Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Arkikalaa – yrttikuorrutettua turskaa

Kalaa on hyvää ja se on hyväksi. Se on nopeaa valmistaa, eikä kaipaa kummempia kikkoja. Siksi ihmettelenkin, miten vaikeaa minun tuntuu olevan täyttää viikkokiintiö. Arkikalaa. Se on uuden vuoden päätökseni, joka on pitänyt kovin vaihtelevasti. Yrttikuorrutettu turska ja sauce verde toimii nopeutensa ansiosta hyvin myös arki-iltana. 

yrttikuorrutettua-turskaa

WWF:ltä ilmestyi maaliskuussa viides kalaopas. Vaikka suurin osa maailman kalalajeista on ylikalastettuja, sallituissa kaloissa on valinnanvaraa runsaasti. Uutena suositeltavien listalle on noussut mm. kotimainen kasvatettu kirjolohi. Sen ympäristövaikutukset katsotaan niin paikallisiksi, että se on vapautunut pannasta.

Opas on aiempaa tarkempi. Useista kalalajeista määritellään entistä tarkemmin esimerkiksi kalastusalue. Monilla alueilla kalalajit voivat olla elinvoimaisia, vaikka ne toisilla alueella olisivat uhanalaisia tai ylikalastettuja. Kaupan tiskillä valinnan tekee helpoksi, että suuret suomalaiset ketjut ovat sitoutuneet siihen, ettei WWF:n punaiselle listalle listaamia kaloja niiden kalatiskeiltä löydy.

Tähän ruokaan voit valita oikeastaan minkä tahansa vaalean kalan. Itse valmistin sen turskasta. Tosin kotona huomasin, että olisi pitänyt tarkistaa tiskillä, mistä se oli kalastettu. Itämeren itäisellä alueella ja Barentsinmerellä verkolla tai pitkäsiimalla kalastettu turska olisi saanut vihreän arvon, muuten laji on harkiten ostettavien listalla. Elle Mat&Vinissä, josta ohjeen idean poimin, se oli valmistettu silakasta. Erinomaisen suositeltava valinta myös WWF:n mielestä.

Valitsin kalatiskin tuoreimman vaalean kalan, koska kalan myyntiajat ovat hävyttömän pitkiä. Esimerkiksi S-ryhmässä lohta myydään kahdeksan päivää pyytämisen jälkeen. Tämän asian ymmärtämisen jälkeen olen alkanut syynätä pyyntipäiviä todella tarkkaan. Viikon vanha lohi on varmaan syömäkelpoista, mutta mieluummin nautin kalani tuoreena. Syynääminen voi tosin olla pian entistä hankalampaa, sillä Maa- ja metsätalousministeriön valmistelemän esityksen mukaan kaupan ei tarvitsisi enää jatkossa ilmoittaa pyyntipäivää.

Yrttikuorrutettua turskaa ja sauce verde

kahdelle

2-4 fileetä turskaa tai muuta vaaleaa kalaa
1 kananmuna
1 1/2 dl kuivasta leivästä jauhettuja korppujauhoja (tai tavallisia korppujauhoja)
1/2 ruukkua tilliä
1/2 ruukkua lehtipersiljaa
suolaa
valkopippuria

voita paistamiseen

1. Poista kaloista ruodot. Mausta ne suolalla ja ripauksella valkopippuria.

2. Sekoita korppujauhojen joukkoon silputut yrtit. Laita seos laakealle lautaselle.

3. Vatkaa munan rakenne ja kaada se lautaselle. Pyöritä kalafileet ensin kananmunassa ja sen jälkeen yrtti-korppujauhoseoksessa.

4. Paista voissa kullanruskeiksi ja kypsiksi.

Sauce verde

2 rkl majoneesia
2 rkl ranskankermaa
1/2 nippua tilliä
1-2 kevätsipulia varsineen
1 tl raastettua sitruunankuorta
ripaus suolaa

1. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon tai muuhun kapeaan korkeareunaiseen astiaan. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.

*******

According to WWF more than 70% of the world’s commercial marine fish stocks are either fully exploited or overfished.  Check your local seafood guide to find a plenty of sustainable seafood to enjoy. Choose one of the recommended white fishes, coat it with breadcrumbs and fresh herbs and serve with sauce verde. A 10-minute weekday meal. Enjoy with a good conscience. 

8 kommenttia “Arkikalaa – yrttikuorrutettua turskaa

  1. Kyllä sapettaa tuo, ettei pyyntipäivää tarvitsisi enää ilmoittaa! Muutenkin ärsyttää se, että tosi usein kun olen ystävällisesti kysynyt pyyntipäivää, sitä ei olla tietävinään. Kerran sain vastaukseksi, että se on tullut eilen myyntiin, että eiköhän ole riittävän tuoretta, vaikka näin omin silmin, että liha ei pysynyt kunnolla kasassa. (Jotenkin musta tuntuu, että oon kommentoinut nämä samat jutut ennenkin tänne mutta aina nousee kierrokset, kun muistan ne kokemukset :))

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 08.05.2014 at 21:06 sanoi:

      Yritin myös ymmärtää logiikan, miksi MMM haluaisi, ettei pyyntipäivää tarvitse ilmoittaa, mutta sitä on kyllä hyvin vaikeaa ymmärtää. Jopa kaupan edustajat totesivat, ettei se ole heidän toiveensa. Kerran narahdin ostamaan haukea, joka kotona tuoksui elttaantuneelta. Ymmärrettyäni pitkät myyntiajat on alkanut huvittaa oma nipottaminen siitä, että kala on käytännössä ostettava valmistuspäivänä tai maksimissaan edeltävä.

  2. Jeps, samaa mieltä tuon “uudistuksen” suhteen, ei niin mitään mieltä. Vihreä kastike täytyy testata, samoin kuin herkulliselta kuulostava yrttikuorrute. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2014 at 17:15 sanoi:

      Juuri tämän helpommaksi ei kalan tekeminen mene ja silti oli vähän kuin ruoanlaiton tuntua eli kannattaa testata 😉

  3. Naapuri on 09.05.2014 at 11:53 sanoi:

    Juuri alkuviikosta olimme siinä lähi S-marketissa ja sushikokki (5-vee) meni oma-aloitteisesti kalatiskille kysymään onko lohi tarpeeksi tuoretta sushiin. Vastaus oli jotakuinkin “Luultavasti, koska se tuli meille tänään”. Että “luultavasti”??? Ei riitä. Löytyihän se pyyntipäiväkin lopulta mutta kalatiskiltä pitäisi löytyä jokin muu vastaus kuin “luultavasti”. Siihen kai sitten ollaan menossa.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 09.05.2014 at 17:17 sanoi:

      Pisteet 5-v:eelle!

      Luulisi, että olisi kauppiaan kunnia myydä kunnon tavaraa ja tuntea tuotteensa. Osin varmasti niin onkin, mutta kyseisen lähikaupan tuoretiski on kyllä harvinaisen väsynyt esitys.

  4. vj on 14.05.2014 at 16:06 sanoi:

    Kaupassa oli sattumalta turskaa niin pitihän tätä testata. Sauce Verde sopi kyllä kalalle aivan loistavasti, varsinkin kun majoneesinkin tekaisi itse. Kiitti hyvästä reseptistä, taas kerran 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 14.05.2014 at 18:02 sanoi:

      Hienoa kuulla, että homma toimi. Tykkään tuosta vihreästä kastikkeesta todella paljon. Ja pointsit majoneesin tekemisestä. Osaan aika paljon vaikka mitä ja majoneesinkin saan aikaiseksi, mutta välillä onnistun saamaan siitä hämmentävän tunkkaista. Sinä voit antaa minulle vinkit siihen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation