Tietoa mainostajalle ›

Blog

Adventtikalenterin kolmas luukku: Glögi

Glögi
Blogin adventtikalenterin luukusta avautuu Samuil Angelovin reseptillä tehty glögi. Mustaherukkainen ja mausteinen glögi on yksi ehdottomia suosikkejani, jonka keittämisestä leviää ihana tuoksu koko kotiin.

glögi

Eilen ylitettiin remontissa ensimmäinen vaihe – toiselle puolelle keittiötä tulee nyt sähköt. Se tarkoittaa, että liesi toimii jo. Korkkasin sen keittelemällä ensimmäisen erän glögiä tänä vuonna. Jos katson vain yhteen kohtaan kodissa, jonka olen saanut raivattua laatikoista, voin hetken kuvitella, että tämä on kohta valmis.

Reseptissä pohjana toimii kaupan glögi, mutta siihen lisätään paljon vahvaa mustaherukkamehua ja kourallinen joulumausteita sekä sitrushedelmien kuorta. Resepti on muutoin suoraan Murun Samun, mutta olen vähentänyt sokerin määrää reippaasti – alkuperäisen reseptiin verrattuna käytän vain noin neljäsosan sokeria. Määrä riippuu tietekin myös pohjana käyttämäsi glögin makeudesta. Maistele ja lisää sokeria tarvittaessa. Resepti on julkaistu alunperin Kodin Kuvalehdessä.

Glögi

1 l kaupan valmista glögiä (ei tiivistettä)
1 l vahvaa mustaherukkamehua
2 kanelitankoa
3 tähtianista
1 rkl kokonaisia neilikoita
5-6 kardemumman siementä
2 limeä
2 appelsiinia
1/2 kg sokeria
(tonkapapua)

1. Pese huolellisesti hedelmät. Käytä mielellään luomuhedelmiä, joiden kuorissa ei ole kasvinsuojeluaineita. Raasta kuoret kattilaan.

2. Kaada päälle glögi ja mehu. Lisää mausteet.

3. Keitä noin 10-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin maustumaan vähintään vuorokaudeksi.

4. Tarjoa halutessasi punaviinillä vahvistettuna.

12 kommenttia “Adventtikalenterin kolmas luukku: Glögi

  1. Campasimpukka on 15.12.2013 at 15:38 sanoi:

    Samuil sinunkin keittiössäsi! Hän oli tosi sympaattinen eilen siellä Pastiksessa. 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 15.12.2013 at 15:41 sanoi:

      Olen niiiin kade. Te saitte ihan elävänä 😉

      • Campasimpukka on 15.12.2013 at 15:48 sanoi:

        Eikä meitä meinannut saada lähtemään millään 😀

        • Jonna / suolaa&hunajaa on 15.12.2013 at 18:54 sanoi:

          Jotenkin en ole yllättynyt 😉

          • No muistat Jonna minkä vaikutuksen Henkka teki. Samuilin karisma ei kyllä jää yhtään varjoon.

            Tuli pöydässä puhetta siitä meidän muru keikasta, niin Johanna sieltä hellan välistä sitten huikkasi , että Nannapa on kokannut Murussa ja sitten mun piti tietenkin kertoa mistä oli kyse Samuilille ja sanoin, että viinit oli hänen valitsemia ja sitten hän muistikin, että ai niin teillähön olikin erinomaista viiniä, sitä XXXXXXX!

          • Jonna / suolaa&hunajaa on 16.12.2013 at 20:08 sanoi:

            Suolaa haavoihin…
            Voin vain kuvitella, miten mukavaa teillä on ollut. Olen lueskellut postauksia ja olen kyllä iloinen puolestanne. Vaikutti todella hyvin järjestetyltä tilaisuudelta.

  2. Mustaherukkaglögi onkin suosikkiglögini.Täällä tosin joudun tekemään kaiken ihan alusta kun ei ole valmista glögiä tai mustaherukkamehua.Mutta ainakin on pakasteherukat kaupan pakastealtaassa:)

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 15.12.2013 at 18:55 sanoi:

      Se vaatii aika paljon enemmän vaivannäköä kuin tämä versio. Mutta ymmärrän kyllä oikein hyvin, että välillä näkee enemmänkin vaivaa makusuosikkien eteen.

  3. Ninni on 18.12.2013 at 13:07 sanoi:

    Onko ”kaupan glögi” sellaista tyyliin Marlin pulloglögiä vai sellaista laihempaa tölkissä myytävää? 🙂

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 18.12.2013 at 20:29 sanoi:

      Sellaista laihempaa sorttia eli ei laimennettavaa – tai pulloglögiä valmiiksi laimennettuna. Kiitos, kun kysyit. Pitääkin tarkentaa ohjetta.

  4. Aikoinaan kun mentiin suksilla Riutan majalle, niin siellä juotiin aina lämpimät mustaherukkamehut. Ai että oli hyvää. Siksipä tästä taitaa tulle mun jouluglögiresepti tänä vuonna.

    • Jonna / suolaa&hunajaa on 19.12.2013 at 19:56 sanoi:

      Näillä keleillä ei voi ottaa hiihtolenkkiä alle. Se olisi merkittävä osa kokonaistunnelmaa, mutta tänä jouluna tyydytään siis pelkkään mustaherukkaglögiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Post Navigation