Tietoa mainostajalle ›

Blog

Josko avais ravintolan – parmesanritarit

Satunnaisesti leikittelemme ajatuksella omasta ravintolasta. Millainen se olisi? Mitä siellä tarjottaisiin? Kahvila vai ehkä sittenkin viinibaari. Heti sen jälkeen, kun olen mielessäni sisustanut paikan, törmään pariin käytännön ongelmaan.

parmesanritarit

Jos haluaa tarjota uunituoretta ja ”täällä leivottua”, se tarkoittaa heräämistä ennen kukonlaulua. Aamuäreälle ja -uniselle ihmiselle se on tehokas tapa sysätä ihminen pysyvään äreyteen. Sitäpaitsi en edes juuri pidä leipomisesta. Hylätään siis kahvila. Entäs sitten viinibaari? Ihmiset haluavat istua sellaisissa perjantai- ja lauantai-iltaisin. Se taas tarkoittaa luopumista kaikesta vapaa-ajasta ja ihmissuhteista. Ajatusleikin hauskuus loppuu sen jälkeen, kun olen valinnut sen musta-valkoruutuisen lattian ja suunnitellut kupariputkista rakennetut valaisimet.

Ajatusleikki ravintolasta on minulle vain satunnaista pakoa arjesta. Ymmärrän, ettei minulla olisi mitään edellytyksiä saada ravintolaa menestymään. Ei alan koulutusta eikä hampurilaisravintolaa ja pizzapistettä kummempaa työkokemusta alalta. Enkä tosipaikan tullen olisi valmis hyppäämään niin kylmään veteen. Pidän liikaa työstäni ja elämästäni tällaisena.

En ole ajatusleikkeineni kuitenkaan yksin, osalle se on paljon ajatusleikkiä vakavampaa. Yritysneuvonnan tilastojen mukaan useimmat hyppäävät yrittäjiksi alalle, josta heillä on kokemusta tai johon heillä on soveltuva koulutus. Silloin yrityksellä on realistisemmat edellytykset menestyä. Alanvaihtoa haaveilevien kolmen kärki oli haastatellun yritysneuvojan mukaan kahvila, kukkakauppa ja sisustusliike. Mihinkään niistä ei periaatteessa vaadita muodollista koulutusta. Aloille on teoriassa mahdollista hypätä pelkän esteettisen silmän, hygieniapassin tai jauhopeukalon turvin ja investointikin on paljon paperikonetta pienempi. Todellisuudessa ilman kokemusta ja koulutusta perustettavat yritykset ovat usein jo liikeideasta lähtien epärealistisia.

Minusta ei olisi riskinottajaksi, eikä varmaan loppujen lopuksi monesta muustakaan alanvaihdosta haaveilevasta. Vuosien satunnaisessa ravintolan sisustamisessa olen kuitenkin keksinyt yhden ravintola-idean, joka sopisi tällaiselle laiskahkolle ravintoloitsijalle. Ainoa vaihtohtoni on avata hitaisiin ja myöhäisiin aamiaisiin keskittynyt paikka, joka ei avaudu ennen kymmentä.

Se osuu sinänsä nappiin, olen erinomainen aamiaiskokki. Teen Julia Childin jälkeen maailman toiseksi parhaan munakokkelin ja kysykää minulta ihmeessä vinkit köyhiin ritareihin, pannukakkuihin, skonsseihin ja erilaisiin munaruokiin. Olen erikoistunut niihin.

Aamiaisravintola siis. Auki vain viikonloppuisin, ettei kokkaaminen ala tuntua työltä. Siitä ei tosin olisi bisnekseksi. Taidan pitää kiinni mukavasta päivätyöstä ja valmistan aamiaisia miehelle. Ne tarjoillaan sen jälkeen, kun kokki on herännyt. Vain lauantaisin ja sunnuntaisin.

Parmesanritarit

kahdelle

pari viipaletta kuivahtanutta leipää

1 dl maitoa
1 kananmuna
reilu 1/2 dl parmesania raastettuna
ripaus valkopippuria
ripaus savupaprikaa
1/2 tl sinappijauhetta
tuoretta timjamia

paistamiseen valkosipulin kynsi, nippu tuoretta timjamia, nokare voita ja loraus öljyä

1. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon maito, kuivat mausteet, hienoksi raastettu parmesan ja silputtuja tuoreen timjamin lehtiä.

2. Kaada seos laakealle lautaselle ja kostuta leipä molemmin puolin nesteessä. Anna imeytyä muutama minuutti.

3. Laita pannulle valkosipulin kynsi kokonaisena, nippu tuoretta timjamia, nokare voita sekä loraus öljyä (voit toki paistaa myös pelkässä voissa). Kuumenna ja nosta leipäviipaleet pannulle. Paista kullanruskeiksi. Nosta pannulta, raasta rinnalle tuoretta parmesania ja sirottele yrttejä. Tarjoa esimerkiksi pekonin ja uunissa paahdettujen tomaattien kanssa.

*****

Once in a while I flirt with an idea of owning a restaurant. While playing around with a thought of having a café I soon realize that waking up before dawn for baking might not be a job best suitable for a slumberous morning person. But then again opening a wine bar with wining and dining would mean sacrificing all your weekends and pretty much the rest of your life as well.

I figured out that the only niche left for a sluggish restauranteur keen on her beauty sleep is a place for slow and late breakfasts. It would match perfectly with my competencies, I namely make the best scrambled eggs and my house specialties are scones, pancakes and french toasts. Ask anything, I know the tricks. Been practicing, a lot.

Cooking breakfast for a day or two in a week might not make a solid business, though. I’d better stick with the day job I happen to like a lot and serve my parmesan french toasts for the lucky hubby. First after 10 a.m. Only Saturdays and Sundays.

14 kommenttia “Josko avais ravintolan – parmesanritarit

  1. Campasimpukka on 25.10.2014 at 12:39 sanoi:

    Minä en pääse koskaan sanaa ”jos” pitemmälle, kun jo tiedän, ettei auta haaveilla edes ihan pienestä sievästä kuppilasta, amatööri olen ja sellaisena pysyn 😀

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.10.2014 at 17:52 sanoi:

      Jos-sanaan se täälläkin pysähtyy. Aika monestakin syystä, mutta haaveilu on välillä mukavaa.

  2. Voisin ostaa kyllä sun aamiaisravintolaan itselleni nimikkopöydän. Saat toki kattaa mulle paikan teidänkin aamiaispöytäänne, jos kerran ravintolaa ei koskaan avata.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.10.2014 at 17:53 sanoi:

      Tuo vaihtoehto 2 on toteuttamiskelpoinen, ensimmäinen ajaisi minut vararikkoon ja hermoraunioksi 🙂

  3. Jos haaveet sanoo ääneen – ne toteutuu! Mää olen tän huomannut käytännössä, eli tässä odottelen milloin sun aamiaispaikka avautuu 🙂

    Hei teepä tästä sun aamiaisrepertuaarista sellainen postaussarja, ois ihana! Kaikkia sellaisia joita vois yhdistellä toisiinsa ruokaisien brunssien merkeissä, ja parhaimmassa tapauksessa säästää herkkujämät seuraavan päivän lounaslautaselle.

  4. Miten yrittäjänä voi tehdä pienen omaisuuden?
    – Aloittaa suuresta.

    Yhden sortin ammattilaisena ei voi kuin ihmetellä, miten vähillä eväilä jotkut oikeasti ryhtyvät yrittäjiksi. Sanotaan, että ”kyllä se osaaminen siitä lisääntyy”, mutta useimmilla rahat loppuvat ennen sitä. Mitä enemmän jostain alasta ymmärtää, sitä korkeampi kynnys on ryhtyä yrittäjäksi. Ammatinvapaus on toki hyvä asia, mutta varsinkin sisustusmyymälät nayttävät usein olevan tahatonta ”pop-up”-tyyppiä. Muutama vuosi jaksetaan maksaa vuokria ja lakisääteisiä tai muita pakollisia kuluja. On siinä tavisduunarilla kadehtimista, kun monen ”ökyrikkaan ja verottomia osinkoja nostavan yrittäjän” kuukausipalkka on todellisuudessa samaa luokkaa kansaneläkkeen kanssa, jos kaikilla sitäkään.

    Omasta ravintolasta tms haaveileminen tulee paljon halvemmaksi 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.10.2014 at 11:12 sanoi:

      Haaveileminen on erittäin halpaa huvia.

      Totta toki mitä sanot, mutta toisaalta ihailen suuresti monia tuttaviani ja ystäviäni, jotka ovat uskaltaneet hypätä yrittäjiksi. Monet heistä ovat pystyneet luomaan hienoja yrityksiä. Helppoa se tosin ei koskaan ole.

  5. Täälläkin on puuhailtu aamiaisleipien parissa 🙂 Uskon, että myöhäinen kokki saisi ravintolaansa paljon myöhäisistä aamuista nauttivia asiakkaita, joten ajatusleikkisi on erinomaisen hieno!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.10.2014 at 17:05 sanoi:

      Tosin siinä on vielä se ongelma, että olen aamuisin aika äreä ja epäsosiaalinen.

  6. Samoja ajatusleikkejä käydään täällä aina silloin tällöin… ja samoihin loppu”tuloksiin” päädytään joka kerta. Tykkään siitä, että ruoka on harrastuskseni ja että ammattini on jotain aivan muuta 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 26.10.2014 at 17:06 sanoi:

      Nimenomaan. En ole ollenkaan varma, että tykkäisin ruoasta ammattina. Todennäköisesti jopa en.

  7. Pakoa arjesta parhaimmillaan tälläiset ajatusleikit :). Seuraavana ravintolapäivänä aamupalaan keskittyvä ravintola vain pystyyn ja ajatusleikki vähän todellisuuden puolelle. Mieluusti tulisin näitä parmesanritareita ja munakokkelia maistamaan 10 jälkeen.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 30.10.2014 at 18:27 sanoi:

      Joskus saattaa olla itselle terveellisintä säilyttää ajatusleikki ajatusleikkinä. Todellisuus ei pääse tuhoamaan ruusuista kuvaa laattalattioista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation