaan vielä yhden istutuslaatikon. Olisi tuossa yhdet ristiäiset järjestettävinä, mutta sormet syyhyävät istuttamaan karhunlaukkaa ja vadelmaa. Nyt kun kasvimaalle menee mielikseen.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Ruduksen kanssa.

2 kommenttia “Kivisen tien verran valmiimpi – kasvimaan uudet kiveykset

  1. Tuli muuten tosi kivan näköistä! Sopivassa suhteessa siistiä ja romanttisen luonnollista. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.06.2016 at 19:30 sanoi:

      Voi kiitos. Minäkin tykkään todella paljon. Kunhan saan lopun viimeisteltyä, laitan kuvia kokonaisuudesta. Muutos entiseen on iso -luojan kiitos 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation