Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Vielä on kesää jäljellä – papu-fetasalaatti

Alkukesän ihmisen mielestä juhannuksesta alkaa alamäki, loppukesän ihminen ei ole juhannukseen mennessä huomannut kunnolla kesän edes alkaneen. 

papu-fetasalaatti

Olen jälkimmäistä tyyppiä. Koen ohimeneviä kesän pilkahduksia, kun tuomet alkavat tuoksua ja syreenit kukkia. Kunnolla tajuntaan se ei kuitenkaan uppoa. Lomakin tupsahtaa eteen aina vähän puolihuolimattomasti. En ehdi kunnolla aloittaa aamujen laskemista, kun mieli ei ole vielä laskeutunut kesään.

Nyt pitkän ja helteisen loman jälkeen olen kesätunnelmissa. Onneksi loppukesän ihmiselle kesää on vielä jäljellä. Melkein parasta koko kesässä ovat nimittäin elokuun pimeät mutta lämpimät illat, kun voi istua vähän liian pitkään ulkona. Parhaimmillaan hyvässä seurassa ja roseelasillisen kera.

Paluu arkeen on toki alkanut tänäkin vuonna, mutta aion ottaa kesäilloista kaiken irti. Jos ennustuksiin on uskominen tänä kesänä on luvassa paljon lämpimiä elokuun iltoja. Ja jos kalenteriini on uskominen, luvassa on myös paljon roseeviiniä. Elämä on palannut kaupunkiin.

Kesän sato alkaa kunnolla kypsyä. Alkukesästä kuvittelee kaipaavansa parsaa, kun sen sesonki on ohi, mutta loppukesän sato vie kaiken huomion. Mullasta pukkaa koko ajan kaikkea maukasta. Kuten vaikkapa vihreitä papuja, vihdoin niitä kotimaisia, täydellisen napakan vihreitä eikä ruskeapilkkuisia kenialaisia, jotka oikeastaan useimmiten kannattaa jättää ostamatta.

Tässä salaatissa on papujen ystävälle purtavaa. Vihreiden papujen lisäksi myös purkillinen papusekoitusta. Viitseliäs ja ennakoiva kokki liottaisi ne, mutta aina ei ehdi. Purkistakin saa. Kannattaa valita papusekoitus, jossa on ainakin kikkerneitä ja paria muuta lajiketta. Napakat kikherneet sopivat salaattiin hyvin sekä makunsa että rakenteensa puolesta.

Idea reseptiin on Soppa365 -lehdestä, johon Sanomien ruokatoimittajat ovat yhdistäneet voimansa – mukana myös ikisuosikkini Hanna Jensen. En ole vielä päässyt oikein verkkopalveluun kiinni, mutta kesän lehdestä poimin monta vinkkiä kotikeittiöön. Salaatti ei taaskaan säilynyt muuttumattomana alla olevaan reseptiin saakka. Sitä on tehty meillä pariin otteeseen ja tässä versio, josta taidan pitää kiinni.

Papu-fetasalaatti

kahdelle

100 g vihreitä papuja
1 kesäsipuli varsineen
1 pieni (noin 200 g) purkki papusekoitusta
100 g fetaa
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
pari kourallista rukolaa
3 oksaa timjamia
1 pieni oksa rosmariinia
mustapippuria
suolaa

1. Poista vihreistä pavuista päät. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia tai kunnes ne kypsiä, mutta edelleen napakoita. Kaada vesi pois ja huuhtele pavut nopeasti kylmällä vedellä.

2. Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi, valuta säilykepavuista neste. Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta ja yrteistä marinointiliemi. Mausta se suolalla ja pippurilla. Laita säilykepavut ja sipuli kulhoon, kaada päälle marinointiliemi ja anna maustua kymmenisen minuuttia.

3. Kokoa salaatti lautaselle. Jos salaatti joutuu  odottamaan sekoita kaikki muut ainekset kulhossa, mutta lisää rukola ja feta vasta juuri ennen tarjoilua.

*******

In the early summer I go all mad about new potatoes and asparagus, but actually first as late as August the selection of seasonal vegetables can truly be embraced. Finally it is time  for e.g. green beans. Man, I have been waiting for those slim beauties. 

16 kommenttia “Vielä on kesää jäljellä – papu-fetasalaatti

  1. Odotan vesikielellä, että kasvimaan härkäpapusato valmistuu. Ne on ihan älyttömän hyviä tällaisissa salaateissa.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 07.08.2014 at 21:28 sanoi:

      Meillä ei tänä vuonna kypsy mitään, mutta ensi vuonna sitten uudella innolla 😉
      Onneksi kauppojen valikoimat paranevat koko ajan, nytkin sain noita hyviä kotimaisia papuja irtomyynnistä.

  2. Vihreistä pavuista tykätään täälläkin, varsinkin tutun torikauppiaan viljelemistä. Kenialaiset pavut, kuten perulaiset parsat, kaukaa tulleet marjat ja muutkin ei-Euroopassa-sesongissa-olevat tuoretuotteet jätän mieluummin kauppaan.
    Elokuu on monesti mukavaa aikaa. Heinäkuussa on töissä rauhallista, elokuussa viikon-parin loma lataa mielen alkavaa lukukautta varten.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.08.2014 at 8:21 sanoi:

      Elokuussa on aina uuden alun tuntua, ehkä se juontuu kouluvuosista. Teillähän tavallaan onkin uutta joka syksy, uudet opiskelijat nyt ainakin.

  3. Parasta kesässä on heinäkuun päivät ja elokuun illat.
    Ja loppukesän sato 🙂

    Ihana papusalaattiohje!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.08.2014 at 16:30 sanoi:

      Olet niin oikeassa. Tuo on aika täydellinen kombo. Tosin elokuun päivätkin ovat tänä vuonna olleet oikein mukavia toistaiseksi.

  4. Mä en ole ikuna itte onnistunut papujen kasvatuksessa ja ne kun pitäis olla helppoja.

    Onneksi niitäkin saa tosiaan kaupasta.
    Mun elokuussa ei oo ehkä noin paljon roseeta. Ehkä ei lasillistakaan.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.08.2014 at 16:31 sanoi:

      Kui se nyt sillai, ettei koko kuussa ollenkaan roseeta?

      Olen yrittänyt papuja vain kerran, ei onnistunut eli ollaan tasoissa…

  5. Kävin just eilen hamstraamassa Alkosta loput roseet, ne hyvät, huonot jätin sinne 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.08.2014 at 18:11 sanoi:

      Aika vähissä alkoi jo olla tarjonta meidän Alkossa lauantaina, kun vielä teki mieli roseeta.

      • Samoin, sain saaliiksi vain kolme pulloa 😉

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 12.08.2014 at 19:59 sanoi:

          Aika sama tilanne täälläkin, enkä edes saanut sitä, mitä olin mennyt hakemaan 😉

          • Hih, en minäkään ihan sitä, mitä halusin. Menin hakemaan Neiss roseeta, loppunut kuulemma kaikkialta. Enontekiössä oli 20 pulloa …

          • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.08.2014 at 10:11 sanoi:

            Ollaan jaagattu samaa pulloa 🙂 Ei onnistanut meilläkään, ei siis oltu Enontekiöllä…

  6. Ei se kesä ole vielä mihinkään mennyt, elokuu on ihana. Syyskuu nyt vähän jo viittaa syksyyn, ikävä kyllä 🙁

    Pavut on herkkua, feta on superherkkua eli tää salaatti on sitten jotain ihan taivaallista 😀 Viikonlopun ruokalistalle menee kyllä takuulla 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 13.08.2014 at 21:17 sanoi:

      Mutta syyskuukin on onneksi usein todella kuiva. Minun inhoni kohdistuu vasta marraskuuhun. Siihen saakka syksykin on aika ihana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation