Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Sen seitsemää sorttia – Kasvisvoileipäkakku

Yhteistyössä Crème Bonjour
Voileipäkakut ovat tehneet paluun. Meidän suvun juhlapöydästä herkku ei tosin ikinä poistunutkaan – tunnetteko muka jonkun joka ei niistä pitäisi.

kasvisvoileipäkakku 5Olin aiemmin kurinalainen emäntä – tein maltillisen menun, valitsin aina onnistuvia bravuureja. Tiesin, että kaikki tarjottavat maistuvat hyvältä ja osaan tehdä ne vaikka puoliunessa. Ehkä juuri siksi olin stressitön emäntä, ruoka oli valmiina ajoissa ja tukkakin föönattuna. Nyt kaikki on toisin: Mopo lähtee käsistä, koska haluan kokeilla kaikkea uutta, kuvittelen olevani kakunleipoja (en ole!) ja lista tarjottavista kasvaa suureelliseksi. Pöydässä on sen seitsemää sorttia. Stressiä pukkaa ja jännittää ihan pirusti siinä vaiheessa, kun ensimmäinen leikkaa kakkua. Raaka, ylikypsä, kuiva?

Ennuste ensimmäisille isommille perhejuhlille omassa kodissa ei siis ole emännän stressitason suhteen hyvä. Olenkin päättänyt parantaa tapani. Suunnitelmani on seuraava: Luottoreseptit ja apujoukot – ja maltillinen määrä tarjottavaa. Uudet reseptit joutuvat ennakkotestiin. Niin myös kasvisvoileipäkakku, jonka tahnoja olen testaillut muutamaan otteeseen. Nyt ne pääsivät kakkuun saakka ja kesäkuussa nostan kakun juhlapöytään.

Voileipäkakkujen kliseiden mukaan ne ovat raskaita ja työläitä. Halusin murtaa nämä myytit Crème Bonjourille tekemässäni kasvisvoileipäkakun reseptissä, jonka maku maailma lähti liikkelle kuluttajien äänestämästä uudesta tuorejuustomausta, tsatsikista. Keveässä kasvisvoileipäkakussa ei ole lusikallistakaan majoneesia tai ranskankermaa ja tahnat ovat nopeita valmistaa. Vähän raastamista, pyöräytys sauvasekoittimella. Suolaista fetatahnaa, makeaa hernepestoa ja raikasta tuorejuustotsatsikia.

kasvisvoileipäkakku 2

Jos käytät valmisleipää, paras kakku syntyy tiiviistä ja kokoonsa nähden painavasta leivästä. Hötöleipä imee nesteen kuin pesusieni ja kakusta tulee vetinen. Varsinkin kalakakkuihin kannattaa yhdistää myös ruisleipää, se antaa hyvin makua ja säilyy napakkana. Huomioi kostuttamisessa täytteiden neste ja leivän koostumus. Ruisleipä tarvitsee enemmän kostuketta kuin vaalea leipä ja osa täytteen nesteestä valuu myös leipään. Esimerkiksi tässä kakussa käytetyssä tsatsikissa on paljon nestettä, se kerros ei juurikaan kostutusta kaipaa. Fetatahna puolestaan on kuivempaa, joten sen alle jäävää leipäkerrosta kannattaa kostuttaa enemmän. Pullasuti on kätevä apuväline vaalean leivän kostutukseen: Nestemäärä jää maltilliseksi ja kostutusliemi leviää tasaisesti.

Modernit voileipäkakut koristellaan rennolla otteella, väkertämisen sijaan nyt suositaan yrttejä, syötäviä kukkia, villiyrttejä, siemeniä, rennosti höylättyä retiiseja ja erityisesti microsalaatteja ja versoja. Tarkan asettelun sijaan koristeet levitetään kakun pinnalle harkitun huolettomasti.

kasvisvoileipäkakku 3

vinkki

 

Tuorejuusto on helpompi levittää kakun pinnalle, kun vatkaat sen ensin pehmeäksi sähkövatkaimella.

 

Hyviä vinkkejä voileipäkakkuihin ja moderneja kakkuja löytyy myös alkuvuodesta ilmestyneestä Voileipäkakku-kirjasta.

Tein kakun pieneen litran leipävuokaan. Tämä on nimittäin niin nopea voileipäkakku, että sen jaksaa tehdä vähän pienempiinkin juhliin. Olkoon, että rääppiäiset ovat usein juhlista parhaimmat. Tuplaa siis annos, jos sinulla on kahden litran vuoka. Voit toki valmistaa kakun myös ilman vuokaa. Asettele silloin leipäviipaleet haluamaasi muotoon ja kääri kuoruttamaton kakku tiukasti tuorekelmuun.

Jos juhlapöytääsi istuu kasvissyöjiä, kannattaa huomioida, että Crème Bonjourin tuorejuustoissa on liivatetta, joka ei sovellu kasvissyöjille.

Kasvisvoileipäkakku

litran leipävuokaan, noin 6 palaa

8 isoa viipaletta tiivistä vehnä- tai täysjyväpaahtoleipää tai vuokaleipä

Tsatsikitäyte

1 1/2 dl kurkkua raastettuna (vajaa yksi kurkku) nesteet pois puristettuna (säästä neste kostutukseen)
100 g Crème Bonjour Tzatziki -tuorejuustoa
1/2 dl turkkilaista jogurttia
1 iso valkosipulin kynsi (tai kaksi pienempää)
(suolaa)
ripaus valkopippuria

Fetatäyte

100 g vahvaa kreikkalaista fetaa
1 dl turkkilaista jogurttia
noin ruokalusikallinen oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
pari oksaa basilikaa (tai pieni nippu ruohosipulia tai lehtipersiljaa)

Hernepesto

100 g pakasteherneitä
2 rkl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
1/2 ruukkua basilikaa
2 reilua rkl raastettua 
parmesania
suolaa
mustapippuria
(noin 2 rkl oliiviöljyä)

Kostutukseen

kurkkulientä ja tarvittaessa lisäksi vedellä laimennettua sitruunamehua

Kuorrutukseen

200 g maustamatonta Crème Bonjour -tuorejuustoa
2-3 rkl turkkilaista jogurttia

lisäksi koristeluun kurkkua sekä mikrosalaattia, versoja, pieniä basilikanlehtiä tai ketunleipiä

1. Valmista ensin täytteet.
Fetatäyte: Hienonna feta haarukalla tahnaksi, sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja oliiviöljy. Silppua yrtit, sekoita ne tahnan joukkoon. Mausta kevyesti mustapippurilla.

Tsatsikitäyte: Raasta kurkku karkealla raastimella. Purista napakasti ylimääräinen neste pois kurkusta. Säästä neste kakun kostutukseen. Hienonna valkosipulin kynsi mahdollisimman hienoksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Hernepesto: Kuumenna vesi kiehuvaksi, laita herneet kiehuvaan veteen ja kiehauta nopeasti.

Paahda sillä välin pinjansiemenet kuivalla pannulla ja silppua valkosipuli. Laita kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta sauvasekoittimen myllyyn tai korkeaan kapeaan kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi. Notkista tarvittaessa oliiviöljyllä.

Maista kaikki tahnat ja lisää mausteita tarvittaessa. Sitruunan maku vahvistuu, kun leipä vetäytyy yön yli eli sen kanssa kannattaa olla maltillinen.

2. Vuoraa litran leipävuoka tuorekelmulla. Leikkaa leivästä kuoret pois ja asettele ensimmäinen leipäkerros tiiviisti vuoan pohjalle. Kostuta leivät kurkkuliemellä ja levitä päälle fetatahna. Tee seuraava kerros hernepestosta ja viimeinen tsatsikista. Tsatsiki on sen verran kosteaa, ettei kerroksen leipiä tarvitse juurikaan kostuttaa. Asettele päälle vielä kerros leipiä ja kostuta leivät lopuksi. Suojaa kakku päältä tiukasti tuorekelmulla ja nosta se tekeytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.

3. Laita kuorrutteen tuorejuusto ja turkkilainen jogurtti kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella notkeaksi. Leikkaa tarvittaessa kakun reunat terävällä sahalaitaveitsellä tasaiseksi. Levitä kuorrutus tasaisesti kakun pinnalle ja sivuille. Koristele kakku. Versot ja salaatit kannattaa lisätä juuri ennen esille nostamista.

yhteistyo

Postaus on toteutettu yhteistyössä Crème Bonjourin kanssa. 

 

14 kommenttia “Sen seitsemää sorttia – Kasvisvoileipäkakku

  1. Onpa ihanan raikkaan näköinen kakku. Meillä ei miehelle varmasti uppoaisi pelkkä kasviskakku, mutta ehdottomasti menee kyllä nämä täytteet kokeiluun.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.05.2016 at 22:39 sanoi:

      Kakku on nimenomaan raikas. Minä tykästyin itse ja mieskin tykkäsi. Muutama vuosi sitten meilläkin toisen osapuolen mielestä kasvisruoka ei ollut oikein ruokaa, mutta vähitellen olemme molemmat alkaneet syödä koko ajan enemmän kasvisruokaa – itsekin osaa tehdä parempaa kasvisruokaa, joka ei ole lihaa vailla oleva huono korvike, vaan oikeasti hyvää ruokaa. Vaikka syömme kyllä edelleen myös lihaa ja kalaa, enkä voisi itsekään niistä kokonaan luopua. Ymmärrän siis miehen tuskan 🙂

      Jos ei halua tehdä koko kakkua, täytteet toimivat myös vaikkapa kolmioleipien välissä. Ja toisaalta fetakerroksen voisi varmaan korvata vaikkapa lohella, jos pelkkä kasvisvaihtoehto ei uppoa mieheen.

  2. Jos ei näillä vinkeillä ja ohjeilla (ja aineksilla!) tule loistokakku, niin ei sitten millään. Kakku on mielettömän kaunis!

    Meilläkin voileipäkakku on pitänyt pintansa kaikki nämä vuodet. Majoneesin määrä on vähentynyt vuosi vuodelta ja jäänyt jo kokonaan pois. Samalla poistui kakkujen tunkkaisuus ja kitalakeen tarttuvuus 🙂

  3. Elina on 07.05.2016 at 8:43 sanoi:

    Hei, hyvännäköinen kakku ja ihana, että teit juuri kasvisvoileipäkakun, olen ollut kasvissyöjä (lakto-vege) 20 vuotta ja ikinä ei juhlapöydässä ole kasvisvoileipäkakkua, vaikka se olisi niin herkullista, joten jos haluan, pitää tehdä itse… onneksi aina on joku syy juhlia:) Sen verran ajattelin kommentoida, että useimmat kasvissyöjät välttelevät liivatetta ja valitettavasti Creme Bonjourin kaikissa tuorejuustoissa (tsatsikia en tosin ole ehtinyt tarkistaa) on ainakin tähän asti ollut liivatetta.
    Kiitos kivasta blogista, jatka hyvää työtä!! Mukavaa kesää!!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2016 at 15:06 sanoi:

      Kiitos Elina, nyt vasta tajusin edes tarkistaa asiaa. Kun itse syön lähinnä kasvis-kalapainotteisesti ja samoin meidän juhlien vieraat, ei tule ajatelleeksi tuollaista. Itsestäänselvästi minun olisi pitänyt tarkistaa asia, vasta nyt luin purkinkyljen ja asia on juuri niin kuin sanoit. Tiedätkö, onko tilanne sama muissa tuorejuustoissa?

      Kiitos, että kommentoit. Opin taas uutta.

      • Elina on 08.05.2016 at 21:26 sanoi:

        Hei taas. Täysin ymmärrettävää, ettei tuo liivateasia tule mieleen, vallankin kun kilpailijoiden merkeissä se ei yleensä ole ongelma eli ainakin Valion Violat ja Philadelhia ovat liivatevapaita, eli niitä voi korvata. Tietysti aina voi saivarrella ja ruveta miettimään niitä juoksutteita, mutta jos ei mennä siihen tällä kertaa!:)
        Hyvä kakku kuitenkin:)

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.05.2016 at 22:04 sanoi:

          Kiitos avusta! Tuo oli tärkeä tieto ja muokkasin siitä maininnan myös tekstiin.

  4. Kuvaa ei voi ohittaa: Miten raikkaasti keväinen voileipäkakku! Niin kaunis, että ihan sama miltä maistuu. 🙂 Makukin tosin reseptin perusteella mitä mainioin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.05.2016 at 21:29 sanoi:

      Voi kiitos. Oli kiitollinen koristeltava, nuo kurkkulehdet ovat helpoista helpoimmat ja sitten vaan paljon ketunleipää päälle. Huomaan, että talven jälkeen ihan kaikki vihreä näyttää mahtavalta 🙂

  5. Maarit on 14.05.2016 at 17:47 sanoi:

    Riipunee kuitenkin ihan kasvissyöjästä, suvaitseeko liivatteen käyttöä ruokavaliossaan. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 15.05.2016 at 11:48 sanoi:

      Nimenomaan 🙂 Mutta ainakin nyt voi tehdä sen valinnan itse, koska tekijä tietää, että tässä juustossa on liivatetta. Eettisistä syistä lihasta kieltäytyvät taitavat useimmiten vältellä myös liivatetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation