Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Neljän raaka-aineen luksusta – grillattua parsaa

Neljä raaka-ainetta: Parsaa, pekonia, kananmunia ja voita. Ripaus suolaa. Olkoonkin, että parhaaseen parsakauteen on vielä matkaa, parsa ei vaadi paljon kylkeensä.
grillattua parsaa (1 of 1)
Yritän pitkittää parsakauden alkua siihen saakka, että satoa alkaa tulla pohjoisesta Keski-Euroopasta. Parsa tuppaa olemaan toki herkkähipiäistä lajiketta eli mitä tuoreempana sen saa, sitä paremmalta se maistuu. Ennenkaikkea pitkitän kauden alkua kuitenkin siitä syystä, että jos se aloittaa jo maaliskuussa, ehtii koko lajiin kyllästyä, ennenkuin lähisato edes kypsyy.

Pääsiäiseen parsa kuitenkin kuuluu, joten otin yhden espanjalaisen nipun kokoisen sivuaskeleen vakaista päätöksistä. Eikä nippu ollut ollenkaan hullumpi: Ohuita, napakoita, nuoria parsoja, joissa puumaista osaa oli vain pieni pätkä. Se on aina hyvä merkki.

Parsa ei paljon kylkeensä kaipaa, mutta yhdistin siihen annokseen parsan klassiset kaverit: Pekonin, kananmunan ja voin. Ihan pienellä kikalla tästä tulee tavallistakin parempaa: Ruskistamalla voi. Ruskistettuun voihin tulee hieno pähkinäinen maku. Annokseen parsa on grillattu grillipannulla, yhtä hyvin sen voi halutessaan keittää. Jätä se napakaksi. Parsa on nimittäin kuin pasta: Parhaimmillaan, kun siinä on vähän vastusta hampaille.

Grillattua parsaa pekonilla, kananmunalla ja ruskistetulla voilla

kahdelle

1/2 punttia vihreää parsaa
3 siivua pekonia
1 kovaksi keitetty kananmuna
noin 20 g voita
suolaa
öljyä paistamiseen

1. Keitä kananmuna (8 minuuttia, jos laitat munan kiehuvaan veteen). Ei haittaa, vaikka muna ei olisi aivan kova, mieluummin hiukan pehmeä kuin kuiva.

2. Kuori parsat ja taita niistä puumainen osa juuresta pois. Kun taivutat parsaa varovasti juuresta, se katkeaa itsestään siitä kohtaa, missä puumainen osa päättyy. Laita parsat kylmään veteen odottamaan.

3. Paista pekoni rapeaksi, nosta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Silppua pekoni muruiksi ja hienonna kananmuna krouveiksi paloiksi.

4. Ruskista voi: Laita voi kattilaan ja anna sen sulaa, sekoittele välillä, jotta voi ruskistuu tasaiseksi. Ruskista kunnes voi on kauniin kullanruskeaa ja siitä tulee pähkinäinen tuoksu. Tunnistat oikean hetken siitä, että voi ikäänkuin hiljenee. Alkuvaiheessa se kuohuu, kun kaikki hera on ruskistunut, voi lopettaa kuohumisen. Ota se pois levyltä heti silloin.

5. Kuivaa parsat talouspaperilla. Sivele grillipannu öljyllä ja kuumenna se. Paista parsoja pannulla, kunnes ne ovat kypsiä, mutta edelleen napakoita eli niissä on vielä purutuntumaa. Parsojen paksuudesta riippuen kypsyminen kestää noin 5-10 minuuttia.

6. Levitä parsat lautaselle, rouhi päälle hiukan suolaa. Levitä parsojen päälle hienonnettu kananmuna ja pekonimuru, valele päälle ruskistettua voita.

5 kommenttia “Neljän raaka-aineen luksusta – grillattua parsaa

  1. Oijoi, ihan parhaat höysteet parsalle! Mulla jäi vielä puolet parsoista eiliseltä, täältähän löytyi inspis! Espanjalaiset luomuparsat kävivät mulle nyt tekosyyksi, vaikka myös koetan odotella varsinaista kautta :).

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.03.2016 at 8:20 sanoi:

      Meilläkin on tuolla puoli nippua vielä jäljellä. Saattaa olla, että se saa ylleen ihan klassisen parmesansilauksen ja vähän voita.

      Ei hirveästi harmita tämä nipun kokoinen sivuaskel, maistuivat jo paljon paremmalle kuin monesti ensimmäiset parsat ja samalla kuin ihana lupaus keväästä. Kyllä se siltä tulee vielä!

  2. Nyt sitä parsaa taitaa alkaa taas saada! Varma kevään merkki. 😛

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.04.2016 at 8:36 sanoi:

      Niin on ja oikeasti ihan hullua, miten nopeasti kevät on edennyt. Ei ole montaa viikkoa ja meidän pihalla oli vielä ihan kinokset, nyt siellä on pieni läntti lunta ja alkaa puskea jo vähän vihreääkin. Tämä kaikki yhdistettynä aurinkoon ja parsaan, niin tässä todenteolla alkaa olla kevättä rinnassa 🙂

  3. Pingback: RUOKABLOGGAAJIEN PARHAAT PARSARESEPTIT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation