Crème brûlée
Paljosta on kiittäminen sitä kokkia, joka keksi paahtaa sokerista rapean kuoren kermavanukkaan päälle yli 300 vuotta sitten. Lopputuloksena oli klassikkokamaa.
Jos puolisolla on niinkin vaatimaton syntymäpäivälahjatoive kuin crème brûlée, niin onhan se toteutettava. Varsinkin kun muutama vuosi sitten unohdin koko syntymäpäivän. Hyvä vaimo -pisteitä joutuu keräämään monta syntymäpäivää noin perustavanlaatuisen parisuhdemokan jälkeen. Paahtovanukas ei tilannetta tasaa, mutta alkuun sillä pääsee.
Crème brûléellä on ihan turhaan vaikea maine. Itseasiassa vesihauteessa kypsennettävä vanukas on suunnattoman helppo, mutta vaatii välineurheilua. Homman clou on nimittäin täydellisen rapsakka pinta paahdetusta sokerista. Vaikka osa resepteistä muuta väittää, sitä ei saa aikaan esimerkiksi uunin grillivastuksella, vaan se vaatii pienen kaasupolttimen. Ilman lusikan alla rapsahtelevaa sokerikuorta tuloksena on perusvanukas, eikä koukuttava crème brûlée.
Pelkästä kermasta valmistettuna vanukas on makuuni turhan tuhti, niinpä laitan osan maitoa. Olen testannut myös version, jossa käytin Alpron makeuttamatonta mantelijuomaa maidon sijaan. Se antaa vanukkaaseen mukavan paahteisen mantelin maun. Tämä resepti on perusversio, mutta vanukas on helppo maustaa oman maun mukaan: Sitruunan- tai appelsiininkuorta, yrttejä tai melkein mitä vaan. Kookoksen ystävä korvaa osan nesteestä kookosmaidolla. Seuraavan kerran aion testata mausteena tonkapapua.
Crème brûlée
kolmelle-neljälle
1 1/2 dl kermaa
1 dl (täys)maitoa
3 keltuaista
3/4 dl sokeria
1/2 vaniljatanko
pinnalle (ruoko)sokeria
1. Kuumenna uuni 150-asteeseen.
2. Laita kattilaan kerma ja maito, Raaputa joukkoon vaniljatangon siemenet ja lisää myös vaniljatanko. Kuumenna.
3. Erottele kulhoon keltuaiset ja lisää sokeri. Vatkaa kevyesti.
4. Ota kattilasta vaniljatanko ja kaada kuuma kerma-maitoseos keltuaisten ja sokerin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.
5. Kaada vanukasseos mataliin uuninkestäviin annosvuokiin ja nosta vuoat uunipannulle tai muuhun astiaan, johon voit lisätä vettä. Kaada astiaan vettä siten, että se ulottuu suunnilleen annosvuokien puoleen väliin. Kypsennä vanukkaita noin 25-30 minuuttia tai kunnes ne ovat jähmettyneet.
6. Anna jäähtyä. Ripottele tasainen kerros (ruoko)sokeria vanukkaiden pinnalle. Paahda kaasupolttimella, kunnes sokeri on sulanut ja paahtunut kullanruskeaksi.
Ihan klassikkokamaa -reseptisarjassa opettelen perustekniikoita ja klassikkoruokalajeja. Aiemmin opettelulistalla ovat olleet riistaliemi, kukkakaaligratiini ja leipäjuuri.
Creme brulee on kyllä ihana klassikojälkkäri ja lapsuuteni herkkua ,sillä sitä oli joskus kotona jälkkärinä.Mutta kun Venezuelassa törmäsin sikäläiseen versioon,kookosmaitoon tehtynä ja romilla terästettynä ,niin aloin pitää sitä vielä creme bruleetäkin parempana….
http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2012/11/venezuelalainen-paahtovanukas-quesillo.html
Mantelimaitoversio kuulostaa myös tosi herkulta:)
Mantelimaito toimi erinomaisesti, kuten varmasti kookoskin. Yksi tämän klassikon parhaista puolista on varmaan juuri se, että se helppo maustaa ihan päivän mukaan. Tuo sinun kookos-rommiyhdistelmäsi on pakko olla hyvää.
Klassikko on aina klassikko! Meillä on kaksi tohoa, joista toinen on niin pliisu, ettei siitä ole mihinkään. Toinen taas on semmonen raksatoho, jolla pitää tohottaa metrin päästä, varoa varpaita, kulmakarvoja ja villakoiria. Joku välimalli olisi ihan kiva 🙂
Meillä on vain semmoinen raksamalli. Mua pelottaa sen käyttö, joten nautin klassikkoa vain ravintolassa. Maidon lisääminen on hyvä idea, joskus kupillinen kermaa tuntuu turhan tuhdilta.
Kermasta tulee yksinään aika tymäkkää tavaraa, eikä se täysmaidollakaan mikään kevyt herkku ole, mutta hiukan kevyemmän makuinen.
Jos villakoirat on vaarassa, niin kyllä, sijoita välimalliin 😉
Minulla on todennäköisesti Clas Ohlsonin toho, jos lahjanantajia yhtään tunnen. Se on aika hyvä, ei liian vaarallinen minun käsiini, mutta riittävän tehokas kuitenkin. En mitään suuria määriä sillä tekisi, mutta muutaman sokeripinnan sillä paahtaa kyllä.
Jos minun pitäis valita, rakastanko vanhoja tanskalaisia miehiä vai creme bruleetä, niin kyllä se on jälkimmäinen… 🙂
(ps. ekä rivi : syntymäpäivälahjatoive?)
Aika tiukka kisa 😉
PS. Kiitos…
Voi kuinka kauniit annokset… Rakastan vanukkaita, joskin omat viimeaikaiset kokkailuni ovat olleen erilaisia kookospohjaisia (http://ssiiri.wordpress.com/2013/10/18/ruusuinen-kardemumma-kookosvanukas/). Creme brulee on kyllä myös herkkua! Pitäisi joskus kokeilla… 😉
Kiitos, kokeile ihmeessä. Se palkitsee kyllä.
Ruusuvesi on pitkään ollut ostoslistalla, mutta ei ole sattunut silmään. Mistä olet ostanut omasi?
Sori että vastaus kesti, vastausilmoitus oli hukkunut mailitulvaan! :/ Ostin ruusuveteni kiinalaisesta ruokakaupasta, eli kaikki aasia/oriental marketit voisivat olla otollisia. Kuulemma myös apteekeista saattaa löytyä, mutta silloin kannattaa varmaan tarkistaa ettei siinä ole mitään ylimääräisiä säilöntäaineita.
Minä rupean pohtimaan miten ratkaisisin bruleen kuorrutteen tekemisen – uuni, yritänkö hankkia jonkin polttimen, vai kokeilenko vaan ilman…… 😉
Ei hätää. Pitääkin kuikuilla Hakaniemen suunnassa siihen malliin.
Miettisin poltinta, jos keksit sille muutakin käyttöä. Uunilla lopputulema ei ole kovin kummoinen. Ehkä kannattaa mieluummin olla ilman kuin tehdä uunilla 😉
Hyvä että sanoit, minä nimittäin olisin jo lähteny tuolla uuniversiolla, en meinaa keksiä polttimelle juurikaan käyttöä…
Ehkäpä pitää kysellä vähän tuttavapiirissä jos jollain olisi lainata. 😉
Näitä harvoin käytettäviä kannattaa aina kierrättää ja lainailla. Muuten kaikkien kaapit pursuaa. Yritän välttää kaikkea satunnaisesti käytettävää sälää, mutta polttimesta olen todella iloinen. Voisi sekin kyllä olla useammin käytössä.
Ah, lempijälkiruokani! Jos bruleen sokeripinnan yrittää polttaa uunissa, kuumenee vanukas, eikä lämmin vanukas ole mistään kotoisin. Meidän tohotin on biltemamallia, pelittää hyvin, eikä tarvi suojata köökiä ja kokkia sammutuspeitoilla 🙂
Uuni pilaa minustakin koko lopputuloksen. Ilman kaasupoltinta voi tehdä ihan kelpo vanukkaan, mutta sokerikuorrutus kannattaa unohtaa.
Luulen, että minun polttimeni on aika lailla samaa sarjaa kuin sinulla. Ei ilmeisesti liian tehokas, koska ikinä ei ole tullut mieleen kaivata sammutuspeittoa ja villakoiratkin – ei yhtä eläväiset kuin Hannelen ihanuudet – ovat jääneet nurkkiin…
Mä olen onnistunut vaan polttamaan pinnan grillivastuksen alla, joten allekirjoitan kaasupolttimen paremmuuden. Käytin monta vuotta sellaista raksamallia, jossa oli pieni pyöreä kaasupullo, samanlainen jollaista käytetään maalinpoistoon, mutta kun se ei toimi kunnolla jos sitä vähänkin kallistaa. Pari vuotta sitten M yllätti ja osti mulle ihan oikean keittiökäyttöön suunnitellun polttimen 🙂 Sillä kelpaa tohotella.
Siinä onkin aika paljon haastetta poltella sokerikuorrutusta siten, että raksapoltin on pystysuorassa. Aika sissi olet!
Vaikka tohotinta ei liian usein tule käytettyä, on se aika ehdoton niissä hommissa, joihin sitä tarvitsee.
Mä taidan olla vähän kummajainen, kun en oikeastaan ollenkaan välitä siitä sokerikuoresta. Vanukas itsessään kyllä maistuu, mutta hampaissa rahiseva sokeri ei oo ollenkaan mun juttu (karistelen aina kaupan pullastakin raesokerit pois).
Maailman ensimmäinen ihminen, joka ei tykkää myös siitä kuoresta 😉
Mikä kuva! Vau!
Ihana kehu, kiitos! Itsekin olin sitä mieltä, että onnistui ja oli taas kiva pitkästä aikaa kuvata ajan kanssa.
Crème brûlée on maailman paras jälkkäri! Ei mulla muuta.
Samaa mieltä, mutta eksää Ankerias ollutkin sitä mieltä (ja siis täysin väärässä), että sen sokeripinnan pitää olla sellainen löysä?!!
En oo ollut. Herrajestas! Sehän ois ihan kauhea sellainen löysä. Rapsakka pitää olla. Siitä tulee hyvä kontrasti, kun on rapsakka kuori ja pehmeä sisus. Kun se pinta on tämän lisäksi lämmin ja sisus kylmä, niin ollaan jo ihan taivaassa. Mutta sokerikuoren paksuudessa on erilaisia koulukuntia. Mun mielestä se ei saa olla liian paksukaan. Ehkä tästä on syntynyt jokin väärinkäsitys jossain käänteessä 🙂
Huh, ihan jo säikähdin 🙂 Minustakin ohuehko ja rapea on paras yhdistelmä kuoresta.
No siinäpä olikin olennainen.
Joo, tohotin on ihan pakollinen, en ymmärrä ohjeita, joissa väitetään onnistuvan uunissa. Joskus välineurheilu on tarpeen.
Sitäpaitsi tohottimen käyttö on jotenkin voimaannuttavaa 😉 Tulee kauhean pro-olo, kun tohottaa menemään…
Noin hyvän näköisellä crème brûlée:llä tuli varmaan aika monet Hyvä vaimo-pisteet kerättyä 🙂
Mä valitsen oman paahtovanukkaani usein jollain sitrushedelmällä maustettuna – se taittaa mukavasti pois makeutta ja on niin tällaiselle alkupalojen ystävälle mieleinen 🙂
Hyvä niin, koska olen aika paljon miinuksella noissa Hyvä vaimo-hommissa 😉
Tuli taas todistettua, että meidän maut kohtaavat. Sitrushedelmät raikastavat hyvin paahtovanukkaan.
Onneksi olkoon, mahtavaa! Pidämme peukkuja, että Tukholma on vain välietappi matkalla Chiileen!
Kiitos, sepä vasta hienoa olisikin. Vähän jännittää, miten burgeri päätyy puolessatoista tunnissa pöytään 😉
Kiitos reseptistä! Tein sen mukaan, lisäten hieman mukaan appelsiininkuorta. Vanukas vaati uunissaoloaikaa kunnolla jähmettyäkseen lähemmäs 40 minuuttia, mutta sitten koostumus olikin oikein hyvä. Harmillisesti lopputulos oli makuumme liian makea, mutta tiedänpä ensi kerralla tiputtaa sokerin määrää – revanssi on ehdottomasti edessä, niin helppo ja hyvä jälkkäri on kyseessä! Tämä vinkiksi myös muille, joiden “sweet tooth” ei ole kovin sweet 😉
Kiitos palautteesta. Laitankin heti huomion reseptiin sokerin suhteen. Minulla ei yleensä tule kovin makeita reseptejä, kun olen enempi hapannaama. Olipas lipsahdus 😉