Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kirjahyllyn puhdistus – osta pois

En ole perusluonteeltani järjestelmällisen siisti, mutta minulla on siistin ihmisen sielu. Se on ristiriita, joka aiheuttaa jatkuvaa ristivetoa. Sotku ahdistaa, mutta ei niin paljon, että sitä ei ikinä syntyisi. Inhoan tavaraa, mutta asun ihmisen kanssa, jonka mielestä Konmarin opit eivät päde hänen VHS-videokasetteihinsa. Vaikka meillä ei ole yhtään toimivaa laitetta niiden katseluun.  

kirjat (1 of 1)

Koska yhtälön ratkaisun voi aloittaa vain itsestään, olen karsinut, raivannut, vähentänyt ja käyn tavaroita läpi kaappi kaapilta. Ihan Konmaria lukematta voin sanoa, että se on puhdistavaa. Vaikka olen jo useamman kerran ylittänyt kynnyksen siitä, ettei kirjoista saisi hankkiutua eroon, on se joka kerta yhtä tuskaista. Edelliset kierrokset ovat menneet helpommalla – olen karsinut hyllystä vähän yhdentekeviä kirjoja. Tällä kierroksella jouduin sydän tuskaisena pinoamaan pois hyviä kirjoja, joille haluaisin löytää rakastavan kodin. Mutta oli oltava rehellinen itselleen, en palaan juurikaan kerran lukemiini kirjoihin. Joskus elämässä on tehtävä tilaa myös uudelle. Kahden laatikollisen verran hyvää luettavaa alta pois.

Kävin läpi myös keittokirjahyllyä, pakon edessä. Jostain on hankittava auktoriteetti puhua niistä VHS-kaseteista. Jos löydät ohesta jonkun, joka haluat omaan hyllyysi, varaa se kommenteissa ja laita sen jälkeen viesti osoitteeseen suolaajahunajaa(at)gmail.com, jossa kerrot nimesi ja osoitteesi. Kunkin kirjan hinta on 5 euroa + postimaksut. Laitan sinulle tiedon postimaksun suuruudesta ennen postittamista, jotta voit vielä vahvistaa, että haluat kirjan.

Osa kirjoista on ostettuja, osa saatuja. Siksi tarkoituksenani on maksulla lähinnä kattaa kulut eli ostaa paketit ja maksaa postimaksut. Kaikista eniten toivon, että kirjat löytävät hyvän kodin ja sivut täyttyvät roiskeista ahkerassa käytössä. Tällä hetkellä kaikki ovat hyväkuntoisia ja liian vähällä käytöllä. Ehkä niistä olisi iloa juuri sinun keittiössäsi.

14 kommenttia “Kirjahyllyn puhdistus – osta pois

  1. marja M on 28.03.2016 at 11:22 sanoi:

    Kiinnostaa tuo Sibeliuksen pöydässä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.03.2016 at 11:31 sanoi:

      Hieno juttu, laita sähköpostia osoitteeseen suolaajahunajaa(at)gmail.com, jossa ovat yhteystietosi. Laitan sinulle tiedoksi postimaksut ja sovitaan toimitus.

  2. LIHA kirja mulle kiitos ?

  3. Lea Varis on 28.03.2016 at 11:54 sanoi:

    Hei. Haluaisin ostaa kirjan: Liha Kaikki lihasta.
    T. Lea Varis

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.03.2016 at 15:42 sanoi:

      Jos Chef Jones ei jostain syystä halua, olet seuraavana jonossa. Laitan viestiä, kun tilanne selviää.

  4. Inka on 28.03.2016 at 12:07 sanoi:

    Don’t miss a bite, jos vielä vapaana niin täällä ois hyvä koti 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.03.2016 at 15:43 sanoi:

      Hienoa, kirja ansaitsee hyvän kodin 🙂 Siinä on oikeasti paljon kokattavaa ja vähän erilaisia reseptejä

  5. Nina on 28.03.2016 at 13:41 sanoi:

    Haluaisin lunastaa tuon Jean Sibeliuksen pöydässä, jos kukaan ei muu ei ole vielä ehtinyt.

  6. Pietari on 28.03.2016 at 14:17 sanoi:

    Tuo Liha-kirja kiinnostaisi 🙂

  7. Amalfin sitruunat on 28.03.2016 at 22:37 sanoi:

    Mulle tuo jokin Cloudberries kirja! Laitan s-postia

  8. Ferran Adrian “Perheateria” kiinnostaisi! Ja pitäisi kyllä itsekin ryhtyä keittokirjahyllyn karsimiseen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation