Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

99 senttiä per kilo – pizza bianca kesäkurpitsalla ja pestolla

pizza-bianca-kesäkurpitsalla

Jokunen viikko sitten alkoi sosiaalisessa mediassa perinteinen kesäkurpitsareseptien huhuilu. Kesäkurpitsa on valtavan satoisa ja sato kypsyy aika lyhyen ajan sisällä.

Kaksi kesää putkeen onnistuin saamaan kesäkurpitsoihin kurkkumädän. Ennen kuin kurpitsa on kasvanut täyteen mittaansa, se alkaa mädäntyä toisesta päästä. Satona oli parhaimpanakin vuonna kaksi kesäkurpitsaa kahdesta taimesta. Luovutin.

Tänä vuonna olin kaupan vihannesosaston varassa. Pääsato taitaa olla kypsynyt – kotimaista kesäkurpitsaa saa jopa alle euron kilohintaan. Kesäkurpitsa on parhaimmillaan suhteellisen pienenä ja napakkana. Sellaisena sitä saa lähinnä näin kotimaisen sadon aikaan.

Tähän pizzaan voi alkaa upottaa kesäkurpitsaa, jos sitä on kertynyt riesaksi asti. Ellei sitä kypsy pihalla tai parvekkeella, ei hyvän suomalaisen raaka-aineen hankkiminen ole ainakaan hinnasta kiinni.

Pizza on perinteinen pizza bianca. Tomaattikastikkeen korvaa sipaisu ranskankermaa, juustona käytin hiukan raastettua mozzarellaa ja paljon ihanaa buffalomozzarellaa. Oliiviöljyllä sivellyt kesäkurpitsaviipaleet käyvät parilapannun (tai grillin) kautta ennen pizzan päälle päätymistään.

Homman viimeinen silaus on kuitenkin pesto. Oikeastaan kaikki muu pizzassa on aika miedonmakuista, tuhdin valkosipulinen ja basilikainen pesto  tekee kokonaisuudesta koukuttavan hyvää.

Kesäkurpitsa on minusta kukkaa lukuunottamatta useimmiten aika yhdentekevä raaka-aine, mutta tämä pizza oli ehdottomasti koko kesän paras pizza. Käännytin jopa miehen, joka suhtautui hippipuppupizzaan asiaankuuluvalla epäluulolla.

Täältä löydät ohjeen täydelliseen pizzapohjaan.

Jos kesäkurpitsaa on enemmänkin, kannattaa kokeilla myös toinen oiva resepti. Ottolenghin innoittamat kesäkurpitsa-broileripihvit ovat yksi meidän arkiruokasuosikeista.

Pizza bianca kesäkurpitsalla, buffalomozzarella ja pestolla

neljä pientä pizzaa

Pohjataikina

3 dl haaleaa vettä
vajaa 1/4 tuorehiivaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl sokeria
noin 350 g 00-pizzajauhoja

1. Tee ensin taikina. Sekoita veteen hiiva, sokeri, suola ja öljy.

2. Lisää vähitellen vaivaten jauhot. Arvioi sopiva jauhojen määrä vaivatessasi. Varo, ettei taikinasta tule liian kovaa eli laita ensin vain osa jauhoista ja lisää sen jälkeen vain sen verran kuin on välttämätöntä. Tämä annos on niin pieni, että se on melkein pakko tehdä käsin, mutta jos teet tupla-annoksen kannattaa käyttää yleiskonetta. Vaivaa niin kauan kuin haba kestää. Mielellään parikymmentä minuuttia.

3. Anna kohota liinan alla mielellään vähintään kaksi-kolme tuntia.

Pesto

reilu 1/2 ruukku basilikaa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl pinjansiemeniä kevyesti paahdettuna
1 1/2 rkl parmesania
1 1/2 rkl pecorinoa
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus merisuolaa

1. Paahda kevyesti pinjansiemenet.

2. Valmista pesto huhmareessa tai sauvasekoittimella. Laita kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta astiaan ja hiero tai surauta tasaiseksi. Lisää öljy ohuena nauhana.

3. Anna vetäytyä jääkaapissa parisen tuntia (tai saman ajan, kun taikina kohoaa).

Täyte

1-2 pienehköä kesäkurpitsaa
noin 4 rkl ranskankermaa
2 buffalomozzarellaa
150 g juustoa raastettuna (tai pala parmesania raastettuna)
mustapippuria
oliiviöljyä

1. Laita uuni kuumenemaan 225-250 asteeseen. Jos omistat mandoliinin, siivuta sillä kesäkurpitsa pitkittäin. Ellet, tee sama juustohöylällä. Jos kesäkurpitsa on iso, leikkaa se juustohöylällä poikittain. Pääasia, että saat siitä ohuita siivuja.

2. Sivele ne molemminpuolin oliiviöljyllä. Paista parilapannulla tai grillissä molemminpuolin grilliraidat.

3. Raasta juusto.

4. Kokoa pizza. Jaa taikina neljään osaan ja kaulitse pohjat ohuen ohueksi. Levitä ohut kerros ranskankermaa. Ripottele sen päälle juustoraastetta ja revi buffalomozzarella. Asettele kaiken päälle kesäkurpitsasiivut. Paista pizza kypsäksi 225-250 asteessa mielellään pizzakiven päällä.

5. Uunista ottamisen jälkeen rouhi päälle mustapippuria ja valuta reilusti pestoa.

******

Pizza bianca with grilled zucchini, buffalo mozzarella and home-made pesto turned out to be the season’s most positive surprise. Without pesto it might taste rather bland, but fresh pesto with generous amount of garlic and basil is the secret behind the addictiveness.

Even though buffalo mozzarella is on the pricier side this dish is really kind to one’s pocket. Rest of the ingredients can namely be bought on a shoestring. 

20 kommenttia “99 senttiä per kilo – pizza bianca kesäkurpitsalla ja pestolla

  1. Koshan mä uskaltaisin kokeilla valkoista pizzaa. Joskus oon jotain räiskiny ja kamalaa on tullu. Ja mä niin tiedän, että tämä on herkullista!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.08.2014 at 13:47 sanoi:

      Minäkin olen tehnyt ennen vain pelkkää peetä. Mutta olen oppinut, että kunnon juusto on homman salaisuus. Se pitää ranskankerman mehevänä, kerran tein sellaista hirveätä rutikuivaa versiota, jossa koko ranskankerma oli hajonnut kraatereiksi. Mutta tämä oli toista maata.

  2. Voi nam, kun näyttää hyvältä. Minä olen joskus kokeillut myös tätä valkoista pizzaa, mutta sienitäytteellä. Kesäkurpitsaversio kuulostaa tosi herkulta, joten taitaa mennä kokeiluun!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.08.2014 at 18:22 sanoi:

      Olen jäävi sanomaan, mutta totean vain, että tulen tekemään toistekin 🙂

  3. Mahtavan näköinen pizza, tätä on pakko kokeilla itsekin!

  4. No nythän se selvisi mikä meidän kurpitsoja vaivaa, kurkkumätä! Siitä huolimatta kesäkurpitsaa tulee yli oman terpeen, joten huomenna taitaa olla pizzapäivä. Kiitos reseptistä 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.08.2014 at 18:24 sanoi:

      Minun hortonomin taidoillani diagnoosi voi olla myös väärä, mutta näin olen päätellyt kokeneempien ja interneetin avustuksella 🙂

  5. Ihana pizza! Kesäkurpitsa on kyllä niin monipuolinen kasvis;minuakin se on innostanut vaikka kuinka monta kertaa:)

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.08.2014 at 20:23 sanoi:

      Meillä tulee käytettyä kesäkurpitsaa ihan liian vähän. Ostan sitä varmaan pari kertaa vuodessa. Mutta tämän pizzan aion kyllä tehdä vielä toisenkin kerran tämän satokauden aikana.

  6. Lääh! Olen valkoisen pizzan ystävä ja tykkään sekoittaa ranskankermaan vähän sitruunankuortakin. Kesäkurpitsan kanssa se kombo voisi toimia erityisen hyvin. Tätä ei voi olla kokeilematta!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.08.2014 at 10:01 sanoi:

      Oi, miksi on keksinyt tuota. Sehän olisi ihan loistava kombo. Kiitos, sitä lisään seuraavan kerran.

  7. Itselläni on ollut myös huonoa tuuria kesäkurpitsojen kanssa, mutta vanhempieni ylituotannon meinasin upottaa tarte flambee tyyliseen kokeiluun.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 24.08.2014 at 22:15 sanoi:

      Tarte flambee oli juuri se minun kraaterinnäköinen suoritukseni. Jotenkin sain sen ranskankerman liian kuivaksi. Ehkä pohja oli liian paksu ja vaati sen takia ranskankerman kannalta liian pitkän paistoajan.

  8. Tätä pitikin jo aiemmin tulla kommentoimaan… Kiva idea tuo ranskan kerma. Enpä ole tullut ajatteleeksi laittaa stä pizzan päälle. Toimii varmasti näiden makujen kanssa. Kiitti vinkistä!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.08.2014 at 20:28 sanoi:

      Se toimi kyllä. Niin hyvin, että kun vietän tällä viikolla aikaa itseni kanssa parina iltana, taidanpa palkita itseni taas tällä.

  9. Hyvältä näyttää! Päätin helteillä, että heti kun ne helpottavat, teen pizzaa. Enpä ole tehnyt, mutta ensi viikonloppuna teen!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 25.08.2014 at 22:33 sanoi:

      Helteet lähtivät vähä turhankin paljon toiseen suuntaan. Kyllä tässä koleudessa kestää uunia lämmitellä pizzan verran.

  10. Kesäkurpitsa on mun suurta herkkua ja pizza Bianca myös. Omat kesäkurpitsani joudun hakemaan kaupasta, joskus se oma piha tuntuisi niin ihanalta ajatukselta vaikka aika kaupunki ihminen olenkin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 27.08.2014 at 22:16 sanoi:

      Olen aina pitänyt itseäni kaupunki-ihmisenä. Nyt tavallaan iloitsen omasta pihasta ja samalla mietin, että olenkohan yksinkertaisesti liian laiska omaan pihaan. Siinä ei ole ihan vähän hommaa, ainakaan, jos se on valmiiksi aika heikossa hapessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation