Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Keittiönostalgiaa – kaura-omenapaistos

Muutama vuosi sitten hifisteltiin, intoiltiin superfoodeista ja maailmalta haettiin vaikutteita niin innokkaasti, että tutut maut olivat vähän sivussa. Nyt ollaan trendeissä otettu askel kohti kotoisuutta, tuttuja makuja, mukana myös annos nostalgiaa. Mummolan ja lapsuuden makuja. Sellaisia klassikoita kuin kaura-omenapaistos. 

kaura-omenapaistos

Tyypillisesti taloudellisessa taantumassa aletaan katsoa taaksepäin, palataan perusasioiden äärelle ja tankataan annos nostalgiaa.  Kesäkeitto, kaalilaatikko, pannukakku, vispipuuro. Viime aikoina olen saanut eniten palautetta blogin tutuista ja kotoisista mauista. Vaikka nautin makumatkaamisesta ja kaapeissani löytyy sulassa sovussa miriniä, maapähkinäöljyä, wasabia ja kaikki kotoisat mausteet, iloitsen siitä, että osaamme taas arvostaa omia ruokaperinteitämme, tavallista kotiruokaa. Juurevaa ja maanläheistä.

Trendeissä ollaan palattu kohti aitoutta ja sama kehitys näkyy myös ruokamaailmassa. Toivottavasti viime vuosien ylenmääräinen syömisen suorittaminen alkaa kääntyä kohti tavallisuutta. Hyvä ruoka on nautinnollinen osa elämää, mutta hyvin ja terveellisesti syöminen ei ole elämäntehtävä, eikä ruokavalio määritä ihmistä. Ehkä juuri ylenmääräinen ruokapuhe kääntyy vastareaktiona paluuksi aikoihin, kun ruoka oli vain ruokaa. Ei täydellisesti optimoitua, terveysvaikutteista ravintoa, eikä toisaalta myöskään väline itsensä brändäämiseen.

Klassinen omenapaistos on juuri sellaista ruokaa, hyvää sukupolvesta toiseen. Ihan tavallista, mutta juuri siksi niin hyvää. Lisäksi myös niin helppoa valmistaa, että jokainen onnistuu varmasti ja ainekset saa pienimmästäkin lähikaupasta.

Kaura-omenapaistos

kahdelle

2-3 (kotimaista) keskikokoista omenaa
sokeria
kanelia

Kaura-mantelimuru

50 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl manteleita (tai muita pähkinöitä)

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen
Pese (ja kuori) omenat, poista siemenkodat ja lohko omenat. Kotimaisia ei tarvitse kuoria, mutta monille paistos on mieluisampi ilman kuoria.

2. Lado omenat pieneen uunivuokaan kerroksittain ja ripottele väliin vähän sokeria ja reilusti kanelia.

3. Rouhi mantelit rouheeksi, laita kaikki kaura-mantelimurun ainekset kulhoon ja nypi ne sekaisin. Murustele taikina omenalohkojen päälle.

4. Nosta paistos uuniin ja paista noin 20 minuuttia tai kunnes omenalohkot ovat kypsiä ja muru on saanut värejä.

5. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

2 kommenttia “Keittiönostalgiaa – kaura-omenapaistos

  1. Ihan perusmaut ja kotoisat herkut on ainakin meillä olleet kovassa huudossa tänä syksynä. Ollaan syöty lapsuudesta tuttuja juttuja, perunamuusia söisin vaikka joka päivä 😀

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.12.2015 at 9:07 sanoi:

      Pottumuussi – just keitin satsin Lindströmin pihvien kanssa ja ah, miten hyvältä se maistuikaan. Ja muutenkin ollaan oltu ihan perusmakujen parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation