Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Perunoita pappi Axellilta

uudet-perunat

Viaton peruna joutui vuosisatojen ajaksi vainon kohteeksi. Maallisten argumenttien lisäksi 300-vuotisessa perunariidassa lyötiin Raamatulla. Perunaa karsastettiin, koska sitä ei mainita kristittyjen pyhässä kirjassa. Pottua puolustaneet ja sen viljelyyn kannustaneet kirkonmiehet kuten Axell Laurell saivat liikanimen perunapappi. Ilman heitä pohjolassa todennäköisesti nähtäisiin nälkää. Helposti kasvatettava ja ravitseva peruna säästi aikoinaan paljon ihmisiä nälkäkuolemalta.

Ehkä kaikki viisaus ei löydy yhdestä kirjasta. Tälläkään viikolla.

Lähde: Perunan pitkästä tiestä eurooppalaisiin pöytiin kirjoitti Suomen Kuvalehti artikkelissaan Keltainen riisi.

16 kommenttia “Perunoita pappi Axellilta

  1. Jos käyttäisin samaa aamen, niin nyt olisi sen paikka. Mutta tyydyn toteamaan että juurikin näin.

  2. Niinpä. Pottua ja lihaa, niitä ilman tulisi nälkä Pohjolan asukkien lisäksi monessa pohjoisen Keski-Euroopan maassa. Mietin tuossa keväällä, että olemme tainneet ihan oikeasti tulla vanhoiksi koska söimme menneen talven aikana enemmän perunaa kuin koskaan…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.06.2014 at 12:00 sanoi:

      Isossa osassa Eurooppaa ei muuten riittäisi syötävää. Kuvalehden artikkeli keltaisesta GM-muunnellusta riisistä oli aika lailla ajatuksia herättävä muutenkin. Voidaanko geenimanipulaatio hyväksyä, jos sen avulla voitaisiin pelastaa merkittävästi maailman lapsia nälkäkuolemalta? Keskustelu on ilmeisen kiihkeää.

  3. Ja harva tietää sen,että maa-artisokkaa on täälläkin natusteltu ennen pottuakin. Tosin sekin liitettiin paholaiseen. Vain siksi,että artisokka aiheuttaa tunnetusti “pahoja kaasuja” 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.06.2014 at 12:01 sanoi:

      Niinpä, mielenkiintoista miten kaikkeen mahdolliseen on vaikuttanut erilaiset henkiuskomukset ja kristinusko. Rationaalisuus lisääntyy tiedon myötä.

  4. Listasin noin vartti sitten erilaisia perunareseptejä talteen – iso hallelujah perunapapeilla ja muille -lähettiläille siis!

  5. Ihanaa nippelitietoa potusta!
    Ja hyvä vertauskuvallinen sanoma tässä jutussa!

  6. Voisko tähän vielä veisata, että “somewhere, over the rainbow…”?. Kun sinä oot aina niin ajanhermolla!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.06.2014 at 23:39 sanoi:

      Just vois hyvin veisata vielä päälle pottukattilan ääressä. Tiedä siitä ajanhermosta sitten, mutta tätä asiaa ei kai oikein ole voinut sivuuttaa. Sen verran vahvasti se on lyönyt silmille.

  7. Se ei ole riita eikä mikään, jos ei joku lyö Raamatulla päähän. Hämmästyttävää, että jos jotain ei ole mainittu, niin se tulkitaan sen vuoksi kielletyksi.

    Jänisten, possujen, äyriäisten yms. syönti taas oikein sitten kieltämällä kielletään kyseisessä kirjassa. Onneksi nämä määräykset on saatu sittemmin jotenkin tulkittua kumotuiksi kaikissa paitsi ihan tiukimissa piireissä.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.07.2014 at 16:29 sanoi:

      Jänis- ja äyriäisosuus on minulle uutta tietoa. Ehkä kirjasta voisi poimia ison viestin lähimmäisen rakkaudesta ja todeta muun olleen sen aikainen näkemys. Nyt varmaan jo joku suuttui tästä kommentista…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation