Tieni omenankasvattajana on ollut rupinen ja homeella silattu. Se on koetellut hermoja ja ajanut minut kaupan omenalaareille.
Uuden kodin myötä odotin kaikista eniten puutarhassamme kasvavien hedelmäpuiden satoa. Kirsikoita, luumuja, omenoita. Vuosi sitten ensimmäinen kesä oli vesiperä. Yksi luumu, yksi kirsikka, ei omenan omenaa. Onneksi sitäkin kauniimmat kukinnot keväällä lupauksena alkavasta kesästä.
Tänä kesänä kirsikkapuu oli punaisenaan, maistoin yhden. Happamia, sanoisi kettu. Hilloksi niistä olisi ollut, mutta ihmiselle, joka syö hilloa noin kahdesti vuodessa, makumaailma oli pettymys. Luumujen suhteen vesiperä. Voimat menivät lähinnä siihen, että kiskoin koko kesän villisti leviävää luumupuuta vääristä paikoista. Ja ne omenat. Yksi kerrallaan ne tippuivat mätinä puusta ennen kypsymistä. Koko puutarha haisi käyneelle omenalle.
Kärsivällisyyskoulutusta yläkerrasta. Muistutus siitä, että luonnonvoimat ovat harrastelijaviljelijää vahvempia ja niiden edessä on oltava nöyrä. Väittävät, että tekee hyvää nykyihmiselle, mutta kyllähän se hulluksi ajaa. Ja kaupan omenalaarille.
Helppo ei ollut tie tällä kertaa myöskään omenapiirakan kanssa. Kehittelin versiota speltistä ja kookossokerista – lopputulos maistui terveysvaikutteiselta. Se ei ole kehu. Kunnon omenapiirakka maistuu lähes syntiseltä, tuhdin omenaiselta ja sellaiselta, ettei syömistä voi lopettaa. Palasin siis vanhan luottoreseptin pariin. Ei ehkä nätein, mutta koukuttava.
Muru oli ollut pakkasessa alkukevään raparperipiirakasta saakka. Pakastaminen ei vaikuttanut makuun, mutta muru säilyy kauniimpana, kun se on piirakan päälle laitettaessa kylmää, mutta ei jäässä. Piirakka on myös hyvä tapa hävittää maitotuotteiden jämät. Siihen käy yhtä hyvin piimä tai jogurtti ja täydellinen piirakka syntyy myös kerma-maitoseoksesta (noin puolet molempia).
Omena-murupiirakka
piirakkavuoallinen
Muruseos
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
Pohja
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl piimää (tai kerma-maitoseosta tai jogurttia – ei rasvatonta)
100 g voita sulatettuna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
lusikankärjellinen kardemummaa
lisäksi
4-5 keskikokoista omenaa
kanelia
1. Valmista ensin muruseos. Kuutioi voi, laita kaikki aineet kulhoon ja nypi ne murumaiseksi. Nosta kylmään (joko pakastimeen tai jääkaappiin) siksi aikaa, kun valmistat muuten piirakan.
2. Kuumenna uuni 180-asteeseen.
3. Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja viipaloi ne.
4. Valmista piirakkataikina. Sulata voi ja anna sen jäähtyä ennen taikinaan laittamista.
5. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi ja jämäkäksi vaahdoksi.
6. Lisää taikinaan piimä ja sulatettu voi koko ajan vatkaten.
7. Sekoita leivinjauhe ja kardemumma vehnäjauhojen joukkoon ja nostele seos varovaisesti taikinan joukkoon, jotta se säilyy edelleen kuohkeana.
8. Kaada taikina leivinpaperilla suojattuun vuokaan. Asettele pinnalle tiiviisti omenalohkoja, sirottele reilusti kanelia omenalohkoille ja levitä muruseos päälle.
9. Paista kypsäksi 180-asteisessa uunissa (noin 40 minuuttia). Piirakka on kypsä, kun taikina ei enää tartu puutikkuun.
Ystäväiseni, tee seuraavasta hapankirsikkasadosta kirsikkalikööriä – sellaista sopivan tujua ja happamanmakeaa! Sitä on ihana siemailla kesällä puutarhassa yömyssyksi.
Ranskalaiset muuten sanoo (ehkä muutkin, mutta sieltä tämän ensikerran kuulin), että kivihedelmäpuut ja siemenhedelmäpuut eivät koskaan kanna isoa taakkaa samana vuonna. Ja meillä tuntuu pitävän omppujen ja kriikunoiden kanssa paikkansa, mikä on hyvä työmäärän kannalta.. Siis ensi vuonna sitten kunnolla omppuja ja vähemmän kirsikkaa?
Kirsikka ei ole minulle kovin läheinen – rakastan sitä tuoreena, mutta muutoin se ei ole suosikkejani. Ehkä siksikin en ole suuremmin välittänyt sadonkorjuusta, vaan kannustanut kaikkia lintuja kirsikoiden kimppuun – kunhan jättävät karviaiseni rauhaan.
Tämä omppuvuosi oli kai muutenkin hankala. Sitä kyllä tuli paljon, mutta se oli ihan tautista sorttia. En ole kuulema ollut ainoa tuskailujeni kanssa.
Kyllä minäkin keksisin kirsikoista muuta, jos hillo ei maistu. Kokeile tuon liköörin lisäksi mehua, se on todella hyvää. Ja mäskistä hyytelöä, siitä saa taiottua ihanaa jäätelöä, maukkaita lihakastikkeita, kääretorttuja, mitä vaan. EIkä edes ajattele syövänsä sitä ensimmäistä tai toista kertaa sen vuoden hilloa.
Minä olen huomannut, että vasta nyt kun viljelyvuosia on riittävästi takanapäin, jaksaa paremmin sen yli, ettei eri vuosina tule milloin mitäkin. Harvassa on ne sellaiset vuodet kuin viime vuosi (ei MITÄÄN marjoja eikä sieniä), tai sellaiset kuin tämä vuosi (VAIN kaalia ja perunaa). Mutta aina jotain tulee, tänä vuonna ei tullut omenia, mutta kirsikoita ja marjoja senkin edestä. Sieniä ei tullut tänäkään vuonna, mutta syödään edelleen kuivattuja sieniä kolmen vuoden takaa.
Mitä leipomisohjeisiin tulee, minä olen alkanut miettiä että kannattaako edes kokeilla mitään uutta. Jostain syystä tänä vuonna kaikki kokeilemani, paljon kehututkin, uudet reseptit ovat olleet pettymyksiä, sen sijaan kaikki vanha perinteinen ja siten hyväksi havaittu on toiminut, joka ikinen kerta. Tältä vuodelta ei ole tainnut yksikään uusi leipomus olla sellainen, joka jäisi elämään, ainakaan muistaakseni.
Tämä vuosi on ollut minulle hankala kasvien suhteen. Jopa perunat mätänivät maahan. Mutta toisaalta yrtit rehottavat. Sitkeimmät rehottavat edelleen, mutta niin paljon surullista tavaraa kerrottavaksi, ettei oikein edes tiedä, mistä aloittaisi.
Toisaalta marjavuosi on ollut erinomainen ja olen ahkeroinut niitä pakastimen täyteen – monipuolisemmin kuin ehkä koskaan ennen. Eli ei siis jotain huonoa ettei hyvääkin.
Kyllä minä edelleen löydän säännöllisesti uuttakin leivottavaa, mutta usein vanhat luottoreseptit ovat lyömättömiä. Pidän ruskeista sokereista ja speltistä, mutta olen huomannut, että monissa jutuissa ne perinteiset toimivat luotettavammin ilman massiivista säätöä ja testaamista.
Omppuvuosi taisi tosiaan olla isossa osassa maata matoinen. Torilla ei ollut kenellään tutulla myyjällä omppuja ja vanhemmiltani saatavassa säkillisessä on ollut järjetön määrä matoja.
Mäkin tykkään speltistä kovasti mutta ei se oiken makeissa leivonnaisissa toimi, korkeintaan pannarissa osana jauhoja. Leivissä ja sämpylöissä toimii hyvin ja maistuu hyvältä.
Näin se taitaa olla, kaikenkaikkiaan huono omppuvuosi. Viime vuonna olikin sitten sitäkin parempi -tasapainoksi.
Pari makeaa asiaa, jossa speltti toimii erinomaisesti on galettetaikina ja tietenkin ne pannarit. Molempiin käytän sitä vain osana. Mutta heti jos pitää saada reilusti kuohkeutta, olen onnistunut paremmin vehnäjauhoilla. Speltillä paljon leipovat kai osaavat homman paremmin.
Minun lapsuudessani parhaan omenapiirakan teki isä! Nyt, 87-vuotiaana, hän ei enää muista, miten sen teki. Minä muistan vain, että näppituntumalla taisi mennä. En koskaan nähnyt pöydällä mitään reseptikirjaa tai -lappua. Taisi olla tyyliin “kupillinen sitä ja kaksi tätä” 🙂 Tämä sinun piirakkasi näyttää juuri niin mehevän kuohkealta, kuin muistan lapsuude omenapiirakkani.
Meidän äiti onneksi edelleen vielä muistaakin luottoreseptiensä, mutta jälkipolvien iloksi on myös niin säntillinen, että kaikki on kirjattu yhteen kansioon. Sieltä löytyvät niin kampanisut kuin lanttukukkokin. Toisaalta mm. pannukakun osalta saan aina soitella ja kysellä – siihen ei ole muuta reseptiä kuin näppituntuma 🙂
Hei,
Suomessa kasvaa pääosin hapankirsikoita, joten panosta säilöntään, liköörin, hilloon, mehuun tai mitä nyt noita on tuossa jo mainittukin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Cerasus
Näin olin jotenkin ymmärtänyt, mutta elin silti hiukan toivossa, josko meillä olisi poikkeus 🙂
Minun pitänee jatkossa kaivaa säilöjä itsestäni, vaikka se on kovin syvällä. Ehkä juuri se, että kirsikka ei ole suuria suosikkejani kuin tuoreena johti siihen, etten saanut itsestäni irti pienintäkään liikettä säilömisen suuntaan.
Olet niin oikeassa – omenapiirakan tulee maistua syntiseltä! Ei se muuten mikään omenapiirakka ole. Pätee aika moneen makeaan piirakkaan ja herkkuun 🙂
Se on just niin. Kun tehdään hyvää, tehdään kunnolla. Pääosin ollaan kurissa ja nuhteessa. Mutta sitten kun ei, niin sitten ei säästellä maussa 🙂
Omenasato on tänä vuonna kaikilla huono, paitsi niillä, jotka myrkyttivät tuholaisia vastaan. Meidän puu tekee joka toinen vuosi, tänä vuonna siis rupisia, mätäneviä tai homeelta maistuvia. Ensi vuonna taas eioota… Hapankirsikoista saa kyllä sokerin kanssa hyvää piirakkaa, suosittelen. Kuivatut hapankirsikat antavat potkua tummaan kastikkeeseen. Naapurilta olen saanut ja pakastanut aarteena. Kirsikkasiirappikin on käyttökelpoista.
Ensi vuonna on tulossa toivottavasti terve, mutta ilmeisen kuiva vuosi. Mutta kunhan nyt kukkivat, sekin on jotain.
Kiitos noista kirsikkavinkeistä, minulla on tässä nyt pari vuotta aikaa kaivaa itsestäni säilöjä ja kirsikanystävä. Siirappia voisi kyllä kokeilla.
Herkullisen näköinen omppupiirakka 🙂
Kiitos, herkkua se olikin 🙂 Ihminen tarvitsee välillä kunnon palan omenapiirakkaa.
Minkä kokoiseen vuokaan tämä resepti on laadittu?
Tuo kuvan vuoka on 24*36 cm, mutta alkuperäisessä ohjeessa, josta olen tätä muokannut vain ottamalla käyttöön omenan, vuoan koko oli piirakkavuoallinen eli olettaisin, että sellainen pyöreä peruspiirakkavuoka toimii kokonsa puolesta hyvin
Kysyn koska piirakkavuokia on eri kokoisia. Olen nähnyt kaupoissa sillä nimikkeellä mitä tahansa alle 20 cm:n läpimitasta aina lähes 30 cm:n läpimittaan. Mistään en ole löytänyt standardia sille, mikä on “perus”piirakkavuoka.
Piti alkaa itsekin googlata, koska olen pitänyt reilua 25-senttistä aika perusmittana. Useimmissa ohjeissa ei mainittu erikseen, minkäkokoiseen vuokaan piirakka valmistetaan. Ainoat, joista löysin mitan, sanoivat halkaisijaksi 28 senttiä. Se lienee lähellä totuutta.