Kuivuuden riivaamassa Kaliforniassa on löytynyt uusi roisto. Todellinen vesisyöppö. Yhden mantelin – yhden ainokaisen – viljely kuluttaa noin neljä litraa vettä. Kun vedestä on pulaa, sillä on väliä.

Riisi paha, peruna hyvä, nauta vihoviimeinen, possukin ongelmallinen, juustokaan ei sieltä parhaasta päästä. Tiedätte varmaan tuon litanian ruoantuottamisen ekologisuudesta. Tähän luetteloon on kuitenkin löytynyt uusi konna, manteli. Hiilijalanjäljen lisäksi on nimittäin alettu puhua myös vesijalanjäljestä.

Tuntuu kornilta kirjoittaa vedenpuutteesta, kun Suomessa ei heinäkuun puoleen väliin mennessä ollut ollut yhtään päivää, jolloin jossain ei olisi satanut. Elokuun helteet eivät ole vielä saaneet unohtamaan asiaa. Vesijalanjäljen merkitys ei vesivaroiltaan rikkaassa Suomessa hevin konkretisoidu. Viljelyolosuhteemme eivät ehkä muuten ole helpoimmasta päästä, mutta jatkossakaan vedenpuute ei todennäköisesti tule olemaan ongelma täällä pohjoisessa. Tänä kesänä tilanne on ollut ennemminkin päinvastainen: Sateisen ja kolean kesän viljasato jää pienimmäksi vuosikausiin. Maailman vesivarannot jakautuvat kuitenkin todella epätasaisesti, eikä vedenniukkuus ei ole enää ongelma vain kehitysmaissa.

Vaikkapa Yhdysvalloissa ja Italiassa kulutetaan joillakin alueilla pohjavettä enemmän, kuin sitä ennättää muodostua. Lähes puolet kaikista Yhdysvalloissa syötävistä vihanneksista ja 80 % maailman manteleista tuottava Kalifornia kärsii leutojen talvien ja vähäisten sateiden aiheuttamasta vaikeasta kuivuudesta neljättä vuotta, tilanne vesivarojen suhteen on siellä kiperä. Joulun tienoille ennustetun myrskyn toivotaan tulevan lumina vuorille, jolloin taivaalta satavasta vedestä olisi pidempään hyötyä.

Yhdysvaltain ruoka-aittana tunnetun osavaltion tilannetta ei voi tietenkään verrata esimerkiksi monen ankarasta kuivuudesta kärsivän kehitysmaan tilanteeseen, ihmiset eivät kärsi janosta ja nälästä. Pysäyttävintä siinä onkin valtava muutos. Vehreä, maataloustuotteistaan tunnettu osavaltio on joutunut kohtaamaan tilanteen, jossa veden puute vaikuttaa sekä sadon määrään että laatuun ja monin tavoin myös jokapäiväiseen elämään. Vedestä on uhkaavasti tulossa ylellisyyshyödyke, jo nyt käydään oikeustaisteluja siitä, kuka sen omistaa.

Monta vuotta jatkuneen kuivuuden seuraukset iskivät erityisen rankasti tänä keväänä ja samalla mantelista tuli silmätikku. Jokainen osavaltion asukas on velvoitettu säästämään vettä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kuvernööri Jerry Brown on määrännyt koko osavaltion asukkaille velvoitteen säästää neljännes vedenkulutuksesta verrattuna kahden vuoden takaiseen. Ravintola ei saa tarjota asiakkalle vettä pyytämättä. Vesipoliisi kitkee tuhlailevaa vedenkäyttöä ja törkeästä tuhlaamisesta voi tulla tuhansien dollareiden rapsut. Amerikkalainen ylpeys, vihreä ja hoidettu nurmikko onnistuu enää tekonurmella ja uima-altaita poistetaan käytöstä, koska kuumassa ilmanalassa niistä haihtuu vettä koko ajan.

Ihmiset etsivät keinoja myös oma-aloitteisesti. Runsaassa vedessä keittämisen sijaan höyrytetään ja keitinvedet kaadetaan kasveille. San Franciscossa asuneen Truly Kiran Kira Åkerström-Kekkosen mukaan niin kahden minuutin suihku kuin periaate “if it’s yellow, let it mellow, if it’s brown flush it down” olivat itsestäänselvästi osa arkea. Pienempien toimenpiteiden osalta kyse on enemmän hyvästä omatunnosta kuin ratkaisusta ongelmaan.

Samaan aikaan maatalous tuottaa valtavista tuotantomääristä huolimatta Kalifornian bruttokansantuotteesta alle 2 prosenttia, mutta kuluttaa laskentatavasta riippuen noin 80 prosenttia osavaltiossa käytetyistä vesivaroista. Siihen säästöpolitiikka ei toistaiseksi ulotu, mutta todelliset säästöt saadaan aikaan vain viljelyn käytetyn vedenkulutuksesta. Viljely on nimittäin se, mihin vesi maailmassa kuluu. Vesijalanjäljen käsitteen kehittänyt brittiprofessori John Anthony Allan arvioi, että 80-90 % maailmassa kulutetusta vedestä käytetään ruoan viljelyyn, Yhdysvalloissa pelkästään lihan tuottamiseen kuluu noin 30 % kaikesta vedestä ja joidenkin arvioiden mukaan yli puolet lihan ja maitotuotteiden tuottamiseen. Kaliforniassa käytetään jo nyt tihkukastelun ja kastelua optimoivien sovellusten kaltaisia teknologisia ratkaisuja, jotka auttavat viljelemään vähemmällä vedellä. Vedenpuute pakottaa kehittämään lisää innovaatioita.

Muutama vuosi sitten esimerkiksi naudan kohdalla puhuttiin pääsääntöisesti hiilijalanjäljestä, mutta vaikkapa Kalifornian esimerkki kuvaa hyvin vesijalanjäljen merkitystä ruoantuotannon ekologisuudessa. Siinäkään lajissa nauta ei pärjää kovin hyvin. Naudanlihakilon tuottaminen kuluttaa noin 15500 litraa vettä, samaan aikaan kilon papuja, linssejä tai kanaa tuottaa murto-osalla vesimäärästä. Kuivuus nostaa kuitenkin esille myös perinteisesti hyviksinä pidettyjä tuotteita, jotka ovat valtavia vesisyöppöjä.

Konnan roolin vesikeskustelussa on saanut ravintosisältönsä vuoksi ylistetty manteli. Yhden mantelin tuottaminen vaatii arvioiden mukaan noin neljä litraa vettä, koko sadon tuottaminen enemmän kuin koko Kalifornian 39-miljoonainen väestö käyttää kotitarpeisiinsa. Osavaltiossa tuotetaan 80 prosenttia maailman manteleista, vuosikymmenessä kulutus on kasvanut 1000 % erityisesti Kiinan vaurastuvan keskiluokan vuoksi. Manteleista saa hyvän hinnan, mikä on kannustanut lisäämään entisestään sen viljelyä.

Jo jonkin aikaa tutkijat ovat puhuneet siitä, että lihasta on tulossa luksustuote, mutta Kalifornian kuivuuden kaltaiset luonnonilmiöt voivat kuitenkin vaikuttaa myös monien muiden tuotteiden saatavuuteen maailmassa ja sitä kautta niiden maailmanmarkkinahintoihin. Maailma haluaa mantelinsa, mutta mihin hintaan se ne jatkossa saa, jos kuivuus jatkuu vielä.

En väitä syöväni ihanteellisesti – en hiili- enkä vesijalanjäljen näkökulmasta, mutta lukemani artikkelin sivulauseesta löytynyt tieto manteleiden hurjasta vedenkulutuksesta ajoi minut tutkimusmatkalle vesijalanjäljen maailmaan. Tein salaatin, jonka etukäteen arvioin olevan kohtuullisen puhtoinen ekologisesta näkökulmasta. Sen jälkeen selasin läpi erilaisia artikkeleita ja raportteja ja yritin ymmärtää, kuinka kestävä salaatti oikeasti oli vedenkulutuksen näkökulmasta. Tiedot erosivat jonkin verran eri lähteissä, eikä analyysiäni ole tarkistanut kukaan asiantuntija – arvio on siis maallikon tekemä.

Kannattaa myös huomioida, että vesijalanjälki ei ole yksiselitteinen käsite, vesi on uusiutuva luonnonvara ja kasvien juuriensa kautta ottama vesi haihtuu lehdistä ilmakehään ja palaa sieltä sateena. Litramäärää ei myöskään voi suoraan käyttää kestävyyden mittarina, olennaista on myös, missä ruoka on tuotettu. Vedenpuutteesta kärsivillä alueilla määrä, joka jossain muualla on kestävää, on kestämätöntä.

Viattomalta vaikuttava, maukas vegesalaatti näyttää vesijalanjäljen näkökulmasta pääpiirteissään seuraavalta:

• Kotimaiset porkkanat naatteineen ja salaatinlehdet sekä äidin kasvattama basilika selviävät arvioinnista puhtain paperein. Suomessa pohjaveden riittävyydessä ei ole ongelmia, eivätkä kasvikset muutenkaan vaadi mahdottomasti vettä kasvaakseen.
• Avokado on tuontitavaraa, mutta se janoaa varsin maltillisesti vettä. Samaan sarjaan kuuluvat myös sitrushedelmät.
• Pinjansiemenet kasvavat metsässä, eikä niitä kastella erikseen. Ylipäänsä siemenet ovat erinomainen vaihtoehto. Pähkinöistä parhaita ovat hasselpähkinät, pekaanipähkinät ja maapähkinät. Ne tuotetaan pääosin alueilla, joissa ei ole haasteita veden riittävyyden kanssa. Ongelmallisia ovat kuivuudesta kärsivässä Kaliforniassa kasvatettavat pistaasit, mantelit ja saksanpähkinät.
• Parmesanilla ja mozzarellalla, kuten ylipäänsä maitotuotteilla, on iso vesijalanjälki karjan tarvitseman puhtaan veden takia. Niiden tuottamiseen on kulunut suurin osa salaattiin tarvitusta vedestä. Juustoa riittää kuitenkin pienempi määrä kuin liha-annoksessa olisi lihaa, vain 125 grammaa mozzarellaa ja muutama ruokalusikallinen parmesania kahdelle. Jos proteiininlähteenä olisi ollut naudanliha, saman määrän tuottamiseen olisi tarvittu kolminkertaisesti vettä. Kanan tuottaminen olisi vienyt vähemmän vettä, mutta toisaalta reilusta sadasta grammasta ei olisi ollut jaettavaksi kahdelle.
• Oliiviöljy on vedenkäytön näkökulmasta öljyistä huonoimpia, sen tuottaminen imaisee lähes tuplasti vettä esimerkiksi auringonkukkaöljyyn nähden.

Tarkkaa litramäärää en edes yrittänyt laskeskella ja vähintään yhtä vaikeaa olisi ollut sen suhteuttaminen, mikä on paljon? Ihan vallan syntinen tuo salaatti ei juustosta huolimatta ole. Maukas se sen sijaan on ja niin ruokaisa, että nälkä kyllä lähtee, vaikka kasvisruoka onkin.

Naattipesto

(reilu annos, riittää vielä todennäköisesti pastaan tai leivän päälle salaatin lisäksi)
jos et saa naatteja, tee salaatin kanssa ihan tavallinen pesto

noin 5 porkkanan lehdet
4 isoa oksaa basilikaa
2 rkl pinjansiemeniä (vajaa puolet salaatin pinnalle)
3 rkl parmesania
1 rkl sitruunan mehua
1 valkosipulin kynsi
1/2 – 3/4 dl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
mustapippuria

1. Paahda pinjansiemenet, nosta vajaa puolet talteen salaatin pinnalle. Silppua valkosipuli.

2. Laita kaikki aineet (ensin öljystä noin 1/2 dl) sauvasekoittimen astiaan ja aja tasaiseksi tahnaksi. Lisää tarvittaessa öljyä, jos pestoa pitää ohentaa.

3. Anna maustua kylmässä, kun valmistat salaatin.

Porkkana-avokado-mozzarellasalaatti

kahdelle

6-8 kesäporkkanaa
1 avokado
1 pallo buffalomozzarellaa
muutama kourallinen babysalaattisekoitusta
naattipestoa

Porkkanoiden maustekastike

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
ripaus chilihiutaleita
suolaa, mustapippuria

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

2. Raaputa porkkanat puhtaiksi.

3. Sekoita maustekastikkeen ainekset hyvin sekaisin. Nosta porkkanat uunivuokaan ja pyörittele ne maustekastikkeessa. Paahda uunissa noin vartti tai kunnes ne ovat kypsiä, mutta edelleen napakoita.

4. Anna porkkanoiden hiukan jäähtyä.

5. Pilko avokadot reiluiksi paloiksi. Nostele lautasille tai laakeaan vatiin pohjalle salaattisekoitusta ja avokadon paloja, asettele päälle porkkanat ja revi mozzarella paloiksi. Nostele pinnalle reilusti pestoa ja ripottele lopuksi peston valmistuksesta ylijääneet pinjansiemenet.

Lähteet mm. New York Times, Yle, Animalia, Tech Times, Business Insider, The Boston Globe, Water Footprint ja Suomen Kuvalehti

*****

After four years of suffering from a severe drought there are new bad kids on the block in California. Villains like almonds, formerly perceived as innocent ones, are now roasted for their thirst. Each highly nutritious tiny kernel sips namely about four litres of water before it is ripe for harvesting. And there are a vast amount of these little drinkers growing in California, the state accounts for 80 percent of the world’s almonds. The whole crop consumes more water than 39 million Californians use for their household consumption altogether. 

Almonds have been pointed out as scapegoats in the discussion of the use of water in California, but compared to meat and dairy they are if not harmless at least much more innocent. So no need to go nuts over almonds or pit vegetable crops against each other, but the wisdom lies in making conscious choices that also take the water footprint into account when it comes to a produce growing in areas short of water. That is not only California, which is in the middle of its driest spell for centuries, but there are several areas in the world where groundwater is used at a rate faster than it is naturally re-supplied.