Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Hyvää eilisistä perunoista – uusia perunoita ja halloumia

Tuliko keitettyä pottuja pataljoonalle? Paistetut perunat halloumin kera todistaa taas kerran, miten yksinkertaista on tehdä hyvää uudesta sadosta. Myös niistä eilen keitetyistä perunoista.

 

uusia-perunoita-ja-halloumia-2

On bändejä, joiden ei olisi kannattanut tehdä comebackia. Siinä särkyy vain lumous, kun nuoruuden idolit kiipeävät keski-ikäisinä lavalle. Biisit ovat saattaneet kestää aikaa, mutta miehet eivät. Osa toki vain paranee pienen tauon myötä. Ja sitten on tietenkin Mick Jagger. Yli 70-vuotias käsittämätön luonnonoikku, joka uhmaa aikaa. Ehkä hänen salaisuutensa on, ettei hän tauolle ole ikinä ehtinytkään. Jäähyväiskiertueita taitaa olla takana 90-luvusta alkaen.

Sama kaava ei ehkä päde blogeihin, mutta uudella innolla näyttää ponnistavan myös yksi hiljaiselon jälkeen paluun tehnyt suosikkiblogini. Jokihaka kävi haukkaamassa happea reilun puolen vuoden ajan ja kokkaa taas.

Taiturilta olen poiminnut meidän keittiöömme monta reseptiä. Tätä muokkasin yhden valkosipulin kynnen ja parin kesäsipulin verran, mutta muuten tämä eilisen perunat hävittävä herkku on jokseeenkin suoraan Jokihaan käsialaa. Kesän satoa yksinkertaisesti, mutta maukkaasti. Paljon ei tarvita, kun raaka-aineet ovat tuoreita.

Uusia perunoita ja halloumia

kolmelle

noin 7-9 keskikokoista uutta perunaa keitettynä
2 kesäsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 pieni punainen chili tai puolikas suuremmasta
1/2 ruukkua basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 pkt halloumia
kapriksia
suolaa
mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen

1. Laita halloumi likoamaan noin 15-30 minuutiksi, jotta siitä lähtee liika suolaisuus.

2. Siivuta kesäsipuli ohuiksi renkaiksi. Laita astiaan sipulirenkaat, silputtu valkosipulin kynsi, siivutettu chili ja silputtu basilika. Kaada päälle oliiviöljy ja sitruunamehu ja anna marinoitua sen aikaa, kun valmistelet ruoan muutoin. Jätä hiukan yrttejä ja kesäsipulin varsia halloumin päälle ripoteltavaksi.

3. Puolita perunat (jos käytät pieniä, paista sellaisenaan). Kuumenna öljyä paistinpannulla ja paista perunat kullanruskeiksi.

4. Siirrä perunat tarjoilulautaselle, lisää pannulle tarvittaessa hiukan öljyä ja paista halloumi molemminpuolin kullanruskeaksi.
Halloumin paistuessa rouhi perunoiden päälle hiukan suolaa ja pippuria. Nostele päälle kesäsipulit ja marinointiliemi mausteineen. Jätä hiukan halloumin päälle nosteltavaksi. Ripottele päälle myös muutama lusikallinen kapriksia.

5. Nosta kaiken päälle paistetut halloumit ja niiden päälle loput sipuliseoksesta, hiukan yrttejä ja silputtuja sipulinvarsia.

6. Tarjoa heti.

******

This easy and quick meal keeps previous day’s boiled potatoes away from the waste bin. Combining halloumi and pan roasted potatoes would not have even crossed my mind without an inspiration from one of my favorite blogs

Mix lemon juice, olive oil, generously fresh basil, garlic and chili, add sliced summer onions to the mixture and marinate as long as it takes to prepare the rest of the meal. Roast potatoes on a pan until golden brown. Set them aside. Slice halloumi and fry the slices from both sides. Pile everything – and a couple of spoonfuls capers – on a plate starting from the roasted potatoes. Serve immediately.

Much is not needed to make a great meal from the fresh harvest.

12 kommenttia “Hyvää eilisistä perunoista – uusia perunoita ja halloumia

  1. Minäkin ehdin jo tekemään tätä, NIIIN HYVÄÄ! Taidan tehdä tänään lisää.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.07.2014 at 15:06 sanoi:

      Ihan järjettömän hyvää. Syötiin mieletön satsi kolmeen pekkaan, eikä tarvinnut yhtään tuputtaa, kuka ottaisi viimeiset potut. Oli sen verran ottajia 🙂

  2. Jokihaan paluu aiheutti riemunkiljahduksia täälläkin päässä! Loistavaa!

    Tämä ruoka on jäänyt uusista jutuista myös minun mieleen. Yksinkertaista ja mieletöntä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.07.2014 at 15:05 sanoi:

      Jokihakaa jos jotakin olen kaipaillut kovasti. Meillä on ilmeisen samanlainen maku, niin monta loistoreseptiä olen sieltä bongannut.

      • Kiitos Jonna linkkauksista ja vinkkauksista ja kaikista kehuista! Meikä meni vähän hämilleen..

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.07.2014 at 18:58 sanoi:

          Punastele vaan rauhassa siellä ruudun takana, kunhan jaksat blogata 😉 Olen iloinnut kovasti paluustasi eli nämä olivat täysin ansaitut kehut.

  3. No nyt, tätä on tehtävä! pottuja tuntuu olevan jatkuvasti kaapissa nyt kesäaikaan 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.07.2014 at 21:25 sanoi:

      Meidänkin kaapissa on kesällä pottuja enemmän kuin koko muun vuoden aikana yhteensä 😉
      Onneksi, uusia perunoita ei voita mikään.

  4. Jokihaan paluusta olen minäkin innoissani 🙂 Aivan loistava blogi!

    Siitä taas en ollut kovin iloinen, että näin ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni Gun’s ‘n’ Rose’sin ja Axl:n vasta, kun Axl:llä oli jo ne hirveet pikkuletit päässä 🙁 Siinä come back, jonka ei ikinä olisi pitänyt tapahtua!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 23.07.2014 at 23:34 sanoi:

      Tuohon jälkimmäiseen totean, että niinpä. Siinä toden totta särkyi taika!

  5. Pingback: MEAT FREE MONDAY: halloumia ja kesäperunoita | Hannan soppa

  6. Pingback: Piknik purkissa! - suolaa & hunajaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation