Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Luonnon oma lihaliemi – lipstikkamaustevoi

Lipstikan maku on niin lihaisa, että Kuukausiliitteessä Peppi Aralehto nimesi sen taannoin luonnon omaksi lihaliemeksi. Saksalaiset ovat asian ytimessä: Saksaksi lipstikka on Maggikraut. 

entrecote lipstikka-sitruunamaustevoi

Anopin pihalla kasvaa valtava pehko lipstikkaa. Se on vahva yrtti, joka kasvaa helposti melkein metriseksi. Kerran yritin ottaa siitä palasen omaan pihaamme, mutta se ei lähtenyt kunnolla kasvuun, vaan taipui maata myöten ja kuihtui pois. Kasvuun ei ole myöskään lähtenyt suhteeni lipstikkaan. En ole nimittäin käyttänyt lihaisaa yrttiä kertaakaan. Kerran jo kuivasin nipun suolan joukkoon talveksi, mutta unohdin purkin kaappiin ja löysin sen seuraavan vuoden kevätsiivouksessa. Kaupunkilaisten oman pellon ensimmäisessä sadonjaossa tuli kuitenkin myös pieni nippu lipstikkaa. Noviisin oli siis keksittävä käyttöä vahvalle yrtille.

Moni muu lipstikan on jo löytänyt, niin moni, että ainakin vakiokaupassani sitä on usein tarjolla myös ruukussa kasvatettuna yrttinä. Pienestäkin ruukusta riittää moneen, sillä lipstikan annostelussa kannattaa olla maltillinen, se jyrää helposti muut maut alleen.

Tyypillisesti lipstikkaa käytetään keitoissa, verkossa ei voi olla törmäämättä esimerkiksi Mysi Lahtisen kermaiseen lipstikkakeittoon. Lihaisa lipstikka toimii kuitenkin erinomaisesti lihan ja jopa rasvaisen kalan kanssa. Siksi pyöräytin ensin lipstikasta sitruunaisen maustevoin grillatulle entrecôteelle ja seuraavana päivänä tarjosin grillatun kanan kanssa lipstikkatsatsikia.

Ensi viikolla taidan hakea lipstikan taimen ja antaa sille mahdollisuuden. Sanovat sen olevan vaatimattomaan hoitoon tyytyvä ja satoisa. Kuulostaa sopivalta kaltaiseni laiskan viljelijän kasvimaalle. Toisaalta lipstikka on vähän kuin korianteri, se jakaa mielipiteitä. Olen vielä vähän kiikunkaakun sen kanssa. Tässä maustevoissa se oli ihanaa, ensimmäinen erä tsatsikin kanssa päätyi yliannosteluun, mutta toisen erän kanssa pääsin sopuun. Näillä annostuksilla metrin puskaa ei saa käytettyä ikinä.

Lipstikkamaustevoi

kahdelle-kolmelle

50 g voita
2 rkl lipstikkaa silputtuna
vajaa 1/2 luomusitruunan kuori raastettuna
1 pieni valkosipulin kynsi

1 rkl sitruunamehua
ripaus sormisuolaa

1. Kuutioi voi leivin- tai voipaperin päälle. Pehmitä sitä hiukan haarukalla.

2. Silppua lipstikka pieneksi silpuksi, raasta sitruunankuori.

3. Sekoita muut ainekset voin sekaan tasaisesti.

4. Pyöräytä rullaksi ja nosta jääkaappiin odottamaan.

5. Tarjoa lihan tai kanan kanssa.

****

 A weekly crop from a co-op farm sets personal challenges to me, lovage being one of them. Despite impressive bushes in the garden of my mother-in-law, I had been unwittingly omitting this herb with a poetic name and sort of meaty flavour, a flavour that could be described as a nature’s take on a bouillon. Having it in hand, a novice had no options than to embark on a lovage affair, a serious flirtation started with a lemony lovage butter. 

****


Kaupunkilaisten omaa peltoa pyörittävään Herttoniemen ruokaosuuskuntaan ehtii vielä mukaan täksikin satokaudeksi. Juuri nyt vietetään sadonjaoissa kolmen viikon kasvutaukoa, sen jälkeen niitä on viikoittain pitkälle syksyyn. Tänä vuonna saatavissa on myös erityisesti pienelle perheelle sopivia puolikkaita sato-osuuksia eli saat satoa, joka toinen viikko.

Ruokaosuuskunnan taustalla on halu tuottaa puhdasta ja tuoretta ruokaa, jonka alkuperän tietää. Ruokaosuuskunnalla on oma pelto Vantaan Korsossa, jonka hoidosta vastaavat pääasiassa ammattilaiset. Lisäksi jäsenet tekevät vuosittain talkootyötä kymmenen tuntia. Tutustu ruokaosuuskunnan toimintaan heidän verkkosivuillaan. Sieltä löydät tarkemmat tiedot liittymisestä, tämän vuoden viljelykasveista, jakelusta ja kaikista käytännön kysymyksistä. 

12 kommenttia “Luonnon oma lihaliemi – lipstikkamaustevoi

  1. Hauska juttu tuo maggitermi,! Kumpikohan on ollut ensin, maggisana yrtin nimenä kielessä vai yritys :D?

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.07.2015 at 18:59 sanoi:

      Tämähän piti heti selvittää. Ensin tuli Maggi Würze -kastike, jossa tosin ei ole yhtään lipstikkaa. Maun samankaltaisuuden vuoksi lipstikka sai uuden nimen – rakkaalla lapsella oli nimiä jo jokunen ennestään, yleisin ilmeisesti Liebstöckl. Mutta kaikilla kielillä on siis rakkautta ilmassa, mistähän se johtuu?

  2. Naapurilla oli melkeinen parimetrinen lipstikkapensas ja he joskus mainitsivat, että yrttiä pidetään afrodisiaakkina. Johtuisko tuo rakkaustermistö siitä :D?

  3. Tästä jutusta jos jostain tulee nälkä. Mielettömän kaunis kuva, ei voi kun ihailla. Lipstikka on meillä harvinainen vieras, mutta maustevoi ei ollenkaan. Tämä menee kokeiluun ensi viikon mökkilomalla!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.07.2015 at 19:58 sanoi:

      Kiitos, kaikessa yksinkertaisuudessaan itsekin tykkäsin. Joskus valo on suosiollinen 🙂
      Toivottavasti tykkäätte, maustevoi antaa hyvän säväyksen sekä lihalle että kasviksille eli en ihmettele, että olette vakiokäyttäjiä.

  4. Minä olen tehnyt lipstikasta lähinnä kermaista keittoa ja voi pojat se on hyvää! Meidän leveysasteella lipstikkaa on ollut kaupan tarjonnassa vasta parina kesänä ennen tätä, joten melko tuore tuttavuus se on minulle.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.07.2015 at 19:59 sanoi:

      Minustakin lipstikka on vasta muutaman viime vuoden tulokas kaupan hyllyillä. Se kermainen keitto on testattava, ainakin Mysin keittoa kehuvat ihan kaikki.

  5. Lovage love!

  6. Kiitos, lipstikka-reseptit tulevat tarpeeseen!
    Lipstikka näyttää olevan monissa puutarhapalstoilla suorastaan rikkakasvin maineessa. Minulla sen siemenkodat hilluvat melkein kolmen metrin korkeudessa ja se varjostaa salaattipenkkiä. Se on kuitenkin niin vahvanmakuinen, ettei sitä yksi perhe millään saa syötyä pois. Fiskarsissa maistoin joskus vuosia sitten perunamuusia, jossa oli paljon lipstikkaa. Perunan pehmeyteen sen maku upposi hyvin…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 19.07.2015 at 18:00 sanoi:

      Lipstikka on kieltämättä niin voimakkaanmakuinen, ettei tuollaista puskaa hevillä syö pois. Lipstikalla maustettua perunasalaattiakin näin jossain. Ehkä peruna ja lipstikka on seuraava testiin menevä makupari.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation