Vuohenjuusto-päärynäsalaatti ja ilmakuivattua porsaanniskaa
Ranskalaislapsi kuulema ilahtuu yhtä paljon retiisistä kuin pop cornista. Jos näin on, minun taitaa olla aika soveltaa ranskalaislasten ruokaoppeja itseeni.
Ranskalaiset ja ruoka. Osa maailman kulttuuriperintöä ja suuri paradoksi. Ensin kehtasivat tehdä bestsellerin siitä, miksi kaikista nautinnoista huolimatta ranskattaret eivät liho. Sitten tieteessä ihmetellään ranskalaista paradoksia: miten on mahdollista, että hyvällä ruoalla ja viinillä itsensä kyllästäneet ranskalaiset ovat samaan aikaan maailman terveimpiä kansoja, kun katsotaan esimerkiksi kolesteroliarvoja. Viimeisimpänä otettiin vielä lapset. Nuo hyvin käyttäytyvät kullanmurut, jotka eivät hallitse perhettä ja syövätkin ihan kaikkea. Ainakin ennen pitkään.
Karen Le Billon väittää kirjassaan Miksi ranskalaiset lapset syövät kaikkea, että jokaisen ranskalaisen voi tipauttaa kolmen tähden Michelin-ravintolaan ilman hämmennystä oikeasta haarukasta. Siinä missä maukas ja hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka useissa muissa länsimaissa koetaan elitistiseksi, on ranskalaisen näkemyksen mukaan oikeus hyvään ruokaan demokraattista. On kodin ja koulun tehtävä kasvattaa lapsista kaikkiruokaisia kulinaristeja, jotka ymmärtävät kohtuullisten nautintojen päälle.
Amerikkalaisten ruokaan liittyvissä näkemyksissä korostuvat terveellisyys, laihduttaminen ja ravitsemusnäkökulmat. Kyselytutkimuksen mukaan ranskalaiset puhuvat ruoan yhteydessä mausta, mielihyvästä, yhteisöllisyydestä ja kulttuurista. Le Billonin kirjassa siteraatussa tutkimuksessa suklaalevystä syntyvä mielikuva on amerikkalaisille “syyllisyydentunne”, ranskalaisille “juhlat”.
Vaikka maku on noussut suomalaiseen ruokakeskusteluun terveellisyyden ja hinnan rinnalle, taidamme olla kulttuurisesti lähempänä amerikkalaisia. Jouluna mässäillään, tammikuussa kiristetään vyötä. Virallisissa ravitsemuslinjauksissa korostuvat ravitsemuksen terveysvaikutukset nautinnon sijaan. Pisteet tosin Maa- ja metsätalousministeriön Jaana Husu-Kalliolle, joka suolasuositusten ja terveysvaikutusten rinnalla uuden ruokakolmion lanseeraustilaisuudessa muistutti myös, että ruoasta pitää nauttia.
Tartuin Le Billonin kirjaan enemmän kulttuurimatkana kuin lastenkasvatusoppaana. Ranskalaisessa ruokakulttuurissa on jotain kiehtovaa. Hyvän ruoan nimeen vannova maa on Bloomberg’sin mukaan McDonald’sin kannattavin markkina sen kotimaan ulkopuolella. Samaan aikaan maassa vannotaan keittotaidon nimeen ja harvassa maassa ruoka taitaa olla ihan yhtä keskeisessä asemassa elämässä. Kokopäivätyössä käyvän skandinaavin näkökulmasta se vaikuttaa toki aika työläältä. Kolme ruokalajia päivästä toiseen, ei samaa ruokaa kahta kertaa viikossa. Mutta jos ohittaa sen osuuden, ranskalaislasten ruokailu kuulostaa aika järkeenkäyvältä.
Arvostava, kohtuullinen nautiskelu. Ei lohtusyömistä, ei itsensä palkitsemista, ruoka ei ole tunteiden käsittelyn väline. Ei turhia välipaloja, ne pilaavat ruokahalun. Neljä ateriaa päivässä, kolme aikuisille. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää. Ruokaa ruoka-aikaan ruokapöydässä. Nälkä on paras alku aterialle. Kuulostaa lähes askeettiselta, ellei siihen yhdistäisi ranskalaisen ruokailun kulmakiveä, nautintoa ja ruoan perheitä yhdistävää roolia. Ruoka ei ole polttoaine vaan nautintoaine. Se nautitaan läheisten kesken: Yli 90 % ranskalaistenavista syö Le Billonin siteeraaman tutkimuksen mukaan iltaruokansa saman pöydän ääressä yhdessä perheensä kanssa.
Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi Suomessa jopa puolet päivän energiamäärästä kertyy välipaloista, kun osuuden todellisuudessa tulisi olla lähempänä kymmentä prosenttia. Ei ole ihme, jos ei ruoka-aikaan ole nälkä. Jo kymmenen vuotta sitten tehdyissä tutkimuksissa havaittiin ruokavalion välipalaistuminen. Aiemmin Suomesta tehdyistä matkaoppaissa mainittiin erikseen, ettei kadulla syömistä katsota hyvällä, eikä se ole tapana. Siitä on jo jokunen vuosi, kun bussikuski uhkasi heittää minut ulos bussista, koska minulla oli kädessä avaamaton limupullo. Se piti laittaa laukkuun. Nykyään kukaan ei tunnu välittävän, vaikka viereisellä istuimella juodaan aamukahvit.
Ei tarvita tieteellistä tutkimusta todentamaan, että erilaiset take awayt ovat muuttaneet paljon ruokailutottumuksiamme. Kahvinkin voi kivutta juoda lennossa, mitä nopeammin ja tehokkaammin sen parempi. Lounaansa suomalaiset syövät Fazer Food Servicen teettämän tutkimuksen mukaan yksin (useimmiten yksin lähes 40 % vastaajista), kiireessä (39 %), usein työn ääressä (lähes 40 % syö lounaan vähintään kerran viikossa työpisteen ääressä).
Et vain ole maistanut sitä tarpeeksi monta kertaa. Kun maistat tarpeeksi monta kertaa, pidät kyllä, ajattelee ranskalainen. Makuaistin kehittäminen on ranskalaisnäkemyksen mukaan systemaattista vaivannäköä vaativa tehtävä ja osa yleissivistystä. Elin vuosia kaikkiruokaisuuden harhassa. Pidin itseäni kaikkiruokaisena, mutta totuus taisikin olla, ettei 90-luvun Suomessa tarvinnut pitää korianterista tai vuohenjuustosta ollakseen kaikkiruokainen. Kookosta oli vain Bountyssä ja sitä nyt inhosivat muutenkin melkein kaikki. Olen joutunut toteamaan, että ranskalaisten ajattelutavassa piilee uusien makujen osalta suuri viisaus. Entinen vuohenjuuston välttelijä huomaa napsivansa aimo annoksen jo kuormasta ja saippualle suussa maistunutta korianteria käytetään meidän keittiössä paljon. En vain ollut maistanut niitä tarpeeksi monta kertaa.
Meillä keitellään edelleen soppaa useammaksi päiväksi, kolmen ruokalajin lounaita ei meillä syödä edes viikonloppuisin ja näen jokseenkin mahdottomana ajatuksen, että ilahtuisin retiisistä yhtä paljon kuin pop cornista. Alkuvuoden hyvien päätösten ketjussa olen kuitenkin poiminut parhaat palat ranskalaistenavien ruokailutottumuksista ja soveltanut niitä itseeni. Ei napostelua, monipuolista ja herkullista ruokaa kaikessa rauhassa pöydän ääressä. Kohtuudella kaikkea, mutta enimmäkseen maukasta, ravintorikasta ruokaa hyvistä raaka-aineista.
Viikonloppun kunniaksi venyin useamman ruokalajin ateriaan, jonka aloitimme ranskalaishenkisellä alkusalaatilla. Muutama raaka-aine, hyvä kastike sherryviinietikasta ja öljystä.
Toteutin salaatin ranskalaisten suosiman ideologian mukaan lähellä tuotetuista laaturaaka-aineista eli Kolatun juustolan vuohenjuustosta ja P.O.R.K:n ilmakuivatusta porsaanniskasta. Päärynät karamellisoin uunissa sherryviinietikalla ja ruokosokerilla silattuina. Jos et löydä sherryviinietikkaa, vaihda se vaikka balsamicoon tai siideriviinietikkaan. Ranskisfiilistä perjantai-iltaan kahden kotona.
Alkusalaatti vuohenjuustosta, ilmakuivatusta kinkusta ja päärynästä
neljälle
2 päärynää
2 rkl sherryviinietikkaa
1 rkl ruokosokeria
pieni kiekko vuohenjuustoa
noin 50 g ilmakuivattua porsaanniskaa tai 8 siivua ilmakuivattua kinkkua
1-2 rkl pinjansiemeniä
pari kourallista rucolaa ja muita salaatteja
Kastike
1 rkl sherryviinietikkaa
3 rkl hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa ja pippuria
1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Kuori päärynät, leikkaa ne neljään osaan, poista kannat ja siemenkodat. Nosta päärynät leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan. Sekoita sokeri viinietikkaan ja pirskottele päärynöiden päälle. Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes päärynät ovat pehmeitä ja saaneet hiukan väriä.
3. Paahda sillä välin pinjansiemenet kuivalla pannulla ja sekoita kastikkeen ainekset
4. Nostele lautasille pieni keko salaattia. Pirskottele päälle kastiketta.
5. Asettele lautaselle hiukan jäähtyneet päärynät, ilmakuivattu kinkku ja murustele vuohenjuusto. Ripottele lopuksi päälle pinjansiemenet ja hiukan kastiketta.
Kanadalaisen Karen De Billonin kirja Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? kertoo hänen perheensä Ranskan vuodesta ja sen vaikutuksista nirsouteen taipuvaisten tyttärien ruokavalioon. Sain kirjan arvostelukappaleena Atena Kustannukselta. Kirjasta ilmestyy pokkariversio maaliskuussa.
Kuukausia Patonkimaassa viettäneenä voin todeta, että iso tuosta kuvauksesta on ainakin omien havaintojeni mukaan totta, ihan kaikki ei. Ruoka on tosi tärkeää isolle osalle ranskalaisista, edellisen tai tulevan illan päivällisestä puhuminen on hyvin yleinen puheenaihe lounasjonossa. Arki-iltoinakin monissa perheissä on kolme ruokalajia, mutta alkuruoka voi olla esim. pala meloonia ja kinkkusiivu ja jälkkäri pieni purkki jogurttia tai hedelmä. Ainakin meidän ystäväperheessämme syödään viikonlopun jämiä (varsinkin nyt kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa) eikä arki-iltaisin kokata tuntikausia vaikka kunnolla syödäänkin. Kolme ruokaa, ei välipaloja, on hyvin yleinen ruokailurytmi, joka on meillekin tarttunut Keski-Euroopassa vietetyn ajan myötä. Karkista, napostelusta ja energiapitoisista juomista ne ylimääräiset kilot ovat monille kertyneet eivätkä kalasta, pihveistä ja pastasta.
Retiisistä ja lapsista en osaa sanoa mitään, tuttujen lapset olisivat pieninä kyllä varmaan ilahtuneet hyvästä liharuoasta enemmän kuin popcornista…
Samaa todettiin kirjassakin, useinkaan kyse ei ole valtavan monimutkaisesta gurmeesta, vaan palasta juustoa, vihersalaatista tai hedelmästä. Mutta meillä ei usein arkena venytä edes siihen.
Säännöllinen ateriarytmi ja kunnon ruoka on varmasti terveellisempi vaihtoehto kuin jatkuva napostelu. Ainakin itse huomaan, että se saa voimaan paljon paremmin.
Nimenomaan, ruoka on tehty nautittavaksi. Saan syyhyn joka kerta, kun joku puhuu annoksen proteiinista/hiilihydraattilähteistä, tai vielä hirveämpää sen komponenteista!!! Hyvät hyssykät sentään, ei tässä tietokonetta olla kasaamassa….
Ruoka yhdistää ihmisiä, hyvä ateria rentouttaa ja tuo hyvän mielen. Ja jos ruokaa oppii arvostamaan jo lapsena, niin aina parempi. 🙂
Nautintoaine ei pelkkä polttoaine 😉
On ne ihmeellisiä ne ranskalaislapset, pitäis varmaan tehdä yksi, kun niistä saa heti aikaan bestsellerin 😉 Joskus tämä suuri ihannointi kirjoissa ja niistä syntyneissä keskusteluissa menee hiukan yli, ja niinpä paljastan salaisuuden: olen nähnyt huonosti käyttäytyviä ranskalaislapsia, jopa ravintolan ruokapöydässä!
Mutta totta se, että niitä oikeasti viedään ulos syömään ja ruokapöydässä puhutaan kaikkien kanssa, ja itse syömiseen käytetään aikaa. Kyllähän siinä oppii, kun opetetaan. Maistuu, kun maistelee. Ihmiseksikin oppii, kun sellaisena joka paikassa kohdellaan ja kuin ihmiselle puhutaan. En jaksa lakata hämmästelemästä niitä 12-15 vuotiaita vaihto-oppilaita, joita meidänkin pöydässä on istunut, jotka keskustelevat vieraassa ruokapöydässä täysin vieraiden aikuisten kanssa esim. suomalaisesta koulukurista (“Ranskassa on ehkä hiukan liian tiukkaa, mutta tämä teidän systeeminne todellakin menee täysin liiallisuuksiin lepsuudessaan”)
Kuten Luimupupulla munkin kokemuksen mukaan 3 ruokalajia on kovin harvoin erityisen juhlavan hienoa: retiisejä tai vihreä salaatti tai pala kinkkua + pääruoka + jugurtti tai tee ja pala suklaata tai omena.
Siitä retiisistä vielä: kai se nyt on kelpaa, kun se dipataan voihin ja suolaan ennen suuhunlaittoa 😉
Kyllä se on ihan oiva lapsentekosyy. Aina voi tehdä myös bestsellerin ranskalaisesta aviomiehestä. Kaikki ainekset koossa – ehkä jopa kirjasarjaan.
Siis mitä huonosti käyttäytyviä lapsia. Pakko olla jotain ulkomaalaisia 😉
Kirja ei toiminut minulle lapsenkasvatusoppaana – varsinkaan kun ei ole lapsia – mutta ranskalaisessa suhtautumisessa ruokaan on jotain riemastuttavaa. Ottavat sen tavallaan aika vakavasti, mutta samalla nautinto on aika keskeisessä roolissa. Eihän tuota voi kuin sivusta hiukan ihailla.
Voi ja suolakaan ei pelasta retiisiä vertailussa pop corniin!
Joo, hyvä idea Jonna! Teen trilogian!
Se, että ranskalaiset ruokabloggaajat eivät oikeasti näpsineet yhtäkään kännykkä- tai järkkärikuvaa ruokapöydässä edes kaltaistensa seurassa, vaan keskustelivat ja keskittyivät toisiinsa ja ruokaan, kertoo minusta aika paljon tuosta vakavasta asenteesta. Ei pelkästään vain ruokaan vaan myös siihen liittyvään yhdessä- ja läsnäoloon.
Muuten, tämä viimeisin ranskalaisvaihtolapsi olisi vienyt suomalaisesta koulusta mukanaan köksäntunnit, niillä kun ei sellaista ruokaopetusta ole. Sen mielestä koulu ei voi parempaa pohjaa antaa itsenäistymiselle!
Uusi suomalainen vientituote – köksäntunnit! Vaihtolapsi oli oikeassa, loistava itsenäistymisen pohja.
Olin hyvin vaikuttunut jo postauksesi perusteella tuosta ranskalaisbloggarien asenteesta. Olen kehittynyt asiassa itsekin – ei yhtään kuvaa viime miitistä, mutta kasapäin mahtavia juttuja, hyviä nauruja ja ihanaa ruokaa muistoissa.
Ai niin. Tärkein unohtui: musta on niin hienoa, että olet pystynyt opettamaan itsesi vuohenjuustoon! Ei niin, että kaikkien on syötävä kaikkea, muuten on tyhmä, mutta ruoanrakastajalla makuvammat aina vähän rajoittavat asioita. Karvasmantelia pitäisi varmaan opetella, mutta mulla on myös asennevamma sitä kohtaan..
Minustakin se on niin hienoa, koska vuohenjuusto on ihanaa! Pakko tunnustaa, että sienivammasta en ole vapautunut, mutta muuten se alkaa olla siinä. Ei niin, että kaikki olisi yhtä hyvää, mutta useimmista mauista pystyy jo nykyään nauttimaan.
Aivan loistava kirjoitus! Meillä on ollut usein ihan vahingossa kahden-kolmen ruokalajin päivällisiä, lähinnä siitä syystä etten pidä siitä että salaatti koskee lämmintä ruokaa, enkä myöskään käytä arkena jättilautasia, eli luonnostaan usein salaatti syödään ennen tai jälkeen pääruuan. Ja jälkkäriä on aina maanantaisin kun meillä vietetään jälkkärimaanantaita jo ties kuinka monetta vuotta, ja muulloinkin usein syödään joku hedelmä ruuan päälle, tai sitten on ihan oikeaa jälkkäriä.
Ruuan valmistaminen nälkäisille lapsille työpäivän jälkeen tuntuu välillä rankalta, mutta voittopuolisesti se sujuu hymyssä suin kun vähän suunnittelee etukäteen. Ja jos on kaukaa viisas, ne päivät jotka tuntuisivat rankalta menevät helposti, kun vaan sulattaa jonkun aiemmin tehdyn ruuan pakastimesta. Minä välillä mietin, että ajatteleeko ihmiset etten tykkäisi arkikokkauksesta, kun tuntuu että blogi on täynnä ruokia ja vinkkejä jotka “pelastavat” arjen kokkauksia.
Kiitos, minulla oli hauskaa sekä lukiessa, tietoa etsittäessä että kirjoittaessa.
Tuohon tapaan se taitaa ranskalaisillakin mennä, kolmen ruokalajin päivällinen pitää sisällään saman kuin Suomessa. Suomessa se vaan syödään kerralla yhdeltä lautaselta.
Minä tykkään useimpina päivinä kokkaamisesta myös arkena, mutta usein silloin arvostaa kuitenkin, että ruoan saa pöytään suhteellisen nopeasti – ehkä se on sitä “pelastusta”. Suhteellisen mutkaton ja nopea resepti, ettei verensokerit laske kiukun puolelle 😉
Jonna, kiitos. Inspiroiva kirjoitus. Jäi nuo Turun Sanomat tuohon pöydälle, kun aloin tutkailemaan postaustasi ja hyvää keskustelua täällä kommenttiboksissa.
Yksilöhän ei kai koskaan ole tyypillinen. 🙂 Edelleen muistan lämmöllä au pair-vuottani. Vaikka vanhemmat tekivät todella pitkää päivää, niin perheen yhteisestä illallisesta ei tingitty. Ja se jälkkäri oli yleensä jogurtti tms. Ja ei se ruokakaan aina alusta asti itse tehtyä ollut, mutta sen ympärille keräännyttiin juttelemaan, ihan niiden 2- ja 5-vuotiaankin kanssa.
Kiitos vinkistä, odotan innolla kirjan pokkariversiota! 🙂
Helsinkiläinen iloitsee turkulaisten voittamisesta 😉
Enemmän kuin ruokalajien määrä minuun on tehnyt vaikutuksen ranskalaisten pääosin hyvin nautintokeskeinen suhtautuminen ruokaan. Mm. nuo tutkimustulokset ruokaan liitettävistä assosiaatioista olivat silmiäavaavia. Väittäisin, että lihavuus- ja terveyskeskustelun ympäröiville suomalaisille ensimmäinen mielleyhtymä suklaasta ei olisi juhlat. Vapauttavaa tuollainen täydellinen syyllisyydentunteen puuttuminen ruokaan liittyvissä asioissa. Eipä siihen tuollaisella ruokavaliolla ole edes tarvetta. Vaikka meilläkin syödään perusterveellisesti, on ainakin minun päähäni iskostettu hyvin terveyskeskeinen ajattelumalli ruokaan liittyen, vaikka se suuri nautinto minulle onkin.
Ihanat makuyhdistelmät! 🙂
Hyvää oli, on tehty jo pariin otteeseen.
Hyvä kirjoitus! 🙂
Kiitos 😉
Hyvä teksti! Herätti miettimään omaakin suhtautumista ruokaan…
Olenkohan edellisessä elämässä ollut ranskis, kun olen koko elämäni ihan lapsesta saakka syönyt 3 ateriaa päivässä, ei välipaloja 🙂 Ja pakko sanoa, että ne harvat päivät, kun joskus olen välipalaa nauttinut on olo ollut huomattavasti alavireisempi – eli ranskis rytmillä mennään jatkossakin!
Meilläkään ei ole lapsia eikä tulossa, mutta uskon vahvasti, että lapsia pitää kohdella ruokapöydässä kuten aikuisia. Hirvittää ajatus erillisistä lasten menuista ja sekin, että perhe- tai sukuillallisilla tehdään lapsille eri safkat, kuin aikuisille.
Maistamalla oppii, décidément!
En tiedä, onko minusta muuten ranskikseksi, mutta minunkin kroppani on kahden kunnon ruoan systeemiin totutettu. Yritän syödä joka päivä kaksi lämmintä ruokaa (ok, salaattikin kelpaa ruoaksi), koska se on paras tapa ehkäistä napostelua ja kaikenmaailman iltapuputtamista. Tosin minun verensokerini vaatii jogurtin, leivän tai hedelmän töistä tullessa, muuten ei ole kenelläkään kivaa – varsinkaan minulla itselläni.
Kannustan myös maistamista, mutta varmasti aina on ruokia, joista ei suu totu pitämään edes maistamalla. Sitä ei tosin tiedä maistamatta monta kertaa. Meillä on kotona tehty aina samaa ruokaa kaikille, mutta toisaalta eipä siellä pöydässä hernekeittoa nähty, koska inhosin sitä yli kaiken. Arjen kiireessä moni taitaa mielellään välttää suurempaa draamaa ruoan äärellä.
Ilolla tosin seuraan kummipoikaani, jolla jo kaksi vuotiaana on aika ranskalaistyyppinen suhtautuminen ruokaan. On ilo kokata lapselle, joka sanoo nam, hyvää falafeleistani, kesäkurpitsapihveistäni, simpukkarisotosta ja kaikesta muusta, jota moni muu tuossa iässä välttelee. Hän maistelee pelotta uutta ja rakastaa hyvää ruokaa.
Kiva asettelu!
Kiitos.