Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Emäntä- tai isäntäystävällinen talvimenu – veriappelsiini-jogurttiposset

Kerroksittain ladottu veriappelsiini-jogurttiposset päättää talvisen menun, jossa ihan kaiken voi valmistaa etukäteen. Tylsimmät illalliset ovat sellaiset, joissa emäntä tai isäntä ei ehdi viettämään aikaa vieraiden kanssa, koska tekee taidetta keittiössä. 

veriappelsiini-jogurttiposset

Yritän suunnitella tarjottavat siten, että aika keittiössä on minimissään vieraiden läsnäollessa. Tämä menu yhdistää monta etua. Sen voi valmistaa kokonaan etukäteen, mutta silti tarjolla on lämmintä ruokaa. Kun aamupäivän valmistelee, illalla voi vain nostaa tarjottavia ruokalaji kerrallaan pöytään ja kerätä kiitokset. Myös siivon – sellainen ainakin meidän keittiössämme kolmen ruokalajin valmistamisesta seuraa – ehtii korjata pois ennen vieraiden saapumista.

Vaikka kevättä kohden mennään, menu on vielä talvinen ja hyödyntää kauden parhaita makuja. Olen koonnut siihen suosikkini. Toivottavasti tulee vielä paljon aurinkoisia pakkaspäiviä, jolloin lämmittävälle lihapadalle on tilausta.

Alkuruoaksi maa-artisokkakeittoa ja kylkeen tuoretta leipää. Keitto on blogin kautta aikojen suosituimpia reseptejä. Eikä syyttä, se on nimittäin täydellistä. Voin estoitta kehua, koska resepti on alunperin Antto Melasniemen. Keitän kermaisen kuohkean keiton valmiiksi, juuri ennen tarjoilua ohennan keiton tarvittaessa kermalla tai maidolla, kuumennan kiehuvaksi ja kuohkeutan viimeisen silauksen sauvasekoittimella. Viimeinen silaus menee asteen hifistelyn puolelle, ilmankin syntyy loistosoppa.

Täydellinen maa-artisokkakeitto

chili

Pääruoan voi valmistaa reippaasti etukäteen, chilipata vain paranee hellalla. Valmistelut ovat hiukan monivaiheisia, mutta loppu on pelkää hidasta hauduttelua. Tätä on tarjottu meillä useammille vieraille ja resepti on lähtenyt kiertoon suvussa. Tänäkin viikonloppuna se hautui hellalla appiukon juhlapäivään miehen tekemänä.

Brittiläinen sitruunavanukas, lemon posset on jo parin vuoden ajan kiertänyt blogeja. Minäkin olen tehnyt sitä sekä sekä sitruunasta että limestä. Yleensä se keitetään pelkästään kermasta, tein talvisen menun päättävän veriappelsiinipossetin kevyempänä versiona korvaamalla puolet kermasta turkkilaisella jogurtilla. Ladoin possetit kerroksittain lasiin veriappelsiinisalaatin kanssa. Lasillinen kauden parhaita makuja. Veriappelsiinisesonkia on vielä hetki jäljellä, siitä kannattaa ottaa nyt kaikki irti.

Sopiva makeus on syöjässään, minun mielestäni tämä oli melkoisen makeaa, miehen mielestä meni kirpeän puolelle. Kumpikin kuitenkin tykkäsi. Laita ensin vähän vähemmän sokeria ja lisää tarvittaessa.

Veriappelsiini-jogurttiposset

kahdelle

Jogurttiposset

1 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
1 keskikokoinen sitruuna
1/2 veriappelsiini
1 dl turkkilaista jogurttia

Appelsiinisalaatti

1 1/2 veriappelsiinia
veriappelsiinimehua
(1-2 rkl granaattiomenan siemeniä)
2 rkl Cointreuata tai vastaavaa
vajaa 1 rkl sokeria

1. Valmista hyvissä ajoin appelsiinisalaatti. Leikkaa molemmista appelsiineista päät pois. Kuori appelsiini terävällä veitsellä siten, että valkea osa jää kuoreen. Leikkaa kalvojen välistä terävällä veitsellä lohkot siten, ettei niihin jää valkoista kalvoa. Jätä puolikas appelsiini lohkomatta, siitä puristetaan mehu possetiin. Nosta appelsiinilohkot (ja granaattiomenan) siemenet pieneen kulhoon.

2. Purista kattilaan kuorista ja lohkojen leikkaamisesta ylimääräiseksi jääneestä osasta mehut kattilaan. Lisää kattilaan myös appelsiinilikööri ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä viitisen minuuttia kasaan. Kaada liemi appelsiininlohkojen (ja granaattiomenan siementen) päälle, anna maustua muutama tunti.

3. Valmista posset. Sekoita kattilassa kerma ja sokeri. Purista sitruunasta ja puolikkaasta veriappelsiinista yhteensä 1/2 dl mehua. Vähintään puolet mehusta on hyvä olla sitruunaa.

4. Kuumenna kerma-sokeriseos kiehuvaksi ja keitä viisi minuuttia sen jälkeen, kun seos on kuumentunut kiehumispisteeseen.

5. Nosta pois liedeltä ja sekoita joukkoon veriappelsiini-sitruunamehu. Anna jäähtyä sormenlämpöiseksi ja vatkaa sen jälkeen joukkoon turkkilainen jogurtti.

6. Lusikoi lasien pohjalle valtaosa appelsiinilohkoista. Vältä liemen laittamista mukaan. Jätä muutama lohko ja granaattiomenan siemenet annosten koristeluun. Lusikoi varovasti jogurtti-kermaseos appelsiinisalaatin päälle, nosta kylmään hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi, mieluusti tunnin pari pidemmäksi aikaa.

7. Koristele annokset juuri ennen tarjoilua appelsiininlohkoilla ja granaattiomenan siemenillä. Valuta päälle myös hiukan appelsiinisalaatin lientä.

******

Why bother asking friends over if you are stuck by a stove for a whole night and not able to spend time and catch up with your guests? I prefer dinner menus that mostly can be prepared before guests arrive so that I am freed up to enjoy the fruits of my labour during the dinner with them.

This winter menu takes stress out of hosting. Everything is cooked and a kitchen can tidied up to neat and clean before friends arrive, none of the dishes really mind about an exact timing either – they are the ones happily waiting, not your guests. 

A smooth and creamy Jerusalem artichoke soup as a starter, a perfect winter warmer as is also the main course, a Texan chili. The dessert, a lighter version of a traditional British cream pudding, blood orange yoghurt posset embraces this short season of blood oranges. Now is the time to get an overdoses of them, soon the season is over again.

14 kommenttia “Emäntä- tai isäntäystävällinen talvimenu – veriappelsiini-jogurttiposset

  1. Possetin keventäminen jugurtilla on mahtava idea! Olen muutenkin heikkona kerman ja jugurtin sekoitukseen, tosi harvoin enää tarjoan minkään kanssa esim. pelkkää kermavaahtoa, yleensä mukana on ainakin muutama lusikallinen paksua maustamatonta jugurttia.

    Toi sun unelmankuuloinen chilipata on edelleen kokeilematta. Se täytyy muistaa laittaa listoille. Ehkä jo ensi viikonloppuna! Kivistön uuni on rikki ja täytyy keksiä ruokalista, joka valmistuu pelkällä hellalla.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.02.2015 at 19:52 sanoi:

      Pelkkä kerma ei ole oikein minunkaan juttuni, jogurtti paitsi keventää ennenkaikkea raikastaa. Kerman sekaan menee poikkeuksetta pari lusikallista täälläkin.

      Tehtiin taas eilen chiliä (en jaksa edes laskea kuinka monennen kerran…) – oli aika katastofi keittiössä, kun hommat alkoivat eskaloitua syvän viiltohaavan kautta, puuttuneisiin blenderin tiivisteisiin (ei kaunista jälkeä) ja palohälytykseen (aiheeton), mutta edelleen lopputulos oli hyvä. Ensi kerralla vähemmän kohellusta kiitos!

  2. minni on 22.02.2015 at 20:10 sanoi:

    Jee, ihanan keväinen ohje! Sitruuna/limeposset on ihan mun luottojälkkäreitä, nyt siis tää resepti kokeiluun. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.02.2015 at 20:25 sanoi:

      Sitruunasta ja limestä tulee vähän raikkaampi väri, veriappelsiinin vaaleanpunainen voi vähän jakaa mielipiteitä, mutta maultaan se on vähintään yhtä hyvää. Toivottavasti tykkäät, minusta jogurtti oli hyvä raikastus.

  3. Ristus. Ens kautena Ogelin keikoilla jätetään eväät kotiin ja tullaan teille syömään välillä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.02.2015 at 19:29 sanoi:

      Onkohan tämä oikein urheilusuoritukseen sopivaa settiä 🙂
      Toivotan joka tapauksessa tervetulleeksi!

      • Mutta minähän oonkin pelkkä manageri! …Urhon kuuluista lausahdusta siteeratakseni kun tuuletti jäällä Berliinissä ja huusi : kiitä äiti Luojaa, et oot syntynyt mun manageriksi…

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.02.2015 at 20:47 sanoi:

          Totta, teet eväät urheilijoille ja tulet itse tänne syömään. Sopii vaan minulle.
          Äitinsä poika, ei tuohon voi muuta sanoa…

  4. Haha, vähänkö nauroin Urhon kommentille, priceless! 😀

    Possetit näyttää jo melkein liian sieviltä syötäviksi, upeat! Sulla on kyllä mieletön visuaalinen silmä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 24.02.2015 at 23:30 sanoi:

      Miten jollain voi välähtää hetkessä tuollaista. Priceless todellakin!

      No voi kiitos. Hedelmät ja marjat on luonnostaan niin kauniita, että eihän niillä rumaa saa aikaiseksi.

  5. Täytyisi tehdä possettia pitkästä aikaa, ja jugurtilla! Jugurttia meidänkin keittiössä lisäillään niin kermavaahtoon kuin kastikkeisiin, mutta jostain syystä ei ole tullut mieleen laittaa possettiin. Olimme viikko sitten Copas Y Tapaksessa, siellä oli jälkkärinä sitrushedelmäposset, ja oli aivan mieletön, raikas ja pehmeä samalla kertaa. Ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun jälkkäri oli ylivoimainen suosikkiannos ravintolaillallisella.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 28.02.2015 at 17:02 sanoi:

      Minä en ole yhtään jälkkäri-ihminen, mutta posset tekee poikkeuksen – pidin melkein enemmän siitä jogurttiversiona, vaikka se ihan oikea possetkin on parhaimmillaan jumalaista. Täytyy silti tunnustaa, etten muista kertaa, että jälkiruoka olisi ollut illallisen paras osuus. Yleensä se on alkupala.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation