Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Mustikkasuu – appelsiini-kardemummaleipävanukas

Appelsiini-kardemummaleipävanukas patongista
Hampaat mustikansinisenä, suussa viimeiset häivähdykset appelsiinia ja kardemummaa. Joko voisi vetäytyä päiväunille? Viikonloppu. Ei kiire mihinkään. Kuivahtaneesta patongista syntyy uunissa luksusta viikonlopun aamiaiselle tai brunssille. Leipävanukas uuniin vaan.

appelsiini-kardemummaleipavanukas

Vasta (optimisti sanoisi jo) puoliksi remontoidussa asunnossa on vaikea viettää vapaapäiviä tuntematta vähintään pientä pistoa tekemättömistä töistä. Sinnikkään taistelun jälkeen sain keittiön välitilan laatoitettua.

Kiroilua ja manaamista aiheuttivat pienet laatat, joiden kuvittelin olevan todella helpot laittaa seinään, mutta jotka osoittautuivat kaikille laattaleikkureille liian pieniksi. Lopulta keksin, miten saan ne tukevasti kiinni leikkuupöytään ja annoin timanttilaikan laulaa. Sitä ennen olin kantanut rautakaupasta ties minkälaista leikkuria, jotka kaikki osoittautuivat ihan susiksi. Soittanut laatat myyneeseen liikkeeseen ja kiusannut lukuisia rautakaupan myyjiä. Ilman tulosta.

Mutta nyt ne laatat ovat seinässä. Saumattuina, silikonit paikallaan, pistorasiat kiinni. Paukuttelen henkseleitä. Pieni saavutus ihmiskunnalle, mutta suuri pienelle ihmiselle. Luvassa ansaittua lonkanvetoa ainakin puoli päivää.

Silloin harvoin, kun ostamme patonkia, jää siitä useimmiten vähän kuivahtaneita patongin puolikkaita pyörimään kaappeihin. Apu on löytynyt Dash & Bella -blogista. Leipävanukas patongista. Olen tehnyt näitä muutamaan otteeseen. Alkuperäinen resepti on oikein toimiva ja olen tuunannut sitä lähinnä lisäämällä hiukan kardemummaa ja laitan pikkuisen Phylliksen reseptiä enemmän appelsiinia. Maistuvat täydellisiltä pakastemustikoista kiehautetun mustikkahillon ja vaahterasiirapin kanssa.

Ihan kivikovaa patongia ei tällä taideta enää pelastaa, mutta olen tehnyt vanukkaan mm. kaksi päivää ja neljä päivää vanhoista leivistä ja molemmat toimivat oikein hyvin. Leivän tuoreus vaikuttaa hiukan siihen, kuinka paljon se imee nestettä, joten absoluuttisia määriä on haastavaa antaa. Nesteen määrä ohjeessa onkin suuntaa-antava. Kaada hiukan lisää kermaa/maitoa vuokaan, jos leipä imee nesteen kokonaan ennen uuniin laittoa. Jos leipä puolestaan lilluu valtavassa määrässä nestettä, kaada osa pois ennen uuniin laittoa. Nestettä pitäisi olla ohut kerros vuoan pohjalla siinä vaiheessa, kun laitat vanukkaan uuniin.

Appelsiini-kardemummaleipävanukas patongista

kahdelle-kolmelle

noin puolikas muutaman päivän vanha patonki
1 1/2 dl maitoa ja 1/2 dl kermaa (tai 2 dl täysmaitoa)
1 kananmuna
2 rkl appelsiinimehua
1 tl raastettua appelsiinin kuorta
1/2 tl kardemummaa
1 tl vaniljajauhetta, vaniljauutetta tai tuplamäärä vaniljasokeria
(ruoko)sokeria
voita
tomusokeria

lisäksi esimerkiksi mustikoita, mustikkahilloa ja vaahterasiirappia

1. Leikkaa patongista pää pois, jaa noin kymmenen sentin pituisiin paloihin ja halkaise kahtia. Valitse vuoka johon ne sopivat vieri viereen ilman, että palaset menevät päällekkäin. Voitele palat ja asettele ne vuoan pohjalle leikkuupinta ylöspäin.

2. Vatkaa munan rakenne rikki, lisää  kerma ja maito (tai maito) sekä appelsiinimehu, kardemumma, vanilja, raastettu appelsiininkuori ja noin 1/2 rkl sokeria.

3. Kaada seos vuokaan patonkiviipaleiden päälle. Anna imeytyä puoli tuntia, kääntele viipaleita 10 minuutin välein. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

4. Asettele patonginpalaset lopuksi leikkuupinta ylöspäin, ripottele pinnalle ihan kunnolla (mutta ei mitään paksua kerrosta) (ruoko)sokeria. Tarkasta, että sinulla on ohut kerros nestettä vuoan pohjalla. Lisää tarvittaessa hiukan maitoa/kermaa tai kaada osa nesteestä pois.

5. Nosta vuoka uuniin ja paista noin 30 minuuttia tai kunnes leipä on paistunut kullanruskeaksi.

6. Sirota päälle tomusokeria ja tarjoa lämpimänä tai haaleana esim. hillon, marjojen ja vaahterasiirapin kanssa.

*******

If you do not mind a blueberry colourish smile, this is a perfect sweet treat for a Sunday brunch. I have tuned a delicious baguette french toast recipe from Dash & Bella blog a bit by adding more orange flavor and just a hint of cardamom. Lovely french toast – not too sugared but with blueberries and maple syrup still just sweet enough to satisfy my sweet tooth.  

8 kommenttia “Mustikkasuu – appelsiini-kardemummaleipävanukas

  1. Hymy tulee huulille jo pelkästään tätä lukiessa. Mitenkähän kävisi syödessä 🙂 ? Meillä ei ole leipää jäänyt vanukkaaseen asti, mutta pullaa joskus, ja siitä tehdään pullavanukasta. Niin suloista!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.03.2014 at 15:23 sanoi:

      Hymy oli huulilla syödessäkin 😉 Joskus pitäisi kokeilla pullavanukasta korvapuusteista.

  2. Järkyn herkku kuva.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.03.2014 at 23:21 sanoi:

      Oli niin järkyn herkku leipävanukas, että söin ensin kuvasin vasta sitten. Ja sen jälkeen söin vielä viimeisenkin palan. Heti. Viimeiseen muruun.

  3. Onpa kiva kuva – näkyy, että maistui 🙂

  4. no eipä ole tosiaan tullut patonkia mieleen käyttää! mahti-idis. Niin, jos sitä itsehinllintää olisi käytettäväksi saakka…

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 04.03.2014 at 22:53 sanoi:

      Pitää ostaa riittävän iso patonki… Tähän en kyllä suosittelisi täysjyvää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation