Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Kesän ruokatrendit

Näitä neljää trendiä et todennäköisesti voinut välttää huomaamasta tänä kesänä. Kesällä koristeltiin kukilla, pikkelöitiin ja juotiin GT:tä – tai imeskeltiin se mehujään muodossa. En edes enää mainitse hortoilua, alkukesä mentiin metsään villiyrttien perässä, loppukesällä iloittiin ennätyksellisestä mustikkasadosta. Puolukkasadostakaan ei ilmeisesti ole tulossa hullumpi.kurtturuusu

Olimme heinäkuussa Puhtaita makuja -pop upissa, jossa turkulainen Kaskis, forssalainen Köökki ja raumalainen Teemu Laurell toivat ruokansa helsinkiläisten ulottuville. Landen parhaat maut Stadiin. Kovasti kehuttu kolmikko äänestettiin Glorian Ruoka & Viini -lehden lukijaäänestyksessä parhaiksi ravintoloiksi Suomessa. Koko kärkikolmikko Helsingin ulkopuolelta. Valitettavasti matkan varrella Rauman ylpeys, ihan huikea Goto meni konkurssiin ja on sittemmin auennut erilaisella konseptilla. Ilmeisesti kunnianhimoisempi ruoka, alavireinen talous ja pieni kaupunki ei ole helppo yhtälö.

Aterian varrella hymyilytti – pääosin ihan puhtaasta onnesta, varsinkin Kaskiksen kalat olivat taivaallisia – mutta myös sen takia, että maakunnan taiturit olivat ladanneet lautasille jokseenkin kaikki tämän hetken ruokatrendit. Syötäviä kukkia, tietenkin, pikkelöityjä kurkkuja ja kirsikoita, väliruokana drinkki mehujään muodossa, eikä mikä tahansa drinkki vaan tietenkin GT – eikä tietenkään mistä tahansa ginistä.

Syötävät kukat

Liekö syynä saatavuuden parantuminen, mutta lautasilla kukkii juuri nyt. Ensin Mimi’sin versot ja sittemmin kukat alkoivat vallata ravintola-annoksia pari vuotta sitten. Tänä kesänä ainakin blogit ovat olleet kukassa ja syötäviä kukkia on saanut vihdoin monista kaupoista. Ilmeisen tehokasta markkinointia Fiinimmässä ravintolassa ei kokonaista ateriaa syö, etteikö joku annos olisi koristeltu kukalla tai vähintäänkin yksittäisillä miniversoilla, useimmiten kai Lounais-Suomesta. Esimerkiksi Kaskiksen annokset ovat kuvankauniita ja klassikko kalaympyrä sai pop-upissa viimeisen esteettisen silauksen leimunkukasta.

Oma kukkiva penkkini, josta kuvittelin poimivani loppukesän kakkujen orvokit ei itänyt ollenkaan. Muutaman kurtturuusun lehden kuivasin ensi talven pavloviin. Myös yrttimaata kannattaa ensi vuonna silmäillä kukkien metsästyksessä: Ruohosipulin kukat ovat herkän kauniita, kun nyppii kukinnot yksittäisiksi kukiksi, laventeli on tietenkin klassikko, mutta pieniä kauniita kukkia tekevät myös timjami ja oregano. Porkkana- ja punajuuripenkkien harvennuksessa maasta irtoaa aina kourallinen versoja – niitä, joista maksat kaupassa viisi euroa rasia. Ne kannattaa siis hyödyntää.

Mehujäät ja jäätelöpuikot

Kuka nyt ei olisi jäädyttänyt mehujäätä lapsuudessa? Ihan perusmehukin muuttuu lapsille herkuksi, kun se käy pakkasen kautta.  Viime vuonna kaikenvärisiä tikkuja jäädytettiin kansainvälisten ruokalehtien sivuilla, nyt huurteeseen ovat menneet kotimaiset vastineet. Paluu lapsuuteen kaikinikäisille. Toimii myös drinkeissä, kuten Puhtaita makuja todisti tarjoamalla sen geeteen nuoltavassa muodossa.

Pikkelöinti

Pikkelöinnin piti rantautua trendinä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt se alkaa näkyä lautasella todenteolla. Ehkä se liittyy siihen, että happamammat maut ovat muutenkin nyt nousussa. Helppo trendi myös kotona, pikainen pikkelöinti kurkulle, kanttarellille, punasipulille, retiisille lisää sopivasti hapokkuutta lautaselle. Tämä ei siis tarkoita kovan luokan etikkasäilöntää jääkaappia pullolleen, nopeakin pyöräytys etikkaliemessä tuo vaikkapa kurkkuun ytyä.

Gini

Aikoinaan GT oli meille kuin aikuistumisriitti. Parikymppisenä emme todellakaan harrastaneet viinejä, niitä ei lama-Suomessa harrasteltu. Kaiken sen siiderin ja oluen lipittämisen keskellä, kun lähdettiin vähän paremmin ulos, se oli GT. Jakkupuvussa tai mekossa GT kädessä kohti aikuisuutta, olin silloin nykyistä keski-ikäisempi habitukseltani.

Klassikko ei ole ikinä tietenkään kadonnut, mutta tällä hetkellä gini on voimakkaimmin myyntiään kasvattava juoma. Nykyään mitään, mikä laitetaan suusta alas, ei tunnu voivan harrastaa ilman, että asian ympärillä aletaan hifistellä. Siispä ei geessä eikä teessä mennä helpoimman kautta. Pientislaamoita, käsityöginejä, itsetehtyä giniä. Groteskissa löytyy 76 eri ginimerkkiä ja päälle neljä tonicia. 90-luvun lopussa ei muusta kuin Beefeaterista tiedettykään. Muutama vuosi sitten ei olisi uskottu, että Suomesta löytyy maailman paras gini – mutta niin vain pohjalaiset vetäisivät tittelin kotiin.

****

Ruoka alkaa olla nykyään vähän kuin vaatemuoti. Trendit leviävät lautaselta toiselle ja vähän kuin huomaamatta kaikki intoilevat samoista asioista. Mitä sinä poimisit (jo kohta menneen) kesän ilmiöiksi ruoan osalta?

8 kommenttia “Kesän ruokatrendit

  1. Toivottavasti hyvien ravintoloiden konkurssitrendi on jo pian ohi! Täällä maakunnassa = Tampereella on ollut tervetullut trendi tänä kesänä se, että erilaisia grillattavia lihoja on löytynyt helposti tavan kaupoista. Jopa tomahawkia Prismasta. Ei picanhaa joka viikonloppu, mutta aina jotain kiinnostavaa kokeiltavaa perusbiittien sijaan.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 10.09.2015 at 12:29 sanoi:

      Tuon konkurssi- ja lopettamistrendin soisi todellakin päättyvän.

      Totta tuo lihavalikoiman laajentuminen, erityisesti tomahawk – jota tosin en ole koskaan kokeillut – oli monellakin tiskillä.

  2. Villiruokaan hullaannuin jo pari vuotta sitten oltuani parissakin Sami Tallbergin luotsaamassa tilaisuudessa. Läheiseltä, suojaiselta joutomaalta Helsingissä olen poiminut niin villiorvokit ja kurtturuusun lehdet salaatteihin ja jälkkäreihin, kuin metsämansikat ja vadelmat, ruohosipulin ja horsman versot ja kukat, litulaukat ja nokkoset. Puolukkaakin siellä kasvaa. Omalla lautasellani villiruoka on ollut se vahvin trendi.

    Napueta on tietysti täytynyt maistaa, vaikka giniä en tänä kesänä ole nauttinut mitenkään tavattomasti. Pikkelöintikin taisi jäädä japanilaisen illallisen valmisteluun ja punasipulin marinointiin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 10.09.2015 at 12:34 sanoi:

      Pitäisi tutustua paljon laajemmin villikasveihin. Ruusua poimin tänä vuonna oikein kuivattavaksi asti, kun ihastuin aiemmin ruusuiseen pavlovaan. Vaikka oma marjareissut jäivät aika vähiin, en muista, milloin olisi säilönyt niin paljon marjoja kuin tänä vuonna.

      Gini ei ole oikein minunkaan juttuni, mutta sen sijaan pikapikkelöinti on kyllä ollut säännöllinen juttu tänä kesänä. Kurkut ja punasipulit saavat ihan eri potkun, kun niitä pyöräyttää pikaisesti etikan kautta.

  3. Minäkin söin tänä vuonna ennätysmäärän kukkia, varsinkin kurttulehtiruusuja, orvokkeja ja ruohosipulinkukkia. Muutenkin tykkään käyttää ruoanlaitossa paljon villivihanneksia. Tunnustaudun myös himopikkelöijäksi ja paletojakin olen parin viime vuoden aikana valmistanut ahkerasti. Gini sen sijaan ei oikein ole minunkaan juttuni, joskin pikagraavattuun loheen se antaa kivan säväyksen.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 17.09.2015 at 11:17 sanoi:

      Ruohosipulinkukat ovat todella kauniita myös yksittäisiksi nypittyinä.

      Gini ei ole minunkaan suosikkejani, mutta tuota lohta pitää kokeilla.

  4. Hyvä listaus!

    Kukat ja versot olisivat olleet minunin laatimalla trendilistalla, samoin Merjan jo esiin nostamat grillattavat lihat. Yrttien kukkien uskon nousevan tulevina vuosina jonkinmoiseksi trendiksi – viljelytrendit sivutuotteeksi. Loppukesästä mustakaalista on puhuttu paljon ja ekaa kertaa olen nähnyt sitä Oulussa myynnissäkin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 17.09.2015 at 11:18 sanoi:

      Kaali ylipäänsä on taas kova juttu. Tämän syksyn juttu – taas kerran – mutta huomattavasti aiempaa laajemmalla kattauksella. Mustakaalia pitäisi olla tulossa myös kaupunkilaisten omasta pellosta, joten viimein pääsen testaamaan sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation