Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Korjaussarja – linssikeitto

Viime viikot ovat olleet yhtä korjaussarjaa – blogissa, tietokoneessa ja ruokapöydässä. Terveellisimpänä osasena niistä linssikeitto, lounaan pituinen detox.

linssikeitto

Blogissa on tehty pieniä korjauksia. Suurimpana niistä muokkasin pohjaa siten, että blogia on jatkossa helpompi lukea myös mobiililaitteista. Pohja mukautuu laitteen mukaisesti. Ulkonäkömuokkaukset ovat vielä kesken, mutta enää pieniä asioita jäljellä. Kiitos teille, jotka annoitte palautetta asiasta jo blogin uudistamisen alkuvaiheessa. Kesti hetken, ennenkuin taidot riittivät korjausten tekemiseen. Tai siis kesti hetken, ennen kuin sain jonkun muun tekemään ne puolestani.

Olet ehkä huomannut myös Maistuisiko sittenkin? -noston jokaisen postauksen lopussa. Jatkossa ne ovat relevantimpia ja perustuvat esimerkiksi reseptin raaka-aineisiin tai ruokalajiin. Omenareseptin yhteydessä lisää omenaista makua ja soppien yhteydessä muita suosikkisoppiani. Kannattaa vilkaista niitä jatkossa entistä tarkemmin. Tämän postauksen alle keräsin blogin suosituimmat reseptit kautta aikojen.

Postausten loppuun olen keväästä asti lisännyt englanninkielisen tiivistelmän. Se on minun ilmainen englanninkurssini. Ensin lisäsin sen Helsinkiä koskeviin postauksiin. Tuskin kukaan suomea ymmärtämätön kuitenkaan löytää sinne asti ja muutenkin tiivistelmien välittämä informaatio on aika rajallista. Olen ollut liian laiska kääntääkseni reseptejä. Se on siis enemmänkin minua itseäni varten. Halusin käyttää taas kieltä monipuolisemmin kuin töissä tulee käytettyä ja pitää yllä sanavarastoa. Muutama kappale pari kertaa viikossa on siihen oikein sopiva satsi. Suosittelen.

Korjaukset antavat oivan aasinsillan kuluttajaneuvontaan. Korjauksia on tehty nimittäin myös koneeseeni. Kohta alan purkaa kahden viikon kuvia kamerastani. Vajaa kaksi vuotta sitten hankkimani MacBook Pro alkoi ryppyillä kesällä, päätyi huoltoon ja tuli onneksi ehjänä takaisin (koputan puuta). Ei ollut itku kovin kaukana, kun säikähdin, että sikamaisen kallis kone hajoaa parissa vuodessa.

Tässä tulee tarinan opetus – ainakin minulle. Kun hankkii kalliin koneen, odottaa sen kestävän kauemmin kuin vajaa pari vuotta. Minulle selvisi tässä prosessissa, että on lupakin odottaa. Vaikka esimerkiksi Applen koneissa takuu on vain vaivaisen vuoden pituinen, EU:n tuotevastuulain perusteella valmistajan vastuu on kuitenkin pidempi. Esimerkiksi tietokoneessa vastuu on kahden vuoden pituinen.

En olisi itse osannut asiaan vedota. Asiasta kerrottiin minulle huollosta, kun vein koneen sinne. Oikeus ei ole automaattinen, vaan korvausta haetaan valmistajalta ja samalla tutkitaan, ettei vika ole voinut aiheutua esimerkiksi koneen saamasta iskusta tai muusta käyttäjän aiheuttamasta syystä. Prosessi myös kestää hetken eli itse odottelin konetta vajaa pari viikkoa takaisin, mutta kone on nyt kunnossa ja lasku lähti omppulaan. Onneksi, hajonnut osa olisi ollut kallis.

Tähän postaukseen liittämäni soppa on puolestaan korjaussarja yltäkylläisen viikonlopun jäljiltä. Vietimme vuosipäivää ystävien kanssa. Löysimme toisemme tasan 20 vuotta sitten. Se on kuulkaa ihmisikä. Silloin kun edessä oli loistava tulevaisuus. Nyt se on takana. Sitä juhlistamaan tarvittiiin enemmän kuin yksi ruokalaji ja aika monta lasillista viiniä. Maanantaina oli hyvä keittää linssisoppaa, tasapainoksi. Linssit yhdistettynä pinaattiin. Niin paljon hyviä terveysvaikutuksia, että tämä soppa on yhden lounaan pituinen detox-kuuri.

linssikeitto-suolaajahunajaa

Resepti on Hugh Fearnley-Whittingstallin puy-linssikeiton pohjalta muokattu sen perusteella, mitä kaapista löytyi. Keittoon voi halutessaan lisätä myös jauhelihaa, mutta parmesanjuuston ja hyvän leivän kanssa se on ihanan kevyttä mutta maukasta ihan sellaisenaan.

Linssikeitto

kahdelle

2 salottisipulia
1 iso porkkana
pala juuriselleriä (tai juuripersiljaa tai varsiselleriä)
2 valkosipulin kynttä

oliiviöljyä
2 kypsää tomaattia
1 1/2 dl vihreitä linssejä
7 1/2 dl kasvislientä
nippu tuoreita timjamin oksia
nippu lehtipersiljaa
70 g tuoretta babypinaattia
parmesanjuustoa
1/2-1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

1. Silppua salottisipuli ja valkosipuli. Kuutioi porkkana ja juuriselleri pieniksi kuutioiksi. Lohko tomaatti, poista ranka ja siemenet, kuutioi.

2. Lorauta reilusti oliiviöljyä kattilaan, lisää sipulit, porkkana- ja sellerikuutiot ja kuullottele viitisen minuuttia. Lisää tomaattikuutiot ja kuullota taas viitisen minuuttia.

3. Huuhtele sillä aikaa linssit kylmällä vedellä. Lisää kattilaan linssit, timjamin lehdet ja kasvisliemi. Keitä noin 25 minuuttia.

4. Lisää pinaatti ja hienoksi hakattu lehtipersilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä vielä muutama minuutti.

5. Nostele lautasille, lorauta joukkoon vähän hyvää oliiviöljyä ja raasta parmesania.

 *****

Finally I was able to fix the blog theme so that it is responsive, meaning that all mobile phone and tablet readers should have a better user experience now than before. I am all thumbs when it comes to coding, so it took a while. Luckily I got some help. I mean a lot of help. Or to put it right, finally I found someone to do it for me. 

“I’m strong to the finish cos I eats me spinach.”, knew already Popeye. Spinach and lentils both have so much health benefits that I consider this lentil spinach soup as a lunchlong detox. 

16 kommenttia “Korjaussarja – linssikeitto

  1. Linssit ja pavut on kovasti olleet mielessä minullakin, se on tämä syksy. Ehkä. Todella kauniit nuo soppakulhot, mahtuis kyllä Kivistönkin kaappiin. Mukavaa viikonloppua!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 19.09.2014 at 16:34 sanoi:

      Voitko uskoa, ne ovat Kodin1 Anno-sarjaa. Tunnustan, että tuhlasin sen verran, että ostin ne kuvauskäyttöön, kun siellä oli joku alennus. Oikea hintakaan ei ollut päätähuimaava. Mukavaa viikonloppua sinnekin.

  2. Linssisoppa on kyllä mainiota ruokaa, varsinkin kelien viilettyä.
    Pitkäänhän omppu-uskovaiset väittivät, että ei Maceissa ole vikoja eivätkä ne mene jumiin. Ennen lausuma oli varmaan enemmän totta kuin nykyisin kun uusia versioita tulee turhankin tiheään tahtiin. En minä silti iLaitteista luopuisi, en yhdestäkään. Läppäreiden ikä on meillä ollut noin 5 vuotta, parissa on ollut jotain murhetta matkan varrella.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 19.09.2014 at 16:36 sanoi:

      Minäkin pidän tosi paljon Macistani, enkä hevillä siitä luopuisi, mutta ei minulla todellakaan olisi varaa parin vuoden välein uusia konetta. Enkä muutenkaan halua. Jonoista päätellen, joita huoltoon oli, en ollut ongelmineni yksin, mutta hyvin tuli kuntoon ja toivon, että nyt pelittää vähintään toisen mokoman.

  3. Oi ei ne koneet enään tänä päivänä kestä vuosia kuten ennen…oma tietsikkani on vajaa 3 vuotta vanha vasta ja reistailee minkä ehtii…Tosin minulla ei ole Macin konetta.
    LInssikeitto on aina hyvää:)

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 19.09.2014 at 16:38 sanoi:

      Eihän se ole merkistä kiinni. Meidän toinen halpa tarjouksesta ostettu kone on klaarannut kohta seitsemän vuotta. Siinä ei vain tehot riittäneet pyörittämään mun kuvaruljanssia.

      Ja kyllä linssikeitto on minusta hyvää – varsinkin, jos linssejä ei soseuteta.

  4. Minäkin olen tehnyt tuota keittoa, se on kyllä hyvää. En vaan keksinyt kutsua sitä detox-kuuriksi, pitääkin ottaa termi käyttöön 🙂

    Minä en ole omppuihin hurahtanut (paitsi kotimaisiin), tämä läppäri (HP) on jo reilu 10 v vanha, ja on nyt siinä vaiheessa, että siihen on tarkoitus asentaa linux ja siirtää esikoiselle. Minä alan pikkuhiljaa katsella uutta konetta itselleni. Edelleenkään ei omppua, vaikka en uskokaan että uusi koneeni kestää hyvänä yli 10 v niin kuin tämä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 20.09.2014 at 9:11 sanoi:

      Kuulostaa heti tehokkaammalta 🙂 Vähän arvelinkin, että sinä olisit voinut tehdä tätä. Ymmärrät kuitenkin Hughin päälle. Seuraatko muuten hänen reseptejään myös Guardianista?

      Minäkin olin pitkään PC-naisia ja työkoneeksi kelpuutan molemmat, mutta kotona olen siirtynyt enemmän omppuleiriin, kun on todella kätevää, että kaikki synkkaa keskenään.

  5. Veljentyttäreni iPad meni rikki pari viikkoa vuoden takuun umpeutumisesta. Saivat uuden kuitenkin just noin kun itekin kerroit kuluttajasuojan kautta. Kyllä tämän tiedon kannattaa ihmisille jakaakin!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 20.09.2014 at 9:13 sanoi:

      Niin kannattaa, itse olin todella iloinen tästä käänteestä.

      Toinen, minkä tässä yhteydessä oikeasti kunnolla tajusin, että tietokone ei ole välttämättä kerralla kaputt, vaan se voi olla ihan korjattavissa oleva kestokulutushyödyke.

  6. Linssikeitto, yksi suurimmista ruokarakkauksistani!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 20.09.2014 at 21:34 sanoi:

      Ymmärrän oikein hyvin, mutta samaan aikaan olen vähän yllättynyt. Kyl maar minäkin tykkään, tällaisena versiona. Toinen minun suuri linssirakkauteni on harissakanakeitto vihreillä linsseillä. Sitä alkaa aina välittömästi tehdä mieli, kun vähänkin kylmenee.

  7. Ihanan kuuloinen keitto, ja tuo kuvassa näkyvä korppumylly on juuston raastamisessa vertaansa vailla. Tunnen olevani raskausajan ja vauvavuoden jälkeen ekaa kertaa detox-kuurin tarpeessa, kun lauantai-iltaa vietettiin vaihteeksi pelkässä aikuisseurassa pitkän kaavan mukaan. Onneksi lounaanmittakin voi joskus riittää.

  8. Mä oon suuri keittojen ystävä ja mielellään käytän niissä mm linssejä. Juuri ennen tänne sun blogiin päätymistä aivot raksutti kovasti että minkäslaisen keiton seuraavaksi tekisin. Noh linssikeiton tottakai, vastaushan oli sitten täällä 😀 Ihanat kuvat !

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 24.09.2014 at 17:59 sanoi:

      Minäkin olen suuri keittojen ystävä, varsinkin syksyllä voisin syödä niitä tonneittain ja myös kaikkina muina vuodenaikoina. Niistä jää ihanan lämmin ja kevyt oli. Mahtavaa, että löysit täältä inspiraation ja kiitos kuvakehuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation