Tietoa mainostajalle ›

Blog

Paahdettu tomaattisalsa

Paahtaminen kaivaa maut esiin talvitomaateistakin. Siihen perustuu myös tämä klassinen paahdettu tomaattisalsa. Jalapenon tulisuus viimeistelee paketin. 

paahdettu-salsa

Juuri Michelin-tähdellä palkittu Chef & Sommelierin Sasu Laukkonen on täysin oikeassa todetessaan, että kunnon tomaattien sesonki on Suomessa oikeastaan vain muutaman kuukauden mittainen. Siitä huolimatta suosimme uskollisesti kotimaista. Jopa 60 % Suomessa myydyistä tomaateista on kasvatettu kotimaan kamaralla.

Vuoden 2014 vuoden vihannekseksi on valittu erikoistomaatit. Vaikka kauppojen tiskit ovat alkaneet täyttyä monista erilaisista tomaattilajikkeista, myyntilukujen perusteella arvostamme sitä perinteisintä, pyöreää punaista tomaattia. Jo Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on päinvastainen. Kauppapuutarhuriliiton arvioiden mukaan erimerkiksi juutit ovat omistaneet jo 60-70 prosenttia viljelymaasta erilaisille erikoislajikkeille, joiksi liitto tosin nimeää ne pienimpienkin kauppojen vihannestiskeiltä löytyvät tutut, kuten kirsikka- ja miniluumutomaatit.

Ristiriita myyntilukujen ja maun välillä on ilmeinen. Talvitomaatit eivät keskimäärin maistu juuri miltään, mutta silti tomaatti – erityisesti kotimainen – on kilomäärissä myydyimpiä vihanneksia.

Olen niin suuri tomaattien ystävä, että en malta rajoittaa niiden syöntiä muutamaan kesäiseen kuukauteen. Kypsyttelen tomaatteja kotona huoneenlämmössä, syön talvella myös espanjalaisia miniluumutomaatteja ja onneksi talvisenkin tomaatin voi pelastaa paahtamalla. Siihen perustuu myös tämä klassinen paahdettu tomaattisalsa, jonka ohjeen olen alunperin löytänyt Thomasina Miersin Mexican Food Made Simple -kirjasta. Resepti on hyvin pitkälle sama kuin kirjassa. Chilin ja valkosipulin määrää kannattaa säätää oman maun mukaan.

Helppo salsa valmistuu vajaassa parissakymmenessä minuutissa, vaatii hetken maustuakseen ja pesee sen jälkeen valmiina ostettavan serkkunsa kevyesti. Tarjoile vaikka itse tehtyjen nachojen kanssa.

Paahdettu tomaattisalsa

kolmelle-neljälle

4 kypsää luumutomaattia (tai muuta tomaattia)
1 valkosipulin kynsi
1 suurehko punainen jalapenochili (tai muuta chiliä)
1/2 sipuli
1/2 limetin mehu
ripaus suolaa
nippu tuoretta korianteria

1. Kuumenna valurautapannu (tai muu kuumuutta kestävä pannu) ja nosta kuivaan pannuun chili kokonaisena, valkosipulin kynsi kuorineen ja tomaatit. Voit paahtaa kasvikset myös uunissa.

2. Paahda, kunnes kasvikset alkavat mustua kunnolla ja pehmentyä. Ensin valmistuvat chili ja valkosipuli (noin 5-10 minuutin jälkeen). Ota ne pois pannulta ja jätä tomaatit vielä paahtumaan.

3. Jauha silputtu sipuli, kuorittu ja paahdettu valkosipulin kynsi sekä paahdettu chili morttelissa tahnaksi. Poista chilistä kanta ja halutessasi siemenet ennen mortteliin laittamista. Voit myös poistaa kuoren tai sen mustimmat kohdat.

4. Kun tomatit ovat pehmenneet ja saaneet kunnolla väriä, ota ne pannulta, poista kannat (ja halutessasi kuoret). Lisää tomaatit mortteliin ja jauha suurpiirteisesti salsaksi.

5. Mausta suolalla ja silputulla tuoreella korianterilla. Anna maustua puolisen tuntia ennen tarjoamista.

 

*****

Roasting. A simple trick to pack winter tomatoes full of flavor. Roast the chillies, garlic and tomatoes in the dry cast iron skillet until they are blackened and soft. A perfect base for a a simple salsa. Season with salt, pepper and fresh coriander. 

 

facebookissa-lätkä

14 kommenttia “Paahdettu tomaattisalsa

  1. Kiitos tuhannesti tuosta paahtamisvinkistä! Bongasin tuon idean jo jokin aika sitten vanhemmasta paprika-tomaattikeittopostauksestasi ja testasin tomaatteihin (myös samantapaisen paprikasosekeittoreseptin yhteydessä) -> toimii! 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.04.2014 at 19:30 sanoi:

      Paahtaminen tekee todellakin ihmeitä. Tomaatti – ja varsinkin paprika – on sen jäljiltä ihan eri kaveri.

  2. Paahtaminen valurautapannulla on loistoidis, kiitos Jonna! Uunin lämmittäminen muutaman tomaatin paahtamisen vuoksi tuntuu monesti vähän tyhmältä, vaikka aika usein niin teekin.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.04.2014 at 19:50 sanoi:

      Minäkin olen tehnyt tämän ennen uunissa, mutta pannulla tulee itseasiassa ehkä jopa parempi paahteinen maku.

      • Samaa vinkkiä kiittelen minäkin! Mahtavan yksinkertainen idea, miksi en ole tullut ajatelleeksi?

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.04.2014 at 16:49 sanoi:

          En voi kauheasti nyt keulia, kun olen napannut vinkin suoraan kirjasta, mutta sen sijaan voin ääneen todeta, että onhan se vaan kätevä tapa.

  3. Rakastan tomaatteja ja paahdetuista tomaateista tehtyjä salsoja. Tai no, salsoja ylipäänsä 😀

    Meillä tomaatti on koko vuoden ympäri arjen sankari. Talvella pitää vaan tyydyttää tomaatinhimo juuripa näin paahtamisen avulla tai ”kypsentämällä” liian vaaleat tomaatit nätissä kulhossa keittiönpöydällä 🙂

    Hannelen lailla minäkin olen tähän asti paahtanut tomaatit uunissa – kiitos paistinpannu-vinkistä, säästyy sähköä!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 02.04.2014 at 21:34 sanoi:

      Meilläkin kypsyy aina tomaatteja kulhossa, mutta kyllähän auringonkypsyttämät kesätomaatit ovat ihan eri luokkaa.

      Tämä resepti, jota olen tehnyt jo useampaan kertaan, oli itse asiassa ensimmäinen paahdettu salsani, mutta on noussut ehdottomaksi talviseksi suosikiksi. Mahtavasti makua! Eihän tästä voi olla tykkäämättä 😉

  4. Toistaakseni ihania bloggaajakollegoitani; mikä idea tuo valurautapannupaahto! Kyllä maailmasta taitaism iinspiraatio loppua ilman kaikkia teitä. Siis sinua ja muita bloggaajakollegoita.

    Mutta en rapsuttele kenenkään selkää. Mä vaan kehun.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.04.2014 at 7:11 sanoi:

      Hyvin kehuttu, kiitos minun ja kaikkien bloggaajakollegoiden puolesta 😉
      Oikeassa olet, kyllä parhaat ideat nykyään usein poimii blogeista – vaikka tämä olikin kirjasta.

  5. Täällä myös tomaattifani. Huomenna laitan kasvamaan ihan omat kirsikkatomaatit, ja ihan ensimmäistä kertaa!

    Ja arvaa onko meillä kokattu viimepäivinä (kolme kertaa viikon sisään) vihreää talvipastaa paahtopaistilla. Ne paistetut tomaatit sokerissa… Ja siis koko pasta, NAM, mies menee ihan mykäksi sen pastan edessä!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.04.2014 at 17:55 sanoi:

      Meidän uusi piha vaatii niin kovan uurastuksen tänä kesänä, että saan edes perusasiat kuntoon, että luulen, että kasvatukset jäävät tänä vuonna yrttien tasolle. Yleensä siinä tosin käy niin, että taimikaupassa villiinnyn…

      Et ikinä usko, mutta juuri tällä viikolla meilläkin tilattiin sitä hyvää pastaa, missä on lihaa… En ehtinyt tehdä, mutta pitää ehkä ottaa vahinko takaisin viikonloppuna.

  6. Mitenhän sitä ei ole tullut ikinä ajatelleeksi paahtaa tomaatteja pannulla? Hieno idea kyllä! Kiireisestä keväästä huolimatta olen ehtinyt istuttaa tomaatin taimet (ja muutaman muun, krhm), niiden kasvua on ihana seurata! Kannattaahan sinne pihaan jotain helposti kasvavia kasveja heittää – istutuksessa ei kauaa kestä ja kastelemaan joutuu muutenkin! Minä sain siskolta iiison kasan kaikenlaisia siemeniä vesimelonista alkaen ja aion huomenna istutella niitä. Mies pelkää ettei mahdu kesällä parvekkeelle ollenkaan kasvieni joukkoon – se voi olla hyvin mahdollista, mutta voi miten ihanaa ja rentouttavaa kasveja on hoitaa!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 05.04.2014 at 22:41 sanoi:

      Kyllä minä vähintään yrtit ja varmaan jonkun tomaatin ajattelin terassilla kasvattaa. Sormet syyhyäisivät, mutta faktisesti meidän puutarha pitää aloittaa kaivaa esille tuolta kaiken alta. Se saattaa olla jo jonkinmoinen ponnistus minulle 😉 Onneksi siellä on valmiiksi marjapensaita, raparperi, omena-, kirsikka- ja luumupuu. Niistä tulee toivottavasti satoa, josta iloita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation