Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Toinenkin poski – aasialaiset possunposket luumukastikkeessa

Miehen naama venähti, kun kerroin osallistuvani reseptikisaan, jossa raaka-aineena ovat kuivatut luumut. Pari haarukallista lohkeavanmureaa poskea ja hedelmäisen mausteista kastiketta sai hänet toteamaan: “Kyllä minä luumusta pidän, jos se tältä maistuu.”
possunposket4

Osallistun mielellään satunnaisesti reseptikilpailuihin, koska niissä tulee haastettua omaa kekseliäisyyttä (ja lisäksi joskus onnikin potkaisee – kerran olen kokannut voiton ansiosta Murussa ja toisen kerran Tukholmassa).

Sunsweetin reseptikisan kuivatut luumut tuntuivat lähes mahdottomalta haasteelta. Ne eivät todellakaan ole vakiokamaa keittiössämme. Jälkiruoat hylkäsin heti, samoin halusin pysyä erossa perinteisimmistä luumuisista lihapadoista.

Ajatus lähti liikkeelle Pekingin ankan kanssa tarjottavasta luumukastikkeesta. Siinä määrittyi ilmansuunta. Nokka kohti Aasiaa. Monen mutkan kautta ankka vaihtui possuksi, joka hautui tuntikaupalla lämpimänmausteisessa liemessä. Mietin, voiko sitä edes luumukastikkeeksi kutsua, koska luumu ei ole siinä päällimmäisin maku vaan tuomassa kastikkeeseen  hyvää hedelmäisyyttä. Haudutusliemen pohjana on kanaliemi, koska se on lihalientä miedompi vaihtoehto. Halusin mausteiden ja luumun makeuden pääsevän loistamaan ruoassa.

possunposket-aasialaisessa-kastikkeessa

Possunposkia saa lähinnä pakasteena, omani ostin hallista. Uskoisin, että niitä on myös Stockmannin valikoimassa. Reilun kympin kilolta maksava poski on kukkaroystävällinen ruhonosa, mutta se vaatii hiukan työstämistä. Ennen paistamista poskista pitää poistaa ylimääräinen rasva ja kalvot. Parhaiten se onnistuu pienellä terävällä veitsellä, kun pidät kalvon hyvin pingotettuna. Pelkästään poskien siistimeen kannattaa varata melkein puolisen tuntia, jos ei omaa maailmanluokan veitsikättä.

Mahdoton haaste kääntyi mahdollisuudeksi, possu hautui meheväksi, maukkaaksi ja mausteiseksi. Taidan kääntää poskea toisenkin kerran.

Muokattu: Resepti valittiin kisan pääruokasarjan voittajaksi. Tuomarina toimi Teresa Välimäki, joka kehui liemen intensiivistä makua. Liemi on tuhti, mutta riisi tasapainottaa sitä hyvin. Teresan vinkistä lisäsin liemeen enemmän valkoviiniä hapokkuuden lisäämiseksi. Määrää on muutettu alla olevaan reseptiin.

Aasialaiset possunposket luumukastikkeessa

kahdelle (haudutusliemestä riittää suuremmallekin lihamäärälle)

500-600 g possunposkia

haudutusliemi

2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
pala tuoretta inkivääriä
1 1/4 dl soijaa
1 1/2 dl valkoviiniä
1 rkl kalakastiketta
5 dl kanalientä
vettä
2 rkl ruokosokeria
1 tähtianis
1 kanelitanko
10 kuivattua luumua

lisäksi korianteria, seesaminsiemeniä ja riisiä

1. Poista possunposkista ylimääräinen rasva ja kalvot pienellä terävällä veitsellä. Kuivaa liha talouspaperilla.

2. Pilko valkosipulit ja inkivääri krouvisti. Poista chilistä siemenet ja viipaloi se.

3. Kuumenna öljyä padassa ja ruskista possunposket muutamassa erässä.

4. Laita pataan kaikki ainekset (luumut kokonaisina), lisää sen verran vettä, että lihat peittyvät. Hauduta miedolla lämmöllä noin nelisen tuntia tai kunnes liha lohkeaa helposti haarukalla. Lisää tarvittaessa vettä hauduttamisen aikana, jos liemi ei enää peitä lihaa.

5. Nosta lihat ja luumut varovasti padasta. Siivilöi liemi.

7. Laita luumut korkeareunaiseen kulhoon, soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää 2 1/2 – 3 dl haudutuslientä ja sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

8. Nosta kulhon pohjalle luumukastiketta ja sen päälle lihapaloja. Koristele seesaminsiemenillä, chilillä ja korianterilla. Tarjoa riisin kanssa.

 

*****

Pork cheeks are cheap cuts of meat that need long braising or slow cooking to make them tender. Simmering the cheeks for hours in an Asian infused stock, in which often overlooked dried plums went nicely in tandem with chili, ginger, cinnamon and star anises, made them fork tender.  

*****

Reseptikilpailun järjesti Sunsweet, joka lahjoitti luumut ja kutsui tilaisuuteen, jossa saa oppeja ruokakuvaukseen ja -stailaukseen.

30 kommenttia “Toinenkin poski – aasialaiset possunposket luumukastikkeessa

  1. Ihana resepti, Jonna! minulla on tuo sama luumuhaaste työstössä mutta parin eri kokeilun jälkeen täällä ollaan vähän jumissa. Yksi idea on vielä takataskussa, saapa nähdä ehdinkö toteuttamaan sen ajallaan, miten se meneekin aina niin että nämä kisojen deadlinet aina yllättää? 🙂

    Tein ensimmäistä kertaa possunposkia vähän aikaa sitten, oli todella hyvää! täytyy tehdä uudelleenkin 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.02.2015 at 20:04 sanoi:

      Nyt tsemppaat reseptin kasaan, olen ihan varma, että saat herkkua aikaan. Olisi nimittäin mukavaa nähdä siellä kurssilla.
      Olin kerrankin ajoissa reseptin kanssa ja tein tämän melkein heti, kun tuotteet tulivat. Meni kerralla maaliin, se helpotti kummasti.

  2. oijoi mitä herkkua! ja mitkä ihanat kuvat! juuri kuvasin omia possunposkia eivätkä todellakaan ole se kiitollisin kohde 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.02.2015 at 20:13 sanoi:

      Kiitos, lämmittää nuo kehut. Itse olin nimittäin melkoisen kiukkuisena tuossa prosessin aikana. Ihan helvettiä kuvata noita 🙂 Jälkikäteen tekisi aina monta hommaa toisin, miksi sitä ei tajua kuvatessaan ja sitten onkin jo liian myöhäistä. Harva ruoka on kuvauksellista kovin kauan.

  3. Mä tuun!!!! Mikäli kerkeen reseptoida,,,

    Luumukastike oli minullakin yksi vaihtoehto, ja tämä sun toteutus on mitä mainioin. Nam, nam, nam.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.02.2015 at 20:14 sanoi:

      Tämä on viikon paras uutinen. Ei olla nähty noin sataan vuoteen. Nyt hommiin siellä!

  4. Tää näyttää Jonna niin mun ruualta. 🙂 Löytäisinköhän mä noita poskia Sellosta. Upeen näkönen setti! 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.02.2015 at 18:52 sanoi:

      Sellossa voisi muuten vaikka ollakin, eikö niillä perinteisesti ole aika hyvä lihatiski. Ja aina voit kysyä Tapiolan Stockalta.
      Ja kiitos, olin vähän tyytyväinen itseeni, koska jännitti aika pirusti tuossa neljän tunnin aikana, miltä maistuu. Maut kehittyivät aika paljon haudutuksen aikana. Tietenkin – mutta aina vaan iskee uskonpuute.

  5. Hieno resepti! Kuivatut luumut ei oikein ole mun juttu, mutta pakkohan tätä on testata!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.02.2015 at 18:52 sanoi:

      Tässä niillä on aika erilainen rooli. Ei ole meilläkään vakiokamaa, mutta tässä niillä oli lisäarvoa.

  6. Onnea kisaan!
    Hieno oivallus tuo kastike.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.02.2015 at 18:53 sanoi:

      Kiitos, onneksi olin ensimmäisiä, jotka julkaisivat reseptin, niin ei ennättänyt tulla rimakauhua muiden suorituksista 🙂

  7. Oi nam, herkullisen kuulloista! 🙂

  8. Onpa samettisen näköinen kastike, just sellainen mihin tekee mieli iskeä haarukkansa ensimmäisenä koko annoksessa. Tää on niin voittajaresepti!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 27.02.2015 at 16:39 sanoi:

      Voi kiitos. Kävin katsomassa reseptisi ja luojan kiitos olemme eri sarjoissa. Aika kovaa settiä sanoisin. Minäkin lähdin liikkeelle samoista raaka-aineista, mutta enemmän erilainen ei lopputulos voisi olla.

  9. Nimimerkki “kerran vuodessa luumuostoksilla” ihmettelee, että niistäkö voi tehdä muutakin kuin kiisseliä?!!? Näköjään, ja jösses miten herkullisen näköistä. Täällä Oulussa poskia löytyy joskus ainakin kauppahallin Pekan lihapuodin tiskiltä, sieltä minä olen ostanut posket meidän keittiöömme. Muualta en ole tainnut katsellakaan.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 27.02.2015 at 22:12 sanoi:

      Tuon saman perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä olin itsekin, kuin aloin suunnitella reseptiä. Olisi ollut kauhean helppoa lipsahtaa makean puolelle, mutta halusin vähän haastaa itseäni. Kauhean palkitsevaa, kun homma onnistui.

      Posken sijaan voi onneksi käyttää vaikka niskaa tai lapaa, jos poskea ei saa, mutta kyllä poskea ihan varmasti lähes hallista kuin hallista saa.

  10. Vitsit, varmasti todella herkkua, suupielistä valuu jo kuola 😛 Upeat kuvat jälleen!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.02.2015 at 17:01 sanoi:

      Hyvin upposi ainakin 🙂 Kiitos, kuvien kanssa itse tuskailin, mutta onneksi sentään alkaa taas olla sen verran valoa, että se helpottaa kummasti kuvaamista.

  11. Hienot kuvat ja resepti!
    Harmi kun en pääse mukaan lauantaina! Olisi ollut kiva nähdä pitkästä aikaa. Oppiakin olisin kaivannut…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.03.2015 at 22:17 sanoi:

      Onpa todella harmi, ettet pääse paikalle. Olisi ollut mukavaa nähdä ja oppi on aina hyväksi. Oltaisiin nähty aika samoissa merkeissä kuin viimeksikin…

      • Olisi ollut kyllä tosi mukavaa, näköjään taas huikea porukka koolla! Toivottavasti jotain vinkkejä teidän muiden blogeista kurssin jälkeen…

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.03.2015 at 18:59 sanoi:

          Ensi kerralla sitten. Harmittavasti asut siellä vähän kauempana, mutta eiköhän me törmäillä.

  12. Oi kuulostaa herkulliselta! Onnittelut voitosta.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.03.2015 at 16:09 sanoi:

      Kiitos, oli todella mukavaa saada omasta reseptistä niin positiivista palautetta.

  13. Pingback: Ammattilaisen silmin - suolaa & hunajaa

  14. Mikko on 04.06.2020 at 11:11 sanoi:

    Tämä resepti on kertakaikkiaan herkullinen ja yllättävä, Olen tehnyt sitä usein pienimmille vieraisryhmille ja ylihuomenna saavat juhlavieraat, 50kpl, maistaa… Kung-fu-girl riesling kylkeen, niin avot! Kiitos tästä!.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation