Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Blog

Hyviä terveysvaikutuksia pullollaan – Dal

Tomaattinen dal punaisista linsseistä
Pavut ja linssit jäävät meillä turhan vähälle käytölle, vaikka ne ovat todella hyviä ja täynnä hyviä ravintoaineita. Varsinkin linssit ovat paljon mainettaan vaivattomampia.

dal

Usein sekoitan purkin papuja keittoihin ja patoihin, mutta siihen se melkein jää. Purkkipavut päätyvät meillä keittoihin vaivattomuutensa takia, mutta viime aikoina olen löytänyt myös linssit. Napakkana säilyvät ranskalaisylpeydet, lajisuojatut Puy-linssit, muodostaan ja väristään nimensä saaneet, kasvissyöjän kaviaariksi kutsutut belugalinssit ja linssien peruskauran eli punaiset linssit. Ne eivät kaipaa liottamista ja kypsyvät parhaimmillaan alle puolessa tunnissa. Helppoja myös arkena.

Plussan puolelle lisäisin myös, että kaloripommien sijaan ne ovat todellisia terveyspommeja. Paljon proteiinia ja kuituja, vähän rasvaa. Juuri paremmaksi ei koostumus ravintoarvojen kannalta voisi muuttua.

Kun Ruotsin elintarvikevirasto analysoi 40 naapurimaan suosituimman vihanneksen ja juureksen ravintoarvot, kymmenen kärkeen nousi yhteensä viisi erilaista palkokasvia – vihreät pavut, herneet ja sokeriherneet, valkoiset pavut, linssit ja kikherneet. Ehkä hiukan yllättäenkin kärkipaikan nappasivat erilaiset vihreät lehdet: pinaatti, nokkonen, vuonankaali ja mangoldi.

Oheinen dalresepti on siten pullollaan terveysvaikutuksia – pieni miinus paljon tyydyttyneitä rasvoja sisältävästä kookosmaidosta. Tämä on meidän arkinen dalimme. Ainoa miinus on, että annos on kahdelle jättimäinen, mutta purkkeja on kovin vaikea puolittaa. Sinapinsiemeniä lukuunottamatta lähes jokaisesta kaupasta saatavia perusmausteita yhdistettynä purkkikamaan ja koko hoito syntyy noin puolessa tunnissa. Laitakokin mielestä lisuke, minusta ihan kunnon pääruoka. Lopputulos on pehmeän mausteinen ja täynnä terveysvaikutuksia. Voiko ihminen arkiruoalta enempää toivoa?

Dal

kuudelle

300 g (n. 5 dl) punaisia linssejä
1 prk kokonaisia tomaatteja
400 g kookosmaitoa
6 dl vettä
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 1/ 2 rkl raastettua inkivääriä
1 1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl chilihiutaleita
2 vihreää chiliä
1 1/2 tl sinapinsiemeniä
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
1 tl curryjauhetta
(pari vartta kevätsipulia)
1 puska korianteria
öljyä
suolaa

1. Laita keskikokoiseen kattilaan linssit, kookosmaito, vesi, raastettu inkivääri ja silputtu vihreä chili ja noin teelusikallinen suolaa.

2. Keittele maltillisella lämmöllä noin 10 minuuttia ja lisää kattilaan tomaatit. Keitä vielä noin 20 minuuttia.

3. Linssien kypsyessä silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna paistinpannussa öljyä ja laita siihen kaikki kuivat mausteet. Kuumenna mausteöljyä hetki. Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli. Kuullota miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia, jotta sipuli kypsyy kunnolla.

4. Kun linssit ovat kypsiä, sekoita joukkoon mausteöljyssä kuullotetut sipuli ja valkosipuli sekä kourallinen silputtua korianteria.

5. Silppua pinnalle vielä tuoretta korianteria ja kevätsipulia. Lusikoi sellaisenaan tai tarjoa esimerkiksi riisin ja maustamattoman jogurtin kanssa.

14 kommenttia “Hyviä terveysvaikutuksia pullollaan – Dal

  1. Hyvältä näyttää!

    Meillä linssit on aika useinkin käytössä, mutta lähes aina samassa safkassa, linssikeitossa, jota meillä syödään ainakin näin talvisin enemmän kuin usein. Tällaiset itselleni uudet reseptit linsseille ja pavuille on siis aina tervetulleita. Saadaan vähän vaihtelua meidänkin talouden arkeen 🙂

    Tuossa sun ohjeessa on mun mielestä hyvä sekin, että kahden hengen taloudessa, siitä riittää evääksi myös seuraavaksi päiväksi 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.01.2014 at 19:20 sanoi:

      Ja ehkä jopa sitäkin seuraavaksi 😉 Se on jotenkin aika massiivinen annos, mutta voihan siitä vaikka vähentää vähän linssien määrää.

  2. Dal you! <3

  3. Minulla ois kanssa dal-postaus tulossa. Olen pähkäillyt, että miten ihmeessä siitä saa foton. Tuntunut ihan mission impossiblelta. Sinä onnistuit hienosti.

    Vegaaniaikoina tein joskus aikoinaan aika monta dalia, niin on jäänyt siihen sellainen pieni rakkaussuhde, vaikka en noin muuten ole intialaisesta ihan hirveesti koskaan innostunut.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.01.2014 at 19:23 sanoi:

      Ai, miten ei olekaan tullut puheeksi, että olet ollut vegaani. Olet muuten toinen ihminen evö, jolta olen kuullut, ettei pidä intialaisesta. Se toinen oli saanut vuosisadan vatsataudin Intian tuliaisina ja meni vuosiksi kuulema paikallisen ruoan osalta ruokahalut sitä myötä.

      Dal on kieltämättä aika epäkuvauksellinen mössö. Mutta onneksi voidaan mennä näin amatöörivalokuvaajina maku edellä.

      • No ei siis, kyllä mä siitä intialaisesta ihan tykkään, mutta sellainen suuri oivallus vielä puuttuu. Utelias oon kyllä.

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 29.01.2014 at 20:43 sanoi:

          Parhaimmillaan intialainen on ihanaa, mutta ei se ole minunkaan suuri keittiöinnoittajani.

  4. Just eilen sain inspiksen kaupassa ja tein illalliseksi intialaismukaelmaa, mm dalia. Taisin saada sulta jonkun kosmisen viestin!

  5. Tää näyttää ihan superilta!

    Mulle iski kaupassa just ihan mieletön belugalinssihimo. Joku tämmönen mössö niistä varmasti syntyy tässä piakkoin, kiitos ideasta!

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 01.02.2014 at 19:04 sanoi:

      Mössöt on mahtavia vaikka ne meillä aiheuttavat aika ajoin talouden toisessa osapuolessa epäluuloja 😉

  6. Hienosti tosiaan olet kuvannut dalin! Käytän itse linssejä aika paljon ja myös dalia tulee kokkailtua melko usein. Ainekset löytyvät kaapista yleensä silloinkin, kun siellä ei ole “mitään”.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 03.02.2014 at 7:36 sanoi:

      Kiitos!
      Pitääkin seurailla blogiasi ja alkaa bongailla hyviä dalreseptejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation