Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Joulufiiliksissä – lohirillette ja puolukka-piparkakkukerrosmaljat

Pyhäinpäivänä sen tajusin, joulu on ihan nurkan takana ja pian voi alkaa jo fiilistellä. Ostin ensimmäiset joulukoristeet, kohta alan viritellä valoja. Hyvillä mielin tein pari jouluun tai joulunodotukseen sopivaa reseptiä Crème Bonjourin tuorejuustoista. 

lohirillette suolaa ja hunajaa

puolukka-piparkakkumaljatKlassisia joulun makuja: Alkuun lohta ranskalaishenkisesti rillettenä, jälkiruoaksi puolukoita ja piparkakkuja. Näillä on hyvä viritellä joulutunnelmaa.

Pääsin maistamaan ensimmäisen kerran kahta erilaista rilletteä – possusta ja makrillista – Kivistön naisten valmistamana. Olin heti myyty: Pehmeäksi kypsennettyä lihaa tai kalaa, joka saa levitteen muodon. Lohirilletteä voi tehdä monella tapaa, usein lohi kypsennetään esimerkiksi makuliemessä keittämällä. Oikaisin käyttämällä savustettua lohta ja notkistin levitteen piparjuurituorejuustolla. Paljon yrttejä ja pikkuisen terää kapriksesta ja sitruunasta. Reilu sipaisu hyvälle ruisleivälle tai mallasleivälle.

Lohirillette tarvikkeet

Yhtä helposti ja nopeasti syntyy myös jälkiruoka. Siinä yhdistyvät happamat puolukat ja makea kinuskikastike. Myös suutuntumassa on sopivasti kerroksellisuutta, pehmeää vaahtoa kermasta ja maustamattomasta tuorejuustosta, rapeita sattumia piparkakuista. Kinuskikastike on ainoa vähän kinkisempi vaihe. Se aiheutti minulle vähän harmaita hiuksia jämähtämällä toffeen puolelle. Kokeilujen jälkeen luulen, että nyt käsissä on melkoisen helppo ja varma resepti, jossa häivähtää sopivasti aavistus rosmariinia.

Lohirillette

neljälle-kuudelle alkupaloiksi

noin 250 g lämminsavustettua lohta
100 g Créme Bonjour -piparjuurituorejuustoa
noin 2 rkl kermaviiliä tai ranskankermaa (tai turkkilaista jogurttia)
reilusti tuorettä tilliä ja ruohosipulia
1 rkl kapriksia
hiukan sitruunankuorta
ripaus valkopippuria
(tuoretta piparjuurta)
lisäksi ruisleipää tai mallasleipää

1. Poista savulohesta nahka ja harmaa rasva ja hienonna lohi haarukalla.

2. Notkista tuorejuusto kermaviilillä.

3. Sekoita kaikki ainekset, maista, lisää yrttejä tai sitruunaa tarpeen mukaan ja nosta jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

4. Tarjoa mallasleivän tai ruisleivän päällä. Koristele yrteillä tai raasta päälle tuoretta piparjuurta.

 

Puolukka-piparkakkukerrosjälkiruoka

neljälle

2 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta Créme Bonjour -tuorejuustoa
2 dl pakastepuolukoita (+ muutama lusikallinen koristeluun)
sokeria
vaniljasokeria
noin kolme piparkakkua
rosmariini-kinuskikastiketta (ks. ohje alla)

1. Valmista kinuskikastike.

2. Survo puolukat, mausta ne sokerilla ja paseeraa siivilän läpi tasaiseksi soseeksi. Kannattaa jättää puolukat hiukan happamiksi, se on hyvä vastapaino kinuskikastikkeen makeudelle.

3. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto, mausta vaniljasokerilla.

4. Nostele kerroksittain jälkiruoka-astioihin vaahtoa, puolukkasosetta, murustettuja piparkakkuja ja jäähtynyttä kinuskikastiketta. Laita pinnalle sokerilla tai tomusokerilla makeutettuja puolukoita, kinuskikastiketta ja pala piparkakkua.

Rosmariini-kinuskikastike

1 dl muscovado- tai fariinisokeria (tai muuta sokeria)
1 dl kermaa
1 rosmariinin oksa
vajaa 1 rkl voita

1. Laita kattilaan kerma ja rosmariinin oksa. Kuumenna kiehuvaksi. Nosta levyltä ja anna maustua puolisen tuntia. Poista sen jälkeen rosmariinin oksa.

2. Kun kerma on maustunut, lisää kattilaan sokeri ja keitä maltillisella lämmöllä noin 10-15 minuuttia

4. Vatkaa joukkoon voi ja nosta kattila levyltä.

5. Anna jäähtyä.

yhteistyössä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Crème Bonjourin kanssa.

8 kommenttia “Joulufiiliksissä – lohirillette ja puolukka-piparkakkukerrosmaljat

  1. On kyllä kaunis jälkiruoka. Minulla on hieman samantapainen myös suunnitteilla joulupöytään, ehkä pienellä marenkilisällä vielä. Tosi kiva ja jouluinen idea tuo rosmariini kinuskikastikkeessa!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 11.11.2015 at 21:13 sanoi:

      Minäkin arvoin itseasiassa marengin ja piparkakkujen välillä. Päädyin piparkakkuihin, koska ajattelin, että kinuskikastike ja marenki on pikkasen liikaa samaan settiin. Tuo rosmariinikinuskikastike saattoi olla koko homman suurin oivallus. Teen varmaan jouluksi samalla ajatuksella karamelleja.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 11.11.2015 at 21:20 sanoi:

      No, voi kiitos. Tuo lohitahna ei ollut ihan helppo tallennettava, mutta hyvää se oli.

  2. Lohirilletteleipä näytti ihanalta, et viitsis poiketa tuomassa pari tuollaista lounaaksi? Tällaiselle pers- eikun petipotilaalle..? *näyttää säälittävältä*

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.11.2015 at 17:19 sanoi:

      Pikkuputoaminen hevosen selästä, voiko se nyt niin kivistää 🙂 Olen onnellinen, että harrastin tuota lajia lapsena, oli paljon notkeampaa tulla sieltä alas. Koska niin kuitenkin käy… Säännöllisesti…

  3. Ai että, näyttää hyvältä!

    Millonkohan sitä itse taas kerkeän kokeilemaan uusia reseptejä ja päivittämään blogia. Syksy on ollut liian kiireinen. Onneksi kohta on joulu ja jossain siinä joulutouhuilussa on myös “pakko” tehdä ruokia joulupöytään 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.11.2015 at 17:20 sanoi:

      Täällä on oltu vähän samoissa ongelmissa. En ole varmaan koskaan kokannut yhtä vähän kuin tänä syksynä. On vaan ollut niin kiire. Mutta nyt olen taas inspiroitunut lieden ääreen. Viime viikonloppunakin jopa leivoin kakkuja kaksin kappalein. Todella harvinaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation