Koskaan meillä ei ole puhuttu näin paljon ruoasta – eikä syöty näin vähän.
Saikohan hän riittävästi ruokaa? Onko vielä nälkä? Tuleeko sitä maitoa? Meillä puhutaan juuri nyt jatkuvasti ruoasta ja syödään nonstop. Ainoa, joka sitä ruokaa saa on kuitenkin kaksi ja puoliviikkoinen tulokkaamme, pienenpieni tyttö. Muiden tarpeet ovat toissijaisia. Me muut elämme tuijottamalla ja ihastelemalla pienokaista. Kurkkua kuristaa samaan aikaan pohjaton onni ja jatkuva huoli. Sitä se taitaa olla loppuelämä.
Etukäteen ajattelin, että sitten äitiyslomalla minulla on aikaa blogata ja paneutua rappiolla olevaan puutarhaan. Vauvathan nukkuvat koko ajan. Me ensikertalaiset todentotta kutsumme tätä lomaksi. Kunnes viimeistään kun puoliso palaa isyysvapaalta töihin tajuaa, että se edellinen pomo oli paljon lunkimpi. Uusi pomo voi olla pieni, mutta äänekäs hän on ja vaativa. Ei tunne käsitettä kohta, eikä kunnioita ihmisen tarvitsemaa, lakisääteistä vuorokausilepoa. Deadline meni jo siinä vaiheessa, kun asiasta keskustellaan.
Kun lämmittää mikrossa kolmatta kertaa samaa annosta maksalaatikkoa (jota on ensin himoinnut yhdeksän kuukautta), keittää kananmunaa muistamatta laittaa itse munaa kattilaan tai tekee yksinkertaista maalaissalaattia pari vuorokautta, ymmärtää, että tällä iloisella perhetapahtumalla (ja siitä johtuvalla univajeella) voi olla vaikutusta myös blogiin. Meillä kyllä puhutaan ruoasta, mutta ei meillä syödä – eikä varsinkaan kokata. Ainakaan juuri nyt. Elän toivossa, että pian meillä syö joku muukin kuin kaikista pienin. Edes välillä ruoan myös lämpimänä.
Seuraavat kuukaudet mennään pienimmän ehdoilla. Se voi tarkoittaa blogin osalta hiljaisempia viikkoja – tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. Kaikki on tässä vaiheessa niin uutta, että olen päättänyt olla tekemättä suunnitelmia tai hyviä päätöksiä. Aika näyttää. Sen verran kuitenkin tiedän, ettei täällä tule olemaan pelkkiä soseita, blogi pysyköön minun aikuisten leikkikenttänäni, vastapainona vaippa-arjelle.
Tänään vietän ensimmäistä äitienpäivääni äitinä. Ihan vielä pieni ei taida askarrella korttia vaikka valkovuokot olikin poimittu, mutta sallisikohan hän äitienpäivän kunniaksi lämpimän aterian ja päiväunet.
Related Posts
Läpinäkyvästi kaupallinen – lukijakysely ja arvonta
Kuivahtaneen leivän parempi elämä – panzanella
Iha(na)n tavallista arkea – kana-cashewcurry
Ihminen tarvitsee kuittien lajittelua – toscanalainen ragu
Poiminnat vuoden kirjasadosta – lahja-ideoita erilaisille kotikokeille
Ateria alkupaloista – crostadat
Ihanaa! Onnea teille kaikille, onnea upouudelle äidille! <3
Kiitos! Täällä ollaan koko perhe onnesta sekaisin.
Onnea 🙂
Kiitos 🙂
Onnea koko perheelle, miten ihania uutisia! Ja miten viisas päätös olla suunnittelematta mitään etukäteen, asiat menevät kuitenkin kuten menevät, ja pikkuneiti on oma persoonansa jolla on omat vaatimuksensa.
Minä tein aikoinani virheen siinä, että kuvittelin etukäteen että mitä teen missäkin vaiheessa, kun “tietysti kahdesta vanhemmasta jotka olivat maailman helpoimpia vauvoja aikoinaan tulee vauva joka on yhtä helppo”. No tulikin koliikkivauva, joka nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä kolmivuotiaana. Lapsi kasvaa itsestään, äidin on pitänyt kasvaa ihan työtä tekemällä. Nyt enää vaan naurattaa, että kahdesta lukutoukavanhemmasta on kasvanut varhaisteini, joka vihaa lukemista, on vihannut aina.
Jos jotain olen tässä kohta kolmessa viikossa oppinut, ettei juurikaan edes seuraavaa päivää voi suunnitella ja ainakaan ei kannata ottaa mitään stressiä, jos suunnitelmat eivät toteudu. Välillä on päiviä kuten tänään, että ehdin oikein leipaista piirakan, useimmiten olen onnellinen, jos edes ulos pääsen – aina ei onnistu edes se 🙂
Nostan teille totisesti hattua, että olette selviytyneet koliikkivauvasta. Se on varmasti ollut raskasta. Kuulin juuri, että koliikkivauvoista kehittyy rohkeita ja luottavaisia, koska heitä on pidetty niin paljon sylissä. Voin vain kuvitella raskauden. Meillä on mennyt vielä hyvin (koputan puuta) mutta muutama päivä on mennyt huutaessa ja lopussa siinä melkein itsee sekä äiti että lapsi.
Näin nelikuisen pienen pojan äitinä tuli ensimmäisen kuukauden aikana huomattua että ainoa ruoka minkä äiti ehti syömään lämpimänä oli jäätelö. Kyllä se helpottaa! Ihanaa ensimmäistä äitien päivää!
Kiitos rohkaisevista sanoista! Ensimmäisestä kotiviikosta oppineena tein miehen kanssa YYA-sopimuksen: Aamupala (iso) pitää olla aina valmiina jääkaapissa, kun hän lähtee töihin. Sillä parjää kummasti, vaikka ei lämmintä ruokaa saisikaan. Ehkä sitä elää hormoneilla ja endorfiinilla 🙂
Onnea ekana äitienpäivänä! Pakko antaa kirjavinkki, jos joskus vielä ehdit ja jaksat lukea. Ina Westmanin Syliin kertoo juuri tuosta vaiheesta, ja aika paljon muustakin. Helppo lukea, ei tarvi ees muistaa juonta, ja miehelle sopii erittäin hyvin, vois vaikka lukea sulle ääneen 🙂
Kiitos, Uskotko, että olen lukenut juuri nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Olen kehitellyt hyvät systeemit imetyksen yhteyteen, joten luen tuntikausia joka päivä. Nyt on vain sattunut pari liian vähän luettua kirjaa kirjastosta, joiden sivut eivät oikein pysy, Se on hankalaa paitsi jos on kevyt kirja. Lukulaite on myös mahdottoman kätevä tähän tarkoitukseen 🙂 Luen ja nautin.
Ooh, hienoa! Suositan kovasti Syliin-kirjaa, uskon että tykkäisit. On sopivan suorasanaista, ei lällyä muttei mässäile karmeuksillakaan, rohkeaa tekstiä äitinä olemisesta.
Unohdin kuitata edelliseen kommenttiin, että varaukseen meni samantien. Minulla on vahva luotto kirjasuosituksiisi.
Ruokabloggaaja syö ruokansa kylmänä -sanonta on saanut ihan uuden merkityksen 🙂
Miten ihanaa! Olen niin onnellinen teidän puolesta.
Nautinnollista kevättä. Toivottavasti näemme p i a n!
Voi kiitos, Hannele <3 Tule käymään, täällä ollaan!
Ja todellakin, usein tämä ruokabloggaaja ei edes syö 🙂
Sydänlämpöiset onnittelut!
Yhtä lämpimät kiitokset!
Onnittelut ja hyvää äitienpäivää!
Kiitos samoin!
Paljon paljon onnea ja hyvää ensimmäistä äitienpäivää:)
Kiitos tuhannesti, Jael!
Huippua äitienpäivää!!! ♡
Kiitos <3
Ihanaa ensimmäistä Äitienpäivää ja lämpimät onnittelut koko perheelle prinsessan syntymän johdosta ❤.
Heidi
Kiitos <3
Vau, onnea ja jaksamista! Sait nuoren miehenkin lähes herkistymään, vaavit muuttaa ja mullistaa kyllä kaiken.
Ja myös kiitos mahtavasta blogista.
Kiitos sinulle mahtavasta kommentista. Nuoren miehen herkistymistä kauniimpaa ei olekaan 🙂
Oi paljon onnea pienistä varpaista! Pian totutte uuteen johtoportaaseen ja pääsette taas ihanien ruokaelämysten pariin.
Kiitos, siihen itsekin luotan. Nyt mennään vähän pienemmillä ruokaelämyksillä, mutta onneksi muut elämykset kompensoivat ja äkkiähän ne pienet kasvavat.
Paljon, paljon onnea! Hurja, mutta ihana elämänmuutos 🙂
Kiitos, hurjan ihanalta se kyllä tuntuu. Paljon uutta, mutta yllättävän helposti uuteen solahtaa. Entisenlaista elämää oli ennättänyt viettää niin kauan ja nähdä niin paljon, että täällä vauvapumpulissa on aika mennyt nopeasti 🙂
Ihana, ihana uutinen Jonna, tuhannesti onnea!
Kunhan alkuun pääsee, joutaa puuhata kaikenlaista. Vaunujen kanssa bussiin ja kavereiden kanssa kaupungille, kahville ja vauvamuskariin, ainakin sellaista muistelen itse harrastaneeni valovuosia sitten ;).
Kiitos Aila!
Sitä minäkin toivon. Huomenna mennään ensimmäistä kertaa oikein kahvilaan saakka. Saas nähdä miten meidän tyttöjen käy 🙂 Tähän asti ei olla kauhean paljon kirjastoa ja lähikauppaa pidemmälle selvitty.
Onnea, onnea! Voi miten ihanat pikkuruiset varpaat! Vauva-aika on ihanaa, kamalaa, mutta niin ihanaa! Ajankäsitys muuttuu, se menee yhtä aikaa valon nopeudella ja tahmean hitaasti. Vilauksessa kiinteän ruoan syöjä onkin uhmaikäinen, murrosikäinen ja melkein aikuinen :).
Kiitos Merja!
Tuo ajankuvaus varmasti kuvaa hyvin todellisuutta. Päivissä ei tavallaan tapahdu mitään, mutta silti ne vain hurahtavat ohi tuosta vaan. Ja apua, kohta hän siis muuttaa jo kotoa pois 🙂