Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Pääsiäislammasta – karitsavartaat

Mausteiset karitsavartaat
Pääsiäislammas tarjottiin meillä tänä vuonna lähi-itähenkisenä. Kun maistoin ensimmäisen palan kuminan, korianterin, jeeran, kanelin ja yrttien maustamia pihvejä, oli taas helppo muistaa, miksi Välimeren itärannan keittiö on noussut ruokatrendien kärkipäähän.

karitsavartaat-suolaa-ja-hunajaa

Täydellisen aurinkoisena lauantaina kaivoimme grillin talviteloilta. Kaikki maistuu aina paremmalta grillin kautta. Erityisesti näin grillikauden alussa. Tekisi mieli sanoa alkukesästä, mutta lämmöstä huolimatta taitaa olla liian aikaista hehkutella kesää huhtikuussa. Onhan ollut pääsiäinen. Tuntuu kuin kevät olisi edennyt harppauksen yhdessä viikonlopussa. Vielä viikko sitten kuljin talvitakissa ja nyt silmut pullistelevat jo pihan syreenissä.

Söin viime vuonna maukasta karitsakebabia ravintola Gotossa Raumalla. Onnekkaammat blogikaverit olivat kokanneet samanoloisia vartaita Goton keittiötä johtavan Teemu Laurellin opissa. Kinusin reseptin, varastin siitä sumeilematta suurimman osan ja paistoin jauhelihasta pieniä pihvejä. Piti tulla vartaita, mutta unohdin liotella varrastikut etukäteen.

Lautaselle lisäksi pähkinäistä granaattiomenabulguria, labnehia, kikhernesalaattia ja luottoreseptillä tehtyjä pitaleipiä. Muut reseptit seuraavat perässä pian. Tiedä niistä ruokatrendeistä, mutta ainakin meidän keittiössä tulee Lähi-Itä olemaan luottokamaa myös tänä kesänä.

Karitsavartaat

neljälle

500 g karitsan jauhelihaa
1-2 tl kuminaa
1 1/2 tl kokonaisia mustapippureita
1-2 tl korianterin siemeniä
1 pieni punasipuli
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl jeeraa
1/2 tl kanelia
3 valkosipulin kynttä
vajaa ruukku yrttejä (esim. minttua, lehtipersiljaa, oreganoa)
1 rkl hunajaa
1 kananmuna
suolaa
oliiviöljyä

1. Paahda kuivalla pannulla kumina, kokonaiset mustapippurit ja korianterin siemenet. Jauha morttelissa jauheeksi paahtamisen jälkeen.

2. Silppua punasipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä pannulla. Lisää pannulle ensin punasipulisilppu, savupaprikajauhe ja jeera. Kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Anna jäähtyä hetki ennen lihan joukkoon sekoittamista.

3. Sekoita jauhelihan joukkoon morttelissa jauhamasi mausteet ja vähän jäähtynyt kuullotettu sipuli. Mausta hunajalla, yrteillä ja suolalla. Sekoita lopuksi joukkoon kananmuna.

4. Muotoile pihveiksi tai pieniksi vartaiksi. Grillaa tai paista pannulla kypsiksi.

******

No wonder Middle Eastern cuisine has been skyrocketing among food trends. Already when roasting the spices in the pan for baby lamb patties, I had a house full of people oohing and aahing for the aroma. Caraway, black pepper, coriander seeds, cinnamon, smoked paprika, cumin and herbs flavored our Easter lamb this year.

8 kommenttia “Pääsiäislammasta – karitsavartaat

  1. Annaleena on 21.04.2014 at 13:01 sanoi:

    Nam, maistuis mullekin! Ja mikä parasta kaikki ainekset (paitsi liha) löytyy meidän ruokakaupasta!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 21.04.2014 at 17:30 sanoi:

      Hyvä lähikauppa 😉 Mutta tuo on ihan totta, näihin ei ole käytetty yhtään maustetta tai raaka-ainetta, joita olisi vaikeaa saada käsiinsä. Ne kaikki löytyvät jo ihan kohtuullisestakin lähikaupasta.

  2. Ou jeah, nyt on maut kohdillaan mun suuhun! En ihmettele yhtään, että tuoksut herättivät ihastusta.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.04.2014 at 18:38 sanoi:

      Arvasin, että tykkäät. Enää puuttuu ras el hanout meidän makkaroiden makumaailmasta…

  3. Jep, Lähi-itä on ikisuosikki myös meillä 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 22.04.2014 at 18:39 sanoi:

      Yksi puolikas pihvi jäi jämiksi seuraavaan päivään ja pelkästään rasian avaaminen nostatti taas tuoksut. Ei näistä mausteista voi olla tykkäämättä.

  4. Voi jonna. Koska lähdetään libanoniin tai edes dubaihin? Toisaalta. , voin mä tulla teillekkin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation