Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Talviruokaa juureksista – punajuuririsotto

Punajuuririsotto on täydellistä talviruokaa. Suomen kolmanneksi käytetyin juures on sesongin maukkaimpia raaka-aineita.

punajuuririsotto2

Jos on juuri kertonut kasvisruokien lisääntyneen lautasellaan, on vain kohtuullista julkaista edes yksi kasvisruokaresepti. Olkoon se on minun ja kummipoikani yhteisiä suosikkeja eli punajuuririsotto, jolla ilahdutin kyläilemään saapunutta kohta kolmevuotiasta punajuuren ystävää. Mies minun makuuni.

Koska meillä (varsinkaan) kolmivuotiaat eivät (useimmiten) joudu odottelemaan ruokaansa, kuvasin risoton jälkikäteen jämällä. Se oli ehtinyt jo imaista nesteen sisäänsä, mutta hyvä risotto kannattaa jättää aina hiukan löysäksi ja syödä samantien.

Punajuuret kuten muutkin juurekset pitävät paahtamisesta. Niiden maku tiivistyy paahdettaessa samalla, kun niistä poistuu nestettä. Arkena voit kuitenkin aivan hyvin oikaista, kuoria punajuuret, raastaa ne hienoksi raasteeksi ja lisätä risottoon, kun olet kuullottanut riisit. Se lyhentää valmistusaikaa hiukan. Punajuuret voi hyvin myös paahtaa ennakkoon samalla, kun teet jotain muuta uunissa. Ne säilyvät jääkaapissa pari-kolme päivää tiiviissä rasiassa.

Punajuuririsotto vuohenjuustolla

kahdelle

2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1 punajuuri raakana
2-3 rkl oliiviöljyä
2 1/2 dl risottoriisiä
1 1/2 dl valkoviiniä
7 1/2 dl kasvislientä (kannattaa keittää hiukan enemmän)
1 1/2 dl parmesania raastettuna
1 pieni oksa rosmariinia
pieni nippu timjamia
mustapippuria
noin 1 rkl voita
(1 rkl pehmeää vuohenjuustoa)

lisäksi merisuolaa punajuurten paahtamiseen

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Asettele punajuuri merisuola pedille ja paahda uunissa noin tunti tai kunnes punajuuri on jokseenkin kypsä. Anna sen jäähtyä sen verran, että saat sen kuorittua ja raasta se hienolla terällä tai aja sauvasekoittimen teholeikkurilla silpuksi.

2. Silppua sipuli ja valkosipuli, raasta parmesan ja kiehauta kasvisliemi. Pidä kasvisliemi koko risoton tekemisen ajan kiehuvan kuumana.

3. Kuumenna öljy kattilassa, kuullota siinä sipuleita vajaa viitisen minuuttia, lisää valkosipuli ja riisi. Kuullota kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää punajuurisilppu tai -raaste ja kuullota hetki.

3. Lisää kattilaan valkoviini, sekoittele koko ajan risottoa ja keitä kunnes viini on lähes haihtunut.

4. Ala lisätä kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita risottoa säännöllisesti, mutta koko ajan sitä ei tarvitse sekoittaa. Jatka kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on edelleen purutuntuma.

5. Mausta risotto kevyesti pippurilla ja lisää reilusti tuoreita yrttejä. Sekoita risoton joukkoon lopuksi parmesan ja kiillota se sekoittamalla joukkoon nokare voita.

6. Tarjoa heti. Jos haluat nosta jokaiselle lautaselle nokare pehmeää vuohenjuustoa ja pyöräytä sitä kevysti risoton joukkoon.

 

****

A three year old with an affection to beetroot ate my beetroot risotto with a great appetite. My kind of boy. 

Roasting beetroots – or other vegetables or root vegetables – concentrates their flavor since they lose some of the liquids during the roasting without losing any of the aroma. So even not obligate I often roast the beets for risotto to intensify their earthy flavor and rich purple color.

6 kommenttia “Talviruokaa juureksista – punajuuririsotto

  1. jälleen loistoveto! Klassinen yhdistelmä vuohari ja punajuuri, toimii!

  2. tää on ehkä mun ihan kaikien aikojen lempparikasvisruoka. Apukokki ei tosin jostain systä vieläkään ole hurahtanut punajuureen… 🙁

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.01.2015 at 17:52 sanoi:

      Meilläkään ei oikein punajuuri kerää kannatusta, mutta onneksi kummipoika on tässä asiassa hyvä apukokki – aina voi luottaa, että hupenee.

  3. Ah! Punajuuri ja vuohenjuusto on “match made in heaven”…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 14.01.2015 at 19:56 sanoi:

      Lusikallinen juustoa riittää -jo sillä määrällä risotto on paljon, paljon maukkaampi. Eli todellakin “match made in heaven”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation